IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 10.07.2009 16:40

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.07.2009 15:27

Ja näin meidän riparill aleikittiin poni leikkiä :D

Pontso-


Kiitos riparista oli PARASTA!<3Perjantai 03.07.2009 18:19

81Keskiviikko 24.06.2009 03:00


Jos saat sadasta alle 10, olet nössö.
Jos saat alle 20, olet tylsä.
Jos saat 20-40, rohkeutta!
Jos saat 40-50, olet järkevä.
Jos saat 50-60, olet teini.
Jos saat 60-80, olet pahis.
Jos saat 80-90, rauhotu!!
Jos saat yli 90, olet nuorisorikollinen.

Olen...
[1] maistanut tupakkaa
[2] polttanut vakituisesti
[3] pöllinyt yli vitosen edestä
[4] pöllinyt yli satasen edestä
[5] lintsannut koulusta
[6] haukkunut opettajia
[ ] väärentänyt nimikirjoituksen
[7] ollut jälki-istunnossa
[8] ollut yli kuudessa jälki-istunnossa
[9] ollut niin kännissä että ei muista mitään
[10] juonut alkoholia
[11] juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
[12] ...tai uutta vuotta
[13] varastanut rahaa
[ ] maistanut huumeita
[ ] käyttänyt huumeita
[14] ollut opettajan puhuttelussa
[15] ollut rehtorin puhuttelussa
[16] rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
[17] soittanut pilapuheluita
[ ] saanut rikosrekisterin
[ ] ansaitsisin rikosrekisterin
[ ] pettänyt tyttö-/poikaystävääsi
[ ] tullut petetyksi
[18] kuunnellut heviä
[19] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[ ] päässyt rikkeilläsi lööppeihin
[20] lukenut salaa jonkun viestejä
[21] lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
[22] käynyt pornosivuilla
[23] heittänyt ihmistä kivellä
[24] uhannut jotain puukolla
[25] levittänyt juorua
[26] pukeutunut mustaan
[27] valehdellut vanhemmillesi
[28] katsonut tv:stä/elokuvista jotain salaa jota et saisi
[29] katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
[30] katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
[31] leikkinyt sytkärillä
[32] sytyttänyt tahallisesti tulipalon
[ ] harrastanut nettiseksiä
[ ] raiskannut
[33] rikkonut lakia
[ ] joutunut tarkkikselle
[34] kävellyt päin punaisia
[35] ajellut pillurallia
[36] meikannut
[37] leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
[38] yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa
[39] kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
[ ] tappanut
[ ] ampunut tahallisesti
[ ] puukottanut
[ ] soittanut seksilinjalle
[40] matkustanut jäniksenä
[41] liftannut tuntemattomille
[42] ollut käyttämättä kypärää
[43] käynyt salaa perheen viina/viini/ym pulloilla
[44] pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
[45] oksentanut alkoholin vuoksi
[ ] syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi?
[ ] saiko yllämainittu asia sinut innostumaan? (kirjoittajan huomautus: loistava idea)
[46] ollut häirikkö
[47] haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
[ ] lyönyt jonkun silmän mustaksi
[48] lähettänyt pilakirjeitä
[49] valehdellut ikäsi
[50] joutunut poliisikuulusteluun
[51] katsonut pornoa
[52] käyttänyt bikineitä
[53] laittanut herutuskuvia
[ ] kuvannut tiettyjä elimiäsi
[ ] etsinyt netistä seurustelukumppania
[54] koputellut oviin ja häipynyt paikalta
[55] huudellut rivoja ohikulkijoille
[56] floodannut
[57] stripannut
[58] ärsyttänyt tositarkoituksella
[59] saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym.
[60] piirtänyt pervoja
[61] puhunut pervoja
[62] käyttänyt stringejä
[63] ollut opettajan silmätikku
[64] kiroillut
[65] haukkunut jotain päin naamaa
[ ] piirtänyt graffitteja
[66] sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä
[ ] haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
[67] sillee ettei ope oo valittanu pulissut tunneilla
[68] puhunut pahaa selän takana
[69] saanut jonkun itkemään
[70] kokeillut spiritismiä
[71] ajanut mopoa alaikäisenä
[ ] hakannut jonkun sairaalakuntoon
[72] piirrellyt pienenä salaa seinille
[73] "parturoinut" kaveriasi
[74] vilautellut
[75] rikkonut jotain tarkoituksella
[76] heittänyt jotain jollakin
[77] lyönyt
[78] repinyt jotain hiuksista
[79] piilottanut joltain jotakin
[ ] palvonut saatanaa
[80] lukenut kauhukirjoja
[ ] imenyt imurilla ihoa ja väittänyt fritsuiksi
[81] mennyt salaa jonnekki

[Ei aihetta]Torstai 18.06.2009 17:25

VAIN NAISILLE!
Vastaa ilman apuja.

MIKÄ ON
paitsio (Jääkiekkotermi)? - tyylii vetää kiekon jonku rajan yli

moottorin kuutiotilavuus? - mitataan moottori tilavuus jollai kuutioilla

vanteiden pulttijako? - vanteisii pistetää jotai muttereita mitä sanotaa pulteiks

ylämummo? - pallo lentää maalin yläkulmaa

lista-avain? - joku työkalu

räikkä? - työkalu?

syyläri? - joku auton maalari eli niiku syylä:D?

ram-muisti? - joku muistitikku

funktion 2X Derivaatta? - joku auto hökkeli

David Beckham? - jalkapalloilija

Antero Mertaranta? - purjehtia

Mitä tapahtuu CTRL +X yhdistelmällä? - pommi

Mistä tulee lyhennys ESC? - ehkäisy seksin cairauksille

Mitä eroa on 2-tahtibensalla ja normaalilla? - 2-tahtibensassa on kahta erillaista bensaa ja normissa vaan yhtä:D

[Ei aihetta]Torstai 18.06.2009 17:17

Sadisti, masokisti, murhaaja, nekrofiili, eläimiinsekaantuja ja pyromaani istuivat iltaa hiljaisuuden vallitessa, jokseenkin ikävystyneinä kaikki. Eläimiinsekaantuja ehdotti yllättävästi että hehän voisivat raiskata kissan.

- Joo! Raiskataan kissa ja sitten kidutetaan sitä?, sanoi sadisti.
- Raiskataan kissa, kidutetaan sitä ja sitten tapetaan se?, murhaaja huusi innoissaan.
- Raiskataan kissa, kidutetaan sitä, tapetaan se ja raiskataan se uudestaan?, ehdotti nekrofiili.
- Raiskataan kissa, kidutetaan sitä, tapetaan se, raiskataan se uudestaan ja lopuksi poltetaan se!?, hekumoi pyromaani.

Hetkeksi tuli taas hiljaista, kunnes masokisti avasi suunsa ääni odotuksesta väristen: Miau?

[Ei aihetta]Torstai 11.06.2009 15:38

Tyttö menee poikaystävänsä kanssa baariin. Kun tulee tytön vuoro tarjota kierros, hän kertoo pojalle, että on kuullut uudesta drinkistä, mitä tämän on ihan pakko testata.

Tyttö tuo itselleen normaalin oluen ja pojalle kaksi lasia: toisessa Baileys'ia ja toisessa lime-mehua. Tyttö sanoo pojalle: "OK, tee näin: kippaa Baileys huiviin, älä niele, juo sitten lime-mehu sekaan."
Poika katsoo tyttöä eipäilevästi, mutta koska tämä on niin innoissaan uudesta drinkistä, hän päättää testata. Ensin Baileys: ihanan pehmeä kermainen lämmin tunne suussa. Sitten poika huikkaa lime-mehun..

0.1 sekuntia: Baileys'in kerma juoksettuu kokkeliksi.
0.3 sekuntia: Pojan naaman väri vaihtuu limen vihertäväksi.
0.6 sekuntia: Poika välttää yökkäämisen ja onnistuu nielemään moskan.

1.5 sekuntia: Tyttö kuiskaa pojan korvaan: "Sen nimi on Suihinotto."