Mä katoin äsken EMA:a. Ja sitten mä rupesin vaan itkee. Ne näytti oikeesti niin onnellisilta. Ja sitten kun Bill rupes pitään sitä puhetta, se vaan paheni. Mä en enää pystynyt lopettamaan. Mä vaan itkin. Mun kädet täris ihan hulluna. Mä en ole koskaan ennen itkenyt bändin takia. Sit mä rupesin tajuu kuinka paljon se bändi muhun oikeesti vaikuttaa. On aika pelottavaa, että mä rupeen itkee yhen bändin takia, mut niin se on. Se bändi on aika helvetin iso osa mun elämässä tällä hetkellä ja sekin on sitten vielä pelottavampaa. Mä olen kerran nähnyt ne livenä ja sekin oli playback. Mut silti, mä en edes ite pysty käsittää miten paljon ne oikeesti vaikuttaa muhun. Mä en voi olla ajattelematta niitä. Kuuntelematta niiden musaa. Seuraamatta niiden menestystä.
Älkää edes yrittäkö väittää, että mä otan tän liian vakavasti, tai että se on vaan bändi. Mulle se ei oo "vaan bändi". Mulle se on paljon enemmän.
Vaikka ne jätkät eivät voikaan ikinä tietää, kuinka kiitollinen mä olen siitä mitä ne tehny ja saanu aikaan, niin silti. Se mitä ne tekee on niiden elämää ja samoin mun. Siks mä en välitäkkään paskaakaan siitä mitä mieltä muut on siitä bändistä, koska se on mulle itelleni niin vitun tärkee. Niiden kaikissa biiseissä on joku merkitys, joka vaikuttaa muhunkin. Ei siks, että se biisi on ihan vitun ihana, vaan sen merkityksen takia. Sen sanoman takia, mitä jätkät sillä biisillä yrittää sanoa.
Vaikka ne ei ehkä koskaan tulekaan Suomeen tai mä en ehkä koskaan tule pääsemään sinne, silti. Vaikka mä en koskaan tuliskaan näkeen niitä livenä, silti.
Vaikka mä en koskaan pääsis kokeen sitä fillistä, mikä niiden keikoilla vallitsee, silti.
Sillä ei oo mitään merkitystä, näänkö mä ne livenä vai en. Kunhan mä saan vaan nauttia siitä musasta mitä ne tekee.