IRC-Galleria

Kahdeskymmenesneljäs päivä joulukuuta, 2009.

Taas tää aika vuodesta... Jouluaatto jumalauta. Tätä hetkeä on odotettu ihan syystäkin; edes Martin Luther Kingin päivä ei vedä vertoja tälle vuoden merkkitapahtumalle.

Sanoisinko, joulussa on täysin oma mukaansa tempaava viehätyksensä, ja oon itse ainakin helvetin iloinen kun saan elää tässä hetkessä. Tää on miun kohdalla ainakin yks niitä harvoja hetkiä vuodessa kun saa viettää kokonaisen päivän KOKO perheen kanssa :3 Oon myös onnellinen ku koulu on pistetty paussille jopa kahdeksi viikoksi, jonka aikana on pakko ottaa kaikki irti joulusta, uudestavuodesta, lumessa telmimisestä ja ennen kaikkea vapaudesta.

Kiitokset faijalle, olin jo saada slaagin ku heräsin aamulla ja huomasin että meillä ei oo vieläkään joulukuusta talossa. O_O Noh, isäpappa hoiti homman kotiin tyylikkäästi, kaatoi pihalta yhden jättiläiskuusen ja roudas sisälle. :D (Ja arvatkaa kuka sai kunnian koristella sen ;D)

Joulumieli vaan kasvoi päivän kuluessa. Sukulaisten kesken tuli vietettyä suurin osa päivästä, mutta iltaa myöten raahauduin sitten kotio.

Noh, lukuisat alkupalat + joulukinkku, jälkiruoat (lisäkilot) olivat vielä edessä. Safkaa odotellessa luukutin joulumusiikkia, tanssin sen tahtiin (köh) ja katsoin kuinka iki-ihanat hauvelit, Siiri ja Snögö telmivät. (tyttörakkautta) Sit sain angstata ku mulla ei oo tarpeeks saldoa lähettää kaikille jouluterveisiä :D (Revitäänpä siis esille huonot puolet jouluaatosta, vittuku Ärrä tai Kymppi ei oo auki :D)

[-tässä välissä pari tuntia joista en muista mtn-]

AINIIN. Meinas unohtua. Rupesin availemaan ensimmäistä silmääni osunutta lahjapakettia ja funtsin mielessäni: "zomg. Tän on pakko olla jotain hyvää." Kaksi sekuntia sen jälkeen suustani kuului eriskummallinen äännähdys, jota on haastava näppäimistön avulla kuvailla. Jumanleissön, meinasin saada sydärin ku näin sen..

Kuorien alta pilkisti..musta paketti. Siinä luki.. NIKON COOLPIX???

ELI TIIÄTTEKÖ MITÄ TÄÄ TARKOITTAA. Sain oman Coolpixin, joten on korkea aika jättää porukoiden digitaalikamera rauhaan. :) Ja arvatkaa mitä! Saarakin sai Coolpixin! Mä sain sinisen ja Saara punaisen (:

Simpson-maraton muuten oli kans ihan nasta.^^ Ja ostin eilen Kampin K-Supermarketista 1,0l Tehon (omnom?) jotta en varmasti vahingossa nukkuisi tänä yönä. ♥

Tällä hetkellä luukutetaan Sladea nupit kaakossa, ja mie napostelen lahjaksi saamiani Fazerinojani, nii ja dataan tietenki <33 :)


Jouluterveisiä vielä Siiriltä. Olen puhunut.

Fantsua & kermaista joulua kaikille. :) ♥

dodii jouluaatto kivakivakivaTorstai 24.12.2009 02:14

NONII VIIMEIN joo, kotona.
Raskas päivä takana.. Runsaasti hikoilua, ahertamista ja kauppojen kiertelemistä jne... Nyt on joululahjoja vaikka kenelle ja ostin ittelleniki iha semisti levyjä <3 :''D (olettaen että en porukoilta ainakaa mitää saa!)

Koko päivän keskeinen duuni oli lähinnä Kampissa ja Stockkalla sekoilu (: ja iha mukavasti se päivä vierähtikin. Sky Express ruokki taas asiakkaansa tasonsa mukaisesti ♥
Huomenna sitten kaikki mussuttaa joulukinkkua ja pipareita iha huuruissa. Ja joulupukki tuo mulle risuja (:

P.S. Shuttereita ei taaskaan löytyny :F

Nii ja, jäänsärkijästä tarttui mukaan mm.....

Dream Theater - Metrosexuaalipolis Pt. 2: Scenes From A Memory 4,90 e
Dream Theater - Awake 4,90 e
Dream Theater - Train of Thought 4,90 e
Dream Theater - Falling Into Infinity 4,90 e
Ozzy Osbourne - Bark At The Moon 4,90 e
Nightwish - Once 5,90 e

Njoo, toivon että kaikill ois hauska jouluaatto. Itekki yritän saada tästä jotain riemua irti; vaikkakin mua vituttaa aivan suunnattomasti että mun helvetin näpsäkkä Pantera-lompakko katosi käteisineen. :
D

olen puhunut. (SE LOMPSA MAKSO 15e SAATNA.......)

FANTSUA JOULUA JA KERMAISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE. ♥♥♥

..ja Aulikki-tädin kotiviinistä; koko suku jouluaattona kännissä. <3
(R.I.P. Göstä Sundqvist :x)

missäKeskiviikko 23.12.2009 01:51

missä mun lompakko T_T

kaksTiistai 22.12.2009 14:34

kaks päivää jouluun on, ihan itse laskin joomro.

josTorstai 17.12.2009 23:47

jos nyt pienet heräteostokset

asdsdfasTorstai 17.12.2009 13:17

Eilinen oli hino päivä. Koulussa 3h, sen jälkeen Töölöön, tilasin mäkistä yhen mansikkapirtelön omnomnom. Olin Jäähallin edustalla venaamassa noin 1h 30min ennen ovien avaamista, siinä sit venailtiin Emman ja Tiinan kaa. Ja jumalauta ku siellä olikin kylmä, varpaat oli jäässä vielä 2h ovien avaamisen jälkeen. x_x

"Ovi auki tai tapahtuu hirveitä!" -Random henkilö
*Reps* -Muut

pari minuuttia siitä eteenpäin oltiin sisällä, ja rynnittiin kentälle. Eturiviiin ,,/

Maylene and The Sons of Disaster veti ihan vakuuttavan setin, joka kesti noin....ööö. Puol tuntia. En ollu kuullu niiltä biisiäkään, mutta ihan kelpo yhtyeeltä vaikutti.

Every Time I Die oli kovaa mättöä. Keith Buckley oli vedossa :--D ja se niiden kitaristi vaa näytteli kokoajan finkkua kaikille XD No Son of Mine ja The New Black ,,/ (:

Dead By April, jooooo siitä ainakin tykättiin. Ei ollu iha mun suosikki :D Losing You oli tietysti kiva kuten aina, mutta ei ne osannu laulaa niitä puhtaita kohtia edes oikein livenä :<<

sit..öööö.

Killswitch Engage, uuh näin senkin ekaa kertaa. Avausbiisi oli iha nasta (Yakety Sax a.k.a Benny Hill Theme) ja yleisö lukaanmukien minä oli aika innoissaan :DD Sitten itse orkesteri saapuikin lavalle ja My Curse alkoi :o sitten ne veti kaikkii kivoja biisejä ja huudatti yleisöä. Pit oli kans vaihteeks ihan kiva XD ja ne lopetti Holy Diverilla, se oli kiva. (:

Sen jälkeen.....sai odottaa aika perkeleen kauan että Flames saapui. Anders oli jääny vessaan lagaamaan tai jotain. Noin 21.30 sali pimeni ja se jumalainen kiipparin ääni alkoi.. "Tititititititititititititititititititititititititititititititititi..." OMGZOMG CLOUD CONNECTED LEAST EXPECTED ymsyms. <3 kaikki sekos ja mun niska on vieläki iha paskana. Oli ihkuu elää siinä hetkessä <3 mut oon edelleen sitä mieltä että ne veti liikaa A Sense of Purposee :< hmm.. mitäs ne ny taas soittikaan.

1. Cloud Connected
2. Embody The Invisible
3. Pinball Map (PARAS)
4. Delight And Angers
5. Disconnected
6. The Chosen Pessimist
7. Trigger (PARAS)
8. The Hive
9. Only For The Weak
10. Artifacts Of The Black Rain
11. March To The Shore
12. Come Clarity
13. Leeches
14. Alias
15. The Mirror's Truth
16. The Quiet Place (PARAS)
17. Take This Life (PARAS)
18. My Sweet Shadow (PARAS)

Jumalauta ku diggasinki tuosta <3 ja niin tais itse bändikin.^^ Sattui olemaan vielä tän kiertueen vika konsertti. En kyl juonu siel yhtään Rockstaria. ;D

Nii ja ennen The Hivee Anderssi otti siit eturivist jonku random-muijan sinne lavalle :D ja siellä se hengaili koko sen loppukonsertin ajan :DD



..joo, no mulla on kurkku aika paskana, samoin niska, selkä ja reidet. :S Ostin kans semmoisen hinon IN FLAMES paidan, makso vaan 20e. Tulin joskus yheltä himaan c.c väsyttää.

Jos saan vielä sanoa jotain vähän offtopiccina, niin mua vituttaa. Eilen ku lähin siitä dösästä kävelee himaan, nii kaivelin vähän taskuja ja huomasin että mun lompakko uupuu. -.-' Kello oli jotain yks yöllä, ja olin aivan satavarma että se jäi sinne bussiin. Mutta mitä asialle voi tehdä? (Vastaus: ei mitään) Tiesin myös että bussi oli vielä silloin liikkeessä, mutta Pohjolan Liikenne sanoi että kuskia ei voi millään tavalla saada kiinni. Niin no.. ei ollu kauheesti siinä tapauksessa vaihtoehtoja, löytytavaratoimisto aukes vasta tänää yhdeksältä aamulla. Njoo. Täytyy kattoa jos se walletti ilmestyis sinne. -.-'

TASTE OF....Keskiviikko 16.12.2009 15:52

oisko CHAOS <3
^huomenna nuita humppaorkestereita tsekkaa Jäähallille. <33 ja siellä jaellaan ilmaisia Rockstareja, wohoo! o/

P.S. Täällä Pohjantähden Alla on kyl hyvä leffa. :D kävin kattoo sen eilen :P

(nii ja pieni lisäys, 2 päivän lippu Sonisphereen ja 3 pv lippu Saunaan^^)

jotainMaanantai 14.12.2009 12:31

Täällä Pohjantähden alla, korkeimmalla kukkulalla
Katson kauas kaukaisuuteen, tulet uniin uudestaan.
Täällä Pohjantähden alla, taivas täyttyy purppuralla
siitä suojakseni peiton minä itselleni saan.

Ja alla Pohjantähden minä tulen, minä lähden
Ja vain Pohjantähden nähden itken vuokses kyyneleen.~

3:15Sunnuntai 13.12.2009 05:15

tilannekatsaus. pwnaan pokerissa