IRC-Galleria

kukkuluuruu

kukkuluuruu

👻nipatsun

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.04.2008 19:31

Huhtikuu

Vesimies

Mars etenee huhtikuussa varsin haasteellisessa kulmassa merkissäsi vaikuttaviin Chironiin ja Neptunukseen nähden. Edessäsi on joitakin suuria ratkaisuja, joihin et voi löytää mitään kunnollista varmistusta ympäristöstä tai muilta ihmisiltä. Sinun on pystyttävä tekemään päätöksesi omia voimavarojasi ja herkkää sisintäsi seuraamalla. Tästä johtuen sinun on turha yrittää saada ketään ulkopuolista päätöstesi takuumieheksi. Voit luottaa vain itseesi ja omiin tuntemuksiisi, mutta vain ne osoittavat sinulle oikean suunnan kohti onnistuneita ratkaisuja. Ellet pysty riittävän itsenäiseen päätöksentekoon, tulevat nämä onnistumiset siirtymään jonnekin hamaan tulevaisuuteen.


Rakkaus:

Mihin ihmeen soppaan olet nyt lusikkasi työntänyt. Sitä tulet tuskin koskaan saamaan selville, sillä Vesimiesnainen elää täysin omassa maailmassaan ja omilla säännöillään. Hän on omalla tavallaan vesimiehenajan sanansaattaja, joka omistautuu välttämättömien muutosten ja uudistusten toteuttamiseen yhteiskunnasssa henkilökohtaisen elämänsä kautta. Erilaisuudessan ja riippumattomuuden tarpeessaan hän on yksi kiehtovimmista eläinradan merkeistä. Monet miehet haaveilevat hänestä, mutta vain harvoilla on rohkeutta lähteä kokeilemaan kepillä jäätä. Hän ei vahingossakaan erehdy rohkaisemaan sanoilla tai ilmeillä miespuolista ihailijaansa tämän lähestymisyrityksissä, mikä saa valtaosan miehistä jo etsimään peruutusvaihdetta. Keskustelemalla hänen kanssaan rohkeasti ja aidosti itseäsi kiinnostavista asioista saat pian selville onko sinulla mahdollisuus päästä seuraavalle kierrokselle. Älä yritä mitään myyntimieskikkoja pyrkimällä selvittämään hänen mielenkiintonsa kohteita, sillä hän on Uranuksen, korkeamman tietoisuuden lapsi ja lukee paremmin ajatuksiasi kuin sanojasi, tietäen todelliset motiivisi ehkä paremmin kuin sinä itse.

Päivitetyt sananlaskut Sunnuntai 13.04.2008 19:23


Se mikä ei tapa, vituttaa.

Itseäni olen aina kiittänyt, ja kiitosta on riittänyt.

Tili tuli, tili meni. Näkikö kukaan kumpaakaan tilannetta?

Parempi pää täynnä, kuin kymmenen oksalla.

Niin makaa, kuin sattuu sammumaan.

Laatta on heitetty.

Kahden aina kalliimpi.

Ken leikistä suuttuu, se ottakoon diapamin.

Avainrengas on kätevä pikku härveli, jonka ansiosta voit hukata kaikki avaimesi kerralla.

Hölkkää, niin kuolet terveempänä.

Idiootit pitävät yllä järjestystä, nerot hallitsevat kaaoksen.

Ihmiset ovat kuin viinit, huonot muuttuvat vanhoina happamiksi, hyvät tulevat vanhetessaan yhä paremmiksi.

Ihmisillä, jotka väittävät, etteivät anna pikkuasioiden häiritä itseään, ei ole koskaan ollut hyttysiä makuuhuoneessaan.

Ihmisiä on kolmenlaisia. Niitä jotka osaavat laskea ja niitä, jotka eivät osaa.

Kukaan ei ole hyödytön. Aina voi olla edes huonona esimerkkinä.

Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää suunsa kiinni.

Kysyvä ei tieltä eksy, hän on jo eksynyt.

Meille on annettu kaksi lahjaa, joita tulisi käyttää mahdollisimman paljon - huumori ja mielikuvitus. Mielikuvitus korvaa sen, mitä emme ole ja huumori auttaa meitä hyväksymään sen mitä olemme.

Mitä enemmän asioita tietää, sen enemmän tietää asioita, joita ei tiedä.

Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät.

Se viimeksi nauraa, joka hitaimmin ajattelee.

[Ei aihetta]Torstai 10.04.2008 00:39

1. Ensimmäinen sana, joka minusta tulee mieleen.
2. Väri, joka minua muistuttaa.
3. Kappale, joka muistuttaa minusta.
4. Millainen ruoka olisin?
5. Millainen ihmistyyppi minulle sopii parhaiten?
6. Mikä minussa on parasta?
7. Mikä minussa tekee Sinut hulluksi?
8. Jos eläisin vuoden autiolla saarella, miten luulet, että selviytyisin?
9. Mitkä kuvittelet olevan viimeiset sanani?
10. Uskaltaisitko Sinä antaa minun kertoa mielipiteeni Sinusta?

[Ei aihetta]Torstai 10.04.2008 00:36

Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö:Hidasta,mua pelottaa
Poika:Enkä,tää on hauskaa
Tyttö:Eikä ole.Oo kiltti,tää on liian pelottavaa
Poika:Sano mulle sitten,että sä rakastat mua
Tyttö:Hyvä on,mä rakastan sua.Jarruta!
Poika:Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika:Voitko ottaa pois mun kypärän ja laittaa sen sun päähäs?Mä kyllästyin siihen...

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena.Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä ja vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen,matkan puoli välissä,poika huomasi jarrujen olevan rikki,mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta.Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa.Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän,jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

[Ei aihetta]Lauantai 05.04.2008 22:50

Ai että pizza on hyvvää=b

[Ei aihetta]Lauantai 05.04.2008 09:06

vielä olis kolme päivää töitä ja sitten lomalle....se vaan ku joutuu yksin olemaan täällä,ku sanna vetää lonkkaa lestillä=)mutta tänään tehään pitsaa=b

[Ei aihetta]Torstai 03.04.2008 13:38

OHJEET ELÄMÄLLE:
1. Kun sanot: 'Minä rakastan sinua', tarkoita sitä myös.

2. Rakasta syvästi ja kiihkeästi.

3. Puhu hitaasti, mutta ajattele nopeasti.

4. Kun joku kysyy sinulta asiaa, johon et halua vastata, hymyile
ja kysy:
'Miksi haluat sen tietää?'
5. Seuraa kolmea ohjetta: Kunnioita itseäsi, kunnioita muita ihmisiä
ja ole vastuussa kaikista toimistasi.

6. Hymyile, kun olet vastaamassa puhelimeen. Soittaja kuulee sen
äänestäsi.
7. Ota puolisoksesi henkilö, jonka kanssa olet samalla tasolla.

8. Vietä aikaa yksin.

9. Muista, että hiljaisuus on joskus paras vastaus.

10. Lue kirjoja.

12. Luota Jumalaan, mutta lukitse silti autosi.

13. Rakastava ilmapiiri kodissasi on elämäsi perusta.
Tee kaikkesi luodaksesi rauhallisen ja harmonisen kodin.

14. Jaa tietosi. Se tie yltää kuolemattomuuteen.

15. Ole lempeä maailmalle.

16. Rukoile tai mietiskele.

17. Älä koskaan keskeytä, kun joku imartelee sinua.

18. Hoida omat asiasi.

19. Älä luota kehenkään, joka ei sulje silmiään, kun suutelette.

20. Kerran vuodessa mene paikkaan, jossa et ole ennen käynyt.

[Ei aihetta]Torstai 03.04.2008 13:08

Miestä oli kauan aikaa mietittänyt mitä tarkoittaa logiikka. Eräänä päivänä hän uskaltautui kysymään tätä kaveriltaan.

- Mitä tarkoittaa logiikka ?
-- Se on vaikeaa selittää, mutta annan esimerkin. Onko sinulla ruohonleikkuri ?
- Kyllä on.
-- Jos kerran sinulla on ruohonleikkuri, voin loogisesti päätellä että sinulla on jossain myös nurmikkoa ? Sinulla on varmaan talo jonka pihalla tämä nurmikko on.
- Joo, kyllä on talo jonka pihassa on nurmea ja puutarha.
-- Jos kerran siellä puutarha on niin päättelen että sinulla on vaimo
- Kyllä minulla vaimo on.
-- Kun kerran olet naisen kanssa naimisissa, päättelen että olet hetero. Näin se logiikka toimii.
- Olen joo hetero, kylläpä tuo logiikka on ihmeellistä.

Mies tapaa hetken päästä toisen ystävänsä ja kysyy:
- Tiedätkö mitä on logiikka ?
-- En tiedä.
- Minä selitän. Onko sinulla ruohonleikkuri ?
-- Ei ole.
- Vitun homo ! ! !

[Ei aihetta]Perjantai 28.03.2008 14:56

Sinä kysyit:
Kuka on niina




Oraakkeli vastasi:
Jossain päin maapalloa seisoo lumisateessa pieni poika, joka tietää.

Penis pyytää palkankorotusta:Perjantai 28.03.2008 13:38

Penis pyytää palkankorotusta:

Minä, penis, anon täten palkankorotusta seuraavista syistä:
- Teen ruumiillista työtä.
- Työskentelen syvyyksissä.
- Menen pää edellä joka paikkaan.
- Minulla ei ole lomaa viikonloppuisin eikä julkisina juhlapyhinä.
- Työskentelen kosteassa ympäristössä.
- Minulle ei makseta ylityökorvauksia.
- Työpaikallani on huono ilmastointi.
- Työskentelen korkeissa lämpötiloissa.
- Työni altistaa minut tartuntataudeille.


Vastaus saapuu:

Hyvä penis,
Käsiteltyämme anomuksesi ja harkittuamme esille tuomiasi argumentteja työnjohto hylkää anomuksesi seuraavista syistä:
- Et tee yhtämittaisia kahdeksantuntisia työpäiviä.
- Nukahtelet työsi ääreen lyhyiden työskentelyjaksojen jälkeen.
- Et aina toimi johtoryhmän käskyjen mukaisesti.
- Et pysy sinulle osoitetulla virkapaikalla, vaan vierailet usein muualla.
- Et ole oma-aloitteinen vaan sinua on painostettava ja innostettava työskentelyyn.
- Jätät työpisteesi jokseenkin sotkuiseksi vuorosi jälkeen.
- Et aina noudat tarvittavia turvallisuusmääräyksiä, kuten asianmukaista suojavaatetusta.
- Jäät eläkkeelle ennnen 65-vuotispäivääsi.
- Et kykene työskentelemään tuplavuoroissa.
- Jätät joskus työsi kesken ja poistut virkapaikaltasi, ennen kuin päivän työsi on tehty.
- Ja ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, mutta lisäksi sinun on toistuvasti nähty saapuvan työpaikalle ja poistuvan sieltä kantaen kahta epäilyttävän näköistä kassia.


Teidän,
Työnjohto