IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

:((Lauantai 13.10.2007 01:29

1. kuukausi
Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.
2. kuukausi
Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.
3. kuukausi
Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.
4. kuukausi
Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.
5. kuukausi
Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?
6. kuukausi
Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!
7. kuukausi
Äiti, olen kunnossa. Olen jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?
Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos

opit.fi, onse lysti pleissi!Perjantai 12.10.2007 11:22

Hei! Laura Liljander 12.10.2007
Hanna, tekstisi niin osuu kuin uppoaa minuun. Tekstissä on hyvin hauska tilanne ja se iskee. Olet todella taitava kirjuri ja kädessäsi käy niin prinsessa, kuin pääkallokynätkin. Kiitos hei.

:)Perjantai 12.10.2007 02:05

Kyselen yksityiselämästäsi kysymyksiä. Kaikkiin on pakko vastata. Are you ready?
- juu

Hyvä on, nyt se alkaa.

Monta ihastusta sinulla on ollut?
- paljon

Milloin ihastuit ensimmäisen kerran?
- pienenä

Kuka oli ensimmäinen ihastus?
- J

Vastasiko hän myöntävästi huutoosi?
- juu

Oletteko edelleen yhteyksissä?
- juu

Monta poikaystävää sinulla on ollut?
- 5

Ovatko suurinosa alkanut iskeä sinua vai sinä heitä?
- suurin osa minuu

Kävimme hieman tietoa menneisyydestäsi. Nyt mennään takaisin nykyhetkeen.

Onko sinulla tällä hetkellä poikaystävää?
- on <3

Onko sinulla tällä hetkellä ihastusta?
- rakkaus

Tykkäätkö pojista, tytöistä vai molemmista?
- pojista!

Ikävöitkö jotakuta tällä hetkellä?
- juu <3

Jos vastasit edelliseen kysymykseen kyllä, kerro, kuinka iso ikävä sinulla on?
- isoin <3

Rakastatko jotakuta tällähetkellä?
- juu <3

Kysyimme nykyhetkeäsi. Nyt mennään tulevaisuuteen.

Haluatko joskus naimisiin?
- juu

Haluatko lapsia?
- juu

Luuletko olevasi aikuinen kun pääset todella vakituiseen suhteeseen?
- en

Uskotko sen ikäisenä kuin nyt olet, että olisit poikaystäväsi kanssa ikuisesti yhdessä?
- kaikki on mahdollista :)

Haluatko tulevaisuudessa vielä monia eri poikaystäviä?
- en

Monta päivää/viikkoo/kuukautta/vuotta sinusta kannattaa olla yhdessä ennen kuin menee kihloihin?
- vuos?

Minkä ikäisenä haluat kihloihin?
- aika sama

Entä minkäikäisenä haluat naimisiin?
- aika sama

Entä minkä ikäisenä haluat lapsen?
- ku pärjään omillani

Jos saisit valita ihan kenet tahansa ihmisen miesystäväksesi, kuka se olisi?
- onjo <3

*********

TÄMÄN OLEN KOKENUT:
[ ] Parisuhdeväkivalta
[ ] Seksuaalinen hyväksikäyttö
[x] Ensirakkaus
[ ] Läheisen itsemurha
[x] Läheisen muu kuoleminen
[ ] Läheisen/oma mielisairaus
[ ] Petetyksi tuleminen parisuhteessa
[x] Petetyksi tuleminen muuten vain
[x] Läheisen pettäjänä oleminen
[ ] Sukurutsaus

MINÄ PIDÄN:
[/] Itsestäni
[x] Ystävistäni
[x] Seurustelukumppanistani
[x] Jäätelöstä
[ ] Juanesista
[ ] Työstäni
[ ] Teeskentelystä
[x] Hevareista
[x] Elämästäni

MINULLA ON:
[ ] Sukupuolitauti
[ ] Ihana ja onnellinen elämä
[x] Paljon ystäviä
[x] Hyvä musiikkimaku
[ ] Paljon rahaa
[ ] Rumat hiukset
[/] Huono itsetunto
[ ] Oma kämppä
[x] Lemmikki
[x] Parisuhde
[/] Iloinen luonne
[ ] Hyvä fyysinen kunto
[ ] Anoreksia
[x] Ystävä joka uskoo Jumalaan

TAHTOISIN...
[x] Maailmanrauhaa
[ ] Lyödä äitiäni
[x] Lisää rahaa
[ ] Lisää ystäviä
[x] Lisää valtaa
[ ] Itkeä
[x] Olla lahjakas kuvataiteessa
[x] Alkoholia
[x] Osata lentää
[x] Paremman tietokoneen/tietokoneen ylipäätään..
[ ] Kuolla
[ ] Olla erakko
[ ] Olla kauniimpi/komeampi
[x] Parempia televisio-ohjelmia
[x] Tappaa USA.n presidentin

Juuri näin :D

:D haha!Torstai 11.10.2007 21:59

luin täs just vanhoi kalenterei.
noloo :DD

kivapäivä taas koulussa. 8)Torstai 11.10.2007 19:34

Eilinen äikäntunti:

Opettaja: Mesettää, onko se jotain juhlimista?

:D

Opettaja: Pako, onko se jonkun hevosen nimi? En oikein tiedä näitä suomalaisia sarjoja.

:D

Opettaja: Pienempi kuin kolme, mikä se on? Aai! Sydän.

:DDD

Äikäntunti today:

Laura: Midi?
Minna: Blablabla...
Hanna: Mikä midi? Mitä kieltä se on?

:DDDDDDDDDD

Laura: Nii Hanna vaa leijuu ja kirjottelee prinsessakynäsäkaa pilvenhattaral jtn satui.

:D

Laura: Nii Hanna vaa istuu Kyöpelinvuoren huipul noitaystäviesä kans ja kirjottelee pääkallokynällää.

:DD

Kotimatka:

Laura: Voi ei! Miun PIRIkello tippu matkalle. :((

Anni: Kerran ku kaks jtn tyyppii käveli miun ees ja ite tulin pyöräl ni en muistanu miten pirikelloo käytettii, ni jouduin vaa ite matkii sitä kelloo ja sanoo pirpirr.

:DDD

ihqqq.Torstai 11.10.2007 12:34

Jos välität minusta, laita minulle "<3"
Tarkoituksena on vain saada tietää, kuinka moni välittää.
Kopioi tämä päiväkirjaasi, niin näet ketkä kaikki välittävät sinusta.
1. Onko tänään ollut hyvä päivä?
- juu :)

2. Mitä mukavaa tänään on tapahtunut?
- Lauri tuli kouluun, ei tarvii juosta cooperii :D

3. Mitä olisit halunnut tänään tapahtuneen?
- eihän sitä vielä tiedä mitä tässä tulee tapahtumaan ;)

4. Moneltako heräsit tänään?
- 07 :|

5. olitko koulussa/töissä? monestako moneen?
- olen koulussa, 8-16 :|


6. montako lämmintä ruokaa olet syönyt tänään?
- 0

7. oletko kuunnellut tänään musiikkia? mitä?
- juu, mp3 :)

8. mitä kaikkea teit tänään?
- tekstannu, aamutoimet, polkenu skolee, ''opiskellu'' :D

9. paljonko olet käyttänyt tänään rahaa? Mihin?
- 0e

10. keille kaikille olet soittanut tänään?
- en kellee

11. Entä tekstannut?
- Laurille <3

12. oletko katsonut/aiotko katsoa tänään tv:stä jotain? mitä?
- voi olla että katsonkin, BigBrother:in :)

13. oletko lukenut tänään jotain? Mitä?
- Mielen Maailmaa :D

14. onko sinua ärsyttänyt tänään joku? mikä?
- juu, cooper ja toi polkeminen

15. millainen ilma tänään on ollut/on?
- pakkasta :s, muuten nätti :)

16. oletko käynyt/käytkö tänään ulkona?
- oon käyny

17. oletko tehnyt tänään jotain mitä ei olisi pitänyt? mitä?
- juu, lintsaan cooperin :s

18. oletko miettinyt tänään paljon jotain? mitä?
- olen, eilistä

19. mitä aiot tehdä vielä tänään?
- mennä Laurille <3, datailla

20. mikä on tämän päivän paras kappale? entä mikä kappale kuvaisi tätä päivää?
- Anathema - Inner Silence

21. onko sinulla tänään jo tiedossa mitä aiot tehdä viikonloppuna? mitä?
- meibi, pämppäämää ;o

22. onko sinulla ollut tänään joku ruumiinosa kipeänä? mikä?
- ei oo ollu :)

23. suutuitko tänään jollekin? kenelle? miksi?
- en suuttunu

24. halasitko tänään jotakuta? ketä?
- juu, Lauria <33

25. mikä tästä päivästä jäi erityisesti mieleen?
- en juossu cooperii :D

26. monelta aiot mennä tänään nukkumaan?
- enpäs tiiä vielä :)

27. Onko sinulla kuvia netissä?(muualla kun täällä)
- juu

28. sano yksi paikka missä nyt haluaisit olla tämän paikan sijasta.
- Laurilla <3

29. ota lähin kirja mitä näät ja avaa sivu 33 ja kirjoita seitsemäs lause siltä sivulta.
- en kehtaa, ku oon koulun kirjastos :D

30. mikä kirja se oli?
- ^

31. käytätkö hiustuotteita?
- joskus juu

32. jos käytät, niin mitä?
- lakkaa, shampoota

33. mikä on lempitavara huoneessasi/asunnossasi?
- sänky tietty :D

34. nukutko unilelun/unilelujen kanssa?
- en

35. Onko niillä nimiä? Jos on niin mitkä?
- onhan niillä :D

36. mitä pelasit viimeksi? (lautapeli, joku urheilulaji, mikä vaan )
- en muista

37. onko paras ystäväsi tyttö vai poika?
- tyttö :)

38. mikä on ensimmäinen asia mitä näät kun katsot taaksesi?
- ovi

39. ensimmäinen sana mikä tulee mieleesi juuri nyt on ?
- jaa

40. kaikki värit mitä kaikissa vaatteissasi on juuri nyt? (myös alusvaatteet)
- harmaa, musta, valkoinen, punainen, sininen, jne

41. mitä kuuntelet?
- Avain - Markus

42. oletko koskaan rakastanut ketään?
- todellaki! <3

43. rakastatko ketään nyt?
- juuh :)

44. oletko koskaan ollut vakasti loukkaantunut tai sairas?
- olen

MITÄ LÖYTYY?

- Farkkujen taskuista: ei oo farkkui, mut mp3, puhelin, 30cnt
- Koulun kaapista: tyhjää täynnä
- Penaalista: kyniä, sakset, kumeja :DD
- Jostain omasta laatikosta: vanhoi kokeita, mitä en oo uskaltanu näyttää porukoille :DD
- Takin taskusta: avaimet?
- Laukusta/repusta: kirjat, rahat, penaali
- Roskiksesta: papereita ja muita roskia
- Sängyn alta: laatikoita
- Muistutustaululta: valokuvii, korttei, jne

MILLOIN:

- siivosit huoneesi: alkuviikost? ;o
- söit purkkaa: nyt just
- pelasit tietokonepeliä: en muista
- nauroit: tänää :)
- itkit surusta: eilen :/
- lauloit joululauluja: en muista
- laskit matikkaa: toissapäivänä? taino, laskin ja laskin :D
- harjasit hiuksesi: tänää
- katsoit peiliin: tänää
- leikit barbeilla: pienenpänä :)
- pussasit jotakuta: tänää :) <33
- huusit opettajalle: yläasteel?

VOISITKO KOSKAAN:

- nauraa henkilölle joka kaatuu: joo :SD
- luntata kokeessa: kokeiltu :D
- juosta 10 kilsaa: en tod :DD no ehkä jos reenaisin oikee
- varastaa suklaapatukan kaupasta: en
- lintsata koulusta: kokoajan :DD
- nukkua paljaalla lattialla: kylhää sit kai vois

LEMPI:

- eläin: koira
- väri: valkoinen
- aine: kuvis :D rentooo
- fontti: Tahoma
- peli: Sims
- harrastus: laskettelu :)
- soitin: rummut

TÄLLÄ HETKELLÄ:

- ärsytyksen kohde: ku lintsasin :D
- sinulla on päällä: collegepökät ja huppari :)
- hiukset: leteillä
- olet: koulun kirjastossa
- ajattelet: eilistä, ylläri :D
- mitä teet: skriivaan tähä päiväkirjaa

MUITA KYSYMYKSIÄ:

- tee lempihymiösi: <:
- keksi lyhenteelle KERS selitys?: jaa'a ;o
- minkä väriset seinät huoneessasi on? : valkoiset
- mitä lemmikkielukoita sulla on?: kaks kissaa
- mikä laulu soi just nyt?: Cheek - Mä oon niin leija
- nauratko idioottimaisesti?: aina välil :DD
- Pinni vai ponnari?: ponnari
- Keksi oman nimen alkukirjaimella kolme itsestäsi parhaiten kuvaavaa adjektiivia: laiska, löysäilijä, lol
-Oletko Nalle Puh, Tiikeri, Nasu vai Ihaa?: Ihaa
- mikä on horoskooppimerkkisi?: kauris

OLETKO KOSKAAN:

- surullinen?: usein
- leikannu päätä kaljuksi?: en
- syönyt karhun lihaa?: en muista
- kävellyt talvella ulkona ilman kenkiä?: oon vissii :s
- tehnyt jotain noloa yleisön edessä?: joo vissiikii ;o
- pettänyt kaveriasi?: olen kai
- ollut humalassa?: joo
- rikkonut gallerian sääntöjä?: joo :D
- salakuvannut ihmisiä?: en muistaakseni :D
- rakastunut samaa sukupuolta olevaan henkilöön?: no en

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.10.2007 12:43

ansku näkee märkii unii miusta.
miul oli muna ja se oli pieni ja epämuodostunut. :(

:DDDKeskiviikko 10.10.2007 11:42

Suomi-nainen-Suomi sanakirja

SE ON IHAN SUN PÄÄTÖS = Eihän asiaan ole kuin yksi ratkaisu
ja sen pitäis olla sullekin selvä.

TEE SÄ MITÄ TAHDOT = Kosto on kauhea.

MEIDÄN PITÄIS PUHUA = Mä aion nyt avautua ja sä v**u
kuuntelet.

MÄ OON PAHOILLANI = Sun ois syytä olla vielä enemmän
pahoillasi.

SIITÄ VAAN, SENKUN MENET = Jos lähdet niin saat katua.

EN MÄ OLE LOUKKAANTUNUT = Tietenkin mä olen loukkaantunut,
ääliö.

OLETPAS SÄ TÄNÄÄN HUOMAAVAINEN = Onko tänään seksipäivä?

VÄHENNETÄÄN ROMANTTISESTI VALOA = Olen ihan jumalattoman
turvoksissa.

ONPAS TÄÄ KEITTIÖ EPÄKÄYTÄNNÖLLINEN = Ostin uuden keittiön ja
se pitää asentaa huomenna.

MITÄS JOS HANKITTAIS UUDET VERHOT? = ...ja huonekalut ...ja
maalataan makuuhuone...

MÄ KUULIN JOTAIN MELUA = Sä olit melkein nukahtanut ja mua ei
vielä väsytä.

MÄ RAKASTAN SUA IHAN HIRVEÄSTI = Meillä on tyttöjen
lomareissu tiedossa.

OONKOHAN MÄ LIHONNUT? = Sun pitää kehua mun kauneuttani.

EN MÄ MITÄÄN HUUDA = Totta hitossa huudan, kun mulla on hyvä
syy.

TOTTAKAI = Kyllä tai ei.

EI = Kyllä tai ei.

NIIN KAI = Ei.

IHAN MITEN VAAN = Ei.

mm00Keskiviikko 10.10.2007 11:33

Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus
[ ] Poika
[ ] Heteromies
[ ] Biseksuaali mies
[ ] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[ ] Biseksuaali nainen
[ ] Lesbo


Syntymävuosi
[x] 1987 tai myöhemmin
[ ] 1983-86
[ ] 1978-82
[ ] 1973-77
[ ] 1963-72
[ ] 1962 tai aiemmin

Pituus
[ ] <" 160 cm
[ ] 160 - 170 cm
[x] 170 - 180 cm
[ ] 180 - 190 cm
[ ] >" 190 cm

Ruumiinrakenne
[ ] Luuta ja nahkaa
[ ] Laiha
[ ] Hoikka
[x] Normaalivartaloinen
[ ] Tanakka
[ ] Roteva
[ ] Pullea
[ ] Pläski
[ ] Outo

Hiustyyli
[ ] Kalju
[ ] Siili
[ ] Lyhyet hiukset
[ ] Puolipitkät hiukset (eivät yllä hartioille)
[x] Pitkät hiukset (yli hartioiden)
[ ] Irokeesi, rastat tai muuta erikoista

Hiuslaatu
[ ] Piikkisuora
[ ] Taipuisa
[x] Laineikas
[ ] Kihara
[ ] Säkkärä
[ ] Kova ja karhea
[ ] En muista

Hiusten väri
[ ] Blondi
[ ] Vaalea
[x] Ruskea
[ ] Tummanruskea
[ ] Musta
[ ] Punertava
[ ] Räikeä

Parta
[x] Ihan sileä leuka
[ ] Suurennuslasilla näkyy pari haiventa
[ ] Ajeltu
[ ] Sänki
[ ] Pukinparta
[ ] Trimmattu pikkuparta
[ ] Leukaparta
[ ] Villiintynyt
[ ] Kokoparta
[ ] Risuparta
[ ] Joulupukki kalpenisi kateudesta

Silmien väri
[ ] Ruskeat
[ ] Oliivi
[x] Vihreät
[x] Siniset
[ ] Siniharmaat
[ ] Harmaat
[ ] Riippuu kovasti valaistuksesta
[ ] Eripariset

Naamataulu noin kokonaisuudessaan
[ ] Hirveä
[ ] Ruma
[ ] Laimea
[x] Ihan okei
[ ] Söpö
[ ] Komea
[ ] Kaunis
[x] Kauneus on katsojan silmässä

Katso peiliin. Vakioilmeesi näyttää vieraan silmin katsottuna...
[ ] Iloiselta
[ ] Huvittuneelta
[ ] Arvoitukselliselta
[ ] Pitkästyneeltä/väsyneeltä
[x] Alakuloiselta/masentuneelta/surulliselta
[ ] Ylpeältä/julmalta
[ ] Epäluuloiselta
[ ] Ärtyneeltä/vihaiselta/uhkaavalta
[ ] Pöyristyneeltä/paheksuvalta
[ ] Pelästyneeltä/hämmentyneeltä
[ ] Söpöltä

Kuinka paljon lävistyksiä sinulla on?
[ ] Ei yhtään
[ ] Yksi
[x] Korvikset on
[ ] Muutama
[ ] Useita
[ ] Alan muistuttaa joulukuusta

Onko sinulla tatuointeja?
[x] Ei
[ ] Olen ajatellut hankkia joskus
[ ] Ennen oli, mutta poistatin sen
[ ] Yksi pieni
[ ] Yksi basic-kokoinen
[ ] Yksi iso
[ ] Muutama
[ ] Useita
[ ] Sen verran on, että ruumishuoneella on helppo koota palat yhteen jos satun joskus räjähtämään

Arpia?
[ ] Ei yhtään
[ ] Luomi poistettu
[ ] Puukolla/veitsellä sormeen
[ ] Umpisuoli leikattu
[ ] Jotain pientä
[ ] Muutama
[x] Useita
[x] Huomattavia
[x] Järkyttäviä

Tyyli
[ ] Arkkityyppi
[x] Arkinen
[ ] Asiallinen
[ ] Persoonallinen
[ ] Diiva
[ ] Hoppari
[ ] Hevari
[ ] Omalaatuinen
[ ] Rokkari
[ ] Nörtti
[ ] Gootti
[ ] Juppi
[ ] Hippi
[ ] Punk
[ ] Tiedemies
[ ] Rento
[ ] Nyhverö

Vaatteiden väritys
[x] Milloin mitäkin
[ ] Räikeä
[ ] Tyylikäs
[ ] Hillitty
[ ] Harmaa
[ ] Synkkä

Kuinka tärkeää hyvin pukeutuminen on sinulle?
[ ] Henki ja elämä
[ ] Haluan näyttää tyylikkäältä
[x] Tahdon näyttää itseltäni
[ ] En vaivaa sillä liikaa päätäni
[ ] Kunhan sitä nyt jotain kaapii päälleen
[ ] Ei mitään väliä
[ ] Yritän näyttää mahdollisimman rumalta, että saisin vertailla mielenkiintoisia oksennuksia

Ruoka ja juoma

[x] Kaikki käy
[ ] Ei sikaa
[ ] Ei nisäkkäitä
[ ] Pesco-vege
[ ] Ovo-vege
[ ] Lakto-vege
[ ] Maidoton kasvissyöjä
[ ] Vegaani
[ ] Fennovegaani
[ ] Nirso
[ ] VITUSTI LIHAA

Ruoka-aine allergiat
[x] Ei ole
[ ] Jotain pientä
[ ] Korkeintaan muutama
[ ] Useita allergioita
[ ] Pahasti rajoittava allergisuus

Maitoa?
[ ] Kyllä kiitos
[ ] Joskus juon, joskus en
[x] Käy kyllä, mutten tykkää juoda sitä
[ ] Vähälaktoosinen
[ ] Laktoositon
[ ] Maidoton

Kala?
[ ] Nam!
[x] Tonnarii!
[x] Okei
[ ] Menettelee
[ ] Joku se on okei mut tonnari ei
[ ] Yök!
[ ] Allerginen kalalle

Soija?
[ ] Käy kyllä
[x] Joissain muodoissa ok
[ ] En pidä siitä
[ ] Allerginen sille
[ ] En ole kokeillut

Sitruuna?
[x] Okei
[ ] Aromi käy, mutta oikea sitruuna on liian hapanta
[ ] En pahemmin tykkää
[ ] Hajukin ällöttää
[ ] Allerginen sitrushedelmille

Tomaatti?
[x] Sopii
[ ] Käy joissakin muodoissa
[ ] Ainoastaan ketsuppina
[ ] En pahemmin tykkää
[ ] Inhoan sitä
[ ] Allerginen sille

Tilli?
[ ] Nam
[ ] Okei
[x] Ei kiitos
[ ] Yök!

Millaista pizzaa söisit mieluiten?
[x] Jauheliha
[x] Kinkku
[x] Tonnikala
[x] Katkarapu
[ ] Kana
[ ] Kasvis
[ ] Kaikkea kiitos
[ ] Inhoan pizzaa

Lempilimsa?
[x] Kokis
[ ] Pepsi
[ ] Jaffa/Fanta
[ ] 7 up/Sprite
[ ] Omenapore
[ ] Pommac
[ ] Vadelmalimsa
[ ] Smurffilimsa
[ ] Muumilimsa
[ ] Joku muu (dr.pepper)
[ ] En juo limsaa

Aterialla on tarjolla ruokajuomaksi seuraavat vaihtoehdot. Mitä valitset?
[x] Vesi
[ ] Rasvaton maito
[ ] Sininen maito
[ ] Hylamaito
[ ] Ananasmehu
[ ] Kotikalja
[ ] Ottaisin useamman lasin
[ ] En yleensä juo ruokaillessani

Alkoholijuomista vetää puoleensa eniten...
[x] Olut
[ ] Siideri
[ ] Lonkero
[ ] Viinit
[ ] Drinkit, joilla on hieno nimi
[ ] Väkevät
[ ] En juo

Mieluisin kuuma juoma?
[ ] Tee
[ ] Kahvi
[x] Kaakao
[ ] Hopeatee
[ ] Lämmin mehu

Kuinka usein mässäät karkkia?
[x] Joka päivä tai lähes
[ ] Muutamia kertoja viikossa
[ ] Kerran viikossa
[ ] Muutaman kerran kuussa
[ ] Joskus harvoin
[ ] Vain jouluna ja pääsiäisenä
[ ] En syö makeisia

Osaatko laittaa itse ruokaa?
[ ] En, olen täysin uusavuton
[x] Osaan käyttää mikroa
[x] Osaan keittää vettä
[ ] Osaan jonkin verran
[x] Osaan jos on pakko
[ ] Olen melko hyvä ruuanlaittaja
[ ] Olen mestarikokki

Kuka tiskaa?
[x] Minä kai...
[x] Sinä
[ ] Se jolla on keittiövuoro
[ ] Pistetään tiskikoneeseen
[x] Jätetään äiskän hoidettavaksi
[ ] Kerätään likaisia astioita kunnes puhtaat loppuvat ja se joka tarvii, niin tiskaa
[ ] Etiikka ja aatemaailma

Tunnustatko jotain uskontoa/aatesuuntaa?
[ ] Uskon, että on joku ylempi voima, en sen enempää
[ ] Tapakristitty
[x] Luterilainen
[ ] Helluntailainen
[ ] Lestadiolainen
[ ] Katolinen
[ ] Ortodoksi
[ ] Joku muu kristitty
[ ] Juutalainen
[ ] Muslimi
[ ] Hindu
[ ] Budhalainen
[ ] Hare krishna
[ ] Joku muu uskovainen
[ ] Saatananpalvoja
[ ] Pakana
[ ] Ateisti


Saako naisia lyödä?
[x] Kaikki väkivalta on pahasta
[x] Vahvempi ei saa lyödä heikompaa, viis sukupuolesta
[x] Ei, eukonpieksäjiltä munat pois!
[ ] Saa, jos nainen lyö ensin
[ ] Siinä missä miehiäkin, kun kerran tasa-arvoa kaivataan
[ ] Saa, jos hän tietoisesti kaivaa verta nenästään
[ ] Jotkut naiset eivät vain ymmärrä ilman nyrkkiä tai sen uhkaa

Suututko helposti?
[ ] En, on tosi pitkä pinna
[x] En kovin helposti
[x] Riippuu päivästä
[ ] Olen melko kiivas
[x] Räjähdysvaara on ainainen

Mitä teet kun olet todella vihainen läheisellesi?
[ ] Huudan naama punaisena
[x] Lähden ulos lenkille ja tuulettumaan
[ ] Sulkeudun lukkojen taakse mököttämään tai pidän mykkäkoulua
[x] Käyttäydyn piikikkäästi ja heittelen pikku ilkeyksiä
[ ] Käyttäydyn väkivaltaisesti

Entä kuinka nopeasti lepyt?
[ ] Yleensä ihan hetkessä
[x] Melko nopeasti, en vain näytä sitä
[ ] Siihen menee päivä tai pari
[ ] Aika vaihtelee kovasti
[ ] Tapanani on murmuttaa viikkotolkulla
[ ] Jos joku saa minut suuttumaan, niin myös vihaan häntä ikuisesti

Annatko anteeksi?
[x] Liiankin helposti
[x] Jos toinen sen mielestäni ansaitsee
[ ] Ennenpitkää annan
[x] Saatan sanoa, että annan anteeksi, vaikka oikeasti olisin vielä vihainen
[ ] Olen pitkävihainen

Pyydätkö itse keneltäkään anteeksi?
[ ] En koskaan
[ ] Hyvin harvoin
[ ] Ellei toinen muuten lepy
[x] Jos sille on tarvetta
[x] Jos koen tehneeni väärin
[x] Melko usein

Katsotko olevasi avoin vai sulkeutunut?
[x] Liiankin avoin
[ ] Melko avoin
[x] Muutun avoimemmaksi kunhan lämpenen
[x] Tutussa seurassa avoin, muuten melko sulkeutunut
[ ] Melkolailla sulkeutunut
[ ] Erittäin sulkeutunut
[x] Humalassa avaudun usein

Oletko kova vai herkkä?
[ ] Täysi kovis
[ ] Joskus on herkkiä hetkiä, mutta enimmäkseen olen kova
[ ] Ennen olin herkkä, mutta maailma kovetti minut
[ ] Kykenen uskomattomaan kovuuteen, mutta sisimmässäni olen herkkis
[ ] Esitän kovaa, mutta välillä murrun ja herkkyyteni paljastuu
[x] Olen hyvin herkkä

Kuinka herkästi itket?
[x] Vähän väliä, jopa pikkuasioista
[ ] Olen erittäin tunteellinen ja kyynelehdin niin ilosta kuin surustakin
[x] Kun tilanne käy ikäväksi
[x] Kun elämä menee päin helvettiä
[x] Kun en vain jaksa enää
[ ] Pidättelen niin kauan kun joku voisi nähdä
[ ] Itken salaa komerossa
[ ] On tosi harvinaista, että jokin saisi minut itkemään
[ ] En osaa itkeä

Mikä saa sinut itkemään?
[ ] Muiden tuska
[x] Elokuvat, laulut yms
[x] Masennus ja ahdistus
[x] Oma tai jonkun toisen kärsimys
[x] Todella paha järkytys
[x] Fyysinen kipu
[ ] Ei mikään

Oletko koskaan ivallinen tai vahingoniloinen?
[ ] En
[ ] Harvoin
[ ] Joskus
[x] Melko usein
[ ] Liian usein
[ ] Usein
[ ] Koko ajan

Oletko takertuja?
[ ] En juurikaan
[ ] On hyvä kun on joku lähellä, mutta jos toinen tahtoo mennä niin en pidättele häntä
[ ] Olen itsenäinen, mutta pidän kiinni ystävistä
[x] Minulla on parempi olo kun pidän rakkaani lähellä, mutten ole mikään takiainen
[x] Huomaan välillä roikkuvani liikaa
[ ] En osaa päästää irti hyvän sään aikana ja saan kärsiä kolhuista

Valitatko?
[ ] Hyvin harvoin
[x] Vain hyvistä syistä
[x] Yleensä syystä, vaikka se saattaisi muita ärsyttää
[ ] Joskus vähän liikaakin
[ ] Olen melkoinen nalkuttaja, myönnetään
[x] Tunnustan, näen joka asiasta pahat puolet enkä ole ikinä tyytyväinen

Kuinka tärkeä ulkokuori on verrattuna siihen mitä on sisällä?
[ ] Toisen ulkonäkö on minulle tosi tärkeä, haukkukaa vaikka pinnalliseksi
[x] Kiinnitän toki huomiota luonteeseen, mutta ulkonäöllä on silti suuri merkitys
[x] En anna ulkokuoren hämätä itseäni, vaan otan selvää sisällöstä
[ ] Kauneus on katoavaista, vain sisimmällä on väliä

Kuinka kamala asia itsensä nolaaminen on sinulle?
[ ] Hirveintä maailmassa
[ ] On se aika kamalaa, mutta siitä pääsee yli lopulta kunhan on aikansa punastellut
[x] Jos se vain tapahtuu niin on kamalaa, mutta tarkoituksella voi tehdä välillä jotain hölmöä
[ ] Nolous on sivustaseuraajan päässä
[x] Eihän sitä pääse elämässä minnekään, ellei uskalla ottaa riskejä
[ ] Eivät he oikeasti naura minulle, vaan minun kanssani
[x] Vaikka mokaisin julkisesti, ei se tee minusta yhtään sen huonompaa ihmistä

Millainen on huumorintajusi?
[ ] Olen huumorintajuton perusjuntti
[ ] Omille vitseilleni kyllä nauran, mutta muiden pilailu menee toisinaan ohi
[x] Sanoisin että hyvä
[x] Mielikuvitusrikas
[x] Osaan kyllä nauraa oikeassa paikassa
[ ] Vähän hakusessa, nauran kaikelle
[x] Joidenkin mielestä outo
[ ] Haha, toi mummo kaatu!

Oletko taiteellinen?
[x] En tippaakaan
[ ] Ehkä vähän
[ ] Jokseenkin taiteellinen
[ ] Hyvin taiteellinen
[ ] Kutsun itseäni taiteilijaksi

Oletko älykäs?
[ ] Olen oikeastaan vähän jälkeenjäänyt
[x] Ei tässä olla mitään ruudinkeksijöitä
[ ] No en mä mikään hikari nörde oo
[ ] Kohtalaisen
[x] Tietyissä asioissa
[ ] Koulussa ainakin meni/menee melko hyvin
[ ] Mielestäni olen, ja ovat muutkin niin sanoneet
[ ] Olen Mensan jäsen

Oletko suojelevainen?
[ ] En
[ ] Vaadin enemmänkin itse suojelua
[x] Olen, kun on tarpeen
[x] Joskus tulee sellaisia hetkiä, jos joku vaikka on sairas tai peloissaan
[x] Tahdon suojella niitä, jotka sitä tarvitsevat
[x] Ylisuojelevainen

Oletko taipuvainen masentumaan/ahdistumaan herkästi?
[ ] En
[ ] Vaaditaan rutosti vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia, jotta minut saisi lannistumaan
[ ] Olen välillä masentunut/ahdistunut, mutten anna sen vallata elämääni
[x] Olen joskus ollut huomattavan masentunut
[x] Kyllä, masennun/ahdistun helposti
[x] Minulle on tullut masennus pitkällisen kärsimyksen seurauksena
[ ] Käytän masennuslääkkeitä pysyäkseni kasassa
[ ] Olen pohjattoman masentunut/ahdistunut koko ajan

Puhutko paljon?
[ ] Päinvastoin olen erittäin harvasanainen
[ ] Olen yleensä melko vähäpuheinen
[x] Minut tunnetaan hiljaisena kaverina, mutta välillä saan kovia puheripuleita
[x] Olen aika puhelias
[ ] Pölötän kuin papupata koko ajan

Osaatko kuunnella?
[x] Ystäväni soittavat minulle ja kertovat huoliaan melko usein
[x] Tietysti, ja pidän kuuntelemisesta
[ ] Osaan kyllä, mutta joskus en jaksa keskittyä
[ ] Saatan puhua toisten päälle mutta se ei tarkoita ettenkö kuuntelisi
[ ] Oikeastaan en pahemmin kuuntele muita
[ ] Muiden jutut eivät jaksa kiinnostaa tippaakaan

Mitä teet yleensä arki-iltaisin?
[x] Katson telkkaria
[x] Roikun ulkona ystävieni seurassa
[ ] Olen töissä
[x] Ulkoilen
[ ] Pelaan tietokoneella
[x] Dataan
[x] Opiskelen
[ ] Käyn jossain kerhossa/seurassa/muuta järjestettyä säännöllistä toimintaa

Harrastatko liikuntaa?
[ ] Se on minulle myrkkyä
[ ] En
[ ] Vain penkkiurheilua
[x] Vähän olen yrittänyt jotain harrastusta aloittaa
[x] Välillä
[x] Hyötyliikuntaa lähinnä
[ ] Säännöllisesti
[ ] Kuulun urheiluseuraan

Mitä tekisit pururadalla?
[ ] Ihmettelisin tuota samaa kysymystä
[x] Kävelisin omaan tahtiini ja ihastelisin luontoa
[ ] Kävelisin ripeästi
[ ] Ottaisin välillä pikku pyrähdyksiä, lähinnä alamäissä, muuten vain huohottaisin
[ ] Hölkkäisin
[ ] Juoksisin
[ ] Leikkisin

Minkä tyylistä musiikkia kuuntelet mieluiten?
[x] Pop, rock
[x] Rap, hiphop
[x] Metalli
[ ] New age
[ ] Tekno, trance, house yms.
[ ] Goottirock
[ ] Gospel
[ ] Klassinen
[ ] Jotain muuta
[ ] Vihaan musiikkia

Millaisia lehtiä luet mieluiten/eniten?
[ ] Sanomalehtiä
[x] Juorulehtiä
[x] Aikakauslehtiä
[x] Sarjakuvia
[ ] Pornolehtiä
[ ] En lue lehtiä

Millaisia kirjoja luet mieluiten/eniten?
[ ] Kaunokirjallisuus
[ ] Romanttiset
[ ] Klassikot
[x] Salapoliisikirjat/rikoskirjat
[x] Kauhukirjallisuus
[ ] Historialliset
[x] Fantasia
[ ] Sci-fi
[ ] Elämäkerrat
[ ] Tietokirjat/oppikirjat
[ ] Runot
[ ] Satukirjallisuus
[ ] En lue kirjoja

Kirjoitatko itse tarinoita tai muuta luovaa?
[x] En
[ ] Pitkiä kirjeitä
[ ] Runoja
[ ] Novelleja ja muita juttuja
[ ] Olen pöytälaatikkokirjailija
[ ] Olen julkaissut jotain kirjoitelmiani

Osaatko piirtää tai maalata?
[ ] Vieläpä hyvin
[ ] Kyllä, molempia
[x] Pidän enemmän piirtämisestä
[ ] Pidän enemmän maalaamisesta
[ ] Jotenkuten
[x] Tulee sitä vihkonlaitaan töherreltyä
[x] En kumpaakaan

Mitä piirrät mieluiten?
[x] Pilakuvia
[x] Tikku-ukkeleita
[ ] Abstrakteja kuvioita
[x] Ihmisiä ja muita olentoja
[x] Kasveja, eläimiä ja maisemia
[ ] Asetelmia ja/tai muuten mallista
[ ] Tankkeja, robotteja ja muuta teknistä

Mitä maalaat mieluiten?
[x] En mitään
[ ] Aitaa
[ ] Lapsia
[ ] Ihmisiä
[x] Maisemia
[ ] Asetelmia
[ ] Muotokuvia
[ ] Alastomia naisia
[ ] Graffiteja spraylla

Tulisitko kanssani keräämään kukkia?
[ ] En takuulla!
[ ] Ehkä tulisinkin, riippuu kuka on kysyjänä
[ ] Voin tulla mukaan, mutta sinä saat hoitaa poimimisen
[x] Voisit tehdä mulle kukkaseppeleen
[ ] Tietty tulisin

Pidätkö halimisesta?
[ ] En
[x] Joskus kun olen sillä tuulella
[ ] On se ihan kivaa, mutten yleensä tee aloitetta
[x] Halin aika usein muita ja se on kivaa
[x] Olen koko ajan halimassa