IRC-Galleria

koo5

koo5

go, before it's too late!

[Ei aihetta]Maanantai 09.03.2009 14:11

TIETOKONE

[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[ ] Minulla on oma tietokone ja se on huoneessani
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus

Tulos:5

ELOKUVAT

[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[ ] Minulla on niin monta DVD:tä etten tiedä missä kaikki on
[ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän / tai lataan netistä
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[ ] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä

Tulos: 0

TELEVISIO

[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[ ] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV:n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta

Tulos:3

URHEILU

[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut urheilujoukkueessa vähintään viisi kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[ ] Lenkkeilen tai uin usein
[ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[ ] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[ ] Minua ei haittaa hikoilla

Tulos: 0

RUOKA

[ ] Rakastan ruokaa
[ ] Haluan kokeilla kaikkea
[ ] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[ ] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[x] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syöynyt jotain
[ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla

Tulos: 1

SOSIAALINEN ELÄMÄ

[x] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[/] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[/] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Tietokone on kiva, mutta bilettäminen kivempaa
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[x] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[x] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?
[ ] järjestän itse bileitä
[ ] suunnittelen suuria tapahtumia kavereiden kanssa

Tulos: 6

SHOPPAILU/VAATTEET

[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[/] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä ja asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[/] Seuraan muotia
[ ] Minulla on yli kymmenet farkut
[ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[/] Tuhlaan paljon rahaa
[ ] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia

Tulos: 2 ½

TUPAKKA

[x] Poltan säännöllisesti
[ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[x] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[x] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[x] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[x] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[x] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[x] Tupakka on minusta ihan hyvän makuista
[x] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua

Tulos:8


ALKOHOLI

[x] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan että en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[x] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[x] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[x] Joku on ollut huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[x] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[/] Oletko perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiasi jotta pääsisit juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[/] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen


Tulos: 6


HUONOT TAVAT

[x] valehtelen vanhemmilleni
[ ] Varastan säännöllisesti
[x] Tupakoin säännöllisesti
[x] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon kännissä tai krapulassa
[x] teemme kavereiten kanssa tyhmiä juttuja
[/] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[x] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[x] Olen karannut kotoa

Tulos: 6 ½

PELIT

[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[x] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[/] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa

Tulos: 1 ½

MUSIIKKI

[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[ ] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[ ] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] olen saanut laulu kokeesta ysin tai enemmän
[ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[x] Omistan mp3:n

Tulos: 6

ELÄIMET

[x] Omistan jonkun lemmikin
[ ] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[ ] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläinläheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[/] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[/] Eläin on ihmisen paras ystävä
[ ] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[x] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä muutakuin pakosta/velvollisuudesta

Tulos:5

ässäLauantai 07.03.2009 17:27

1. Mikä on nimesi? : sini

2. Nelikirjaiminen sana : savu

3. Tytön nimi : saara

4. Pojan nimi : santeri

5. Ammatti : sairaanhoitaja

6. Väri : sininen

7. Jotain, johon voi pukeutua : saappaat: D

8. Ruoka : sushi

9. Jotain, joka löytyy kylpyhuoneestasi : suoristusrauta

10. Paikka : seinäjoki

11. Syy myöhästyä : saunomine venähti

12. Jotain, jota huudat : saaatana

13. Elokuvan nimi : sininen laguuni

14. Jotain jota juot : shöpösdfjs

15. Musiikkiyhtye : sex pistols

16. Eläin : siili

17. Kadunnimi : sipolantie

18. Auton merkki : saab

19. Laulun nimi : Sam's Town

20. Aktiviteetti, joka vaatii enemmän kuin kaksi ihmistä : sähly

==DLauantai 07.03.2009 12:38

jhoo, eli. näin taaaaaaas semmosta jännää unta :) diudiudiudiu. nii elikkäss oli taas kesä, sit olin muka viel siel perhekodissa tai siellä, sit niil oliki joku salaine joku järjestö juttu:0 aika jees, nnoo sitte ne yritti saaha mua hengiltä ko olin ollu siellä, sit yllättäe kiivettii mun pikkuveljen kaa sinne katolle misä ne majaili. noo, samu sitte tuli jonku matkaa ja yhtäkkiä se alko siis hakkaan mua, tai sillee : o olin et mitä ihimettä sää teet? se vaa sano et, ne oli maksanu sille et sen pitää tehä nii, voi jumaliste. niinni, sit kuitenki näi puhuttii senkaa ja se vaa jäi sitte jotenki sinne alas tai jotai? en muista enää. jaaa sitten, mä kiipesin sinne ylös ja sisää semmosesta ,se oli vähä niiku semmone kaivo tai sellane: D niinno sisuksii-> niinni sitte siinä oli semmone respa, JA TÄÄ HANSAN TUUTIKKI OLI SIINÄ. vittu se oli niiku semmone pääpahis? no sit ne jahtas mua siellä ja yritin päästä kertoo jollekki mut en päässy ulos sieltä ja ei säääätänä ko oli ahistavaa, sit olin taas jossai katolla ja ne yritti tiputtaa mua sieltä, en tiiä mite kävi ko heräsin : ) ..onneks

jööPerjantai 06.03.2009 12:37

ei saatana, myöhästyinpäs sitten taas koulustaaaaaa. ps. mulla on ihottumaa käessä : (

NIIN näin taas kivaa unta. oltii meiä mökillä, oli aika kylmä. sit ko meil on siin näi järvi ja laituri menee siittäniinniinii, sit se vesi oli muka nii suolasta (siis järvivesi) et kaikki simpukat ja kivet ja kaikki kellu siinä? ei vittu sitte mää vähä kalastelin siinä: D sit siin laiturin päässä oli sellane pilkulline joku, näytti iha joltai ravulta. mut sitku menin lähemmäs kahtoo ni se oliki sellane leopardihattu: ) pinkki semmone. the end.

huhTiistai 03.03.2009 13:44

ei vittu mitä unta näin. heräsin äske ja sitte joo oon vähä sekaste vieläki: ) huomasin et klo o kohta puol 12 että taisinpas vähäc myöhästyä koulustaaaaaaaaa. no siiiiiis se uni, ko olin näi muka siinä matkahuollolla, tai heräsin niinku siitä, oli kesä. siinä oli kiipeilyteline ja hiekkaa siin alla, olin siiiiis siinä nukkunu : D siin oli monia sellasia korkeita eri kiipeilyjutskuja, sit pyörein näi siinä vähä aikaa ja katoin et mitä ihimettä, et ei tää näytä niiku keskustalta, tai nii. siinä oli joku ihmee grilli siinä eessä ja jotaijooo. menin iha paniikkii ja kiipesin sinne vitu telineesee: D se oli nii vanha se teline et siitä katkes niitä kaikkee juttuja. no ..pääsin kuitenki sinne ylös ja rupesin kahtoo et ei helevetti, näky niiku kaikki missä piti olla anttila ja kirjasto ja kaikki nää, mut näky vaa jotai iha vitu vanhoja kauppoja ja kaikkee paskaa, muistan ko etein sitä soho sex juttua siitä seinästä mut ei näkyny.. sit rupesin kahtoo ni kaikilla oli kaikkee vitu vanhanaikasia vaatteita ja kaikki autot oli iha sika vanhoja. noo, sit siihe tuli kaks jotai pikkupoikaa siihe telinee juuree ja jotai näi siinä. sit kysyin et mitä niiku ihmettä? ne ei tajunnu mitää ku yritin selittää et mite kaikki on näi vanhaa ja näi. sit olin et voooooi viiiiiittuuu. sit lähin kävelee siitä anttilan ja royalin eestä ja siitä missä chydenian PITI olla. mut ei mikää ollu.. se oli vaa semmone pikkutie ja kaikkia pieniä kauppoja tai sellasia. sit mua vastaa käveli semmone vanha akka, pysäytin ja kysyin et mikä vuosi nyt on.. se alko eka selittää et minä vuonna se on syntyny.. ei saaatana. sit se kuitenki sano et nyt on 1960. meinasin kuolla. aloin selittää kaikille et mite vittu tää voi olla näi ja ettekö te tajua ja vaikka mitä. sit siihe tuli ne 2 pikkupoikaa, varmaa ne samat ketä oli siellä kiipeilytelineillä. aloin niille kaikkee et tajuatteko et mää kuulun 2000 luvulle? kysyin et minkävärine länkkäri on.. ne sano et sinine, sit huusin et nonii vittu sen kuuluu olla valkone. noo, sit ne ei uskonu mua et oikeesti näi on, et oon 2000-luvulta. no ei siinä aloin selittää niille et vittu tiiättekö mikä kännykkä ja läppäri ja kaikkee näi. MUT ITQ, ne vaa aatteli et oon sekasi eikä uskonu mua. sit olin taas yhtäkkiä siinä telineillä^o) olin iha sekasi, sekosin siis juu. sitte mä heräsin, luojan kiitooooooooooos!

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.03.2009 21:49

50 kysymystä sinulle tärkeästä ihmisestä

1 Koska tapasitte viimeksi? - vähä reilu viikko sit ko se lähti egyptii

2 Milloin näet hänet seuraavan kerran? - sit ku se tulee

3 Koska viimeksi suutuit hänelle? - ala-asteella

4 Onko sinulla hänen puhelinnumeronsa? - joo, päässä

5 Mitä tekstasit hänelle viimeksi? - ööh, varmaa jotai iha normia

6 Mitä hän tekstasi sinulle viimeksi? - ei voi muistaa

7 Mitä ohjelmia hän seuraa? - no vaikka mitä.. miami inkkiä siks ko ami on nii komee.

8 Mitä hän harrastaa? - juopottelua

9 Mistä pidät hänen ulkonäössään ja/tai tyylissään? se on semmone aikuismaisen kaunis ja rento

10 Milloin tutustuitte? - ekalla

11 Voisitkö elää ilman häntä? - ei ainakaa olis helppoo

12 Pidätkö hänen kavereistaan? - khyl

13 Tiedätkö, mikä on hänen lempiruokansa? - varmaa joku kanajuttu.. ei ainakaa mikää mis on sipulia tai ananasta: DD

14 Tykkääkö hän suolakurkusta? - kai se menee

15 Noudattaako hän erikoisruokavaliota? - nöyp

16 Juoko hän alkoholia? - joooooooo

17 Polttaako hän tupakkaa? - juu.. tk

19 Mistä hän on riippuvainen? - teetä se litkii joskus, no tupakasta ainaki :>

20 Onko hänellä sisaruksia? - on sillä isosisko

22 Nähnyt hänestä unta? - monestikki

23 Onko hän nähnyt sinusta unta? - kai se joskus

24 Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? - on : (

25 Mistä olette riidelleet? - no vittu ko ei heittäny mulle kessua : D ei me riidellä ikää.

26 Kappale, josta molemmat pidätte? - monia

27 Käyvätko musamakunne yleisesti ottaen yhteen? - jeps

28 Koska hän ottaa sinua hermoon? -joskus ko se saa päähänsä jotai ni se on nii jäärä :D

29 Milloin sinun tekisi mieli halata häntä? -aina

30 Missä hän on nyt? - no egyptissä

31 Hänen lempivärinsä? - riippuu missä

32 Pitääkö hän kenestäkään? - no kai se vähäc

33 Miten hän tekee itsestään erityisen? - se on vaa semmone:)

34 Millaista elämäsi olisi ilman häntä? - en osaa kuvitella :D

35 Onko hänellä hyvä yleissivistiys? - noh ..ei todellakaan :)

36 Huomaisiko hän kirjoitusvirheen edellisessä kysymyksessä? - tuskin

37 Onko hän kärsivällinen? - riippuu, ei yleensä: D

38 Puhuuko hän jotain murretta? - samaa ko mää :)

39 Onko hän bi-seksuaali? - no ei ku täys lepakko

40 Mikä kappale muistuttaa sinua hänestä? - jaa a

41 Puhutteko usein syvällisiä? - aina välillä

42 Oletteko matkustaneet yhdessä? - jeps

43 Mitä teette yleensä yhdessä? - joskus käydään leffassa tai syömässä tai jtn. yleensä vaa ollaan.

44 Onko hänellä lemmikkejä? - ei, oli hemppa mut se kuoli pois..

45 Onko hän hyvä ihminen? - on se

46 Missä hän on hyvä koulussa? - ei nyt tuu mielee;)

47 Mitä hän inhoaa koulussa? - pitkiä päiviä

48 Mikä hänestä tulee isona /mitä hän aikoo opiskella tai opiskelee? -lähihoitaja

49 Mitä hän on näistä? Tyttömäinen/naisellinen/poikamainen/miesmäinen/kaunis/komea/söpö/

ruma/erikoinen? - erikoinen

50 Kirjoita tähän joku inside vitsinne? - h. y. tai joku kapapa ym :D

[Ei aihetta]Torstai 26.02.2009 14:54

Paljonko vuosia täytät vuonna 2009?
- 17

Voisitko seurustella jonkun kahdeksan vuotta vanhemman kanssa?
- tuskimpa, ainakaa nyt.

Oletko mustasukkainen?
- joskus joo

Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi?
- en oikeestaa

Mainitse yksi asia, jota odotat innolla:
- et kaisa tulee ja lähetää rukallelelelelelee

Suutelisitko uudestaan viimeksi suutelemaasi ihmistä?
- haha en:D

Oletko ikinä kävellyt seinää päin?
- kaippa joskus

Puhuisitko ihmiselle, joka satutti sinua eniten?
- puhun khyl.

Lyön vetoa ettet pysty juoksemaan ulos ja takaisin neljässä sekunnissa!
- en nii

Ajattelet jotakuta, etkö niin?
- e

Mitä tekisit, jos viimeinen ihminen jota suutelit, vihaisi sinua?
- paha sanoo

Miltä hiuksesi näyttävät tällä hetkellä?
- haha näytän iha MacGyverilta : DDDDDD

Milloin itkit viimeksi?
- siit on jonku aikaa

Voisitko olla kuukauden puhumatta parhaille ystävillesi?
- nöyp<3

Mitkä vaatteet sinulla oli viimeisen suudelmasi aikaan?
- ei voi muistaa

Luuletko että joku ajattelee sinua tällä hetkellä?
- jaa a

Kerro paidasta, joka on ylläsi.
- tämmöne yöppäri

Mikä on viimeinen alkoholijuoma, jonka nautit?
- khaalija

Pidätkö siitä että asiat pysyvät samanlaisina, vai haluaisitko niiden muuttuvan?
- riippuu asiasta

Oletko ikinä toivonut omistavasi jotakin toista sukunimeä?
- en muista

Vilkutatko kun näet ihmisiä joita tunnet?
- yleensä joo:>

Ovatko vanhempasi suojelevaisia sinua kohtaan?
- jep..

Onko sinua ikinä suudeltu rakettien paukkeessa?
- on juu

Mikä oli viimeisin punainen asia minkä söit?
- piltti

Viimeinen ihminen joka kommentoi sinulle galleriassa tai facebookissa?
- ää en muista

Keneltä on viimeisin viestisi?
- jk homolta

Onko viimeksi suutelemasi ihminen nuorempi kuin sinä?
- nöyp

Yhteys sinun ja viimeisimmän sinulle tekstanneen välillä?
- ei minkäälaine:D

Mitä mieltä olet tupakoinnista?
- ei kannata

Kuinka sinä ja paras ystäväsi tutustuitte?
- mul on niitä muutama<3 ..millo keneenki:>

Viimeisin asia, jonka printtasit koneeltasi?
- jaa a

Tykkäätkö saada isoja haleja?
- riippuu keneltä=D

Onko sinulla usein halipula?
- joskus

Jos hyppäisit nyt huoneesi ikkunasta, kuinka pahasti sinun kävisi?
- varmaa jalat poikki tai jotai.

Pidätkö aivastamisesta, vai inhoatko tunnetta sitä odotellessa?
- se on kauheinta jos se on tulossa mut ei tuukkaa.. saatana.

Pidätkö jäätelökakusta?
- menee

Jos voisit mennä naimisiin jonkun julkkiksen kanssa, ketä se olisi?
- tuskin kukaa :)

[Ei aihetta]Maanantai 23.02.2009 13:52

ei pysty puhua, ärrät ja ässät vähä hukassa : D

..pahinta: ei voi syyä : ((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((

hipheiSunnuntai 22.02.2009 17:20

laitoin kielikorun :)

[Ei aihetta]Lauantai 21.02.2009 22:24

Mitä sinulta viimeksi kysyttiin?
- nukuksää alhaalla?

Milloin viimeksi pelkäsit?
- en nyt muista

Mitä omatuntosi kertoo sinulle juuri nyt?
- ei se mitää ihmeellistä

Milloin viimeksi tekohymyilit?
- en muista

Milloin viimeksi jokin asia kosketti sinut kyyneliin?
- enpäs kerro :>

Tykkäätkö piimästä?
- en oikeestaa

Oletko matkustanut julkisilla kulkuneuvoilla maksamatta?
- juuu

Pidätkö tatuoinneista?
- khyl

Pidätkö pojilla enemmän lyhyistä vai pitkistä hiuksista?
- riippuu

Oletko koskaan saanut matikan kokeesta kymppiä?
- en

Nauratko vitseille?
- joskus

Monelta heräsit tänä aamuna?
- joskus vähä enne 9

Osaatko keittää kahvia?
- joo, joskus sanon etten, ku en jaksa:)

Oletko koskaan tippunut portaat takaperin?
- vittu oon ..monestikki

Milloin viimeksi nauroit?
- tnä

Kuinka monta lasta haluat?
- 28

Tiedätkö onko sinulla ihailijoita?
- tietty on

Minkä väriset hiukset sinulla on?
- ruskeet ..saman väriset ko mun koira :>

Nautitko viime juhlistasi?
- jhuu:D

Oletko syönyt popcornia viimeisen 48 tunnin aikana?
- en ..en tykkää.

Onko poliisi koskaan jahdannut sinua?
- jep

Onko sinulla outoja nukkumistapoja?
- joskus joo

Tiedätkö miten pokeria pelataan?
- juuuuuuuuuuuu

Milloin viimeksi sinulla oli todella hauskaa?
- varmaaaaa ..eile?

Kuinka usein muistat unesi?
- melkee aina

Mikä yksi asia on mielessäsi juuri nyt?
- menis kessulle

Käytätkö aina turvavyötä?
- joskus

Tiedätkö miten pelataan biljardia?
- oon mestari siinä!

Nukuitko viime yön huonosti?
- vähä joo

Mikä on perusnumerosi matikankokeessa?
- nii hyvä, et en päässy kurssia läpi: )

Etkö lue kokeisiin?
- luen joskus

Huomaat nukkuneesi pommiin, ja et millään kerkeä ajoissa. Mitä ajattelet?
- riippuu mitä tunteja on loppupvstä, jos tärkeetä ni meen niiks kouluun.

Teetkö työtä koulun eteen vaikka ei mitenkään huvittaisi?
- juu

Oletko tyytyväinen elämääsi?
- ihan

Nimi, jota haluaisit muiden käyttävän sinusta?
- kaikki tietää et oon kingi ..se on iha jees

Suurin haaveesi tämän hetkiseen harrastukseesi liittyen?
- ei öleee

Onko sinulla monta lempiartistia?
- äajfiudhsäöiks

Tuleeko joistakin biiseistä muistot mieleen?
- jep

Onko teillä keittiön kaapissa popcornia?
- tuskin

Lempisukkasi ja miksi?
- lol

Mitä pidät maanantaiaamuista?
- iha jees jos on loma :)

"Elämä on" vai onko se?
- kai se on