Muistan vieläkin sen päivän,
ku ekan kerran nähtiin.
Sen illan, ku pitkin lumist rinnet käsi kädes käveltii.
Oltiin yhes vaa pari lyhyt kuukautta
Tuntu et mikään tai kukaan ei meidän
väliin vois tullakkaan,
mut sit sä vaan lähdit
mitään sanomatta.
Ihan niinku olisit vetäny maton
mun jalkojen alta.
Mä annoin tän kaiken tapahtua.
Olihan meil vähä riitaa.
Se jäi kaduttamaan,
mut toiveikkaana
jäin sua vielä odottamaan,
jos vielä joku päivä niin kävisi,
et samaa rinnettä me viel käveltäisii.
Mulla on yks toive vain, et sun äänen
joskus kuulen.
Olit vaan niin sulonen,
et teit musta lähtös jälkee
alakulosen.
Muistan sen, sun naurus iloisen.
Siit vieläkin iloitsen.
Muistan sen ku ekan kerran
suudeltiin, ekan kerran
rakkautta vannottiin.
Ikuisesti elämän loppuun asti.
Nyt tuntuu et se koko juttu oli
pelkkä vitsi.
Yks päivä mun puhelin soi,
se olit sä vastasin et moi.
Kysyit et nähtäskö tänää,
kysyin mis me nähtäs ?
Kerroit aijan ja paikan,
olin siel sillo, toivoin et tulisit.
Tuntu et teet oharit.
Sit sun sulosen äänen taas kuulin.
Itken aikaa jo luulin et se
tuuli mun korvaan,
mut sit seisoit selän takana.
Luulin et oon taivaassa.
Sanoit et jouduit kelaa,
ku kaverit sano ettei saatas enää nähdä.
Lupaan et pitkin sitä rinnet vielä
joku päivä kävellä.
En oottanut sun olevan näin
lähellä, mut mitä välii?
Pidän sua kun kukkaa kämmenellä.
En ikinä aijo sua enää hyvästellä.
Pidetään toisiimme kädestä.
Pitkin rinnet viel kävellään.
En olis uskonu et näin vois ikinä
käydä, mut tää on kohtalon määräämää.
Tuun olemaan aina sun oma ja rakastan sua,
kun olen aina sun oma ja rakastan sua.
Mun toive täyttyi, sut taas näin.
En olis uskonu et tässä voi käydä näin.
Mut mitä välii ei toisiimme enää jätetä
Rakkaudenrinnet pitkin tullaan aina kävelemään.
