IRC-Galleria

miiva-

miiva-

Kaipaan sua jo nyt ja justhan me tavattiin.

[Ei aihetta]Lauantai 06.12.2008 21:45

P sanoo:
älä pelkää emmä oikeesti oo noin tyhmä : )
Jere sanoo:
ooo....
Jere sanoo:
no kyllä mä silti pelkää
Valitse joku henkilö jolle sanot nämä ja katso reaktio.

1. Mä oon vissiin raskaana...
Jere sanoo:
kuis sillee ?

2. Meille tuli joku outo mies!
Jere sanoo:
aijaa

3. Tykkäisikkö jos mä olisin homo?
Jere sanoo:
joo


4. Koska seuraavan kerran?
Jere sanoo:
en tiiä


5.mä tipuin äsken roskikseen.
Jere sanoo:
sitä sattuu aika monelle

[Ei aihetta]Lauantai 06.12.2008 20:30

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään
Luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli
Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.

Ajattelin itsekseni:
"Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun
varalle, pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana
päivänä.

Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
Päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät
häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat
hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen
metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän
surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä
Etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen
Lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa
elinkautinen."

Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän
asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla
aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän
luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun
oppilaan kanssa. Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan
Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.

Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan
Kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon Kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella >jatko-opintoja. Kalle
päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden
opinnot jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta
olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus.
Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella
iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli
paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat
pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli
hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin
se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen,todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. "Koulun päättäjäisissä
on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita
selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia,
valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä
sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla
hänen
ystävänsä.
Aion nyt kertoa teille erään tarinan."

Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä
päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa
itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut
mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen kiitollinen
siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni >pelasti minut tekemästä
jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu
poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.


Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
Eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit välittää tämän viestin ystävillesi.
2) Voit toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

"Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin jaloillemme
silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään."

[Ei aihetta]Perjantai 05.12.2008 22:47

EI BRATZEJA LAPSILLE.

Mrr. Mikään, ei mikään suututa niin paljo ku nykyajan pikkulapset. En jaksa tähän enempää angstata, mutta poltan kaikki brätsini vaik ne onki nii ihkui. Mut ikäraja niihinki. (ps, äiti kulta, ku kummiskin stalkkaat mun tekstei, ni huomaa, en kiroile.)

♥lla miia

[Ei aihetta]Perjantai 05.12.2008 12:38

Omnomnom. Mitä jos ostais lacostet?? 8) Ne ois yht halvat ku mun unelmien kengät. Mut lacostei on joka kaupas, niit jotka mä haluaisin vaa paris. Mä en kyl yhtää osaa kuvitel itteeni lacostet jalas. "Iik, mun lacostet on likaset!!1" Noin siin kävis. Testaan täs samal et ketkä kaikki lukee näit tekstei. Ainakin yks ilkee jancelin. ;o Pahempi stalkkeri ku mä! No ei vaineskaa, ei se mua voita. ^^ Kauheet hymiöraiskaust koko teksti.:::DD:D::D:D:D:D::D:D:d Joo, mut mut. Jos käyn kouluu kiltist saan PALJON uusii vaattei. Ja ehkä ne lacostet. Et sou, ens viikko kokonaan koulus. :<< Ja aijoo koulun jälkee suoraa kotii, superille en saa mennä hilluu! Äiti kiels. Ja mähän prkl tottelen. Aijoo. Se kiels kiroilemisenki. Noo, tupakoinnist ei puhuttu. Et jtn kivaa unki elämäs. Ja vittu kello on noi vitust, taidan lähtee ->


♥lla Miianne

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.12.2008 20:09

Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppu elämän.

Öitä pallukat<3Tiistai 02.12.2008 00:39

Harry Potter
[ ] Minulla on silmälasit
[ ] Ja syntymämerkki
[ ] Olen suhteellisen varakas
[ ] Jompi kumpi/kumpikin vanhempani on kuollut/muuten ollut poissa elämästäni
[ ] Äitini siskon perhe on/oli osittain inhottava
[ ] Minulla on todella kiva setä
[c] Minulla on kovin itsepäiset hiukset
[c] Rupean huutamaan herkästi
yht: 2

Hermione Granger
[ ] Olen todella hyvä koulussa
[c] En halua rikkoa koulun sääntöjä
[c] ...Mutta rikon niitä silti, ainakin joskus
[c] Pyrin puolustamaan niitä, jotka ovat sorrettuja ja väheksyttyjä
[ ] Ystäväni kopioivat minulta usein läksynsä
[ ] ... Vaikka sanon, että se on väärin
[ ] ...Ja annan heidän silti tehdä sen
[ ] Minulla on ruskeat hiukset ja/tai silmät
[ ] Olen ahkera
yht: 3

Ron Weasley
[ ] Olen köyhästä perheestä
[ ] Perheeni on suuri
[c] Äiti on meillä se, joka määrää
[ ] Inhoan ja/tai pelkään hämähäkkejä erityisen paljon
[c] Olen rohkea, vaikka en siltä usein vaikutakaan
[c] Jätän usein läksyt viimetippaan
[c] Ja (silloinkin) saatan kopioida ne ystävältäni
[c] Minulla on punertavat hiukset ja/tai pisamia
yht: 5

Neville Longbottom
[ ] Olen huono koulussa
[ ] Olen helppo kohde kiusaamiselle
[ ] Olen yksinäinen
[ ] Olen hiljainen tai ujo
[c] Unohtelen asioita
[ ] Olen kiinnostunut kasveista
[c] Olen sisimmässäni rohkea, vaikka ei päälle päin uskoisikaan
[c] Olen uskollinen
[ ] Olen hyvin kömpelö
yht: 3

Draco Malfoy
[c] Olen kovin seksikäs, ja tiedän sen
[c] Minulla on oma pieni ihailijajoukkoni
[c] Ystäväni tekevät kaikki asiat puolestani
[c] Olen rikkaasta perheestä
[c] Olen ainut lapsi
[c] Olen johtaja-ainesta
[c] Inhoan rehtoriani
[c] Saatan olla kiero tai ilkeä
[c] Halveksin tummaihoisia
yht:

Severus Kalkaros
[ ] Minua koulukiusataan/on koulukiusattu
[c] Saatan olla hyvinkin puolueellinen
[c] Hiukseni ovat mustat ja/tai rasvaiset
[c] Jotkut epäilevät minun olevan sekaantunut johonkin laittomaan
[ ] Puhun hiljaa ja hitaasti
[c] Olen ehkä ilkeä
[ ] Omistan salaperäistä vetovoimaa
[ ] Olen jo pitkään havitellut jotakin
[ ] Ja vihdoin sain sen jonkin
yht: 4

Dobby kotitonttu
[c] Palvelen usein toisia
[c] Ihailen suuresti erästä henkilöä, teen mitä tahansa hänen vuokseen
[c] Minulla on hieman oudohko pukeutumistyyli
[c] Toisten on helppo komentaa minua
[ ] Minulla on suuret silmät ja/tai korvat
[ ] Ääneni on vikisevä
[ ] Lajitoverini halveksivat minua pukeutumistyylini vuoksi
[c] Rankaisen itseäni tehdessäni väärin
[ ] Olen hyvin pieni
yht: 5

Oljo
[c] Olen hieman höperö
[ ] Olen suvulleni uskollinen
[c] Äitini on minulle hyvin tärkeä henkilö, kunnioitan häntä
[c] Arvostelen usein toisia
[c] Osaan sanoa pahasti
[c] Useat ihmiset eivät pidä minusta
[c] Mutta se ei haittaa, koska he ovat itsekin tyhmiä
[ ] Tiedän henkilön, joka ei ole minua vastaan, vaikka hänen ystävänsä ovat, mutta silti en pidä hänestä
[ ] Vaan haukun häntä, kuten hänen ystäviäänsäkin
yht: 6

Nymfadora Tonks
[c] Hiustyylini muuttuu usein
[ ] Usein se on hyvinkin villi
[ ] Olen kömpelö
[c] En ole koskaan ollut hyvä/tehokas siivoamisessa
[c] Kaikesta huolimatta olen mukava
[ ] Saatan ihastua reilusti vanhempiin ihmisiin
[c] Tykkään auttaa muita
[ ] Aina apuani ei kuitenkaan oteta vastaan
[c] Olen yleensä iloinen
yht: 5

Alastor "Villisilmä" Vauhkomieli
[c] Olen kyyninen
[ ] Toinen silmäni on/haluaisin sen olevan erivärinen kuin toinen
[c] Tutkin tarkkaan kaiken, mitä syön
[c] Alituinen valppaus!
[ ] Nenäni on hyvin outo
[ ] Näytän ehkä hieman rähjäiseltä
[ ] Pelottavalta, jopa
[ ] Juon usein alkoholia
[ ] Joku on esiintynyt minuna
yht: 3


Gilderoy Lockhart
[ ] Huoneeni on täynnänsä kuvia minusta itsestäni
[ ] Olen helvetin hyvännäköinen
[ ] Ja tiedän sen itsekin
[ ] Olen voittanut jotakin hyvän ulkonäköni ansiosta
[ ] Ihmiset pitävät minua rohkeana
[ ] Mitä en oikeasti ole sitten nimeksikään
[ ] Valehtelen alituiseen
[ ] Minulla on pepsodenthymy
[ ] Usea on ihastunut minuun
yht:

Luna Lovekiva
[ ] Näytän uneksivalta
[c] Uskon asioihin, joihin muut eivät usko
[c] Mutta se ei vaikuta siihen, uskonko itse
[c] Koska isä sanoo, että ne asiat ovat totta, niin silloin ne ovat
[c] En ole kovin suuressa suosiossa, mutta en silti yksinäinenkään
[ ] Toisten mielestä käytän hullunkurisia/hassuja/naurettavia vaatteita ja/tai asusteita
[c] Mutta vaikka asia on/olisi näin, se ei minua haittaisi
[c] Toisten mielipiteillä ei ole väliä
[c] Toisten mielestä olen omituinen
yht: 7

Albus Dumbledore
[ ] Olen viisas
[c] Olen ymmärtäväinen
[ ] Toiset ihmiset kunnioittavat minua
[ ] Kohtelen toisia yhtä hyvin, kuin itseäni
[c] En pelkää kuolemaa
[ ] Tiedän olevani hieman keskivertoikäistäni viisaampi
[ ] Mutta vaikka asia on/olisi näin, en väheksy(isi) muita
[ ] Olen rauhallinen
[c] Minua on vaikea tulkita
yht: 3

Dolores Pimento
[ ] Käytän ajoittain pinkkiä paitaa
[ ] Käytän rusettia
[ ] Saatan näyttää hieman sammakolta
[c] Olen puolueellinen
[ ] Minulla on kimeä ääni
[ ] Minulle on luontaista ottaa joku tietty ihminen silmätikukseni
[ ] Saatan tehdä vastoin sääntöjä, joiden puolesta itsekin työskentelen
[ ] Ystävällisyyteni ja herttaisuuteni on usein tekaistua
[c] Nautin siitä, jos vihamieheeni sattuu
yht: 2

LUNA :D