Askarrellessaan varstaallaan Jumala tuli sattumalta luoneeksi tämän mallisen vartalon, jonka sieluksi meidän kaikkien on pakko ryhtyä lyhyeksi aikaa. Mutta miten surkea kohtalo onkaan joutua sieluksi vasemmalla kädellä tehtyyn ruumiiseen, jossa silmäkään ei pysty katsomaan ellei sitä pestä joka kymmenen, kahdenkymmenen sekunnin päästä! Miten voisi luulla toista ihmistä vapaaksi ja itsenäiseksi olennoksi, oman itsensä herraaksi? Miten voisi luulla, että hänen ruumiinsa on siinä asuvan sielun uskollinen kuva? Jotta niin voi luulla, on pitänyt unohtaa silmäluomen jatkuva räpyttely. On pitänyt unohtaa askarteluhuone, jota olemme kotoisin. On pitänyt hyväksyä sopimus unohtamisesta. Jumala itse on pakottanut meidät siihen.