IRC-Galleria

Kotonassa jälleen. Plaah.Keskiviikko 23.08.2006 16:37

Joo, eli oltiin Tallinnassa Hotelli Vana Virussa 3 päivää ja oli todella kiva reissu. Shoppailtiin, syötiin ja pörrättiin kaupungilla ja käytiin paikallisissa kuppiloissa. Kahvi oli aika pahaa, automaatti-litkua. Tuli siinä sitten strippiklubillakin käytyä, eli nyt on sekin nähty. Sain yheltä stripparilta pusunki poskelle ku annoin hälle 25 kroonia (huimat 2 €!). Jee jee :D Että näin.
Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.


Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.


Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.


Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.


Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.


Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.


Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.


Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.


Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.


Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.


Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.


Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.


Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.


Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.


Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.


Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.


Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.


Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.


Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Tällästä tälläkertaa.Torstai 17.08.2006 16:29

Musiikkimakusi:

[x] Tehosekoitin
[x] Nightwish
[] Danzig
[] Dimmu Borgir
[] Negative
[] Sadetanssi
[x] Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
[] Mötley Crue
[] Hanna Pakarinen
[] Skandaali
[] Cheek
[] Jennifer Lopez
[] Annie
[] Private Line
[x] Guns N Roses
[x] Apulanta
[] CMX
[x] The 69 eyes
[] Naked
[] Elastinen
[] Pikku G
[] Raimssi
[] Britney spears
[] Gunther ;D
[x] Popeda
[x] Tyrävyö
[x] Kwan
[x] Alice Cooper
[] Hassisen kone
[] Bitch Alert
[] Deadbabes
[] Zero nine
[x] HIM
[] Velcra
[] Maj Karma
[] Finntroll
[] Pain Confessor
[x] Martti Servo
[] Twilightning


Rastita elokuvat jotka olet nähnyt:

[x] Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
[] Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
[] Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
[x] Bridget Jones- Elämäni sinkkuna
[x] Bridget Jones- Elämä jatkuu
[x] Kauna
[x] Salaisuus pinnan alla
[x] Mean Girls
[x ] Troija
[] Kill Bill vol. 1
[x] Kill Bill vol. 2
[] Kuolleiden aamunkoitto
[x] Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous
[] Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu
[x] Harry Potter ja viisasten kivi
[x] Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[x] Harry Potter ja Azkabanin vanki
[x] Harry Potter ja liekehtivä pikari
[] New York minute
[x] Pieni suklaapuoti

Tämän gallupin odotan olevan:

[x] pitkä
[] lyhyt
[] hyvä
[] ihan ok
[x] siedettävä
[] huono
[] tylsä

Sinulla on:
[] sisko
[x] veli
[] mitaleja
[x] älyä
[] purkka suussa
[] yksinäistä
[x] kurkku kipeä
[x] lapsi mahassa
[] huono päivä
[x] hyvä päivä
[] ihana päivä
[] Nalle Puh matto(ja)
[] kaksi ovea huoneessasi
[x] roskis täynnä
[] äitiä ikävä
[] ruokaa edessäsi
[x] radio päällä
[] lamppu palanut huoneestasi

Sinä tahdot:

[x] matkustaa Australiaan
[x] pelata jotain peliä
[] mennä vessaan
[x] muuttaa
[] käärmeen
[] kirppuja
[] kouluun
[] ulos
[x] kavereita
[x] ystäviä
[] huutaa
[] itkeä
[x] nauraa
[] katsella ulos
[x] tehdä tämän gallupin loppuun

Sinä pelkäät:
[] ihmisiä
[] likaa
[] melua
[x] käärmeitä
[x] tietokoneesi hajoavan
[] että pyöräsi varastetaan
[] olla hississä
[] varastaa
[] uida
[] hiiriä
[] pölypunkkeja
[x] pimeää
[] mennä ulos
[] minua
[] itseäsi
[] koulua
[] rusakoita

Sinä pidät:

[x] sitruunoista
[x] sillistä
[x] juustosta
[x] piimästä
[x] siisteydestä
[x] sotkusta
[x] hiljaisuudesta
[x] melusta
[] tungoksesta
[x] lumesta
[] lokista
[x] hatuista
[x] itsestäsi
[x] minusta
[x] eläimistä
[] mudasta

Sinä odotat:

[x] kesää
[] kärpäsiä
[x] kaveria
[x] tämän gallupin loppumista
[] menkkojasi
[] pääseväsi ulos
[x] kännykkäsi soivan
[x] rakkautta
[x] ruokaa
[x] kasvupyrähdystäsi
[ ] maailmanloppua
[x] isääsi
[x] kaverisi viestiä

Sinulla on ikävä:

[x] entisiä kavereita
[] syksyä
[x] joulua
[x] koiraasi
[x] kaikkea
[] kouluun
[] viime vuotta
[x] hukkaamaasi esinettä
[x] parasta ystävääsi
[] olla vaan

Aikuisena sinä:

[] olet työtön
[] perustat oman firman
[] joudut vankilaan
[x] saat lapsia
[] menet naimisiin
[] olet onneton
[x ] olet onnellinen
[] itket päivittäin
[x] ajat autoa
[x] käyt baareissa
[] elät sivistyneesti
[x] kudot villasukkia
[x] hyppäät laskuvarjolla

Vielä sinä matkustat:

[x] ulkomaille
[ ] Rovaniemelle
[x] Helsinkiin
[x] ystävällesi
[x] laivalla
[x] lentokoneella
[x] taksilla
[x] junalla
[x] minne vain haluat

[x] Olet väsynyt
[] Sinun kuuluisi olla nyt koulussa
[x] Olet sitä kauniimpaa sukupuolta
[x] Musiikki on yksi tärkeimpiä osia elämässäsi.
[] Omistat karvattoman lemmikin
[x] Olet kaksimielinen
[] Sinulla on punaiset sukat
[x] Lasket itsesi oudoksi
[x] Muut laskevat sinut oudoksi
[x] Se on hyvä asia
[] Se on huono asia
[] Lempiaineesi on lukuaine
[x] Inhoat IhQrAXu-kirjoitustyyliä.
[] Rakastat sitä
[] Eli oletko siis pissis?
[] Inhoat pop-musiikkia
[]Osaat soittaa jotain instrumenttia
[] Et osaa, mutta osaat laulaa.
[x] Et osaa kumpaakaan
[x] Olet jonkun opettajan silmätikku
[] Sinulla on yli 8.8 keskiarvo
[] Sinulla on alle 6 keskiarvo
[x] Michael Jackson on friikki
[] The Rasmus on ansainnut menestyksensä
[x] Antti Tuisku ei ole hyvä
[x] Rakastat piirtämistä
[x] Olet hyvä siinä
[x] Olet omaperäinen
[x] Vähät välität muodista
[x] Seurustelet
[] Sinulla on vastakkaisen sukupuolen edustajia hyvinä ystävinä.
[x] Poltat
[x] Juot kännihakuisesti.
[] Ja se on mielestäsi kivaa.
[] Haistatat pitkät kaikelle, mikä ei sinua kiinnosta
[] Nimimerkkisi on outo
[x] Ei tässä gallupissa ole mitään järkeä.
[x] Mutta silti ruksitat
[x] Jaksat vielä ruksia näitä.
[]Olet lukenut kaikki Harry Potterit
[]Pidit niistä
[]Olet fani
[] Luet paljon kirjoja
[x]Kirjoitat paljon
[x] Olet hyvä siinä
[] Arvostelet ihmisiä heidän ulkonäkönsä perusteella
[] Muoti on elämäsi
[] Kirpparilta löytyy hienoimmat vaatteet
[] Olet nettiaddikti
[x] Omistat MSN messengerin
[x] Olet irc-galleriassa
[x] Olet hyvä äidinkielessä
[x] Olet huomannut tässä paljon kielioppivirheitä
[] Olet ala-asteella
[] Olet muussa koulutuksessa
[x] Tiedät mikä yhteishaku on
[x] Tiedät kuka on Matti Vanhanen
[] NRJ-on lempiradiokanavasi
[x] Eikä ole!
[x] Vaan joku muu.
[ ] En edes kuuntele radiota
[x] Alice Cooperin Poison on tajuttoman hyvä kipale!
[] En ole kuullutkaan

Elämäni aikana olen:

[x] ollut masentunut
[x] tuntenut olevani rakastettu
[x] satuttanut itseäni fyysisesti
[x] satuttanut toista ihmistä fyysisesti
[x] ollut tyytyväinen itseeni
[x] ollut ylpeä isästäni tai äidistäni
[] varastanut vanhemmiltani
[x] tuntenut todellista rakkautta
[x] ollut epäitsekäs
[x] antanut toiselle ihmiselle jotain mikä merkitsi minulle todella paljon
[x] näyttänyt todellisen minäni jollekin ihmiselle
[] ajanut autoa humalassa
[x] saanut sakkoja
[]Rikkonut toisen omaisuutta koska olin kateellinen
[] yrittänyt rikkoa jonkun suhdetta
[] rikkonut jonkun suhteen
[x] itkenyt onnesta
[x] lähettänyt mummolle ystävänpäiväkorttia
[x] sanonut jollekin sisarukselle rakastavani häntä
[] joutunut fyysisen väkivallan uhriksi
[] pelännyt omaa poikaystävää
[x] hävennyt omaa vartaloani
[] käyttänyt samoja sukkia 3 päivää putkeen
[] kertonut äidilleni rakkaushuolistani
[x] heitellyt pikku kiviä ikkunaan
[]antanut ruusun pojalle
[x] syönyt litran jäätelöä kerralla
[x] kärsinyt unettomuudesta
[] hajottanut tietokoneen
[x] nuollut kermavaahtoa jonkun keholta
[x] ladannut netistä musiikkia
[] pitänyt piratismia varkautena
[x] juossut poliisia pakoon
[] koittanut kuinka syvälle pystyy työntämään banaanin
[x] koittanut sanaa laihduttaa
[x] kirjoittanut wc:n seinään jotain
[x] viiltänyt vahingossa sääriin haavoja säärikarvoja poistaessa
[x] kuvitellut vastaantulevia alasti
[x] matkustanut pummilla junassa
[x] hävennyt omaa poikaystävää
[x] itkenyt yksinäisyydestä
[x] ostanut alaikäiselle alkoholia
[x] ostanut alaikäisenä alkoholia
[] paskonut vanhemmalla iällä housuun
[x] miettinyt millaista olisi olla joku toinen
[x] soittanut pilapuheluita
[] tippunut jäihin
[] uinut avannossa
[] pelännyt hammaslääkäriä
[x] lukenut Aku Ankkaa ja pitänyt siitä
[x] koittanut nostaa omaa painoa penkistä

Pidän:

[x] kissoista
[x] käärmeistä
[] oranssista väristä
[] mökkireissuista
[] bilettämisestä
[x] takkatulesta
[x] rokkaripojista
[]Apocalypticasta

Tiedän mitä tarkoittaa:

[x] retorinen kysymys
[x] abortti
[x] feministi
[x] sovinisti
[x] eutanasia
[x] lol
[x] assosiaatio
[x] priorisointi
[x] navigointi

Olen nyt:

[] alasti
[x] mustissa
[] kännissä
[] kotona
[] matematiikkakilpailussa
[] näyttämöllä


Isona minusta tulee:

[x] kotiäiti
[] uranainen
[] sinkkuelämän Carrie
[x] hyvä (avo)vaimo
[x] nuorekas
[] ikiteini
[] erakko

Uskon:

[] Jumalaan
[] jumaliin
[] keijuihin
[x] joulupukkiin
[] luonnonhenkiin
[x] itseeni
[] en mihinkään
[] kaikkeen minkä näen
[] Saatanaan
[] sielunvaellukseen

Pelkään:

[x] pimeää
[x] hämähäkkejä
[] olla yksin
[] käärmeitä
[x] sairauksia
[] juoppoja
[x] hulluja raiskaajia
[] koulua
[x] tulevaisuutta
[x] maailman tulevaisuutta
[x] kuolemaa

Minä olen:

[] alle 14
[x] yli 14
[x] yli 18
[x] rakastunut
[] alipainoinen
[] pissis
[] gootti
[x] liian lyhyt
[] liian pitkä
[] liian ruma
[] kadehdittu
[x] lapsirakas

Muiden mielestä olen:

[] lihava
[] hiljainen
[] raivostuttava
[] täydellinen
[] koulun kaunein
[] rasittava teini
[] luulen itsestäni liikoja

Vanhempani pitävät minua:

[ ] keskivertoa kiltimpänä
[x] keskivertoa villimpänä
[] orjanaan
[ ] suosittuna koulussa
[ ] opettajien lellikkinä
[ ] elämänsä suurimpana virheenä


Tätä mieltä minä olen!:

[] homous on sairaus
[] homous on syntiä
[x] koulu on perseestä
[] maailman söpöin on Orlando Bloom
[] Michael Jackson on syytön
[] Bush on hyvä jätkä
[] ulkomaalaiset ovat pelottavia
[x] iloiset ihmiset ovat rasittavia jos on itse pahalla päällä
[] Jumalaa ei ole
[] Jeesus elää
[x] mandariinit on hyviä

Maailman suurin epäkohta on:

[x] Aids
[x] naisten sortaminen
[x] uskonsodat
[x] saldo on kiinni
[x] nälänhätä
[x] vanhusten yksinäisyys
[x] mUlLoN KarzEe finNi LeuaSsa!!!!

Koulusta / töistä tultuani...

[] menen nettiin
[x] syön
[] teen läksyt
[] en tule kotiin
[] leikin lemmikin/pikkusisaren kanssa
[x] kuuntelen musiikkia
[x] nukun
[] muuta, mitä?

[] olen nyt laihdutuskuurilla
[] alitajuntaisesti laihdutan koko ajan
[x] tiedän kuka juontaa Kymppitonnia
[ ] mikä on Kymppitonni?
[x] olen oksentanut vapaaehtoisesti
[] en kuitenkaan ole bulimikko
[x] kuuntelen rankempaa musiikkia kuin pop
[x] tiedän missä Muumit asuvat
[] minua eivät voisi Muumit vähempää kiinnostaa
[] käytän paljon huuto/kysymysmerkkejä lauseissani korostaakseni asiaani
[x] käytän joskus merkkiä <3
[] mitä tarkoittaa <3
[x] osaan sanoa kiitos neljällä eri kielellä
[x] tiedän millä mantereella sijaisee Kenia
[x] tiedän myös mikä on Venäjän pääkaupunki
[] käytän tietokoneeni Paint-ohjelmaa säännöllisesti
[] tietokoneellani ei ole Paint-ohjelmaa
[] minulla ei ole omaa tietokonetta
[] meidän perheessä jollain on kannettava tietokone
[x] olen katsonut elokuvan The Fast and the Furious
[x] tiedän myös elokuvan suomenkielisen nimen
[] en pidä Bridget Jones-leffoista
[x] lopetan gallupin tähän

Blaah!

Who am I?Torstai 17.08.2006 13:59

HEVARI
[ ] Onko sinulla pitkät hiukset?
[ ] Pidätkö kaljasta?
[ ] Oletko moshaaja?
[x] Etkö usko Jumalaan?
[ ] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa tms.?
[ ] Omistatko piikkejä?
[ ] Osaatko soittaa kitaraa?
[x] Osaatko karjua?
[ ] Omistatko saappaat?
[x] Kuunteletko heviä?
Yhteensä: 3

GOOTTI

[ ] Käytätkö mustaa kajaalia?
[x] Onko suurin osa pukeutumisestasi tummaa?
[ ] Ajatteletko usein kuolemaa?
[ ] Haluatko kuolla?
[ ] Tunnetko haluavasi kuolla?
[ ] Oletko sosiaalisesti olematon?
[x] Oletko kalpea?
[ ] Pidätkö Hot Topicista?
[ ] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?
[ ] Oletko ilkeä?
Yhteensä: 2

SKEITTARI/PUNKKARI
[ ] Osaatko skeitata?
[ ] Käytätkö skeittikenkiä?
[x] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?
[x] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa?
[ ] Katsotko X-gameseja?
[x] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?
[ ] Pidätkö/onko sinulla mohawk?
[ ] Käytätkö bändi-paitoja?
[ ] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi) lähiaikoina?
Yhteensä: 3

PISSIS
[ ] Käytätkö sanaa "niinQ"?
[ ] Shoppailetko Onlyssa/Vero Modassa/muussa vastaavassa?
[ ] Pelkäätkö gootteja?
[ ] Kikatatko paljon?
[ ] Katsotko O.C:tä?
[ ] Pidätkö popista?
[x] Ryyppäätkö/poltatko?
[x] Halailetko ystäviäsi?
Yhteensä: 2

HIPPI
[ ] Onko sinulla pitkät hiukset?
[ ] Omistatko batiikki-värjätyn vaatekappaleen?
[x] Haluatko pelastaa eläimet?
[x] Onko sota mielestäsi turhaa?
[x] Pidätkö klassisesta rokista?
[ ] Oletko ikinä osallistunut protestiin?
[ ] Oletko ikinä saanut yhtäkkistä mielihalua halata puuta?
[ ] Onko mielestäsi hauskaa istua ringissä ja laulaa yhden soittaessa kitaraa?
[x] Ajatko/haluaisitko ajaa Kuplalla?
Yhteensä: 4

RÄPPÄRI
[ ] Käyttäydytkö räppärimäisesti?
[ ] Käytätkö yli-suuria vaatteita?
[ ] Pidätkö räpistä?
[ ] Oliko Tupac maailman mahtavin räppäri?
[ ] Pidätkö afroista?
[ ] Käytätkö räppäreiden käsimerkkejä/puhut "räppärikieltä"?
[ ] Pidätkö tanssimisesta?
[x] Omistatko yli 40 cd:tä?
[ ] Oletko tummaihoinen?
Yhteensä: 1

EMO:
[ ] Itketkö usein?
[ ] Käytäykö hupputakkeja?
[ ] Kuunteletko emoa?
[x] Eivätkö ihmiset ymmärrä sinua?
[x] Kirjoitatko runoja?
[ ] Oletko värjännyt hiuksesi mustiksi?
[ ] Leikkaatko itse hiuksiasi?
[ ] Tunnetko itsesi (usein) yksinäiseksi?
[ ] Oletko itsetuhoinen?
Yhteensä: 2

NÖRTTI
[x] Käytätkö silmälaseja?
[ ] Saatko hyviä arvosanoja?
[ ] Käytätkö astma-piippua tms.?
[ ] Työnnätkö kyniä/laskimia/vastaavia paidantaskuihisi?
[ ] Valitseeko äitisi vaatteesi?
[ ] Oletko usein koneella?
[ ] Kiusataanko sinua usein?
[ ] Odotatko innolla kouluun pääsyä?
[ ] Oletko ujo vastapuolisen sukupuolen läsnäollessa?
[ ] Pelaatko videopelejä?
Yhteensä: 1

Hevari: 3
Gootti: 2
Skeittari/punkkari: 3
Pissis: 2
Hippi: 4
Räppäri: 1
Emo: 2
Nörtti: 1

Hihii, mie oonkin hippi!

Apulanta - Ilona?Torstai 17.08.2006 02:00

En aina voi sua ymmärtää
Oisit ees voinut yrittää
Vaikka joskus tuntuu
Että kaikki on turhaa
Sä koitit mulle selittää
Ei oo järkee jatkaa elämää
Mä tahdoin olla sulle
Syy jatkaa huomiseen

Sä olit perhonen, jonka siivet
Eivät kauas kantaneet
Sä väsyit kylpyhuoneeseen
Nyt kun öisin katson tähtiin
Ja sun kasvos siellä nään
Rakastun uudelleen

Et halunnut mua sun maailmaan
Vaikka koitin sua niin rakastaa
Sä sanoit et on parempi mulle
Et halunnut satuttaa
Kun eilen näin sun itkevän
Mä aavistin sun lähtevän
Sun silmät katsoi tyhjää
Nuku rauhassa, pikkuinen

Sä olit perhonen, jonka siivet
Eivät kauas kantaneet
Sä väsyit kylpyhuoneeseen
Nyt kun öisin katson tähtiin
Ja sun kasvos siellä nään
Rakastun uudelleen...


Vaikka mikä glisee or whatever tää onkaan, ni ihan moste laittaa.

Tunteiluttaa. Muistoja, kaipuuta, katumusta, tekemättömiä tekoja. Tehtyjä asioita, kaikkea.

....................................Torstai 17.08.2006 01:49

TÄMÄNHETKINEN:
1. Sijainti? - Kotona.
2. Opiskelu/työpaikka? - Töissä Postissa.
3. Vaatetus? - Kappan verkkarit ja SanFrancisco- T-paita + alkkarit :)
4. Olotila? - Väsyttää ja on taas tylsää.
5. Musiikki? - Eipä soi ei.
6. Ärsytys? - Väsymys ja ähkyn kaltainen turvotus.
7. Ilon aihe? - Vauveliini potkii <3
8. Ihastus? - Antti
9. Ajatus? - Pitäskö lähtee nukkumaan vai kattoo TV:tä vai olla vaan netissä.
10. Mieliteko? - Uni taitaa olla yksi, seksikin voisi olla kivaa ja metukkaakin voisi syödä.

VIIMEISIN:
1. Humala? - En ees muista enää!
2. Automatka? - Kotoa kauppaan ja Antin mummon kautta takaisin kotiin tjn.
3. Kalenterimerkintä? - Ultra-aika 13.7.06.
4. Elokuva? - Mikäs sen nimi olikaan, tuli Canalilta.. Ainii, katoinhan mie Maikkarin leffan "Puhallettu 60 sekunnissa".
5. Tekstiviesti? - Satulle kauppiksen kirjoista.
6. Lääkäri/sairaalakäynti? - Sairaalassa ultrassa 13.7.06.
7. Vaateostos? - Alkkarit.
8. Matka? - Mitkä lasketaan matkoiksi? Jouluna '05 Tukholmassa.
9. Pettymys? - Kun ei lempparifarkut enää mahtunut jalkaan.. No ei se sinällään pettymys ollu, u know.
10. Unohdus? - Aina jotakin unohtuu. Tänään piti tiskata, ups!

SEURAAVA/TULEVA:
1. Keikka/konsertti? - En harrasta.
2. Yöpaikka? - Oma sänky.
3. Ostos? - Eväät töihin aamulla.
4. Rahanlähde? - Palkka.
5. Tavattu ystävä? - Paha mennä sanomaan kuka sattuu ekana vastaan.
6. Soitettu puhelu? - Tätäkään en kyllä nyt osaa sanoa.
7. Teko tämän kyselyn jälkeen? - Varmaan meen makkariin kattoon telkkaa ja uinumaan.
8. Juhlan aihe? - Antin synttärit (25w!).
9. Lupaus? - En lupaa enkä vanno.
10. Syöty ruoka? - Varmaan Jacky-makupala aamusella töissä, se unohtu sinne jääkaappiin.

LEMPI:
1. Jogurtti? - Ingmanin kahvi-jugurtti.
2. Tupakkamerkki? - L&M, Chesterfield.
3. Piirretty elokuva? - Leijonakuningas.
4. Itsetehty ruoka? - Kana ja riisi.
5. Rakkauslaulu? - Apulannan Kolme vuotta (mennään naimisiin).
6. Baari/Ravintola? - Sirpakka
7. Auto? - Oma (Antin) Nissan Sunny.
8. Sunnuntain viettotapa? - Olla, syödä ja nauttia kaikesta.
9. Ruokakauppa? - Sukkela taitaa olla miun suosikki.
10. Levyn kansi? - Apulannan Aivan kuin kaikki muutkin-levyn kansi.

EPÄMIELUISIN:
1. Virvoitusjuoma? - Sprite.
2. Asia kotipaikkakunnallasi? - Täällä on aina tylsää.
3. Herätys? - Aikaset aamuherätykset, etenki talvella ku ulkona on kylmää ja peiton alla olis niin ihanan lämmintä.
4. Suudelma? - Limainen (flunssapussa).
5. Karkki? - Lakritsit.
6. Puoli itsessä? - Aina väsynyt.
7. Sairastettu tauti? - Atooppinen ihottuma (elinikäinen).
8. TV-ohjelma? - Ostoskanavat, chatit ja kaikki TV-mobiilipelit!
9. Alkoholijuoma? - Kalja.
10. Kieli? - Ruotsi.

thanjaaalta nyysäsin..Keskiviikko 16.08.2006 16:40

1. Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi?
- Vissiin osallistuin johonki kilpailuun ja siin kysyttii sitä..

2. Toinen nimesi, tarinaa sen takana?
- Anneli, tarinaa ei taida tällä kertaa olla.

3. Mainitse ihminen kenet luulet tuntevasi läpikotaisin.
- Antti.

4. Maa tai paikka minne voisit ja haluisit mennä?
- Ööö.. Kreikka?

5. Ihminen jonka haluisit pyyhkiä elämästäsi?
- Onhan noita.

6. Mitä on tehtävä että sinut saa hymyilemään?
- Se vähän riippuu, yleensä se ei paljoa vaadi :)

7. Jos saisit olla viikon joku julkisuudenhenkilö, se olisi...?
- Rikas ja hyvän näkönen.

8. Oletko koskaan ollut palavasti rakastunut?
- Olen.

9. Sana/lause jonka sanoit viimeksi, ja kenelle?
- Matin kanssa keskustellaan ilma-instrumenttien soitosta, kitaroista ja silleen.

10. Onko sinulla unelmia?
- Varmaan kaikilla on.

11. Miksi itkit viimeksi?
- En kyllä nyt muista.

12. Mitä haluisit juuri nyt ostaa?
- Namia paljon!

13. Biisi. Joku joka herättää aina tunteita.
- Ilona.

14. Mitä et ikinä pukisi päällesi?
- Pinkkiä glitteriä!

15. Fanta, Cokis, Sprite, Kalja?
- Kaikki paitsi kalja.

16. Montako lävistystä omistat? tatuointeja?
- Korvissa yht. 7 ja kielessä 1 lävistys.

17. Mikä sinusta tulee isona?
- Iso.

18. Tumma vai vaalea sen olla pitää?
- Riippuu :)

19. Hokema mistä et pääse eroon?
- Jaa-a.. (tuo ei se kyllä ollut!) Vittu.

20. Sänkysi leveys?
- Enpäs muista, jotai pari metrii.. Parisänky.

21. Oletko herkkä?
- Ajoittain.

22. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
- Matti.

23. Mitä olet syönyt viimeksi?
- Saarioisten Härkäruukku-valmismössön.

24. Oletko ihastunut, seurusteletko kenties, vai yksinäinen?
- Avoliitossa ja rakastunut.

25. Lempivärisi?
- Sininen.

26. Mitä mieltä olet Ricky Martinista?
- Homo!

27. Iskurepliikki jota et koskaan unohda?
- En kerro. :)

28. Mitä nimiä vanhempasi harkitsivat sinulle?
- En tiedä.

29. Kuka näistä voisit olla; Tuhkimo, Ruusunen, Joutsenprinsessa, vai Lumikki?
- Ruusunen. Minuu väsyttää.

Tälläistä taas tänäänKeskiviikko 16.08.2006 16:09

Tämän jutun tarkoitus on osata kirjoittaa silmät kiinni. Joten älä huijaa! Sinun pitää kirjoittaa se sana mikä on ekana tuossa, mutta silmät kiinni! Jos saat kaikki oikein olet mahtava.. Mutta jos saat kaikki oikein sinä huijaat! :D Haasta sen jälkeen 3 kaverisia.

1. Sä oot kaunis. > aä iit kaubnis

2. Näytät aivan apinalta kuten siskosikin. > nätyöy auvabn apinaklta jyrwb susjisujub

3. Oon rakastunut suhun ihan kybäll. > Oon rakasdtrunut sugun ihab jyclj

4. Anna ruokaa, mulla on nälkä. > anna ruijaam nyukka ib bökjä

6. Pissiksiä ei tueta. > pissuiksuiö ei tyeta

7. Mä kutsun sut mun syntäreille. > Mä jyrayb syt mun synrrärw8klke

8. Hevoset on perseestä. > hwcosey in perseesrä

Eli osaamme kirjoittaa.. :)

HAASTAN:

kitinä
thanjaaa
MDK
Olen: - Mother to be.
Haluan: - Että kaikki menee hyvin (muutto, raskaus, elämä..).
Minulla on: - Karvaiset kädet.
Toivon: - Tervettä vauvaa.
Vihaan: - Puuroja, keitettyjä porkkanoita, hämähäkkejä ja satunnaisesti vaikka mitä.
Pelkään: - Ukkosta, pimeää (välillä..), hämähäkkejä, yksin jäämistä ja isän kuolemaa.
Kuulen: - Ukkosen jyrähtelevän aivan lähellä.
Pohdin: - Omaa elämääni, mennyttä ja tulevaa, sen tarkoitusta.
Minuun koskee: - Jalkoihin, selkään, tisseihin ja kylkiin.
Minä olen aina: - Outo?
Minä en ole: - Muotitietoinen diiva.
Laulan: - Siivotessa, kännissä ja silloin, kun luulen olevani yksin.
Itken: - Kun tuntuu siltä, että nyt itkettää.
En ole aina: - Ihan täysissä järjissäni.
Kirjoitan: - Gallerian päiväkirjaan yleensä silloin, kun minulla on tylsää.
Hämmennyn: - Kun en ihan tarkalleen tajua.
Tarvitsen: - Unta ja Hirudoittia.
Minun pitäisi: - Mennä nukkumaan.

KYLLÄ VAI EI

Pidätkö päiväkirjaa? - Kyllä (Galleriassa).
Onko ruuanlaitto sinusta hauskaa? - Kyllä.
Onko sinulla salaisuus jota et ole kertonut kellekkään? - Periaatteessa kyllä, periaatteessa ei. Olen kertonut jollekin.
Pidätkö valokuvattavana olemisesta? - Ei.
Oletko kiivennyt puuhun viimeisimmän puolen vuoden aikana? - Ei.
Oletko koskaan hengittänyt heliumia ilmapallosta,jotta saisit puhua hassulla äänellä? - Kyllä!

SEKALAISTA

Oletko ihastunut? - Rakastunut.
Haluatko mennä naimisiin? - En. ainakaan vielä lähitulevaisuudessa (50 vuoteen).
Kärsitkö matkapahoinvoinnista? - Välillä.
Oletko terveysintoilija? - En!
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - Iskän kanssa loistavasti, äitistä en tiedä.
Pidätkö ukkosmyrskyistä? - En!
Tämän hetkinen hiustesi väri? - Natural, vaalea.
Syntymäpaikka? - Rautjärvi, Lappeenrannan keskussairaala.


LEMPI

Numero: - 7.
Väri: - Sininen, violetti ja musta.
Päivä: - Perjantai.
Kuukausi: - Heinäkuu.
Laulu: - Apulannan laulut. Ja se suojelus-enkeli -juttu.
Vuodenaika: - Kesä
Juoma: - RootBeer (ei saa suomesta..) ja Dr. Pepper.
Puu: - Tammi.

KUMMAN VALISET

Söpöily vai vehtaus? - Vehtaus.
Ystävät vai poika/tyttöystävät? - Kaikki.
Kylmä vai kuuma kaakao? - Kuuma.
Maito-,tumma vai valkosuklaa? - Maitosuklaa.
Vanilja vai suklaa? - Suklaa.
Mansikka vai vadelma? - Vadelma.
Peruna,riisi vai pasta? - Riisi.
Auringon lasku vai nousu? - Lasku.


VIIMEISIMMÄN PÄIVÄN AIKANA OLETKO


Itkenyt? - En.
Auttanut jotakuta? - Kyllä.
Ostanut jotain? - 2 kpl keitinpiiraita, Tupla KingSizen, kahvikupposen, Teboililta 2 pizzaa, 5 kg koiran kuivamuonaa, askin tupakkaa (Antille!), saippuaa, tiskiharjan ja 150 litran jätesäkkejä.
Jutellut ystävän kanssa? - Kyllä.
Ollut sairas? - En.
Käynyt elokuvissa? - En.
Käynyt ulkona syömässä? - Kyllä, Teboililla.
Sanonut: minä rakastan sinua? - Kyllä.
Kirjoittanut oikean kirjeen? - En.
Puhunut entiselle tyttö/poikaystävälle? - En.
Ikävöinyt entistä tyttö/poikaystävää? -En!
Kirjoittanut päiväkirjaa? - Galleriaan. Eli kyllä.
Puhunut vakavia? - No jaa..
Ikävöinyt jotakuta? - Kyllä.
Halannut jotakuta? - En.
Riidellyt ystävän kanssa? - En.

VOITKO KOSKAAN

syödä hyönteistä? - Riippuu önnikästä.
hypätä benji-hyppyä? - Ehkä.
hypätä laskuvarjohyppyy lentokoneesta? - Ehkä.
tappaa ketään? - Enpä usko.
kävellä tulisilla hiilillä? Enpä usko.
lähteä jonkun kanssa treffeille vain hänen ulkonäkönsä takia? -En.
olla kasvissyöjä? - En.
lyödä tuntematonta? - Being there, done that.. (tai miten se nyt kirjotetaankaan)
laulaa karaokea? - Kyllä, kännissä.
vetää ympärikännei? - Kyllä.
olla myymälävaras? - Onnistuu sekin.
puraista kirjaston tätii? - Miksi niitä pitäisi purra? Mie vaan kysyn?!
katsoa pornoa? - Kyllä :)
värjätä hiuksiasi sinisiksi? - Miksikäs en.
olla meikattuna julkisesti? - Kyllä.
olla ilman meikkii julkisesti? - Kyllä.
huijata kokeessa? - Riippuu kokeesta. Ruotsin kokeessa kaikki keinot sallittu!
yrittää jonkun toisen tyttö/poikaystävää? - En!
laittaa jonkun itkemään? - Pakon edessä.
seurustella 10 vuotta itseäsi vanhemman kanssa - Kyllä.
valvoa koko yön? - Kyllä sitäkin on tullut tehtyä ja jatkossa sitä on taatusti luvassa :)

Karmivaa... Tiistai 15.08.2006 00:03

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja Toma sota balcu

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.