IRC-Galleria

mayra

mayra

turn the lights off

[Ei aihetta]Torstai 03.07.2008 19:39

Pitäis noihin muihinkin peleihin tietty vastaa, mutta kun Lucian on ihana.

[Ei aihetta]Torstai 03.07.2008 19:33

Lucian on ihanin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.07.2008 23:41

Joku pakko pukea kaikki roolipelihahmoni mustaan.

aww <3Keskiviikko 02.07.2008 23:13

Acid nyökkäsi kuullessaan toisen nimen.
"Musta tuntuu että mä olen eksynyt väärään huoneeseen", hän mutisi. "Tarkemmin sanottuna väärään rakennukseen ja kaupunkiin,jos tätä nyt kaupungiksi voi sanoa." He olivat matkalla koululle ajaneet kylän läpi. Acid epäili, että Ray, häntä saattamaan lähetetty nuorisokodin hoitaja, oli tehnyt sen ihan vain kääntääkseen veistä haavassa. Mies oli tiennyt varsin hyvin, miten paljon poika oli nauttinut suuren kaupungin yöelämästä, silloinkin kun siihen oli kuulunut vain syrjäkujilla harhailua ilman sen kummempaa juhlintaa.
"Mistä hyvästä sut on tänne lukittu?" Acid kysyi, samalla kun kaivoi laukustaan parin kuluneita lenkkareita ja heitti ne kaappiin. Hän rojahti takaisin sängylle istumaan, ja nojasi kyynärpäänsä polviin. "Kleptomaani?" hän kysyi ja kohotti toista kulmaansa. Harmaiden silmien katse oli rauhallinen, muttei jättänyt toista hetkeksikään. "Tuhopolttaja? Itsemurhariski? Kantelija, mielistelijä, muu kiusankappale?" Hän ei kysynyt sitä erityisen epäkohteliaasti. Oli vain parempi tietää heti, joutuisiko pelkäämään itsensä ja omaisuutensa puolesta. Tämähän oli kuitenkin ongelmanuorille tarkoitettu koulu.

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.07.2008 22:54

Porukka tietää että mä vihaan onnentoivotuksia, mutta silti ne tekee sitä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.07.2008 17:21

YEAH, mä saan elämäni takasin <3

[Ei aihetta]Maanantai 30.06.2008 18:32

Toby kuunteli sivukorvalla toisten keskustelua ja yritti saada tilaamaansa ruokaa alas. Okei, tämä oli jotain mitä hän ei ollut ikinä ennen syönyt ja hän oli varma ettei tulisi syömään toista kertaa. Ihmeellisiä asioita ne kiinalaiset söivätkin...
Declan lopetti viimeinkin keskustelun tuli takaisin. Mahtoikohan tuo maksaa edes ruokia? No ei se haittaa. Rahan Declan voisi korvata jollain muulla.
Pojan äänessä oli huvittavan epäilyttävä sävy.
"Hyvä kysymys," poju naurahti nähdessään toisen ilmeen.
Toby asetti ei - edes - puolia - syödyn rasian takaisin pöydälle. Hän ei enää ikinä söisi tuota. Hän joi viinaa päälle. Paremman makuista.
Ehkä jääkaapista löytyisi jotain. Ei haittaa vaikka olisi homeista. Mieluummin hän saisi ruokamyrkytyksen kuin söisi kiinalaista.

oi aww <3
(kiitti)

[Ei aihetta]Sunnuntai 22.06.2008 02:40

Noni, mähän tiesin että jotain unohtu.

kuulostaa todella tyhmältäSunnuntai 22.06.2008 00:42

Olit aurinkoni, olit maailmani
Mutta et tuntenut tapoja joilla rakastin sinua, et
Joten tartuit mahdollisuuteen, teit muita suunnitelmia
Mutta lyön vetoa ettet kuvitellut että ne murskaantuisivat, et

Ei sinun tarvitse sanoa, mitä teit
Tiedän jo, pääsin hänen jäljilleen
Nyt ei ole enää toivoa,
meillä
Ei koskaan enää
Eikö se tee sinua surulliseksi

Kerroit minulle että rakastat minua
Miksi jätit minut aivan yksin
Nyt kerrot minulle että tarvitset minua
Kun soitat minulle

Tyttöseni, kieltäydyn
Sinun on täytynyt sekoittaa minut johonkin toiseen kundiin
Sillat olivat poltettu
Nyt on sinun vuorosi, itkeä

Itke minulle joki
Itke minulle joki ki ki
Itke minulle joki
Itke minulle joki ki ki
Yy ya!

Tiedät että he sanovat että jotain on parempi jättää sanomatta
Ei se ollut vain siitä kiinni että puhuit hänelle
Ja tiedät sen
(Älä esitä ettet muka tiennyt sitä)
Tällaisia asioita ihmiset kertoivat minulle
Sotket ajatuksiani yhä
Sinun olisi pitänyt olla rehellinen
Sitten sinun ei ehkä tarvitsisi ajatella sitä

Ei sinun tarvitse sanoa, mitä teit
Tiedän jo, pääsin hänen jäljilleen
Nyt ei ole enää toivoa,
Meillä
Ei koskaan enää
Eikö se tee sinua surulliseksi

Kerroit minulle että rakastat minua
Miksi jätit minut aivan yksin (aivan yksin)
Nyt kerrot minulle että tarvitset minua
Kun soitat minulle (soitit minulle)

Tyttöseni, kieltäydyn
Sinun on täytynyt sekoittaa minut johonkin toiseen kundiin (en ole niin kuin he, kulta)
Sillat olivat poltettu
Nyt on sinun vuorosi, itkeä

Joten
Itke minulle joki
Itke minulle joki ki ki
Itke minulle joki
Itke minulle joki ki ki
Ya ya!

Oh
Vahinko on jo tehty
Joten luulen että olen lähdössä
(3x)

Ei sinun tarvitse sanoa, mitä teit
Tiedän jo, pääsin hänen jäljilleen
Nyt ei ole enää toivoa,
Meillä
Ei koskaan enää
Eikö se tee sinua surulliseksi

Joten
Itke minulle joki
Itke minulle joki ki ki
Itke minulle joki
Itke minulle joki ki ki
Itke minulle joki
Itke minulle joki

[Ei aihetta]Sunnuntai 22.06.2008 00:32

Kokaiiniriippuvainen huora, seksiaddikti bitch vai masentunut angstipaska?
(ihanianäämunroolipelihahmot)