IRC-Galleria

arghSunnuntai 11.10.2009 16:38

Tytöt viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

;DSunnuntai 11.10.2009 01:15

os et tee tätä 15 minuutin kuluessa et tule ikinä saamaan poika- tai tyttöystävää!
Oletko ihastunut juuri nyt : OLEN
Entä rakastunut ~ OLEN :D
Seurusteletko juuri nyt ~ EN
Jos et, haluaisitko ~ JOOO
Onko sydämesi särkynyt joskus ~ noup
Oletko sinä särkenyt jonkun sydämen ~ Juu u
Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia ~ noup
Koska hän särki sydämesi ~
Koska sinä teit jotain ~
Haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt ~ JOO
Rakastatko ketään tällä hetkellä ~JOO :D
Onko kukaan pussannut sinua viimeisen kuukauden aikana ~ JOO
Oletko yrittänyt unohtaa jonkun josta välität paljon ~ JOOOO : D
Oletko ollut ihastunut sinua nuorempaan ~ noup

juu uLauantai 10.10.2009 19:03

Jos et tee tätä 15 minuutin kuluessa et tule ikinä saamaan poika- tai tyttöystävää!
Oletko ihastunut juuri nyt :eehkäpä
Entä rakastunut ~ ehkäpä
Seurusteletko juuri nyt ~ noup
Jos et, haluaisitko ~ joo!
Onko sydämesi särkynyt joskus ~ eip
Oletko sinä särkenyt jonkun sydämen ~ juu
Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia ~ noup
Koska hän särki sydämesi ~ e
Koska sinä teit jotain ~ e
Haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt ~ of course
Rakastatko ketään tällä hetkellä ~kaverei
Onko kukaan pussannut sinua viimeisen kuukauden aikana ~ juu
Oletko yrittänyt unohtaa jonkun josta välität paljon ~ jepulis
Oletko ollut ihastunut sinua nuorempaan ~ noou

:Lauantai 10.10.2009 18:25

Perjantai tulee olemaan elämäsi paras päivä ! Kuitenkin, jos et kopioi tätä päiväkirjaasi 00.00 mennessä tänä iltana,
sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa koko loppuelämäsi !

<33Lauantai 10.10.2009 13:26

. Kuinka paljon pidät minusta 1-100% välillä ?
2. Olenko mielestäsi kaunis vai ruma ?
3. Jos kävelisin sinua vastaan mitä tekisit / sanoisit ?
4. Haluisitko asua kanssani ?
5. Voisitko pitää minua kädestä kiinni kadulla ?
6. Millä nimellä esiinnyn kännykässäsi ?
7. Kuvaile minua yhdellä sanalla ?
8. Kuinka tärkeä olen sinulle ?
9. Mitä sanoisit jos kuolisin ?
10. Rakastatko minua ?
11. Jos saisit pyytää minulta mitä vain mitä se olisi ?
12. Kerro yksi muistosi/haaveesi minun kanssani.
13. Voisitko halata minua ?
14. Voisitko nukkua kanssani ?
15. Voisitko olla ystäväni ?
16. Voisitko itkeä takiani ?
17. Voisitko kopioida tämän, niin voisin vastata myös sinulle ?
18.alkaisitko kanssani jos kysyisin?

YKSITYISEL

:Lauantai 10.10.2009 13:24

kopioi tämä
20 sekunnissa
päiväkirjaasi niin saat
huomenna jonkun ihanan
viestin joka muuttaa elämäsi

jLauantai 10.10.2009 00:25

kopioi tämä
20 sekunnissa
päiväkirjaasi niin saat
huomenna jonkun ihanan
viestin joka muuttaa elämäsi

;DPerjantai 09.10.2009 23:29

Alkaisitko kanssani jos kysyisin ?
YKSITYISEL KOPIOI PÄIVÄKIRJAAN

;DPerjantai 09.10.2009 23:28

Alkaisitko kanssani jos kysyisin ?
YKSITYISEL KOPIOI PÄIVÄKIRJAAN

:DPerjantai 09.10.2009 20:09

Jos saat sadasta alle 10, olet nössö.
Jos saat alle 20, olet tylsä.
Jos saat 20-40, rohkeutta!
Jos saat 40-50, olet järkevä.
Jos saat 50-60, olet teini.
Jos saat 60-80, olet pahis.
Jos saat 80-90, rauhotu!!
Jos saat yli 90, olet nuorisorikollinen.
Olen...
[1 ] maistanut tupakkaa
[2 ] polttanut vakituisesti
[3] pöllinyt yli vitosen edestä
[ ] pöllinyt yli satasen edestä
[4] lintsannut koulusta
[5] haukkunut opettajia
[6] väärentänyt nimikirjoituksen
[7] ollut jälki-istunnossa
[ ] ollut yli kuudessa jälki-istunnossa
[ 8] ollut niin kännissä että ei muista mitään
[9] juonut alkoholia
[ ] juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
[ ] ...tai uutta vuotta
[10] varastanut rahaa
[ ] maistanut huumeita
[ ] käyttänyt huumeita
[11] ollut opettajan puhuttelussa
[12] ollut rehtorin puhuttelussa
[13] rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
[14] soittanut pilapuheluita
[ ] saanut rikosrekisterin
[15] ansaitsisin rikosrekisterin
[16 ] pettänyt tyttö-/poikaystävääsi
[ ] tullut petetyksi
[17] kuunnellut heviä
[18 ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[19 ] päässyt rikkeilläsi lööppeihin
[20] lukenut salaa jonkun viestejä
[21] lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
[22] käynyt pornosivuilla
[23 ] heittänyt ihmistä kivellä
[24] uhannut jotain puukolla
[ 25 ] levittänyt juorua
[26] pukeutunut mustaan
[27] valehdellut vanhemmillesi
[28] katsonut tv:stä/elokuvista jotain salaa jota et saisi
[29] katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
[30] katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
[31] leikkinyt sytkärillä
[32 ] sytyttänyt tahallisesti tulipalon
[ ] harrastanut nettiseksiä
[ ] raiskannut
[33] rikkonut lakia
[ ] joutunut tarkkikselle
[34] kävellyt päin punaisia
[ ] ajellut pillurallia
[] meikannut
[35] leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
[ ] yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa
[36] kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
[ ] tappanut
[ ] ampunut tahallisesti
[ ] puukottanut
[37 ] soittanut seksilinjalle
[38 ] matkustanut jäniksenä
[39] liftannut tuntemattomille
[40] ollut käyttämättä kypärää
[41] käynyt salaa perheen viina/viini/ym pulloilla
[42] pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
[ ] oksentanut alkoholin vuoksi
[ ] syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi?
[ ] saiko yllämainittu asia sinut innostumaan?
[43] ollut häirikkö
[44] haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
[45 ] lyönyt jonkun silmän mustaksi
[46 ] lähettänyt pilakirjeitä
[47] valehdellut ikäsi
[ ] joutunut poliisikuulusteluun
[] katsonut pornoa
[] käyttänyt bikineitä
[ ] laittanut herutuskuvia
[ ] kuvannut tiettyjä elimiäsi
[48] etsinyt netistä seurustelukumppania
[49] koputellut oviin ja häipynyt paikalta
[50] huudellut rivoja ohikulkijoille
[51] floodannut
[ ] stripannut
[52] ärsyttänyt tositarkoituksella
[] saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym.
[53] piirtänyt pervoja
[54] puhunut pervoja
[ ] käyttänyt stringejä
[55 ] ollut opettajan silmätikku
[56] kiroillut
[57] haukkunut jotain päin naamaa
[58 ] piirtänyt graffitteja
[59 ] sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä
[60] haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
[61] sillee ettei ope oo valittanu pulissut tunneilla
[62] puhunut pahaa selän takana
[63] saanut jonkun itkemään
[ ] kokeillut spiritismiä
[64 ] ajanut mopoa alaikäisenä
[ ] hakannut jonkun sairaalakuntoon
[65 ] piirrellyt pienenä salaa seinille
[67 ] "parturoinut" kaveriasi
[ ] vilautellut
[68 ] rikkonut jotain tarkoituksella
[69] heittänyt jotain jollakin
[70] lyönyt
[71] repinyt jotain hiuksista
[72] piilottanut joltain jotakin
[ ] palvonut saatanaa
[73] lukenut kauhukirjoja
[ ] imenyt imurilla ihoa ja väittänyt fritsuiksi
[74] mennyt salaa jonnekki
[]Myynyt tupakkaa
Olen pahis:D