IRC-Galleria

Paluu arkeenTiistai 09.10.2007 22:50

Tuli sitten viimeyönä lennettyä takaisin Suomeen Azoreilta. Olihan sielä mukavan lämmintä, vaikka jatkuvasti ei aurinko paistanutkaan. Saari tuli suurimmaksi osaksi kierrettyä autolla ja välillä patikoiden. Tulivuorissakin tuli käytyä, mutta harmittavasti ne eivät olleet järin aktiivisia. ainoa merkki saaren tuliperäisestä luonteesta näkyikin kuumina lähteinä. Nuoruudenlähteessäkin tuli pulahdettua, joten nyt taidan säilyä vielä muutamat vuodet nuorekkaana. Viini maksoi halvimmillaan vähän alle euron, mutta ei sitä loppujenlopuksi hirveästi tullut juotua. Yhden pullon sentään toin mukanani.

Hotelli Caloura, jossa majailin, sijaitsi todella korvessa pienen Aqua de Pau-kylän lähellä. Hotellin muut asukkaat taisivat olla keskimäärin 50-60 vuotiaita, joten rauhallista oli. Hotellin baarissa oli mukava henkilökunta, mutta ei silti tullut sielä käytyä kuin pari kertaa. Halpaa juoda, kun pisti juomat huoneen piikkiin ja isukki maksamaan. ;)

Uusi luuriTorstai 06.09.2007 00:35

Ostinpa sitten kotimatkalla uuden hupeltimen, kun vanha oli jo alkanut vähän reistailemaan. Olihan tuolla edellisellä jo useampi vuosikin ikää, joten ei ihmekkään. Päädyin puhelinvalinnassani Nokia 3110 Classic-malliin vertailujeni perusteella. Hintaa oli vain 139e ja sain vielä gigan muistikortin, kun vaihdoin liittymääkin.

Ensivaikutelma on positiivinen: Suuren näppäimet ja iso näyttö. Musiikkia ja kuvia pitäisi mahtua riittävästi muistiin ja bluetoothikin löytyy. Jonkin sortin stereo-kuulokkeet vaan tarttisi hommata tuohon. Iloinen yllätys oli että mp3-soittimeni usb-kaapeli sopi puhelimeen.

Aika kuitenkin näyttää oliko tämä nyt hyvä ostos vai ei. Eipähän ainakaan liikoja maksanut. :)

pääkipua odotettavissaSunnuntai 02.09.2007 07:56

Veikkaan että tänään voi päätä jomottaa.

wöökTiistai 28.08.2007 00:22

Tänään alkoi työt Helsingissä. Pitäisi vissiin alkaa etsimään siltä suunnalta asuntoa, kun en niin hirveästi junailusta välitä.

Voitin eilen myös lotossa! 11,80e! \o/

PalloiluaTiistai 07.08.2007 02:24

Pääsin käymään kuumailmapallolennolla ja olihan se jännä kokemus. Tuulta tosin ei ollut nimeksikään, joten ei tullut edettyä kuin ehkä kymmenisen kilometria. Kuvassa Hyvinkäätä korkealta katsottuna. ;) Lisää kuvia löytyypi osoitteesta http://node.fi/~magetman/qmailmapallo/

Jipí!Tiistai 24.07.2007 17:35

Voitin galtsusta liput huomiseen Black Sheep-näytökseen! Nyt pitää vaan keksiä kenet ottaisin mukaan katsomaan. Saan oivan syyn pistää hienon lammaskravaattinikin nyt kaulaan. Moikatkaa jos näette! ;)

Brum brum!Keskiviikko 18.07.2007 17:32

Kiitoksia Kierukka hienosta legosydeemistä :D

diudiuTiistai 10.07.2007 00:04

Keksikääs mulle jotain kivaa tekemistä.

TeknokalastusMaanantai 02.07.2007 03:13

Kokeilin insinöörimäisempää tapaa kalastaa mökillä ollessa: Radio-ohjattava vene, johon sidoin kumiankan hinaukseen, ja ankkaan onkinaru koukkuineen ja matoineen. Kala tuli alle minuutin ajelun jälkeen. :D (Kala oli tosin melko pieni ja se päästettiin takaisin uiskentelemaan.)

jejeeLauantai 26.05.2007 02:15

20.6. pitäisi vihdoin valmistua insinööriksi (AMK). <tuuletus> Välillä kyllä luulin jo ettei se päivä ikinä koittaisi... Hyvinkäällekin pitäisi ensiviikolla muuttaa.