IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

spookyLauantai 20.09.2008 19:30

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

:DTiistai 20.05.2008 23:07

laita kaikki merkit mitkä ovat sinun kannaltasi totta

laita> 1 jos olen ollut sinun kaveri joskus
laita> 2 jos olen nyt kaverisi
laita> 3 jos olet tykännyt minusta joskus
laita> 4 jos tykkää minusta nyt
laita> 5 jos olet rakastanut minua joskus
laita> 6 jos rakastat minua nyt
laita> 7 jos olet vihannut minua joskus
laita > 8 jos vihaat minua nyt
laita> 9 jos olen ollut sinun bestis
laita> 10 jos olen nyt sinun bestis
laita> 11 jos olen ruma
laita> 12 jos olen komea tai kaunis
laita> 13 jos olen seksikäs

vipit saa lähettää yksityisel jos haluu

kun olet vastannut laita tämä itsellesi ja laita keneltä kopioit tämän



by: jimbowe


:D :D :DLauantai 17.05.2008 14:02

Onko minut nähty?

Kommentoi tähän NÄHTY, jos olet nähnyt minut joskus reality maailmassa.
Sen jälkeen kopioi tämä ja lisää omaan blogiisi ja katso ketkä ovat bonganneet sinut!

:D:D:D:D:D:DTorstai 15.05.2008 20:36

ennen häitä:

Nainen: Hei Rakas
Mies: No vihdoinkin, olen odottanut jo niin kauan !
Nainen: Haluatko että lähden ?
Mies: EN ! Mistä nyt tuollaista sait päähäsi ? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa !
Nainen: Rakastatko minua ?
Mies: Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina !
Nainen: Oletko pettänyt minua koskaan ?
Mies: En ikinä ! Miksi kysyt tuollaista?
Nainen: Haluaisitko suudella minua ?
Mies: Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen !
Nainen: Löisitkö minua koskaan ?
Mies: Oletko hullu ? Tunnethan sinä minut !
Nainen: Voinko luottaa sinuun ?
Mies: Kyllä, kulta..
Nainen: Rakas..

7 vuotta häiden jälkeen:
Lue teksti alhaalta ylöspäin !

Luettuasi tämän kopioi tämä päiväkirjaasi!

:DDDTorstai 15.05.2008 20:17

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisest

piti lisää ettei kuole :DDDDPerjantai 09.05.2008 19:47

Kuusi elämän faktaa!


1) Et voi koskettaa jokaista hammastasi kielelläsi.

2) Kaikki tyhmät, luettuaan edellisen faktan, yrittävät sitä.

3) Ensimmäinen fakta on vale.

4) Hymyilet nyt koska olet idiootti.

5) Näytät seuraavaksi tämän jollekkin toiselle idiootille.

6) Naamassasi on edelleen idioottimainen virne.

Sinä joka luit tämän, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina 20:06

jeeeh kaikkee pitää kokeillaTiistai 06.05.2008 02:12

Olenko kaverilistallasi?

Vastaa tähän ja lisää tämä sitten päiväkirjaasi,
ja ylläty kenen listoilla oletkaan.

SEXIMATIKKAA!!! !!!Perjantai 25.04.2008 23:45



Laske sitä mukaan kun luet.
Älä huijaa kattomalla loppua, tää ihan oikeesti toimii! Etene siis

kohta kohdalta ja hämmästy!


1. Valitse luku kuinka monta kertaa viikossa haluaisit seksiä.
(Mieluummin
enemmän kuin yksi, vähemmän kuitenkin kuin 10)

> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
>
> >
> >
> >
> >

2. Kerro luku kahdella. (vähän röyhistelyä)


> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >

> >
> >
> >
3. Lisää lukuun 5. (sunnuntain kunniaksi)


> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
4. Kerro saamasi luku 50:lla.


*odottelee että saat sen laskimen haettua.....*
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >

> >
> >
> >
> >
5. JOS olet jo viettänyt synttäreitäsi tänä vuonna lisää lukuun
1758.....
jos et ole, lisää 1757.........


> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >

> >

6. Nyt vähennä saamastasi luvusta syntymävuotesi (neljä numeroa)


> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >

> >
> >

Nyt sulla pitäis olla kalkulaattorissa (tai päässä) kolmilukuinen

numero.

Eka numero on se kuinka monta kertaa haluisit saada viikossa seksiä.


Seuraavat kaksi......

SUN IKÄ!!! Toimii!

[Ei aihetta]Maanantai 21.04.2008 22:13

1. paraskaverini ? (2p.)
2. silmienväri ?(2p.)
3. kengännumero ?(2p.)
4. synttärit ? (3p.)
5. juonko ?(3p.)
6. poltanko ?(3p.)
7. missä koulussa olen ?(2p.)
8. onko minulla sisaruksia? jos on mitkä heidän nimensä ovat ? (2p.)
9. missä asun ? (3p.)
10. 2 luottoystävääni ? (2p.)
11.kerro 3 minun kaveria täältä missä asun ? (5p.)
12. kenestä tykkään ? (1p.)



kaikki vastaa yksityisel :DDD

pisteet :

CasB 27.p

Eetu 26.p


petteri 25.p

ansku 16.p

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.04.2008 04:59

löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain! [Jo vähän vaikeampaa!]

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaasi.
- Vanhemmat »