IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
heräsin klo:8.30, oli mukava päivä, vaikkakin vähän raskas. Pidn siivoupävän. Siivosin joka huoneen ja nurkan, ja tulikin todella siitiä. sen jälkeen menin kaupungille ja ostelin hiukan kotiin ruokaeineksiä ja kun olin syönyt menin takapihalleni ottamaan aurinkoa. Rusketuin ja jopa paloin. mutta oli kuitenkin muavaa. Erkki tuli myös käymään kylässä. Joskus ihmetyttää tämä maailman meno, ihmiset osaavat olla niin ilkeitä mutta amalla myö ihania ja kilttejä minulle. Olen kuullut monet haukut, mutta se ei maata merelle vie, pääasia että elämäni on kuitenkin hyvä ja jopa ehkä parempi kuin muilla. On niin mukavaa että kesä on ja on paljon ystäviä ja tekemistä. Huomenna menen maisan kanssa kahville ja sen jälkeen katson elokuvan poika ja ilves, se on maailman paras elokuva. Hierpoin tänään ystävääni ja hän sanoi että osaan hieroa hyvin, että kaikki halukkaat saavat tulla luokseni niin hieron teitä vakka koko yön tai päivän. Riinamoille tämä: en haluasi tapella, anna anteeksi. ja antillesanoisin myös että olen pahoillani, nähdään vaikka jo ensi viikolla jos se vain passaa. Olen kaiketi vapaana koko ensi viikon? kohta täytyii mennänukkumaan kun on ollutniin hasuka ja rankka päivä. hyvää yötä ja kesän alkuja kaikille. lopuksi vielä vitsi jonka luin lehdetä ja naurahsin taas aivan kippurasa suoraan sanoen. Mikä on makea ja punainen ja lentää. vastaus hillokopteri. ja toinen:mitä pikkupieru halusi tehdä isona?-liittyä ilmavoimiin .. kuka noin haskoja vitejä oikein keksii, en ymmärrä. anteeksi tuo pieruvitsi, se oli ehkä hiukkasen pervo tai rivo tai jopa röyhkeä, mutta halusin kuitenkin kertoa sen kaikille, jotta muutkon saavat piristystä päivään. hyvää yötä nyt kaikille, palaillaan taas, ikävöin ystäviä. hei hei .

rakkasin terveisin: matti huhtanen

hyvästoTiistai 13.06.2006 22:58

hvästi kaikki, minua ei enään näy täällä calleriasa tai muuallakaan, se on loppu nyt hyvästi vaan

ei tarvitse haukkuaTiistai 13.06.2006 21:29

ei tarvitse haukua minua homoksi, en ole homo vaikken ole naisen alapäätä saanutkaan, ei se minusta homoa tee. jättäkää rauhaan minut. kiitos kesiä kaikille ihmisille

edeleen sama päiväLauantai 10.06.2006 18:19

söin tänään itsetekemää kalakeittoa oli melkoi hyvää. Nyt keskustelen RIINAMOIN Kanssa MSN Messengerissä on mukavaa. Riinamoi kertoi hänen eilkisestä musiikkitapahtumasta, se meni kuulemani sperusteella hyvin. Hän ehdotti minulekin roktähdenuraa, mutta en vielä ole varma. Minula ei ole kuvakkeessa kovin hyvä maine, mutta onnkeksi täällä on, calleriaihmiset ymmärtäävät minua, eikä sytji vaikka olenkin ehkä jopa hiukan älöittävän näköinen. ei minua ikinä ole kiusatu mutta kuitenkin. Rillipaa taas lähetti minulle aamulla naisten kuvia messengerissä, en oikein ymmärrä sitä miten ihmiset jaksavat tuijottaa vain toisten kuvia ja esim. masturpoida. olin aamulla myös pyöräilemässä. Ajoin vihreällä pyörälläni viiden kilomertin lenkin, tuttujakin tuli vastaan ja jäin rupattelemaan heidän kanssa.

[Ei aihetta]Lauantai 10.06.2006 18:05

Olin ystävän luona kahvila, päivä meni mukavasti ja oli mukavaa. Sitten kaverin puhelin yhtäkkiä soi ja hän sai tiedon tulevista töistä. Mukavaa, että töitä riittää niin kovin monelle. Kun kaveri lopetti puhelun juhlimme! olin mukavaa. Kaverini sanoi ettei mikään ole tuntunut niin hyvältä pitkään aikaan. Hänen palkkansa on melkein jopa kahdeksan euroa. Kävin myös kaupungilla /helsingissä) ostin partavettä ja lahjan veljelleni, kun hänel on synttärit, mutta en tietenkään voi kertoa mitä ostin jos joku vaikkaa tuntee veljeni. Odotan kovasti huomista päivää, sillä menen Hyvinkäälle jos vain on hyvä sää. Näen kaverin hyvinkäällä ja menemme kaverin asuntoon. ja ajatelimme juhlia hiukan maitamalla erimakuisia viinejä, sillä kaverini on viinipanimossatöissä. On mukavaa kun on saanut täältä Calleriasta ussia ystäviä, RIINAMOI ja rillipaa, sekä dolk ja [miirukka]. Vaikken ole ollut täälä kuin vasta vähä yliyhden viikon. Kyllä tuntuu taas että elämä on mukavaa. Naisasiatkin luistavat taas! onneksi elämä on mukavaa. Yksi vähän ikävämpikin juttu sattui, serkkuni sai kävelykepit kun hän kuutusi rpolkupyörällä, mutta jalk aparnaa pikkuhiljaa. Oli hauskaa kun kaverini kertoi vitsin äsken kun soitti puhelimella minulle.: Mikä istuu puussa ja puhuu kännykään? vastaus:juppi-apina, saipahan taas nauraa. nyt ovikello soi, maisa (veljeni aviovaimo) varmaan. palaillaan taas. saa kommentoida kuvia ja tekstejäni hyvää kesänalkua kaikille

[Ei aihetta]Torstai 08.06.2006 05:23

koulu on nyt ohi ja olen atkinsinöri. kuusi vuotta opiskelua takana, nyt voi vihdoin pitää hauskaa. hyvää kesää kaikille lukijoille. kiitos
- Vanhemmat »