Olen jälleen ymmärtänyt asioita. Kaikkien torspojen ei missään nimessä pidä sitten olettaa itsekeskeisesti tämän liittyvän heihin. On ollut taas aika terveyttävää miettiä juttuja perinpohjin. Toisaalta minua harmittaa, että muistoni harmaantuvat, eikä asiat enää muistikuvissanikaan voi olla niin suloisia, kuin ne olivat. Tiedostan tämän ja minun tekisi mieli huutaa. Ananaspurkki ei varmaan koskaan menetä merkitystään, mutta kuitenkin.
Mä haluan takaisin Kajaaniin. Vaikkei mulla ole pahaa oloa ollutkaan sitten torstain, niin ei tämä maailma ole minua varten. Tai voihan se ollakin. En ole ehkä vain tehnyt riittävästi töitä oman viihtymiseni ja onnellisuuteni eteen. Tunnen vain olevani laatikollinen ongelmia, joita en osaa ratkaista ja vaikka tietäisinkin ratkaisun avaimet, en jaksa hakea avaimia saati käyttää niitä. Ehkä aika ratkaisee ongelmat. Asioilla on tapana järjestyä. Joskus paremmin ja joskus huonommin. Joskus ihan perseelleen ellen jopa sanoisi.
Eilen soitti mamma ja olisin voinut rupatella sen kanssa puhelimessa vaikka koko illan. Minulla ei selvästikään ollut eilen tarpeeksi ihmiskontakteja, kun olisin jaksanut paapattaa vaikka kuinka.