IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

totuus on vaan kestettävä

*raskauden 3 ensimmäisen kk:n aikana monet naiset uneksivat sammakoista, käärmeistä ja ruukkukasveista
*ihmisen on mahdotonta nuolla omaa kyynärpäätään.
*krokotiili ei pysty työntämään kieltään ulos suustaan.
*katkaravun sydän sijaitsee sen päässä.
*aivastaessa sydän pysähtyy millisekunnin ajaksi.
*Yhdysvalloissa joku haastaa toisen ihmisen tai yrityksen oikeuteen joka 30. sekunti.
*sian on fyysisesti mahdotonta katsoa ylös taivaalle.
*yli 50% ihmisistä ei ole koskaan puhunut puhelimessa.
*rotat ja hevoset eivät voi oksentaa.
*sanonnan "sixth sick sheik's sixth sheep's sick" sanotaan olevan vaikeimmin lausuttava englanninkielinen sanaleikki.
*voimakas aivastus voi murtaa jopa kylkiluun. Aivastuksen pidättäminen voi aiheuttaa verisuonen katkeamisen päässä tai kaulassa ja voi johtaa kuolemaan.
*jos pystyt pitämään silmäsi auki aivastaessasi, silmämunasi saattaa pullahtaa ulos kuopastaan.
*rotat lisääntyvät niin nopeasti, että 18 kuukaudessa kahdella rotalla voi olla yli miljoona jälkeläistä (edellyttäen että ne ovat vastakkaista sukupuolta) .
*kuulokkeiden pitäminen tunnin ajan nostaa korvasi bakteerien määrän 700-kertaiseksi.
*40% vieraista, jotka käyvät kylpyhuoneessasi, kurkistavat myös lääkekaappiisi.
*sähkötuolin keksijä oli hammaslääkäri.
*tupakansytytin keksittiin ennen tulitikkua.
*100% lottovoittajista lihoo voiton jälkeen.
*35% henkiöistä, jotka etsivät seuraa sanomalehtien henkilökohtaista-palstoilta on naimisissa.
*elämänsä aikana ihminen syö nukkuessaan 70 lentävää hyönteistä ja 10 hämähäkkiä.
*maailman leveimmällä kadulla Monumental Axis'illa Brasiliassa voi 160 autoa ajaa rinnakkain.
*useimmat huulipunat sisältävät kalan suomuja.
*kissan pissa hohtaa mustassa valossa (diskovalossa).
*kuten sormenjäljet, jokaisen ihmisen 'kielenjälki' on yksilöllinen.
*strutsin silmät on isommat kuin sen aivot.
*meritähdellä ei ole aivoja.
*jääkarhut ovat kaikki vasenkätisiä.
*oikeakätiset elävät keskimäärin 7 vuotta enemmän kuin vasenkätiset.
*perhoset maistavat jaloillaan.
*ihmiset pelkäävät enemmän hämähäkkejä kuin kuolemaa.
*10 min pyörremyrsky vapauttaa enemmän energiaa kuin kaikki maailman ydinaseet yhteensä.
*naiset räpsyttävät silmiään kaksi kertaa enemmän kuin miehet.
*on mahdollista saada lehmä menemään portaita ylös, muttei alas.
*etana voi nukkua kolme kuukautta.
*kun muurahainen kuolee, se kaatuu aina vasemmalle kyljelleen.
*ihminen hikoilee 2 litran verran yön aikana.
*eräs hailaji "hyökkää" ihmisen kimppuun koska kiihottuu tämän jalkojen liikkeestä.
*75% tämän sivun lukeneista yrittää nuolla kyynärpäätään.
*Ranskassa tuomittiin vuonna 1740 lehmä syylliseksi taikuuteen.
*Tokiossa on koirille tarkoitettu ravintola.
*arabian kielessä on 1000 kamelia tarkoittavaa sanaa.
*jos kultakalaa pidetään pimeässä huoneessa, se muuttuu valkoiseksi.
*kirahvit pystyvät nuolemaan omia korviaan.
*vuodesta 1900 lähtien on jokainen Yhdysvaltain presidentiksi valittu henkilö ollut aina vastaehdokastaan kookkaampi.
*Kreikan kansallislaulussa on 158 säkeistöä.
*Sveitsin laki kieltää auton oven kiinni paukauttamisen.
*muinaisessa Kiinassa tehtiin itsemurhia muun muassa syömällä kerralla puoli kiloa suolaa.
*jos huudat yhtäjaksoisesti 8 vuotta, 7 kuukautta ja kuusi päivää, olet tuottanut tarpeeksi äänienergiaa kahvikupillisen keittämiseen.
*laskennallinen todennäköisyys että hai hyökkää kimppuun on 1:30000000.
*herttakuninkaalla ei ole viiksiä.
*sillä aikaa kun luet tämän lauseen, sinua pommittaa 100000000000000000000 (100 miljardia miljardia) ilmamolekyyliä.
*ihminen nauraa keskimäärin 15 kertaa päivässä.
*Kiinassa on enemmän englantia puhuvia ihmisiä kuin Yhdysvalloissa.
*maailman yleisin etunimi on Mohammed.
*psykiatrit tekevät vuodessa tuplasti enemmän itsemurhia kuin heidän potilaansa
*hevonen ja lehmä eivät voi oksentaa kurkunpäänsä rakenteen takia.
*kalkkarokäärme voi liikuttaa kumpaakin myrkkyhammastaan yksitellen.
*Intiassa puhutaan yli 40:tä eri alkuperäiskieltä.
*Papuan virallinen kieli on pisintok (business talk).
*mies pumppaa elinaikanaan 16 litraa siemennestettä. Mies kykenee teoriassa tuottamaan elämässään 1200 miljardia jälkeläistä. Yhdessä siemensyöksyssä on keskimäärin 200400 miljoonaa siittiötä.
*arabianhevonen ja kaspianponi ovat kehittyneet aivan eri kantamuodosta kuin muut hevosrodut.
*yli 90% suomenhevosravureista periytyy legendaarisesta ori Eri-Aaronista.
*musta surma tappoi yli 2/3 Euroopan asukkaista.
*Suomella on ollut itsenäisen historiansa aikana yksi kuningas: Väinö I.
*Saddam Husseinin tyttäret Raghad ja Rana naivat veljekset: Saddam Kamalin ja Hussein Kamalin. Huomaa etunimet.
*lehmällä on neljä mahaa.
*aasit voivat nähdä kaikki neljä jalkaansa kävellessään, hevoset eivät. Tämän vuoksi aaseja käytetään vuoristoteillä.
*IBM:n tutkija Scott Fahlman käytti ensimmäistä kertaa :-)-hymiötä viestissään 19. syyskuuta 1982.
*vanhin tunnettu skorpioni eli kahdeksan vuotta.
*Apple-yhtiön pääjohtaja ja toinen perustaja Steve Jobs saa palkkaa yhden dollarin vuodessa.
*Leonardo da Vincin maalaus Mona Lisa on kenties arvokkain koskaan varastettu esine. Se vietiin Louvren taidemuseosta Pariisista 21.8.1911 ja löydettiin Italista kaksi vuotta myöhemmin.
*Lontoon Trafalgar Squaren joulukuusi on ollut jokavuotinen lahja Norjalta vuodesta 1947.
*75 viiden vuoden iässä olet viettänyt elämästäsi keskimäärin 23 vuotta nukkuen.
*spitaali on yksi maailman vanhimmista tunnetuista sairauksista, ensimmäiset tiedot vuodelta 1350 eKr.
*Osama bin Laden on 52-lapsisen perheen 17. lapsi.
*Coca-Colan pH on 2,8.
*nukkuessasi aivojesi sähkötoiminta lisääntyy.
*koaloilla ei ole luonnollisia vastustajia.
*George Bush ja Tony Blair käyttävät molemmat Colgaten hammastahnaa.
*psalmi 118 on keskellä Raamattua.
*kultakalan muisti käsittää ainoastaan viimeiset kolme sekuntia.
*chilipippurit eivät vaikuta suun makuhermoihin, vaan kipuhermoihin.
*Alabaman osavaltiossa Yhdysvalloissa on kiellettyä pitää tekoviiksiä, jotka aiheuttavat naurua kirkossa.
*Amerikkalaiset syövät lähes 10 miljardia donitsia vuosittain.
*pään hakkaaminen seinään kuluttaa 150 kaloria / tunti.
*yli 2500 vasenkätistä ihmistä kuolee vuosittain tuotteisiin jotka ovat suunniteltu oikeakätisille.
*sinun nenäsi ja korvasi eivät koskaan lopeta kasvamista.
*on kuusi kertaa todennäköisempää että salama iskee mieheen kuin naiseen.
*keskimäärin sata ihmistä tukehtuu kuulakärkikynään vuosittain.
*tälläkin hetkellä 10 miljoonaa ihmistä harrastaa seksiä. Seksiin kulutettu energia vastaa pienen valtion energiatarvetta.

[Ei aihetta]Perjantai 10.08.2007 21:20

tänää sit alko koulu.. ihan kivaahan tuola oli, ku oli vaan vähä tutustumista..

huomisen tai sunnuntain aikana viimestään muutto, ja sitte maanantaina 10.15 kouluun.. :D

saa nähä millanen koulu on ja kauanko jaksaa..no.. toivottavasti jaksan käyä loppuun asti, ku lähihoitajia kuulemma tarvitaan tulevaisuudessa..
jos sitä vaikka erikoistus lasten ja nuorten hoitoon ja kasvatukseen, ja hakis sitte vaik päikkärille töihin.. saa nyt nähä.. :)

[Ei aihetta]Torstai 09.08.2007 23:29

huomena sitte alkaa koulu.. -.-
aamulla aikasten pittää olla menossa, vaikka vasta kymmeneltä alkaa, mutta ku äiti vie samalla ku menee töihin, ku kämpän avaimet saa vasta huomena.. -.- :)

ihan kiva loma ollu, paitsi nyt loppuvaiheessa.. koivessa on kuitenki tod. näk. murtuma, ja vaikka on miljoona kertaa rtg:ssä käyty, ultrattu, syötetty antibioottikuuri, nii mitään uutta tai ratkasevaa ei oo löytyny.. -.- ARGH.

MUR. mutta joo. kivaa loppulomaa niille, joilla sitä vielä on.. :)
koipipuoli oon nytte.. ARGH. keppien kans lenkkasen etiä päin.. ei oo kivaa..

en tiä oikeen että mikä täsä oikiasti on.. liekö murtunu vai joku bakteeritulehus..
oulaisissa kyllä käytiin päivystyksessä su-ma yönä, ja määräsivät mulle antibioottikuurin..

kuopiossa oltiin to-pe-la... sunnuntai iltana alko koipi turpuaan, en heti ees tajunnu kui paha tää oikiasti on.. nyt sit kepit.. jee.

kuopiossa oli ihan kivaa, vaikka farmari-näyttelyssä oli aika paljo kaikkea, eikä kerenny läheskään kaikkia käyä kattomassa.. :)

mut kiva oli käyvä savon maalla.. :D

eka yö oltiin atraimen leirintäalueella, ja toinen yö top camping rauhalahessa.. kivoja paikkoja kumpiki..

lauantaina käytiin paatilla/laivalla kuopion keskustassa, rauhalahesta lähettiin..
käytiin tsekkimäs torin alue, ja sokokset, anttilat, ja joku k-kauppa.. oliko se nyt superi.. en muista..

ja nyt sitte sunnuntaista asti oon ollu riparilla isosena.. tänään pääsin kotia.. kiva ollu tapella keppien kans viikko kivirannassa.. :S

kuustoistaki tuli täytettyä maanantaina.. sain kyllä parhaan synttärilahjan ever.. tämä koipi oli kyllä kiva yllätys.. oujea.

reissuun..Torstai 26.07.2007 03:14

huomena nokka kohti kuopiota, ja varmaan lauantaina takasi.. että moi sitte..

mennään maatalousnäyttelyssä käymään.. ja silleen..

lauralta jöllein.Keskiviikko 25.07.2007 03:02

*siideri vai bisse? - siideri
*kuu vai aurinko? - kuu saa valtansa auringolta. KUU
*asfaltti vai nurtsi? - asfaltti
*festarit vai keikat? - festarit
*kahvi vai tee? - teekahvi
*koti-ilta vai meno-ilta? - menomeno
*radio vai cd? - CD, etenki jos stratista.
*ilta vai aamu? - ilta
*Päivä vai yö? - yö
*palmu vai kaktus? - balmu
*eläin- vai mieskalenteri? - koijjakalenteri.
*valkonen vai musta? - bläk.
*tampere vai helsinki? - helsinki, koska en oo ikinä käynykkään tampereella.
*juustonaksut vai kierresipsit? - emminä tiiä. varvasvälinaksut.
*huulirasva vai -kiilto? - huulirasva
*niitti- vai kangasvyö? - niitti
*valokuvat vai video? - photos
*raitasukat vai yksväriset sukat? - mustavalkoraita
*tappara vai ilves? - KÄRPÄT
*hoppari- vai goottityyli? - gootahtava joku..
*niittirannekkeet vai helmikorut? - niitti
*HIM vai negative? - STRATOVARIUS
*purkka vai pastillit?- purkka
*metsä vai niitty? - mehtä
*leffa vai sarja? - sarja
*tv vai tietokone? - tietokone
*runot vai kirjat? - kirjat
*yleisvessa vai oma vessa? - oma
*ulkona vai sisällä? - ulkona
*punanen vai vihreä? - MUSTA
*mökkeily vai etelänloma? - mökkeily
*lentokoneella vai laivalla? - laivalla
*farkut vai hame? - farkut
*satiini- vai normaalit lakanat? - normaalit
*mänty vai kuusi? - kuusi mäntyä
*joulu vai juhannus? - juhannussssnusssnusss :DD
*kesä vai syksy? - syksy
*kauhu- vai äksönleffat? - äksöön.
*lakritsi vai salmiakki? - salmiak
*auto vai moottoripyörä? - motorcycle
*ruskeat vai siniset silmät? - ruskeat
*espanja vai meksiko? - espanja
*ikkuna vai ovi? - ikkuna
*perjantai vai lauantai? - lauantai
*kirja vai lehti? - kirja
*säästäminen vai tuhlaaminen? - säästeliäs tuhlaaminen
*absolutisti vai juoppo? - absoluuttinen juoppo
*katselu vai kuuntelu? - hearing things
*sormus vai kaulakoru? - sormus
*pyöräily vai rullaluistelu? - rullaluistelu
*eläminen vai kuoleminen? - eläminen
*jeesusteippi vai maalarinteippi? - jeesusteippi
*hiuslakka vai -geeli? - lakka
*pesis vai tennis? - tennis JA pesis
*jalkkis vai jäkis? - jäkis
*nuppineula vai hakaneula? - hakaneula
*suihku vai sauna? - suihku
*kaupunki vai maaseutu? - kaupungissa oleva maaseutu.
*bailumusa vai rokki? - RÖK FÖREVER!
*seppälä vai H&M? - ei kumpikaan.
*poreallas vai uima-allas? - uima
*pitkät vai lyhyet kynnet? - pitkät
*sipsit vai popcornit? - sipsit
*mysli vai murot? - myslit
*järvi vai meri? - meri
*värjätyt vai värjäämättömät hiukset? - värjätyt
*ruutu vai raita? - ruuturaita
*verhot vai matto? - verhomatto
*lautapeli vai korttipeli? - kortti (texsas hold 'em)
*mustikka vai mansikka - mansikkamustikka
*valokuvakehys vai -kansio? - kansio
*puisto vai ranta? - ranta

tämmöstä.. :DLauantai 21.07.2007 01:58

PERUSKYSYMYKSET:
001. KOKO NIMESI?: Katavaan Riikka Eveliina :D
002. SYNTYMÄAIKASI?: 30.07.1991
003. ASUINPAIKKASI?: Kalajoki
004. HIUSTENVÄRISI?: Musta
005. SILMIENVÄRISI?: ruskea
006. PITUUS/PAINO?: 173cm/kaösodkoöa :DD
007. LEMPIMUSIIKKITYYLI?: Hevi :D
008. MIKSI?: no koska hevi on yksinkertasesti tarpeeksi agressiivista, ja ylleensäkki..
009. ULTIMAATTINEN LEMPIBÄNDI?: Stratovarius
010. MIKSI?: Kotipelto on huippu laulaja, ja bändi soittaa hyvin...
011. ULTIMAATTINEN LEMPILAULAJA?: no Kotipelto
012. MIKSI?: se on vaan paras.
013. IKIMUISTOISIN KONSERTTI?: Apulanta 30.04.07 merisärkällä..
014. MIKSI?: Eka apiksen keikka elämässäni...
015. SINULLE HENK.KOHT. MERKITTÄVIN JULKKISTAPAAMINEN?: empä pahemmin oo julkkiksia nähny keikkalavojen ulkopuolella.
016. MIKSI?: en kait minä tiiä.

MIELIPITEESI...:
017. NYKYISESTÄ PRESIDENTISTÄ?: halko.
019. ASEVELVOLLISUUDESTA?: plääh.
020. SODASTA?: paskempi juttu
021. GEORGE W. BUSHISTA?: yrjösin kerran puskaan.
022. RAISKAUKSISTA?: tyhymää.
023. PEDOFILIASTA?: tyhymää
024. PORNOSTA?: weirdo.
025. SYÖMISHÄIRIÖISTÄ?: sairasta
026. ELÄINKOKEISTA?: sairaampaa.
027. LIHANSYÖNNISTÄ?: normaalia
028. KASVISSYÖNNISTÄ?: normaalia
029. VARHAISTEINIEN SEKSIELÄMÄSTÄ (14 ja alle)?: sairainta.
030. SEKSISTÄ YLEENSÄ?: kait se nyt jossain vaiheessa elämää on ihan normaalia mutta..
031. ITSEMURHISTA?: itsekästä kait vähä..
032. CONAN O'BRIENISTÄ?: halon kaksoisolento. yäk.
033. SELIBAATISTA?: outua.
034. USKONNOSTA?: jokanen päättäkööt itte uskooko jumalaan vai kukkapurkkiin.
035. SUOMEN ULKOMAALAISISTA?: tervetullut lisä jurojen suomalaisten joukkoon. ei ne sen kummempia ihmisiä oo ku mekään.
036. KUOLEMANRANGAISTUKSESTA?: vanahan aikasta. ei semmosia enää.
037. AMERIKKALAISTEN VANKILOIDEN OLOSTA?: kamalissa oloissa joutuvat olemaan. sairasta.
038. SUOMESTA?: nojaa. kait tää on kuitenki ihan ok paikka..?

OLETKO KOSKAAN...:
039. OLLUT MIELENOSOITUKSESSA?: tavallaan kait.
040. JOS OLET, MILLOIN JA MINKÄ VASTAAN/PUOLESTA?: emminä ennää muista.
041. OLLUT ARMEIJASSA?: no tottakai 16v, no en todellakaan, enkä oo menossa.
042. MENISITKÖ?: EN.
043. OLLUT SODASSA SOTIMASSA?: no onnekseni en.
044. MENISITKÖ?: en, ellei ois pakko.
045. OLLUT MIELISAIRAALASSA?: en.
046. OLLUT PSYKOLOGIN VASTAANOTOLLA?: joo, pääsykoehaastattelussa ;D
047. OLLUT PSYKIATRIN VASTAANOTOLLA?: en
048. OLLUT LEIKKAUKSESSA?: montaki kertaa. :S
049. MURTANUT LUITASI?: montaki kertaa. :S
050. SANONUT, ETTÄ SOTA ON VÄÄRIN?: joo
051. LAITTANUT RAHAA HYVÄNTEKEVÄISYYTEEN?: joo
052. OLLUT KERÄÄMÄSSÄ RAHAA HYVÄNTEKEVÄISYYTEEN?: joo, jotain niitä yhteisvastuukeräysjuttuja..
053. OLLUT HUMALASSA?: valitettavasti olen..
054. HARRASTANUT SEKSIÄ TUNTEMATTOMAN KANSSA?: en
055. RAISKANNUT KETÄÄN?: en
056. VONGANNUT SEKSIÄ KUMPPANILTASI/JOLTAIN TOISELTA?: en todellakaan
057. PETTÄNYT KUMPPANIASI?: en
058. OLLUT 'SE TOINEN'?: en?
059. JOS OLET, MITEN ASIA ETENI?: -
060. HÄVENNYT POIKA-/TYTTÖYSTÄVÄÄSI?: en
061. HARKINNUT JOTAKUTA VAIN ULKONÄÖN PERUSTEELLA SEURUSTELUKUMPPANIKSESI?: en
062. SEURUSTELLUT JONKUN KANSSA VAIN TÄMÄN ULKONÄÖN TAKIA?: en tod.
062. OLLUT KATEELLINEN POIKA-/TYTTÖYSTÄVÄSI EKSÄLLE?: en
063. OLLUT MUSTASUKKAINEN?: joo joskus
064. PELÄNNYT KEHITYSVAMMAISIA?: joskus pienenä..
065. NAURANUT KEHITYSVAMMAISILLE?: en
066. OLLUT KEHITYSVAMMAINEN?: en
067. NAURANUT JOLLEKIN ERILAISUUDELLE?: en kait

VOISITKO KOSKAAN...
068. LYÖDÄ KETÄÄN?: voisin
069. RAISKATA KETÄÄN?: en
070. TAPPAA KETÄÄN?: joo, kärpäsiä.
071. PETTÄÄ NYKYISTÄ POIKA-/TYTTÖYSTÄVÄÄSI?: en
072. MENNÄ NAIMISIIN NYKYISEN POIKA-/TYTTÖYSTÄVÄSI KANSSA?: -
073. SAADA LAPSIA?: joo kait..
074. HANKKIA LAPSIA?: joo kait..
075. TAPPAA ELÄINTÄ?: kärpäsiä joo, ja hyttysiä, muita en.
076. SYÖDÄ RAAKAA LIHAA?: en
077. TAHALLASI TARTUTTAA SUKUPUOLITAUTIASI TOISEEN IHMISEEN?: en
078. TAHALLASI RIKKOA EHKÄISYVÄLINEEN, JOTTA TULISIT RASKAAKSI KUMPPANISI KIELLOISTA VÄLITTÄMÄTTÄ?: en
079. SAHATA OMAA KÄTTÄSI POIKKI?: en hyi.. :S
080. TAPPAA VIATTOMAN LAPSEN SODASSA?: en
081. POMMITTAA KOKONAISTA KAUPUNKIA?: en
082. AMPUA TOISTA IHMISTÄ?: vaan hätävarjeluna jos on pakko.
083. OLLA SE IHMINEN, JONKA KANSSA JOKU PETTÄÄ KUMPPANIAAN?: en
084. OLLA 'VUOKRAKOHTU' (=SYNNYTTÄÄ LAPSI PARISKUNNALLE, JOKA EI SIIHEN ITSE PYSTY)?: en!
085. TOIMIA POLIISIN AMMATISSA?: joskus halusin isona poliisiksi.. :D
086. OLLA PRESIDENTTI?: en.
087. OLLA POLIITIKKO?: en.

NYKYHETKI...:
089. MISSÄ OLET?: kotona.
090. MITÄ KUUNTELET?: Stratovarius - A Million Light Years Away
091. MITÄ AJATTELET?: sitä että joko kohta alkaa seuraava kappale..
092. MITÄ SYÖT?: purkkaa
093. MITÄ JUOT?: notting.
094. MITÄ AIOT TEHDÄ TÄNÄÄN?: mennä nukkuun
095. MITÄ AIOT TEHDÄ HUOMENNA?: lähtä kiiminkiin kisoihin..
096. MITÄ AIOT TEHDÄ SEURAAVAKSI?: syyä voileivän
097. KETÄ AJATTELET?: Peetua (kissanpentu)
098. MITÄ PÄÄLLÄSI ON?: farkut ja Led Zeppelin-bändipaita.
099. MITÄ ALLASI ON?: no tuoli varmaan?
100. MITÄ YLÄPUOLELLASI ON?: katto..

VIIMEISET KYSYMYKSET...:
101. OLETKO ONNELLINEN JUURI NYT?: empä juuri.
102. MIKSI?: miljoona asiaa ostamatta uuteen kämppään, vuokrasopimus tekemättä, viikko töitä, loma loppuu kesken, kirjat ostamatta uuteen kouluun jne. kohta saan jonku stressi kohtauksen. päivät vaan yksinkertasesti loppuu kesken!!! apuaa.. :S
103. OLIKO KYSELY LIIAN PITKÄ?: ei kait..

[Ei aihetta]Maanantai 16.07.2007 22:00

ppööh. ompa tylsää taas.. huoh. -.-

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.07.2007 01:13

ihanaa!!
miisu oli penikoinu piiloon, ja nyt se kiikutti sen pennun tuohon ulko-oven etteen..
sillä on jo simmut auki.. pikimusta penikka..
se on kyllä ylilutunen..

vaihteeks näitä..Tiistai 10.07.2007 23:25

Heräsin aamulla.
Biisi: Ari Koivunen - Stay True
Kommentti: öökei..

Tapasin ystäviäni, meillä oli todella kivaa!
Biisi: Don Huonot - Pois valoista
Kommentti: ehkäpä..

Kotimatkalla törmäsin ihanaan poikaan, sydämeni suorastaan suli.
Biisi: Protoni - Petollinen
Kommentti: kansse..

Pyysin pojalta puhelinnumeroa, mutta hän vain irvisti ja sanoi, ettei häntä kiinnosta.
Biisi: Denigrate - Burning Hell Inside
Kommentt: näimpä.. kait..

Lähdin itkien kotiin ja pistin radion soimaan, sieltä tuli seuraava laulu..
Biisi: Jyvät - Kauneuteen on liian pitkä matka
Kommentti: hääh?

Se itketti minua vielä enemmän, ja kohta äitini tuli kysymään mikä minulla on, mutta huusin äidilleni, enkä suostunut kertomaan, vaan heittelin häntä kirjoilla.
Biisi: Stam1na - Kadonneet kolme sanaa
Kommentti: näin kai sitte.

Tajusin loukanneeni äitiä, tajusin että olin pelkkä tyhjä. Suljin radion, mutta musiikki vain jatkui silti.
Biisi: Viikate - Alakuloitettuja tunnelmia
Kommentti: niinhän se mennee..

Katsoin hämmästyksestä silmät suurina.
Biisi: Sonata Arctica - FullMoon
Kommentti: hahahahahaaahhahahaaa.. oliko ees hauska..? :O

Ulkona satoi kaatamalla, juoksin ulos sateeseen ja lyyhistyin maahan.
Biisi: Hurriganes - Cool it down
Kommentti: coolcool.. ö_Ö

Kylmyys veti minut kohmeeseen, illan kylmyys ja tuuli meni luihin ja ytimiin.. Pimeys vallitsi,
kaikki oli ohi.
Biisi: Eppu Normaali - Viides toukokuuta
Kommentti: Eikait sillon enää noin kylmä oo? vai tähhäh?

Hautajaisissani soitettiin:
Biisi: Joan Jett & The Blackhearts - I love Rock 'n Roll
Kommentti: nojoo. kait sitte..

Äitini kuunteli jälkeenpäin suruissaan..
Biisi: @junkmail - sydän huutaa
Kommentti: öökei..