nyt vihdoin kun oon palautunu voin hieman kertoa mahtavasta viikonlopustani
rakkaille blogini seuraajille. Torstaina ajoin vallanmainiosti autolla tuhatta ja
sataa, vaikka hese aiheuttikin hieman mutkia matkaan monellakin tapaa. (hehe)
Osasimme myös perillä koota teltan. (tai siis anna ja minttu osas, sillä ite vein auton
jonnekki kilsojen päähän parkkiin ja vaelsin sieltä yksin sortsit jalassa pois ja oli
NÄÄÄÄIIIIN vitun kylmä.) Illalla ambulanssi tädit tuli jo tutuiks kun jouduin käymään
aneleen bafusiinia kun kurkkua koski ja yöllä oli koomainen ja kuumeinen olo :(
Kuitenkin seuraavapäivä meni ryypätessä ja linkin park oli paskaa, mutta staminan
bitti, ai vittu ei oo muka koskaan sattunu niin paljon. (odottakaas vaan kun sepitän
teille disco ensemble bitistä) Lauantaina päätin olla juomatta. kello 17:00 kittasin pari
sidukkaa ja alueella pari lisää. ei sitä selvinpäin selviä känni porukassa. Miettikää sitten
vielä että miltä näyttää Serj Tankian kun se kattoo suo psykoilmeellä ja sen naama
on vie siin isoimmal screenillä eli sen yks silmä on seinän kokonen. Vittu olin kuset puntis.
The Sounds oli kuraa harmin paikka, mutta Justice oli niin hyvä että olin jo valmis palaan
kotiin, sillä olin saanut rahan edestä hyvää settiä. Sunnuntaina join. Join kaiken mitä
oli jäljellä. Oli kivaa. Näin kaiken minkä halusin, mutta billy Talent oli paska. ei saatu
bittiä aikaseks ei sitten millään. disco ensemblen meininki olikin toinen, josta päädyin
ensiapuun. Jalkapöytäni vaihtoi väriä ja sillä ei vieläkään kävele kunnolla. ei se silti
oo murtunu ja foo fightersin soidessa taustalla huusin ensiapusedälle että vittu
SATTUU!! No kattelin vie istuaaltaan Foo Fightersin ja harmikseni ystäväiseni ei antaneet
katsoa sitä loppuun :( mutta se mitä näin oli semi kuraa (ne väli speakit oli niiiiin tylsiä -__-)
Sitten kooma autoiltiin kotiin ja nukuin oikeessa sängyssä ja hyvin ^__^