IRC-Galleria

Kirjoitelma ala-asteajoilta. Markus 11 v.

Päätön juttu.

Olin koulun ruokalassa. Leikkasin sitkeää pihviä. Yhtäkkiä veitsi lennähti ilmaan. Se nousi ja nousi, kunnes lähti tippumaan. Se lähestyi ja lähestyi, sekä katkaisi pääni.

Huih! Mutta ei sittenkään mitään hätää, olinkin yhtenä kappaleena makaamassa sängyssäni. Pääni tuntui märältä.
-Se olikin vain unta! ajattelin. Oho, meinasi unohtua! Olen Jaakko Lappi, 11-vuotias poika. Mutta jatketaan tarinaa.

Olin siis yhtenä kappaleena. Lähdin keittiöön. Pöydällä oli lappu: "Olen koko päivän töissä. Syö jugurtti. Lähde kouluun. Pidä hauskaa. Äiti."

Söin jugurtin ja lähdin kouluun. Pyöräillessäni vastaan tuli eräs tuttu mies. Sanoin hänelle tuttavallisesti "Mo!" Mies kääntyi katsomaan minua. Samassa hän huusi kuin sika teurastamossa ja luikki pusikkoon. Jäin katsomaan ja ihmettelemään, että kaaduin itsekin pusikkoon Nousin seisomaan ja jatkoin matkaa. Eipä aikaakaan, kun kaaduin uudestaan. Huomasin, että ketjut olivat irronneet. Vierestä kulki eräs osaavan näköinen mies. Ajattelin heti, että hän se varmaan auttaa. Sanoin hänelle:
-Hei, voiksä auttaa? Mun pyörästä meni ketjut! Miekkonen tuli minua lähemmäksi, katsoi minua ja hymähti:
-Nyt se on todistettu. Nämä Tiimarin lasit eivät kelpaa mihinkään. Mies heitti silmälasit pois ja käveli ohini hajamielisen näköisenä.
-Olipa outo lintu, totesin itsekseni.
-Ei kai auta muu kuin taluttaa koululle.

Viimeinkin koululla! Huomasin, että olin myöhässä. Koputin luokkani oveen.
*Kop kop* Sisältä kuului vaimea vastaus:
-Sisään! Astuin sisälle ja pyytelin anteeksi myöhästyneisyyttäni. Opettajani neiti Pikkarainen kysyi minulta:
-Jätitkö aivosi kotiin? Ennen kuin ehdin vastata mitään, hän katsoi minua, hyppäsi pöydälle ja kiljaisi:
-Jiik! Jätitkö aivosi kotiin?!!?
Täytyy sanoa, että hätkähdin hieman. Luokkani oppilaat katsoivat kalpeina vuoroin minua, vuoroin opettajaa. Huomasin heijastukseni peilistä. Kauhukseni tajusin, että minulla ei ollut päätä!

Sain lähteä kotiin, etten pelottaisi ketään. Hiljakseen tajusin, mitä ne miehet koulumatkalla ihmettelivät. Mutta se on ymmärrettävää. Kyllä itse kukin pelästyisi jos joku päätön ihminen kävelisi vastaan. Mietin taluttaessani, että olikohan se uneni totta. Eräs tyttö, joka oli äitinsä kanssa pihalla, kysyi:
-Äiti, onko toi se päätön ratsastaja?

Pian olin kotona. Menin väsyneenä pedilleni makoilemaan. Silloin löin pääni johonkin kovaan.
-Ai! Katsahdin mikä siinä oli. Näin pullon jossa luki: -Näkymätöntä mustetta. Extra tujua!
Ajattelin:
-Jospa tämä on tippunut päähäni. Ehkä siksi pääni oli aamulla niin märkä! Menin pesemään kasvojani. Toden totta! Pääni tuli näkyviin. Näkymätön muste lähti pois!

Totesin itsekseni:
-Tämä on ollut päätön juttu.
-Kirjaimellisesti!



Säilytin kieliasun samanlaisena lukuunottamatta pieniä korjauksia aikamuotojen ja rivinvaihtojen epäloogisuudessa.