Se pieni kuolema kun oma sydän särkyy, se tunne millon sisuskalut ylösalas kääntyy,
kun sattuu näin paljon on pakko olla elossa, ei haluu olla elossa, erossa.
kuhan laitan faktoi pöytää
on vaa vaikee olla samaan aikaan paras ja nöyrä
mut mä teen parhaani
voisit säki tehä
tai jos et pysty parempaan voisit lopettaa ehkä
eks vaa eiköhän me olla samaa mieltä
tai jos et muuta keksi
voit ottaa vai mallii meiltä
Lyhyesti mun asiat on täydellisesti,
ja mä toivon vaan että tää jatkuis ikuisesti.
On mul ongelmiiki, mut hei, ei ne oo jäämäs,
sanoin et ei vois mennä paremmin mut olin vääräs.
Siel huimaa, kaikki kaatuu ympäriltä
ja pääs pyörii edelleen vaik suljen mun silmät.
Siel mun sydän ammottaa tyhjyyttään
enkä käsitä sitä miten ne ei välitä yhtään
ja se pelotti eniten mut teki hyvää myöntää et olin ite mun pahin vihollinen.
niist saa hymyn huuleen pimein iltoin
muistot, ne on ku veitsen viiltoi
pienet jäljet tuo kaikki muistot menneest
niinku viime kesäst siit ajast letkeest
mut syksy tuli ja arkeen paluu
kyynel mun poskee pitkin alas valu
Askeleet painaa ja olo on vakava
katse ei pala enää sekin on jo vakava
mitä takana mä näänkään tapahtuvan
sen mä haluun heti unohtaa
enkä vanhaan palata
luulis jo helppaava
mä oon niin väsyny
ei jaksa enää valvoo miten täs on näin käyny
eksyny radalta
astelen yksinäni
pettyny samalla itteeni niinku säki
Mä luulin etten ihmettelis enää
Ku kasvoin isoks mutta on vaan huolta huolen perään
Ei ees kummastuta mummu ku se ei haluu enää elää
Vaikkei sitä vaivaa taudit vaan tää elämä itessään