IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 29.01.2008 16:42

Ei mitään jää käteen,
tai vielä vähemmän,
ja vähemmän tänään kuin eilen ymmärrän:
on nätisti rivissä metsässäkin puut,
kai jonossa menee myös hirvet sekä muut.
Ei mitään jää käteen,
tai vielä vähemmän,
mut vähemmän tänään kuin eilen selitän.
Kai jonossa menee metsässä ketutkin,
ja takuulla sekaisin oon huomennakin.

Lastenlaulu valehteli väittäessään,
että auringossa aina varjo seuraa kulkijaa:
olenhan nähnyt, kuinka joskus aurinko voi paistaa
aivan pääni päällä, eikä silloin tosiaankaan
varjo lainkaan lankea.

Ei mitään jää käteen,
tai vielä vähemmän,
ja vähemmän tänään kuin eilen ymmärrän:
on nätissä rivissä istutetut puut,
ja levällään pihoilla lapsukaisten suut.
Ei mitään jää käteen,
tai vielä vähemmän,
mut vähemmän tänään kuin eilen selitän.
Kai jonossa menee metsässä ketutkin,
ja huomennakin olen sekaisin.

Tarja ihan kostoksikin paremmaksi pisti:
sil on äidin kiusaksi miehenä työtön pianisti.
Äiti itkee, miksi otettava on sellainen risti,
muutenkin on suita tarpeeksi tässä ruokittaviksi.

Koskaan ei enää tätäkään päivää
kahlata läpi uudestaan,
mutta se häly jää soimaan:
kaikuu, meteli kumisee, raikuu,
ja korvakäytävään juuttuu, unessakin vielä toistuu.
Hän saa vain siinä tapauksessa soittaa,
jos joku tomumajan jättää,
ja tänään puhelin soi.

Edenin kaakelit ovat vihertävät, valkeat,
ja se kloorivesi kirvelee silmää.
Minä osaan kellua, isä,
minä osaan kuplia, isä,
minua ei vieläkään kylmää.

Vedet tulee ihon läpi.
Olet unohtanut taas.
Nuku sinä kevään yli, hän odottaa veden takana.

Tätä teennäistä hymyä en voi pyyhkiä millään.
Jähmettyneenä poskipäät, vielä kiristyy lisää,
ja pahoittelet, kun et oikein osaa sanoa mitään,
mut onpa huono tuuri.

[Ei aihetta]Tiistai 15.01.2008 16:55

Timbaland - Bounce

Härski mutta hyvä :D

Vuosi 2007Perjantai 04.01.2008 12:52

Ystävät/ihmissuhteet

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - Muutaman juu.
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - Jep, laittanu napalävärin. En nyt justiinsa muuta muista.
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - Olen. :>
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - Ei tuu ny mitään erityystä muistoa miäleen mutta kyllä niitä on moniamoniamonia :> Liittyen ystäviin ja perheeseen ♥
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - Valitettavasti :/

Sinä

1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - Oon mä jonki verran.?
2. Oletko lihonnut? - :'<
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - En.
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - En.
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - Kyllä.

1. Oletko harrastanut seksiä viimeisen vuoden aikana? - noooo xD
2. Mennyt kihloihin kuluneen vuoden aikana? - En.
3. Saanut lahjaa joltakin miespuoliselta henkilöltä? - Kyllä :>
4. Ollaanko sinua pyydetty treffeille tänä vuonna? - No joo tavallaan? :D
5. Oletko katsonut pornoa kuluneen vuoden aikana kertaakaan? - :DD Kysymys.

MUUTA:

1. Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana? - yhtä :)
2. Oletko joutunut tappeluun? - En varsinaasesti.
3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - Kyllä ny aina vähä pitää ;>
4. Oletko juonut "perseitä"? - En toki X)
5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - En.

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus? - Tyäkaverit kesällä :> ♥
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? - En oo lupaallu mitään :D
3. Synnyttikö kukaan läheisesi? - Ei kai. En ainakaan muista. :D
4. Kuoliko kukaan läheisesi? - Jep.
5. Missä maissa kävit? - suames suames ja SUAMES :D Hurja matkaaja.
6. Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007? - kaikkia kivvaa :P
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007? - 14.10.2007
8. Vuoden suurin saavutuksesi? - Niitä on muutamia ei pelkästään yhtä :)
9. ...ja suurin epäonnistuminen? - No eihän niitä jaksa luetella :D
10. Kärsitkö vammoista? - Mustelmiahan aina löytyy. :D
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? - Napaläväri. Ja kamera. ja jotku vaatteet. :D
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - Ystävät, perhe ♥
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? - Nimeltä mainitsematon henkilö. ^^
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - Festareihin ja erinääsiin pippaloohin :D Ja vaatteisiin.
15. Mistä innostuit eniten? - Napakorusta ainaki.
16. Mikä albumi muistuttaa sinua kuluneesta vuodesta? - <1+2
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - Surullisempi.
18. Lihavampi vai laihempi? - :'<
19. Rikkaampi vai köyhempi? - Rikkaampi.
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?- Olla kamujen ja systerin kans.
21. ...entä vähemmän? - olla koulus.
22. Ketä kaipasit? - paria tyyppiä
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - Ei nyt justiin tuu miälee.
24. Rakastuitko vuonna 2007? - Kyllä :)
25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? - 0
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - Lost, Pako, Salatut, BB 8>
27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - En.
28. Mikä oli paras lukemasi kirja? - En ny justiin muista jos oon ylipäätänsä lukenu ees mitään.
29. ...entä musiikillinen löytö? - Kemmuru ;) Ja Timbaland.
30. Mitä halusit ja sait? - Kaikkee kivvaa :>
31. Mitä halusit, muttet saanut? - Jotaki emmä muista :o
32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? - Saw 1
33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? - Olin varmaanki Antin kans ainaki :>
34. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän? - Se, että ihimiset ei tekisi asioosta niin vaikeita.
35. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2007? - Ihan normaali?
36. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - Marika, Mira, Sini, Antti ja monet muut :)
37. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten? - BB-Niko.
38. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten? - Emmä sellaasia seuraa -.-

Maanantai 10.12.2007 01:06



01. Kun tyttö kävelee pois luotasi vihaisena
-> seuraa häntä

02. Kun tyttö tuijottaa suutasi
-> suutele häntä

03. Kun tyttö tönäisee tai lyö sinua
-> halaa tiukasti, äläkä päästä irti

04. Kun tyttö alkaa kirota sinua
-> suutele ja kerro rakastavasi häntä

05. Kun tyttö on hiljainen
-> kysy häneltä, mikä on hätänä

06. Kun tyttö ei ole huomaavinaan sinua
-> anna hänelle huomiota

07. Kun tyttö lähtee luotasi
-> vedä hänet takaisin viereesi

08. Kun näet tytön pahimmillaan
-> kerro hänelle, että hän on kaunis

09. Kun näet tytön alkavan itkemään
-> pidä häntä vain sylissäsi ja älä sano sanaakaan

10. Kun näet tytön kävelevän
-> hiivi hänen taaksensa ja halaa tiukasti takaapäin

11. Kun tyttö on peloissaan
-> suojele häntä

12. Kun tyttö nojaa päänsä olkapäitäsi vasten
-> nosta hänen päänsä ja suutele häntä

13. Kun tyttö on ottanut lempipaitasi
-> anna hänen pitää se ja pidä sitä itse öisin

14. Kun tyttö kiusoittelee sinulle
-> kiusaa takaisin ja laita hänet nauramaan

15. Kun tyttö ei vastaa puheluihisi pitkiin aikoihin
-> vakuuttele hänelle, että kaikki on kunnossa

16. Kun tyttö katsoo sinua epäillen
-> seiso suorassa

17. Kun tyttö sanoo rakastavansa sinua
-> hän todella rakastaa sinua, enemmän kuin voit uskoakaan

18. Kun tyttö tarttuu kiinni käteesi
-> pidä siitä kiinni ja leiki hänen sormillaan

19. Kun tyttö tönäisee sinua
-> tönäise takaisin ja laita hänet nauramaan

20. Kun tyttö kertoo sinulle salaisuuden
-> pidä asia omana tietonasi

21. Kun tyttö katsoo suoraan silmiisi
-> älä käännä katsettasi, ennen kuin hän kääntää omansa

22. Kun tyttö kaipaa sinua
-> häneen sattuu

23. Kun särjet tytön sydämen
-> tuska ei koskaan katoa

24. Kun tyttö sanoo sen olevan ohi
-> hän haluaa sinun olevan edelleen omansa

25. Kun tyttö laittaa tämän eteenpäin
-> hän haluaa sinun lukevan tämän

26. Kun olette puhelimessa ja hän ei sano sanaakaan, älä silti lopeta puhelua

27. Kun hän on vihainen, halaa lujaa äläkä päästä irti

28. Kun hän sanoon olevansa ok, älä usko, vaan puhu hänen kanssaan

29. Koska 10 vuotta myöhemmin hän muistaa sinut...

30. Soita hänelle keskiyöllä hänen syntymäpäivänään kertoaksesi, että rakastat häntä

31. Soita hänelle juuri ennen kuin nukahdat ja heti kun olet herännyt

32. Kohtele häntä, kuin hän olisi ainoa, mikä merkitsee sinulle jotakin

33. Kiusoittele häntä ja anna hänen kiusoitella takaisin

34. Valvo hänen kanssaan koko yö, kun hän on sairas

35. Katso hänen kanssaan hänen lempielokuvaansa tai lempiohjelmaansa, vaikka pitäisit sitä typeränä

36. Anna hänelle maailmasi

37. Anna hänen pitää vaatteitasi

38. Kun hän on tylsistynyt tai surullinen, vietä aikaasi hänen kanssaan

39. Tee hänelle selväksi, että hän on tärkeä

40. Suutele häntä kaatosateella

41. Kun hän tulee luoksesi itkien, sano ensimmäisenä:
"Kenelle annan turpiin, kulta?"

42. Soita hänelle

43. Suutele häntä

44. Kerro hänelle, että rakastat häntä

45. Tekstaa hänelle

46. Tee mitä vain todistaaksesi että rakastat häntä enemmän kuin ketään muuta maailmassa.

[Ei aihetta]Lauantai 27.10.2007 16:45

puhelin voi paljastaa yllättäviä asioita. vastaa rehellisesti:
millä nimellä esiinnyn puhelimessasi?

[Ei aihetta]Tiistai 23.10.2007 19:54

Ikäsi?
10 tai alle Kello kuusi aamuyöllä
11 Keskellä kirkasta päivää
12 Välitunnilla
13 Lounastauolla
14 Keskiyöllä
15 Puoli kahdeksalta illalla
16 Pikkuveljen nukkumaanmeno aikaan
17 Kesällä
18 tai enemmän Jouluna

Etunimesi alkukirjain?
A. kirjoitin
B. paukuttelin
C. katselin
D. paskoin
E. hakkasin
F. söin
G. muussasin
H. panin
I. kuuntelin
J. nuolin
K. maistelin
L. join
M. jahtasin
N. Halailin
O. vakoilin
P. suutelin
R. ajelin
S. Tiskasin
T. Raiskasin
U. Pelasin
V. Ryyppäsin
Y. Yrjösin

Syntymäpäiväsi
1. Kiimaisena
2. Iloisena
3. Rentona
4. Vakavana
5. Hölmönä
6. Hulluna
7. Kauhistuneena
8. Nolona
9. Meikit valuneena
10. Vihaisena
11. Hysteerisenä
12. Surullisena
13. Kännissä
14. Anteliaana
15. Voittajana
16. Pelokkaana
17. Laiskana
18. Masentuneena
19. Ihan helvetin väsyneenä
20. Tyhmänä
21. Puolikuolleena
22. Kipeänä
23. Erakkona
24. Passiivisena
25. Apaattisena
26. Lauhkeana
27. Riemukkaana
28. Rikkaana
29. Hanipöönä
30. Ötökkänä
31.Tarmokkaana

Syntymävuotesi?
1987 tai alle kikattaen
1988 aivastellen
1989 kirkuen
1990 töllöttäen
1991 löyhkäten
1992 keimaillen
1993 Korvat lepattaen
1994 Tanssien
1995 haistellen
1996 sormia napsutellen

Paras koulunumerosi?
4 Hellästi
5 Mahtavasti
6 Ihkusti
7 Nopeasti
8 Kamalasti
9 Haitallisesti
10 Kiimaisesti

Syntymä kuukautesi?
Tammikuu leijonaa
Helmikuu Taulua
Maaliskuu Veljeäni
Huhtikuu Kaljaa
Toukokuu Fisua
Kesäkuu Karkkia
Heinäkuu Parasta ystävääni
Elokuu Kuralätäkköä
Syyskuu Tietokonetta
Lokakuu Radiota
Marraskuu Vaatekaappia
Joulukuu Äitini pomoa

Missä olet nyt?
Omassa huoneessa -koska se nyt vaan tuntu niin helevetin hyvältä idealta.
Jossakin muussa oman kodin huoneessa - koska mua panetti.
oman kodin Keittiössä - Koska äiti käski.
Kaverilla - koska mua oksetti.
Koulussa - Koska sillä oli paita.

Silmiesi väri?
Ruskeat -Mummo on ylpeä musta!
Sinivihreät -Että oli ihanaa!
Vihreät -Nautin kyllä!
Siniset -Muistelen sitä vieläkin kauhulla!
Vaaleansiniset -Otetaan uusiks heti huomenna!
Sinisenharmaat - Mua pelottaa,käyn nykyisin terapeutilla,traumat... Trau-mat...!
Harmaat - Onneks selvisin hengissä!!

Kesällä jahtasin kännissä töllöttäen kiimaisesti kaljaa koska mua panetti. Muistelen sitä vieläkin kauhulla.

AHAHA :D:D:D:D:DDDD

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.10.2007 14:43

14.10. ♥

[Ei aihetta]Torstai 04.10.2007 16:45

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.

[Ei aihetta]Tiistai 02.10.2007 14:35

Dr. Phil sai testistä 55 pistettä, ja kun hän teki
tämän Oprahille hän sai tästä 38 pistettä.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan, jotta saisivat selville tämän testin tuloksen.

Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain 2minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua).
Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.


Aloita.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a. ( ) aamulla
b. (x) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. ( ) myöhään illalla

2. Tavallisesti kävelet...
a ( ) melko nopeasti, pitkin askelin
b (x) melko nopeasti, lyhyin askelin
c ( ) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d ( ) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e ( ) hyvin hitaasti

3. Kun puhut ihmisille,
a ( ) seisot kädet puuskassa
b ( ) pidät kädet yhdessä
c (x) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d ( ) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e ( ) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi

4. Rentoutuneena istut...
a ( ) polvet ja jalat yhdessä
b.(x) jalat ristissä
c ( ) jalat venytettynä eteenpäin tai suorina
d ( ) käpertyneenä jalkojesi päälle

5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit...
a ( ) isolla äänekkäällä naurulla
b (x) hillitymmällä naurulla
c ( ) hiljaisella naurahduksella
d ( ) hymyllä

6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen...
a ( ) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b (x) teet hiljaisen sisääntulon ja katselet ympärillesi tunnistaaksesi tuttuja kasvoja
c ( ) teet todella hiljaisen sisääntulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana

7. Jos joku keskeyttää sinut työskennellessäsi intensiivisesti, niin
a ( ) olet tyytyväinen tauosta
b (x) olet ärtynyt keskeytyksestä
c ( )olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja

8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a ( ) punainen tai oranssi
b ( ) musta
c ( ) keltainen tai vaaleansininen
d ( ) vihreä
e (x) tummansininen tai liila
f ( ) valkoinen
g ( ) ruskea

9. Illalla, juuri ennen nukahtamista, makaat sängyssä...
a ( ) selälläsi, vartalo suorassa
b () mahallasi, vartalo suorassa
c (x) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d ( ) käsi pään alla
e ( ) pää peiton alla

10. Mistä näet usein unta?
a ( ) putoamisesta
b (x) taistelemisesta
c ( ) jonkin tai jonkun etsimisestä
d ( ) lentämisestä tai kellumisesta
f ( ) unesi ovat aina miellyttäviä


PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4. (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7. (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6.
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2. (d) 1
5. (a) 6. (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4. (c) 2
7. (a) 6. (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3. (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6. (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2. (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1

YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.

31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä.
Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä.


[Ei aihetta]Torstai 27.09.2007 22:45

Jos rastitat vähintään 20, olet todellinen blondi

[x] Purukumi on tippunut suustasi kun olet puhunut.
[x] Purukumi on tippunut suustasi kun ET OLE puhunut.
[] Olet kävellyt päin lasiovea/ikkunaa.
[] Olet hypännyt liikkuvasta kulkuvälineestä pois/siihen.
[x] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, niin että muut katsoivat sinua oudosti.
Tähän mennessä: 3

[ ] Olet kävellyt päin puuta.
[x] Olet yrittänyt nuolla kyynärpäätäsi.
[x] Et tiennyt, että Aakkoset ja Tuiki Tuiki Tähtönen ovat samat rytmiltään.
[x] Yritit juuri laulaa niitä.
Tähän mennessä: 6

[x] Olet kompastunut kengännauhaasi ja kaatunut.
[] Olet tukehtunut omaan sylkeesi.
[ ] Olet nähnyt Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[] Olet/olit blondi.
[ ] Muut ovat sanoneet sinua hitaaksi.
Tähän mennessä: 7

[] Olet vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[] Olet yrittänyt juoda jotain, mutta se onkin tullut nenästäsi.
[x] Olet kuolannut nukkuessasi
[x] Olet nukahtanut tunnilla.
Tähän mennessä: 9

[] Joskus huomaat, ettet ajattele.
[x] Olet ollut kertomassa jotain, mutta sitten unohdatkin, mikä juttu oli.
[ ] Muut kävelevät usein luotasi pois pyöräytellen silmiään.
[ ] Sinua pyydetään usein käyttämään sisäistä ääntäsi?
[] Käytät sormia laskiessasi helppoja laskuja, esim. 7+9
Tähän mennessä: 10

[x] Olet syönyt ötökän. (vahingos. :D)
[] Teet tätä galluppia vaikka sinun pitäisi tehdä jotain tärkeää.
[x] Olet pukenut vaatteita väärin päin.
[x] Olet etsinyt jotain kaikkialta ja tajunnut, että asia olikin kädessäsi tai taskussasi.
Tähän mennessä: 13

[x] Olet lähettänyt ketjukirjeitä, koska pelkäsit "jos et lähetä tätä"-kohdan kirousta.
[x] Olet tiputtanut astioita.
[x] Käytät sanaa "fiksu"
[] Käytät sanaa "makeeta"
Tähän mennessä: 16

[ ] Näet kuolleita ihmisiä ja he ovat ainoat kaverisi.
[ ] Kaverisi eivät kiroile.
[ ] Kallistat päätäsi kun olet hämillasi.
[x] Olet tippunut tuolilta.
[] Olet kaatunut tuolin kanssa kotona / Julkisella paikalla
Tähän mennessä: 17

[] Yrität maatessasi löytää katosta kuvioita.
[x] Sanot "öö" useita kertoja päivässä.
[x] Jos joku kaverisi sanoo jotain hauskaa ja muut alkaa nauramaan, et älyä asiaa mutta alat nauramaan.

Total: 19 ;P