IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 26.05.2009 03:49

ilta tumma ja sateinen
siitä viis, mä olen onnellinen.
sun silmiin sinisiin niin helposti
mä hukkuisin. ja niin me suudeltiin.

on jo myöhä, kohta huominen.
pitäis lähteä vaikka halua en.
tiedän että pakko on taas hyvästellä
niin kuin ennenkin, mutta myöhemmin

silmiäni susta irti saa, en saa, enkä tahtoisikaan.
kiinni jäin siihen ensisuudelmaan.
en koskaan tarpeeksi saa, en saa, ja toivotaan
ettei mikään voisi meitä erottaa.
"Poliisi käynnistää maanantaina viikon mittaisen tehovalvonnan alkoholihaittojen ehkäisemiseksi. Erityiskohteita ovat alaikäisten luvaton alkoholin nauttiminen sekä myynti ja välitys alaikäisille.

Valvontajakso on ajoitettu koulujen päättymiseen. Vaikka pääpaino on nuorten alkoholinkäytössä, myös järjestyslain vastaiseen aikuisten alkoholikäyttäytymiseen puututaan tehostetusti.

Alkoholin nauttimisesta yleisellä paikalla seuraa 20 euron suuruinen rikesakko. Yleisen järjestyksen häiritsemisestä esimerkiksi metelöimällä seuraa päiväsakkoja ja pääsääntöisesti säilöönotto."


voiii vittu :D

[Ei aihetta]Torstai 21.05.2009 20:40

I, I'm a one way motorway
I'm a road that drives away
And follows you back home

I, I'm a streetlight shining
I'm a white light blinding bright
Burning off and on

It's times like these you learn to live again
It's times like these you give and give again
It's times like these you learn to love again
It's times like these time and time again

I, I'm a new day rising
I'm a brand new sky to hang
The stars upon tonight

I, I'm a little divided
Do I stay or run away
And leave it all behind?

It's times like these you learn to live again
It's times like these you give and give again
It's times like these you learn to love again
It's times like these time and time again

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.05.2009 18:02

Ja tänään kaikki on täydellisesti,
näin mä elän, haluun elää ja tuun elää ikuisesti.

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.05.2009 03:12

Seurustelu & suhteet
Kuinka montaa ihmistä olet suudellut vuoden 2009 aikana? : 8 :D
Seurusteletko? : jep :)
Miksi? : no miks tätä kysytää aina XD
Kuka on viimeisin ihastuksesi? : no kukakoha?
Kuinka monta ystävää sinulla on? : monta
Entäs kaveria? : niitäki ihakivasti
Ikävöitkö ketään? : kyl :D
Oletko suututtanut ketään kaveriasi lähipäivinä? : millo nyt en ois :D
Haluatko ketään ihmistä nyt palavasti? : <3
Onko sydäntäsi koskaan särjetty? : on

Koulu & opiskelu
Missä opiskelet? : sotella :)
Onko koulussa kivaa? : oha tuolla iha :D
Huonoin kokeesta saamasi numero? : hylätty
Onko koulusi ruoka hyvää? : no paha sanoo ku en oo syöny 5lk jälkee mut mitä muistan ni iha ok :D
Oletko nukahtanut tunnille? : nykyää en muuta teekkää
Mitä mieltä olet matikasta? : argfg
Oletko hyvä siinä? : paras
Teetkö aina läksysi? : tälläki hetkellä :D
Oletko kenenkään opettajan suosiossa? : en :D
Mikä on lempiaineesi? : kotsa ja psykologia vissii :)

Koti & perhe
Onko sinulla sisaruksia? : velipuolia
Vai oletko perheesi ainoa lapsi? : ^^
Asutko vielä kotona? : asun toistaseks
Ovatko vanhempasi yhdessä? : ei ne sillee mut kyl ne molemmat täs asuu :D
Missä asut? : tääl osmajoentiellä :)
Onko siellä kiva asua? : oha tääl iha
Oletko koskaan muuttanut? : varmaa 10 kertaa vähintää
Kokkaatko koskaan perheellesi? : joskus
Onko sinulla omaa huonetta? : on onneks
Minkä väriset seinät asunnossanne on? : no on niitä aika mone erivärisiä XD
Oletko koskaan hävennyt vanhempiasi? : monesti

Minä & minä
Nimesi? : laura
Ikäsi? : 16
Missä kuussa olet syntynyt? : joulukuussa
Horoskoopiltasi olet? : kauris
Mikä sinusta tulee isona? : sairaanhoitaja tai joku psykiatrisen puolen työntekijä toivottavasti :D
Mitä harrastat? : aika montaa juttua
Oletko mustasukkainen? : joskus liikaa
Inhottava tunne, vai mitä? : perseestä
Oletko nainen vai mies? : äijä :D
Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? : en iha
Mikä on mielestäsi paras osa itsessäsi? : hiukset varmaa

[Ei aihetta]Lauantai 09.05.2009 18:00

on se mukavaa ku noita tappouhkauksia satelee siihe mallii ettei uskalla kohta enää kotipihassakaa istua :)

vittu kyllä saa könytä pullot kainalossa ikkunasta ku juoksee kaapinkokoset ukot perässä XD

[Ei aihetta]Perjantai 08.05.2009 02:37

Hei rakas poikaystäväni,

Olen täällä savupiipussa nussimassa sammuneen juopon kanssa.
Täällä on todella kuuma ja riisuudun NYT, koska tutkin eilen naapurin Penttiä kiikaireilla.
Minua himottaa, joten ajattelin mennä läheiseen kapakkaan strippaamaan.

Kortsut pääsivät loppumaan, eli täytyykin kaivaa tästä veitsi esille.

Mitä rakkaimmin terveisin, minä.

PS. Tajusin juuri etten voisi elää ilman sinua, joten menenkin tästä etsimään uutta panotoveria


1.hiusten väri

-vaalea :: Hei rakas tyttöystäväni,

-mustat :: Hei rakas poikaystäväni,

-brunette :: Hei sinä tuntematon ystävä,

-punanen :: Heissuli vei sisäsiittoinen veljeni,

-muu :: Hei sinä rakas panotoverini,


2. paidan väri

-valkoinen :: olen täällä Karibialla..

-ruskea :: olen täällä New Yorkissa..

-harmaa :: olen täällä viemärissä..

-vihreä :: olen täällä savupiipussa..

-punainen :: olen täällä korvatunturilla..

-musta :: olen täällä katuojassa..

-joku muu :: olen täällä kaapissa..


3. lempi väri

-musta :: nussimassa..

-valkoinen :: pieremässä..

-punainen :: ryyppäämässä..

-violetti :: strippaamassa..

-sininen :: polttamassa ruohoa..

-vihreä :: suunnittelemassa joukkomurhaa..

-joku muu :: paskaamassa..


4. kirjaimia etunimessä

-2-4 :: paikallisen pummin kanssa.

-5-6 :: sammuneen juopon kanssa.

-7-> :: äitini kanssa.


5. sukat

-raidalliset :: Kohta naapuri liittyy seuraamme,

-kuviolliset :: Seuraavaksi poistumme täältä,

-ruudulliset :: Tuo vieressäni makaava rotta himottaa minua todella kovaa,

-yksiväriset :: Ajattelin tehdä huomenna abortin,

-ei sukkia :: Täällä on todella kuuma joten riisuudun NYT,


6. Galleria nickin alkukirjain

-merkki :: koska vihaan sinua!!

-a-h :: sillä minulla on aivokasvain.

-i-p :: koska tutkin eilen naapurin Penttiä kiikaireilla.

-q-ö :: sillä olet tosi ihQQQ!!!!11!!1!


7. musiikkityyli

-hiphop/rap :: Minua panettaa,

-pop :: Minua hävettää,

-klassinen :: Minua väsyttää,

-lastenlaulut :: Minun tekee mieli tikkaria,

-muu :: Minua himottaa,


8. paras vuodenaika

-kesä :: joten ajattelin mennä läheiseen kapakkaan strippaamaan.

-talvi :: joten päätin ryhtyä nunnaksi.

-kevät :: joten suunnittelen täällä itsemurhaa.

-syksy :: joten ostin 34 pulloa kossua.


9. paljonko sisaruksia

-0-3 :: Kortsut pääsivät loppumaan, eli..

-4-6 :: Viina taisi juuri loppua, eli..

-7-> :: Vedin juuri pilveä, eli..


10. kamalin väri

-musta :: en vastaa lopputuloksesta.

-violetti :: saatan hyvinkin olla raskaana tämän jälkeen.

-pinkki :: lääkärikäynti olisi paikallaan.

-oranssi :: siirrymmekin tästä jatkoille.

-keltainen :: hyvin menee!

-muu :: täytyykin kaivaa tästä veitsi esille.


Mitä rakkaimmin terveisin, minä.


11. koulureppu, laukku vai ei mitään

-reppu :: PS. Tajusin äsken että elämä on perseestä,

-laukku :: PS. Tajusin juuri etten voisi elää ilman sinua,

-ei mitään :: PS. Tajusin äsken että nyt onkin jo aamu,


12. talo

-omakotitalo :: joten menenkin tästä etsimään uutta panotoveria.

-rivitalo :: joten viiltelin käteeni sanan VITTU.

-slummi :: joten haluaisin mielelläni pois täältä.

- Paritalo :: Joten rupesin nussimaan kamelia

[Ei aihetta]Torstai 07.05.2009 20:02

aaargh vittu vissii jo kolmas migreeni viikon sisää 8)

toissapäivänä tuli koulussa, tänäaamuna ku heräsin ni oli vasen silmä kokonaa ja oikeesta puolet iha sokeena ja naama tunnoton ja iha armoton jumputus päällä :D

nytku olin vitu lenkillä ni vasemmasta kädestä lähti tunto sormista kyynärpäähä eikä tuntunu yhtää mitää ku iskin nyrkin puuhu :D <3

ihanaa 8D

[Ei aihetta]Torstai 07.05.2009 18:38

Saako joku tuoksu sinut voimaan pahoin? Mikä?
– no nää kaikki yleisesti ällöt ja sit maito haisee pahalta :<

Kirjoitatko asioita ylös, jotta muistaisit ne myöhemmin?
- joo joskus mut siitä ei oikei ole hyötyä ku hävitän aina ne laput mihi kirjotan XD

Mikä kappale on jäänyt soimaan päähäsi viimeksi?
– emt :o

Mistä viimeksi harmistuit?
- no ärgh ku näitä migreenejä tulee kokoaja iha ilma syytä ja sitte pari muutaki juttua vituttaa -.-

Uskotko rakkauteen vai onko se mielestäsi turhaa?
– no uskon kai mut tuntuu et aina lopulta siltä saa vaa turpiisa

Oletko suudellut kuluneen kahden viikon aikana? Ketä?
- mm :)

Minkä lykkäämäsi teon aiot toteuttaa seuraavaksi?
– varmaa se liikuntapäiväkirja ja helvetin mammamia esitelmä koha löydän ne niide ohjeet :D

Missä sinut saattoi nähdä viimeksi harrastamassa liikuntaa?
– eile yöllä tuolla kadulla

Haluaisitko/voisitko laihduttaa 5kg?
- oi vittu ku laihtusinki :D

Haluatko uskoa ihmisistä pelkkää hyvää vai oletko ennakkoluuloinen?
– yritän aina uskoo pelkästää hyvää mut oon vähä turhanki varuillaa aina

Mitä valitset kaupan jäätelöaltaasta mukaasi?
– joku magnum varmaa tai sit semmone joku laku 8)

Mitä suihkusaippuaa käytät tällä hetkellä?
– semmosta pinkkiä minkä nimee en muista :D

Jos näet lipaskeräyksen kaupan kassalla, pudotatko vaihtorahaksi saamasi kolikot siihen?
– no en vitussa viimesiä rahojani laittas sinne :D sori oon itsekäspaska

Odotatko jo kesäloman alkamista? Miksi?
– oisha se kiva :) no tulee lämmintä ja saa olla rauhassa koululta ja mennä ja tulla mite huvittaa ja sit heinäkuussa sinne sairaalaa töihi jos se nyt onnistus ni saa rahaa <3

Pelottaako sinua pimeällä yksin ulkona liikkuminen?
– riippuu vähä hetkestä ja paikasta :D

Jos näet julkkiksen, jäätkö tuijottamaan häntä?
– riippuu julkkiksesta ja paikasta :D kyl varmaa jäisin vähäksaikaa möllöttää :D

Mihin aikaan joudut heräämään huomenna? Miksi?
– vissii vähä enne 7

Hyväksytkö homo/bi-suhteet vai onko sinulle jotain niitä vastaan? Mitä?
– no mikäs siinä jos ne on onnellisia yhessä mut itteeni en pystys kuvittelee esim olemaa naisen kans :)

Onko kukaan koskaan sanonut sinua pinnalliseksi? Mistä syystä?
– no on sanottu XD mistä minä tiiän :D haukkujilla nyt on aina omat motiivisa

Mitä aiot kaivaa kaapista huomenna aamupalaksi?
– muroja :)

Oletko ylpeä kotiseudustasi vai häpeätkö sitä?
– no oha tää iha kiva :D iha yks vitu sama oikeestaa mitä tääl kukaki sekoilee, en jaksa hävetä :D

Seuraatko jääkiekon MM-kisoja vai eikö aihe voisi vähempää kiinnostaa?
– en nyt on kyl jääny seuraamatta :D ei oikei sytytä

[Ei aihetta]Torstai 07.05.2009 02:52

Oletko nyt surullinen?
- en kyl :)

Vai oletko sittenkin kenties iloinen?
- no enemmä sitä :D

Jos kirjoittaisit nyt laulun, mistä se kertoisi?
- varmaa ööö iha normielämästä :D

Pidätkö tyylistäsi mikä sinulla on vaatteiden suhteen?
- no en ku haluisin iha erilaisia vaatteita mut käytän näitä olosuhteiden pakosta ku ei ole rahoo :<

Miten suhtaudut ihmisiin yleensä joita et tunne?
- no jos oon vaik aiemmi kuullu et joku tuntematon tyyppi on puhunu paskaa musta ympäri kyliä tai sit jos vaikuttaa hirveen teennäiseltä tai semmoselta ni sitte en kyllä mitenkää positiivisella asenteella tutustu siihe mut muute kyl yleesä iha ilosena oon menossa tutustumaa kaikkii, enkä myöskää usko juoruja ihmisistä ennenku olen ottanu ite selvää :)

Millaisten ihmisten seurassa et viihdy?
- semmosten hiljasten, tönkköjen, tosikkojen tai sit sellasten älyttömien lissujen :D tai semmosten ketkä on mulle vittumaisia ja semmosia selkäänpuukottajia

Oletko ihastunut/rakastunut?
- mmm <3

Milloin sinulla on ollu elämäsi pahin vaihe/kriisi?
- no tos joulu-tammikuussa vissii oli aika kamalaa, tosin nyt ei enää tunnu missää sekää enkä ees tajuu mikä vittu oli nii hirveetä :o

Oletko joskus saanut kuulla olevasi huora/horo?
- kyllä kuule aika usei :D

Onko sinulla korkea vai matala kipukynnys?
- ööö matala kai :D jos se on se et sattuu helposti :D

Jos olet lintsannut joskus koulusta, mitä olet väittänyt poissaolon syyksi?
- et iski migreeni tai et oli kuumetta yms :D

Oletko joskus joutunut käymään saman luokan kaksi kertaa?
- no en mut on iha hyvää vauhtia tulossa etee tuoki :D

Lempialkoholijuomasi?
- tähämennessä viina ja jotai siihe :) eiköhä seki ehi muuttua semmosen miljoonakertaa viel

Mitä ruokaa söit viimeksi?
- muroja :P

Mitä ruokaa tekisi mielesi?
- ei oikeestaa mitää nyt :D lenkille tekis mieli mennä

Otatko tilanteet joissa eksyt, mielenkiintoisena tilaisuutena tutustua uusiin paikkoihin?
- no nykyää ehkä ottasinki :D en oo pahemmi eksyny

Pidätkö paidasta joka on päälläsi tällähetkellä?
- on tää iha kiva joo :D

Onko joku ihminen huomannut/arvellut sinun ihastuneen johonkuhun, mutta olet inttänyt vastaan ettet olisi ihastunut, vaikka oikeasti olisitkin?
- no vittu aina huomaa ainaki eve ja tanja ja tuollee siinä sit käy XD

Jos olisit jäätelö, mikä maku olisit? Miksi?
- varmaa laku 8D tai mansikka :D

Kauanko sinulla menee aamuisin laittautumiseen (mahdollisesti meikkaaminen ja hiukset)?
- jos käyn suihkussa ni menee aina puoltuntia pitempää mut yleesä joku 30-40min eikä silti koskaa mikää mene hyvi :D

Mitä ajattelet ihmisistä, jotka eivät jaksa seurustella kauaa yhden ihmisen kanssa?
- no vähä tulee leimattua kusipäiks ja sit harmittaa niide kaikkie miljoonie puolesta ketä ne on lempannu mut kuitenki toivon et ne löytäs jonku kenee eivät kyllästy nii helposti ku niihi edellisiisä :)

Iloitsisitko ystäväsi menestyksestä jos hän menestyisi hyvin Idolsissa?
- no tottakai :D

Millaisista tuoksuista pidät?
- kaikista nameista hajuvesistä ja sit jotkut hiuslakat ja shampoot ja husvärit tuoksuu hyvälle 8)

Jos sinua sanotaan/sanottaisiin pieneksi, otatko sen kehuna vai haukkuna?
- no jokapäivä joku sanoo ni jos ottasin loukkauksena ni saisin olla kokoaja suuttumassa XD jote en ota haukkumisena mut en kyl mitenkää kehumisenakaa :D iha läppänä otan siis :)

Mistä saat/sait tupakkasi, jos niitä tarvitsit?
- iskältä ja tapsalta saisin ainaki ja kaverit heittelis jos tarviis :)

Oletko ilkeä?
- riippuu kelle

Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut?
- oonha minä :)

Oletko tajunnut tänään jotain uutta?
- joo olen :D

Pitääkö kukaan sinusta?
- toivottavasti :S

Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä?
- se vitu edellisen bondin tunnari :D

Kuunteletko nyt jotain kappaletta?
- en :D

Mistä maasta on kotoisin kyseisen kappaleen esittäjä?
- phafg

Kuinka vanha nuorin siskosi on?
- no mikä vitu sisko :D onko mul sellanenki XD

Oletko koskaan kirjoittanut 10:n ainetta?
- no en helvetissä :D

Oletko prinsessa?
- joo se vitu ruusunen :D nukun vaa koulussaki XD

Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa?
- murun, tiian ja even varmaa :)

Onko sinulla yhtään homo/bi -seksuaalia ystävää?
- on :D

Ketä aiot seuraavaksi suudella?
- hhii<3

Oliko joku sun vieressä viime yönä?
- ei ollu :<

Onko kukaan sinulle velkaa? Mitä tai paljon?
- no tero perkele ois 30e mut se mulkku ei maksa :D

Biisi jonka viimeksi kuuntelit?
- U.S.C.H :D