IRC-Galleria

Tyttö joka teki elämästään helvetin.


Muistan sen ajan kun olin vielä onnellinen,
olin aina se luokkamme ilopilleri,
autoin toisia tehtävissä ja yritin pitää luokkahenkeä
koossa ja onnistuinkin siinä.
Olin myös koulun ulkopuolella suosittu,
löysin jopa pojan joka oli kiinnostunut minusta,
olin todella onnellinen.

Mutta kaikki alkoi siitä kun poikaystäväni jätti minut,
hän ei kestänyt enää minua,
murruin täysin.
En ikinä voinut kuvitella että näin tapahtuisi.
En jaksanut enää hymyillä.
En jaksanut auttaa toisia tehtävissä.
Ja luokkamme luokkahenkikään ei enää kiinnostanut.

Join suruuni, aloitin tupakoinnin ja aloin jopa viiltelemään.
En jaksanut enää käydä koulua, ei kiinnostanut.
Minua ei kiinnostanut enää mikään.
En jaksanut enää edes lähteä ulos,
siksi menetin kaikki ystäväni.

Elämäni oli täyttä helvettiä.
Vanhempani eivät jaksaneet minua
ja minut lähetettiin sijaiskotiin.
Siellä minusta ei välitetty,
sain tehdä mitä lystää,
yritin puhua perheen lapsille,
jotka olivat samanikäisiä kuin minä,
mutta ei heitä kiinnostanut.
Siispä päätin vaieta ja olla hiljaa.
Eihän kukaan minusta välittänyt

Itkin joka ilta itseni uneen,

kunnes sitten eräänä iltana päätin lähteä ulos,
ulos pimeyteen.
Pysyin hädin tuskin pystyssä,
niin kännissä olin,
poltin viisi tupakkaa,
ja aloin kiivetä läheisen talon katolle,
kiipesin ja kiipesin,
kunnes lopulta pääsin ylös,
talo oli todella korkea ja minua pelotti kovasti,
olin juuri hyppäämässä,
kun tajusin että ei tämän näin pitäisi mennä,
olin joskus onnellinen,
ajattelin että voisin vielä saada kaiken takaisin,
ja siksi päätin olla hyppäämättä,
mutta juuri kun olin lähtemässä pois katolta,
astuin harhaan ja putosin.
Tajusin että se on loppu nyt,
en olisi vielä halunnut kuolla,
olisin halunnut vielä elää,
olisin voinut lopettaa juomisen, tupakoinnin,
ja olisin taas voinut olla onnellinen,
mutta kaikki oli myöhäistä.

Huusin vielä viimeiset sanani;
Hyvästi maailma,
mutta ei niitä kukaan kuullut,
kukaan ei koskaan tajunnut,
että minä puutuin,
ei minua muistettu.