IRC-Galleria

Koska olen perehtynyt Jääkiekkoon, haluan jakaa tietoni muiden kanssa.

Voit luottaa asiantuntemukseeni, sillä olen perehtynyt aiheeseen varsin

laajasti.

Kävin 70-luvun lopussa yhdessä Jääkiekko-ottelussa Helsingissä ja heti

perään toisessa Tampereella 90-luvun alussa. Lisäksi olen nähnyt

Jääkiekkoa useita kertoja Urheiluruudussa sulkiessani televisiota.

Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan perimmiltään

istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja

pelaajia. Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja.

Paikkoja on vähemmän kuin pelaajia. Osa pelaajista joutuukin
istuimen vapautumista

odotellessaan säntäilemään aidatulla kentällä. Aitauksessa olo on tehty

mahdollisimman vaikeaksi: kenttä on jäädytetty vaarallisen liukkaaksi

ja pelaajien jalkoihin on sidottu metalliterillä varustetut kengät.

Lisäksi toisen joukkueen pelaajat tönivät koko ajan.

Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi. Hän on se

huonosti istuvaan ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmy mies,

joka jauhaa koko ajan purukumia. Hän häätää muutaman pelaajan

kerrallaan aitaukseen tuupittavaksi. Penkeille jääneet eivät
haluaisi päästää

ketään lähtijöiden tilalle, vaan he hakkaavat aitauksesta tulijoita

isoilla hanskoillaan ja käyräpäisillä kepeillä, eli mailoilla.

Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin, mutta

siitä joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan myöntää yleensä

näkövammainen, mustavalko-paitaan sonnustautunut mies, kutsumanimeltään

Mulkku. Jos Mulkku ei ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata

myös Dorka tai Pelle. Pelaaja saa istua privaattiaitiossa kuitenkin
vain

pari minuuttia kerrallaan. Sitten hänen on taas lähdettävä takaisin

aitaukseen tönittäväksi ja kampitettavaksi.

Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan. He

seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen laatikoiden

eli maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi. Aitauksessa

vuorollaan olevat pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla

kumikiekolla, jota lyödään em. mailoilla.

Jäähallissa soitetaan usein kivaa jumppamusiikkia. Katsojilla on kaksi

tärkeää tehtävää. Ensinnäkin katsojien on tarkasti seurattava em.

mustaa kiekkoa. Jos aitauksessa oleva pelaaja ei osu kiekolla

maalivahtiin, vaan kiekko livahtaa maaliin, on katsomon reagoitava
salamannopeasti.

Mikäli katsoja kannattaa sitä joukkuetta, jonka maaliin kiekko osuu,

hänen on huudettava mahdollisimman kuuluvasti "paitsio". Mikäli katsoja

kannattaa toista joukkuetta, hän voi huutaa mitä tahansa, kunhan huutaa

kovalla äänellä. Esimerkiksi "Öööh-haa-möää-haa" on suositeltava huuto.

Katsojien toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia

vähemmistöjen edustajia. Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat tosi

päteviä tunnistamaan esimerkiksi joukkueisiin kuuluvia
homoseksuaaleja. Pelin

edetessä useaa pelaajaa tervehditäänkin katsomosta iloisilla ja

reippailla "homoo-o-o"-huudoilla.

Nyt vain seuraamaan Jääkiekkoa! Se on todella mielenkiintoista, kun

ymmärtää pelin juonen.