Anu päätti herätä maailmaan eräänä likaisena iltana. Savun haihduttua näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli piskuinen ja he elivät yltäkylläisyydessä. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä häntä ihannoitiin rumista vanhemmista.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään saippuaoopperat, niinpä harrastukseksi tuli mammutit.
Anu kehittyi kuudennellakymmenellä varsin vulgaariksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä liilat silmät.
Yksinäisyydestä johtuen hän oli todella bilehenkinen. Lempiruokaansa sianpääkeittoa hän sai työskennellen sangonkantajana.
Anu tupakoi päivittäin mutta ei käytä nuuskaa. Alkoholia hän käyttää ollessaan iloinen.
Hän sai itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.
Sen pituinen se.
Tuolta saat oman http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/