IRC-Galleria

mayra

mayra

turn the lights off

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.02.2009 21:05

"Perus CB-fani, mitä on näkyny monella,ei haluu myöntää totuutta.."
Nyt menee kyllä jo säälittäväksi. Rihannan vika se kuitenkin oli. Kun noit musiikkivideoita kattoo, ei sillä näytä vaatteet pysyvän päällä. Ansaitsikin. Mäkin löisin sitä ja ihan mielelläni. Chris ei ole se kellä on noussu neste päähän.

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.02.2009 18:46

Pop-tähti Rihannan ja R&B-stara Chris Brownin suhteessa on riidat keikkuneet pahasti yli laidan. FemaleFirst-sivusto nimittäin tietää kertoa, että Brown hakkasi Rihannan sunnuntaisen riidan jälkeen miltein sairaalakuntoon.

Rihanna sai välikohtauksessa naarmuja kasvoihinsa. Kaiken lisäksi viihdemedioiden mukaan kaksikko riiteli raivoisasti myös viime perjantaina. FemaleFirstin mukaan Rihannan uskotaan ottaneen yhteyttä poliisiin, joka kuulustelee 19-vuotiasta Brownia lähiaikoina.

- Hän näytti aivan itämaisten taistelulajien harrastajalta. Hänen vammat olivat vakavia, eräs lähde kertoo.

~
HAH, kuitenkin ansaitsi saada turpaansa.

[Ei aihetta]Lauantai 07.02.2009 15:06

Beyond the pride.
Beyond the rivalry.
Beyond the tradition.

Lauantai 07.02.2009 11:46

Sylvester: Payback's a bitch, ain't it?

DJ: Gamma who? One word: Bitches.

Duron: It's not just about you. It's about us, we're a team.
DJ: Well then this team' bout to double up on their asses!

[repeated line]
Zeke: Wolves!

Rich Brown: Man, give me my damn hat.

Rich Brown: All right. There are only a select few things of mine that are absolutely off limits ai'ight; my toothbrush, my toothpaste, my shaving cream, and my condoms. Magnums, of course. You know about the gold packs? other than that playboy anything else of mine you're welcome to; Rich Brown?
DJ: DJ
Rich Brown: Nice to meet you sir

DJ: I done already schooled you once homeboy, how many lesson you wanna learn?
Grant: Oh so you think you funny nigga?
DJ: No... but she clearly does.
April: What? No, Grant let's just go.

Noel: [introducing himself] Pork chop! Extra *gravy*!

Rich Brown: Can I ask a stupid question?
Sylvester: Better than anyone I know
Rich Brown: I just wanted to know why we're steppin in an empty pool.
Sylvester: Well, it was so we could keep our moves a secret. But who would want them?

April: Hi.
DJ: What’s up? What’s wrong?
April: Nothing.
DJ: Hey you know, if you wanna talk, I'm here.
April: Thanks.
DJ: All right.
April: [notices DJ jacket] Congratulations. Why didn't you tell me you pledged?
DJ: Maybe I wanted to surprise you.
April: As if I didn't already know. What?
DJ: I like your earrings. They're nice. They're new, right?
April: Yeah. You noticed them?
DJ: I notice everything about you.
April: Oh yeah?
DJ: Yeah
April: So, what's my favorite color?
DJ: Well... You always wear green eye shadow. Your favorite ring has green in it. And I'm gonna bet your car is green. Right?
April: We should probably get started.

[Ei aihetta]Lauantai 31.01.2009 16:28

The talented, the gorgeous, the possibly-maybe-probably gay, Davey Havok in all his beautiful hair and eye-shadowed glory ♥

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.01.2009 20:32

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.01.2009 15:09

"Kattelin tossa Declanin profiilia ekaa kertaa ajatuksen kanssa ja huomasin että oot oikein vakuuttavaa tekstiä saanut sinnekkin aikaan. Muutenkin sun ropeistas huomaa että hemmetin taitava olet. Kuinka kehityit tolle tasolle?"

"Noista sun ropeistas oon huomannu sen että niissä tarina kulkee aivan helvetin hyvin. Se on osio joka mulla tökkii John Marshallin kanssa, enkä tiedä kuinka saan sen toimimaan."

Sain kohtauksen.

[Ei aihetta]Lauantai 24.01.2009 22:11

Ei se parane vaikka sen kattois monta kertaa. Hyi. Kristen on surkea Bella ja Pattinson vielä surkeampi Edward.
Teki taas niin mieli kuristaa Pattinson. Mä en tajua miten joku voi pitää sitä hyvännäköisenä.
Mutta Cam Gigandet <3 Luoja se on syötävä. Niin täydellinen. Purin kynteni hajalle sen takia. Sen olis pitäny tappaa Edward eikä toisinpäin.

[Ei aihetta]Lauantai 24.01.2009 11:42

Nortonissa on paras ylläpito ikinä <3

[Ei aihetta]Torstai 22.01.2009 19:42