IRC-Galleria

koo5

koo5

go, before it's too late!

[Ei aihetta]Perjantai 10.07.2009 15:28

Isä, se sattuu!"

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

jeesPerjantai 05.06.2009 16:12



Jos saat sadasta alle 10, olet nössö.
Jos saat alle 20, olet tylsä.
Jos saat 20-40, rohkeutta!
Jos saat 40-50, olet järkevä.
Jos saat 50-60, olet teini.
Jos saat 60-80, olet pahis.
Jos saat 80-90, rauhotu!
Jos saat yli 90, olet nuorisorikollinen.

Olen...

Maistanut tupakkaa
Polttanut vakituisesti
Pöllinyt yli vitosen edestä
Pöllinyt yli satasen edestä
Lintsannut koulusta
Haukkunut opettajia selän takana
Haukkunut opettajia päin naamaa
Väärentänyt nimikirjoituksen
Ollut jälki-istunnossa
Ollut yli kuudessa jälki-istunnossa

Yhteensä 10/10

Juonut alkoholia
Juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
...tai uutta vuotta
Varastanut rahaa
Ollut opettajan puhuttelussa
Ollut rehtorin puhuttelussa
Rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
Soittanut pilapuheluita
Saanut rikosrekisterin
Ansaitsisin rikosrekisterin

Yhteensä 10/10

Pettänyt tyttö-/poikaystävääsi
Tullut petetyksi
Kuunnellut heviä
Häiriköinyt suurta tapahtumaa
Päässyt rikkeilläsi lööppeihin
Lukenut salaa jonkun viestejä
Llukenut salaa jonkun päiväkirjaa
Käynyt pornosivuilla
Heittänyt ihmistä kivellä
Uhannut jotain puukolla

Yhteensä 7/10

Levittänyt juorua
Pukeutunut mustaan
Valehdellut vanhemmillesi
Katsonut tv:stä/ elokuvista jotain salaa jota et saisi
Katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
Katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
Leikkinyt sytkärillä
Sytyttänyt tahallisesti tulipalon
Harrastanut nettiseksiä
Raiskannut

Yhteensä 7/10

Rikkonut lakia
Joutunut tarkkikselle
Kävellyt päin punaisia
Ajellut pillurallia
Meikannut
Leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
Yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa
Kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
Tappanut
Ampunut tahallisesti

Yhteensä 6/10

Puukottanut
Soittanut seksilinjalle
Matkustanut jäniksenä
Liftannut tuntemattomille
Ollut käyttämättä kypärää
Käynyt salaa perheen viina/viini/ym. pulloilla
Pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
Oksentanut alkoholin vuoksi
Syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi
Saiko yllämainittu asia sinut innostumaan?

Yhteensä 7/10

Ollut häirikkö
Haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
Lyönyt jonkun silmän mustaksi
Lähettänyt pilakirjeitä
Valehdellut ikäsi
Joutunut poliisikuulusteluun
Katsonut pornoa
Käyttänyt bikineitä
Laittanut herutuskuvia
Kuvannut tiettyjä elimiäsi

Yhteensä 8/10

Etsinyt netistä seurustelukumppania
Tanssinut rock tansseja
Koputellut oviin ja häipynyt paikalta
Huudellut rivoja ohikulkijoille
Floodannut
Stripannut
Ärsyttänyt tositarkoituksella
Saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym.
Piirtänyt pervoja
Puhunut pervoja

Yhteensä 8/10

Ollut opettajan silmätikku
Kiroillut
Haukkunut jotain päin naamaa
Piirtänyt graffitteja
Sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä
Haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
Pulissut tunneilla
Puhunut pahaa selän takana
Saanut jonkun itkemään
Kokeillut spiritismiä

Yhteensä 9/10

Ajanut mopoa alaikäisenä
Hakannut jonkun sairaalaan
Piirrellyt pienenä salaa seinille
"Parturoinut" kaveriasi
Vilautellut
Rikkonut jotain tarkoituksella
Heittänyt jotain jollakin
Lyönyt
Repinyt jotain hiuksista
Piilottanut joltain jotakin
Palvonut saatanaa
Lukenut kauhukirjoja
Imenyt imurilla ihoa ja väittänyt fritsuiksi
Mennyt salaa jonnekin

Yhteensä 11/14


=83

[Ei aihetta]Maanantai 01.06.2009 14:45



Can you raed tihs?
Olny 55% of plepoe can.

I cdnuolt blveiee taht I cluod aulaclty uesdnatnrd waht I was rdanieg. The phaonmneal pweor of the hmuan mnid, aoccdrnig to a rscheearch at Cmabrigde Uinervtisy, it dseno't mtaetr in waht oerdr the ltteres in a wrod are, the olny iproamtnt tihng is taht the frsit and lsat ltteer be in the rghit pclae. The rset can be a taotl mses and you can sitll raed it whotuit a pboerlm. Tihs is bcuseae the huamn mnid deos not raed ervey lteter by istlef, but the wrod as a wlohe. Azanmig huh? yaeh and I awlyas tghuhot slpeling was ipmorantt!
if yuo can raed tihs, palce it in yuor porfile

[Ei aihetta]Sunnuntai 31.05.2009 16:28

kiitti moi paloin

[Ei aihetta]Torstai 28.05.2009 21:18

Viimeisin tupakka: äsken tosa pihalla
Viimeisin alkoholijuoma: tässä nenän ees
Viimeisin autoajelu: tnä mamma vei skoleeeeeeeeeeeen
Viimeisin nähty elokuva: joku kauhulefa mitä joonas ei uskaltanu kattoo tai se meni naimiseks
Viimeisin soitettu cd: joku samun mega dance
Viimeisin itku: eilen i,llalla

Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? - en
Oletko koskaan joutunut tekemisiin poliisin kanssa? - liian monesti
Oletko koskaan uinut alastomana? - joo :D
Oletko koskaan ollut TV:ssä? - emt
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? - jjuu

1. Musta vai valkea: mustavalkea
2. Kuuma vai kylmä: kuuma
3. Suklaa vai vanilja: suklaa

yksi asia, jota kadut: en adu mitää: ) kadu siis

Oletko ikinä luntannut? -jju
Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle? - jjuu
Oletko ikinä pussannut suulle poikaa? - juu
Oletko ikinä ollut kännissä? - juu
Oletko ikinä polttanut tupakkaa? - jouu
Oletko ikinä lintsannut? - jjuu
Oletko ikinä karannut kotoa? - jjuu
Oletko ikinä ollut nälkälakossa? - jjuu
Oletko ikinä ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä? - jjuu
Oletko ikinä syönyt lääkkeitä yli suosituksen? - jjuu nevörr ägenn
Oletko ikinä lyönyt ketään turpiin? - en, muistaakseni :) ei oo tapana
Oletko ikinä oksentanut tahallisesti? - jjuu
Oletko ikinä ollut masentunut? - jjuu
Oletko ikinä vihannut ketään? - jjuu

LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN:
- joonas<3

LUETTELE 2 ASIAA MITÄ OLET TÄNÄÄN TEHNYT:
- ryypänny, tehny kärrynpyörän

M I E L I P I T E E T
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta? - vesi
Mistä musiikista pidät? - vaikka minkälaisesta
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi? - kesä, u know


S U H T E E T
Keitä kuuluu perheeseesi? - mammalasseisiäitskäsamunikkeoskarerika
Minkälaisessa seurassa viihdyt?- hullussajavillissä ..elli pieree
Tunnetko paljon ihmisiä?- juu

F R E E T I M E
Pidätkö piirtämisestä?- joo en joo
Mitä musiikki merkitsee sinulle?- paljonn:)
Harrastatko mitään vakituisesti? - enn
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? - alan vissii tanssiin: D

H A A V E E T
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää?- elän tätä hetkee sa
Mihin suurin haaveesi liittyy? - emttttttttt, et saan samulta ..sesioraj vittu seksiorha orja
Kerro jokin pieni mukava toiveesi? - lauantaista et tulis kiva

V I I M E K S I
Join: golden CUP manzikka
Tipuin tuolilta: ei siit oo kauaa
Itkin: eilen
Nauroin: äsken ko oli pierukisa +o(

O N K O
Vika aina sinussa?: joskus
Sinua kohdeltu huonosti?: joskus
Sinulla pelkoja?: jjuu jtn

K Y M Y S Y K S I Ä
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?: samulta ko kaadoin sidukat sen läppärille
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa?: noo ehk vähä mut en kai pahemmi
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden?: en
Mitä kappaletta kuuntelet nyt?: britney spearsin jtn
Kelle puhuit viimeksi messengerissä?: öööööööö kivisen nikolle
Lause/sana jonka sanoit viimeksi?: vittu ko on huonosti
Jaksatko elää elämääsi?: joo
Keihin luotat?: moniin

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.05.2009 22:17

Onko sinulla kaulakorua, jossa on nimesi ensimmäinen kirjain?
on

Millainen fiilis vallitsee kappaleessa, jonka kuuntelit viimeksi?
hyvä

Millaisissa tilanteissa jännität ja miksi?
noo, vaikka ja missä

Millainen sisustus viehättää sinua?
yksinkertane mut näyttävä

Jos seurustelet, miten suhteenne voi tällä hetkellä?
hyvin<3

Kaunein sukunimi, minkä olet koskaan huomannut?
rautio selvästi?

Mikä/mitkä asiat herättävät sinussa helliä tunteita?
pikkuset<3 jöönäs<3

Mitä asiaa et tajua, vaikka muiden mielestä se on ihan loogista?
no se on nii semmone et en jaksa selittää

Käytätkö urheillessasi merkkivaatteita vai käyvätkö vanhat vaatteet liikuntaan?
perus vanhat tai ei ny vanhat mut ei mtn merkkiäkää erityisemmi

Jos juot alkoholia, mitä haittaa luulet siitä sinulle olevan?
teen kaikkee tyhmää .....darra

Mitä kaikkea lompakostasi löytyy?
vaikka mitä

Missä mielestäsi menee terveen mustasukkaisuuden raja?
jaa a

Mitä uutta ruokalajia yritit valmistaa viimeksi? Onnistuitko siinä?
jhaa a

Kuinka korkealta uskallat hypätä uima-altaaseen?
haha en oo hypänny ko kolmosesta

Mikä vaate ei sovi sinun vartalotyypillesi? Miksi?
mitkää tiukat, läskit näkyy : )

Oletko koskaan voittanut palkintoa jostakin lehdestä? Mitä voitit?
een muista

Haluatko seurustella vakavasti vai tapailla vapaasti kiinnostavia ihmisiä? Miksi?
eka

Onko kukaan koskaan myöntänyt olevansa sinulle kateellinen?
juu

Uskotko, että yksinäiset ihmiset ovat inhottavia, koska kukaan ei ole heidän kanssaan?
tietenki..

Mistä tekemästäsi asiasta olet kaikkein ylpein? Miksi?
ei nyt tuu mielee:D

Missä asut?
klassa

Ovatko miehet koskaan kommentoineet pukeutumistasi? Miten?
eei kai ne sillee

Mitä ajattelet, jos näet jonkun minihameessa kahdenkymmenen asteen pakkasessa?
et varmaa vilpone:)

Mikä saa sykkeesi kohoamaan?
lksdjfgöoidgdöfgkon

Onko sinun helppo antaa muille ihmisille anteeksi?
nojaa, oon vähä aikaa kiesi ja sit yleensä annan kuitenki anteeks::>

Mitä teet, jos kesken keskustelun syntyy hiljainen hetki?
röyhtäsennnnnnnnn

Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi?
lomalomalomalomalomaloma

Hyväksyisivätkö/hyväksyvätkö vanhempasi, jos polttaisit tupakkaa?
khyl ne hyväksyy juu

Tietävätkö ystäväsi, oletko neitsyt vai et?
kaikki tietää et mä oon neitsyt..

Pidätkö stringejä vai etkö voi sietää niitä? Miksi?
en tykkää

Mitä pesuaineita/shampoita yms. käytät suihkussa?
no siis en käytä?

Mitä kasviksia ja hedelmiä olet syönyt tänään?
öö koulussa jotai punajuurijuttuuuuuaaaa ja mangoo jajajaj

Mikä on järkyttävin kuulemasi iskurepliikki? Toimiko se?
tuu repiin mun välilihaaaaaaaaaaaaaaa, joo toimi se!

Mainitse yksi hetki, joka jäi viime vuodesta mieleesi?
äöäöäö kisun kaa leikkarilla uimas

Ärsyttääkö joku julkisuudenhenkilö sinua? Kuka ja miksi?
joo nykäne ..turha

Harrastatko riittävästi liikuntaa?
hah en

Oletko koskaan juonut alkoholia niin paljon, että sammuit?
jees

Antavatko vanhempasi sinun järjestää bileitä kotona?
eeip

Mitä tilasit viimeksi Internetistä vai etkö tilaa Internetistä lainkaan?
öööööööööööööööö, jotai vaatteita

Mitä kiusausta sinun on vaikea vastustaa?
tupakkia, mahoton. jaaaa onha niitä

Onko sinua koskaan petetty seurustelusuhteessa?
kai ny, en muista:D

Lähetätkö joka ilta jollekulle hyvän yön toivotuksen tekstiviestillä? Kenelle?
joo mun murulle ainaku on saldoo

Mitä lääkkeitä olet käyttänyt viimeisen vuoden aikana?
haha vaikka mitä : D

Katsotko usein romanttisia elokuvia vai ovatko ne mielestäsi turhauttavia?
joskus.. kauhu \,,/

Luotatko helposti uusiin ihmisiin vai vaatiiko luottamuksen syntyminen aikaa?
jotenki, aika nopee

Tekeekö raha onnelliseksi?
no ..ei oikeestaa mmut oikeestaa joo jossaki asias

Ymmärrätkö miksi niin monet hehkuttavat Twilight-elokuvaa?
voi kyllä<3 !

Loukkaannutko, jos sinua sanotaan teiniksi? Miksi?
en tietenkää, mä oon teini: )

Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? Jos et, miten haluaisit sen muuttuvan?
oon mä ihan

Osaatko nauraa itsellesi vai suhtaudutko itseesi totisesti?
vittu mulle ei naureta

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.05.2009 22:03


1. Ota kännykkä esiin.
2. Valitse saapuneet viestit.
3. Vastaa kysymyksiin saapuneen viestin ensimmäisellä lauseella.
4. Kysymys 1 - ensimmäinen lause ensimmäisestä viestistä.
5. Kysymys 2 - ensimmäinen lause toisesta viestistä, jne...


1. Mitä sanoisit, jos kumppanisi olisi ollut uskoton?
- öitä

2. Mitä sanot aina parhaalle ystävällesi?
- aika hyvissä.

3. Mitä sanot ensimmäisenä, kun ystäväsi on joutunut bussin yliajamaksi?
- joko pitää tulla hakemaan?

4. Mikä on ruminta, mitä voisit sanoa vihamiehellesi?
- herätys stna.<3

5. Mitä äitisi sanoo ennenkuin menet nukkumaan?
- käyn saunas sitte soitan sulle<3

6. Mitä huutaisit, jos voittaisit miljoonan?
- vittu meinasin ajaa kolarin..

7. Mitä sanoisit Jumalalle, jos tapaisit hänet?
- kulta mä löysin sun grillisytkän :p

8. Mitä haluat kuulla kaikkein eniten?
- matkahuollosta viimenen vitonen 15:20

9. Mitkä tulevat olemaan viimeiset sanasi?
- mitä tnä?

♥ summer o9Keskiviikko 27.05.2009 21:43

vihdoinki

maria oli(pa) neitsytTiistai 26.05.2009 00:55

Poliisi aloittaa maanantaina viikonmittaisen tehovalvonnan alkoholihaittojen ehkäisemiseksi. Erityiskohteina ovat alaikäisten juopottelu sekä alkoholin myynti ja välitys nuorille.

Valvontaviikko on ajoitettu koulujen päättymiseen. Vaikka pääpaino on nuorten alkoholinkäytössä, myös järjestyslain vastaiseen aikuisten juopotteluun puututaan tehostetusti.

Alkoholin nauttimisesta yleisellä paikalla
paikalla rapsahtaa 20 euron rikesakko. Yleisen järjestyksen häiritsemisestä esimerkiksi metelöimällä seuraa päiväsakkoja ja yleensä säilöönotto.

YLE Uutiset