IRC-Galleria

minttunen

minttunen

(en ole turkulainen!)

[Ei aihetta]Torstai 12.04.2007 02:46

Voi jeesus mikä ilta taas. Olin Ronjalla. Miullahan on nyt jotain neljä päivää ollut sydänongelmia, puristanut rinnasta ja semmosta. Olen ollu tosi huolissani, miettinyt pitäskö lähteä päivystykseen (again). No, katteltiin Ronjan kanssa leffaa kun alkoi oikea käsivarsi tuntua omituiselle. Sitten se levisi oikeaan jalkaan ja yhtäkkiä rupesi koko oikeasta puolesta kroppaa tunto lähtemään. Ja sydän riehaantui. Ja vähän ajan päästä vasenta käsivartta alkoi pistellä. Iski pienoinen paniikki. Äiti soitti ambulanssin ja tulivat sitten tutkimaan, kattoivat kaikki paineet ja semmoset ja siinä vaiheessa alko tunto palaamaan. Onneksi. Kysyivät sitten että tahdonko et vievät sairaalaan vai pärjäänkö kotona. En mie mihinkään tahtonu lähteä kun olo alkoi kohentua. Käskivät jäädä vielä vähäksi aikaa Ronjan luo etten olisi yksin ja soittamaan uudestaan jos tilanne pahenisi. Selvittiin säikähdyksellä, mutta ehdin jo aatella että hyvä kun sain testamentin tehtyä. Ronja yritti tappaa miut puujalka-vitseillä :D Toinen ensihoitajista [nainen, luonnollisesti :D] oli erittäin hot! En siis ollut ihan kuollut kun pystyin huomioimaan tollasenkin asian :'D Nyt on erittäin uupunut olo. En ole nukkunut moneen yöhön kunnolla ja jos en tänä yönä nuku niin hukkaan viimeisetkin järjen rippeet mitä päästäni löytyy. Kaipaan lepoa. Olin jo valmiiksi ihan raato ja tuo tapahtunut väsytti lopullisesti. Perkele kun ei oo unilääkkeitä, saan vasta parin viikon päästä lisää >:(

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.04.2007 16:24

Nukuin reilu 3 tuntia viime yönä. Olin aivan kuoleman väsynyt enkä silti saanut unta. Perkules. Sit piti yhdeksältä herätä, just vasta olin saanut unen päästä kiinni. *yawn* Nyt on Maisa saanut rokotukset ja lääkäri totesi että ihan terveenoloinen rouva :) Maisa oli reipas vaikka pelotti. Ja kun päästiin kotimatkalle bussiin niin Massunen sammui bussin lattialle mikä ei ole yhtään Maisan tapaista. Kysyin lääkäriltä samalla steriloinnin hinnan kun pitäisi saada Pipsa leikattua. On se paljon vähemmän kuin luulin; 160e. Toivottavasti saan nuo rahat kasaan ennen seuraavia juoksuja. Meinasin että meen illemmalla käymään Ronjalla (tosin en oo ees kysyny siltä vielä). Vaan katotaan sammunko kun asetun kohta sängylle kattomaan jotain leffaa. Miulla kun on se 24 tunnin lippu puhelimessa niin vituttaa jos jää käyttämättä.

YOUR REAL NAME
- Minttu.


YOUR GANGSTA NAME: (first 3 letters of real name plus izzle.)
- Minizzle.

YOUR DETECTIVE NAME: (fav color and fav animal)
- Black Dog.

YOUR STAR WARS NAME: (the first 3 letters of your last name, first 2 letters of your first name, first 3 letters of mom's maiden name)
- UsvMiSih.

YOUR SUPERHERO NAME: (2nd favorite color, favorite drink).
- Red Pepsi Max.

YOUR IRAQI NAME: (2nd letter of your first name, 3rd letter of your last name, any letter of your middle name, 2nd letter of your moms maiden name, 3rd letter of you dads middle name, 1st letter of a siblings first name, last letter of your moms middle name)
- Ivrihra.

YOUR WITNESS PROTECTION NAME: (mothers middle name)
- Rebekka.

YOUR GOTH NAME: (black, and the name of one your pets)
- Black Siiseli.

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.04.2007 03:56

No olipas päivä. Tai lähinnä ilta. Päivä meni menojaan väsyneesti. En jaksanut oikein muuta kuin maata sängyssä ja viskoa Pipsalle lelua.

Mutta joo, miulla särkee hammasta aivan perkeleesti (hammaslääkärille on varattu aika joo, mut täällä on vuoden jono). Viime yönä valvoin sen takia ja miulla oli yks puolikas 600mg burana. Se meni sitten sillä ohi mut nyt alkoi taas alkuillasta juilia. Kymmeneltä annoin periksi ja ilmotin Ronjalle että tuun hakemaan buranaa. Sitten bussilla Haarlaan ja tunnin perästä viimosella autolla takasin taskussa kourallinen särkylääkkeitä. Menomatkalla oli ihan hullu kuski, olikohan kännissä. Auto heilu tiellä puolelta toiselle. Onneks takas tullessa oli eri kuski.

Miulle iski tänään taas hirmuisen pahana Pikisaari-ikävä :'( Voi kun pääsisi sinne takasin.. Niisk. Närästää taas ihan helvetisti. Puuro ei sovi miulle. Tai mikään oikein kuitupitoinen. Heti alkaa närppiä. Tuliskohan uni jos koittasin mennä nyt nukkumaan.. Huomenna pitää herätä yhdeksän maissa. Maisalla on lääkäri, rokotukset ja terveystarkastus. Pelottaa kun miulla on semmonen paha aavistus että jotain ikävää tapahtuu. Ja tää saakelin hammas, pitää kahtoa joutuuko sen kanssa päivystykseen. Perhana miun pitäs saada sinne joku kanta-asiakas kortti.

[Ei aihetta]Tiistai 10.04.2007 03:14

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut? *ihan aikuisten oikeesti rakastunut.. kerran.
Kertaa sydämesi on särkynyt? *vaikka kuinka monta.
Sydäntä olet särkenyt? *pari.
Tyttöä olet suudellut? *en ole laskenut.
Poikaa olet suudellut? *en ole laskenut.
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? *0.
Asiaa kadut menneisyydessäsi? *paria.

AJATTELETKO OLEVASI
Hauska? *harvemmin.
Ystävällinen? *pyrin olemaan.
Huolehtiva? *olen vähän asiasta riippuen.
Suloinen? *kaikkea muuta.

SUOSIKKI-
Mies ja naisnäyttelijä: ei tuu miehiä mieleen.. michelle rodriguez, clea duvall ja lizzy caplan.
Sarjakuva/piirroselokuva: sarjakuva karvinen ja piirrosleffa vaikka muumipeikko ja pyrstötähti.
Väri(t): musta.
Viikonpäivä: aivan sama.
Inhokkipäiväsi: sunnuntai.
Kukka: lemmikki.
Koru: verikivisormus.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: minä.
Näki sinun itkevän: pipsa.
Sai sinut itkemään: en sano.
Oli kanssasi elokuvissa: ronja.
Huusi sinulle: pipsa.
Lähetti sinulle sähköpostia: en tiiä, en oo kattonu maileja vähään aikaan.

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: olen.
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: olen.
Pitänyt jonkun salaisuuden: joo.
Itkenyt elokuvan aikana: joo.
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: en.
Ollut esiintymislavalla: kyllä.
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: never!

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: en.
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: en. eläinlapsia vaan.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: luottamus.

MUUTA TIETOA
Mitä kieliä osaat?: englantia ja suomea.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: sänky, tietokone ja juoksumatto.
Asia, josta pidät itsessäsi eniten: en tiedä.
Kamalin tunne maailmassa: paniikkikohtaus.
Ketä rakastat: pipsaa.
Ketä kaipaat: en sano.
Lempinimet: mimi, minttunen, keksi.
Nimesi alkukirjaimet: mmu.
Kuinka vanhalta näytät? 12-vuotiaalta.
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? ihan ikäiseni kai.
Silmälasit/piilolinssit: on.
Onko sinulla lemmikkejä?: on.
Mikä saa sinut noloksi?: ei mikään.
Mikä saa sinut onnelliseksi: pipsa.
Mikä huolestuttaa sinua?: kaikki.

10 Ensimmäistä:
Ensimmäinen paras ystävä: kukka.
Ensimmäinen nettinimi: en muista.
Ensimmäinen suudelma: joo tapahtui.
Ensimmäinen lemmikki: kala.
Ensimmäinen lävistys: ei oo.
Ensimmäinen ihastus: oli semmonenkin.
Ensimmäinen rakkaus: kuuluu kaikille.
Ensimmäinen pehmoeläin: minttu-nalle.

9 Viimeisintä:
Viimeisin tupakka: neljä päivää sitten.
Viimeisin alkoholijuoma: en muista, joku sidukka.
Viimeisin autoajelu: öö.. bussilla pari päivää sitten.
Viimeisin suudelma: joo.
Viimeisin nähty elokuva: Requiem for a dream.
Viimeisin puhelinsoitto: äitille soitin äsken.
Viimeisin soitettu cd: apulanta.
Viimeisin itku: äsken.

8 oletko koskaan -juttua:
Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? olen.
Oletko koskaan ollut pidätettynä? en.
Oletko koskaan uinut alastomana? olen.
Oletko koskaan ollut TV:ssä? olen.
Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä? en.
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? olen.
Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä? en.
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? joo.

[Ei aihetta]Maanantai 09.04.2007 15:39

Oli kauhean ahdistunut olo kun heräsin, näin pahaa unta. Ronja lainas miulle vähän rahaa, kävin kaupassa. Kun tulin kotiin niin iskä soitti<3 Oli kivointa. Yritän taas tässä herättää itseäni kahvilla. Ei suju. Pipsa käyttäytyy ihan omituisesti. Silläkin taitaa olla harhoja. Miun naapuritalossa asuu pariskunta jolla on chihuahua. Ja nyt ne on ottaneet toisen chihun ja melkein kuolin kun näin sen, se on aivan järjettömän suloinen. 3kk vanha mini karvapallo. Mahtuis istumaan miun kämmenelle. Hengitys on nyt jostain syystä vaikeaa, astmattaa. Mistähän sekin tuli, oon ollu nyt kolme päivää ilman tupakkaa niin luulis ettei oo mitään syytä tukehtua. Täällä on kuuma. Ja miullon tylsää. Tuossa ois pino kirjoja luettavana, taidan iskeä kiinni tuohon Patologia-kirjaan. Ainoa mikä jaksaa kiinnostaa tällä hetkellä. Menis tää hengenahdistus nyt ohi.. Miulla on nimittäin astmalääkkeet loppu. Kivaa joutua sit soittamaan äitille (taas) että tuutko piippus kanssa käymään. Pitäis saada reseptit uusittua. Noh, seuraavan kerran kun päädyn ensiapuun niin käyn samalla viemässä reseptin uusittavaks :D

****
Mikä olisi nimesi jos yhdittettäisiin toinen nimesi ja äitisi sukunimi ennen naimisiin menoa?
- maria sihvo.

Kuka viimeksi nauroi kanssasi?
- iskä.

Avaa lähin kirja/lehti ja kirjoita tähän se kuva minkä näät?
- mielipuolisen näköinen tom cruise.

Mikä on sinusta typerin keksintö?
- öö.. onhan niitä. ei vaan just nyt tuu mitään mieleen.

Avaa telkkari. mitä sieltä tulee?
- yksisarvisen matka.

Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeksi?
- jotain light-siideriä.

Onko sinulla ikinä murtunut mikään paikka?
- useampikin sormi, nilkka (monta kertaa), jalkapöytä (monta kertaa), rintalasta, ranne (monta kertaa), häntäluu, useampi varvas (monta kertaa).

Jos asuisit siellä missä äitisi asui pienenä, missä asuisit?
- lappeenrannassa<3 (inhoan edellistä vastaajaa)

Pidätkö lakritsista, ruisleivästä ja fazerin sinisestä?
- pidän. ruisleipä tosin on ainoa mitä noista syön.

Kirjoita tähän se lause joka tv:ssä sanotaan seuraavaksi
- we can't go home and the dragon's skull is gone.

Osaatko kokata?
- osaan.

Kenen ystäväsi kanssa vietit viimeksi aikaa kahdestaan?
- öö.. lasketaanko se että olin jennan kanssa kahdestaan tupakalla :D en oo pahemmin ystäviä nähnyt.

Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkäväristä?
- en käytä kynsilakkaa.

Mikä soittoääni kännykässäsi on?
- jewelin good day

Mitä cd:tä kuuntelit viimeksi?
- apulannan syitä ja seurauksia.

Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
- vaikka minkä.

Omistatko web-kameraa?
- en.

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- aloitin eilen katsomaan requiem for a dreamia. kokonaan viimeeks oon kattonu 21 grams:in.

Oliko hyvä?
- 21 grams oli omituinen mutta hyvä. tuon requiemin oon nähny ennenkin ja on hyvä.

Mihin meni viimeksi hermot?
- naapuriin kun se kolisi yöllä.

Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä?
- olen.

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.04.2007 23:02

Vapisuttaa. Rytmihäiriöitä. Ja lisäksi olen tainnut juoda ihan liikaa vettä. Se vaan pahentaa häröjä. Ja olen menossa saunaan kohta, maailman huonoin idea. Äiti kävi tässä. Toi miulle rauhoittavia. Ollaan tänään leikitty Pipsan kanssa pallolla, heitettiin sitä varmaan tunti. Nyt Pipsa on väsynyt ja kiukuttelee. Se yrittää myllätä miun sänkyä koko ajan vaikka tietää että se on kiellettyä. Onneksi se luultavasti nukkuu sen ajan kun oon saunassa. On sitten varmaan paremmalla tuulella. Kattelen tässä samalla yhtä dokkaria (I'm a child anorexic). Väsyttää hirmusti. Ja toista jalkaa särkee. Tai ei säre vaan koskee silleen oudosti. Ja nivelet vaivaa, niitä on särkeny koko päivän ja pahenee koko ajan. Toivottavasti sauna auttaa nivelkipuihin.

TESTAA KUKA JUONTAJA OLISIT.

Ellen Jokikunnas

[ ] Käytän hirveästi meikkejä
[ ] Luulen olevani kaunis
[x] Puhun paljon tarpeetonta
[ ] Tungen liian pieniä vaatteita ylleni
[ ] Olen 24/7 ruskettunut
TOTAL: 1

Jaana Pelkonen

[ ] Tykkään peleistä
[x] Olen hyvä puhumaan Englantia
[ ] Juonnan jotain ohjelmaa
[ ] ...Haluaisin juontaa jotakin ohjelmaa
[/] Minulla on pitkät hiukset
TOTAL: 1½

Heikki Paasonen

[x] Nauran omille jutuilleni ;D
[x] Tykkään naisista ...
[ ] Luulen olevani hauska..
[x] ...Mutta en kuitenkaan ole
[ ] Olen fruittis
TOTAL: 3

Krisse

[ ] Minulla on vaaleat hiukset
[ ] Tykkään leikkiä barbeilla
[ ] Puhun pissismäisesti
[ ] Minulla oli poikaystävä, joka ei kannustanut minua.
[ ] Olen koomikko
TOTAL: 0

Pauli Aalto-Setälä

[x] Muistan monien ihmisten nimet ulkoa
[ ] Tarjoan tukkukaupalla rahaa keskiviikkoisin
[x] Puhun jonkun kanssa puhelimessa jotain ihan turhaa.
[ ] Vihaat pankkiiriasi
[ ] Minulla on pakkomielle osoitella kädelläni joka suuntaan
TOTAL: 2

Johannes Saukko

[x] Rakastan musiikkia
[ ] Valehtelen paljon
[x] Jos puhun jostain, en välttämättä tiedä mitä tarkoitan sillä
[ ] Minun pitää aina nauraa, jos joku on lähdössä pois.
[ ] Lausun usein bändien ja kappaleiden nimiä väärin
TOTAL: 2

Mie oon Heikki. Hauskaa. En edes tiedä keitä noi kaks viimestä on.

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.04.2007 14:48

Okei, eilis-ilta ja yö oli taas yhtä painajaista :( Mutta selvisin aamuun. Tai no, en nyt välttämättä pidä sitä hyvänä asiana. Ikinä. Tulee mieleen PMMP:n yksi biisi; "Jos nukkumaan ei tänään mennä ollenkaan, niin huominen ei koskaan saavu." Menee hermot. Miun kädet on ihan kuivat vaikka rasvaan niitä mielipuolisesti. Tosin mie myös pesen käsiäni ihan järjettömästi joten.. Pitää tuplata rasvaus :D Tahdon tupakkaa!! Ihan hyvä että kaupat on kiinni ja mie oon rahaton :D Pitäisi tiskata. Ja imuroida ja pestä lattiat. Möh.

****
Jos olisit jokin herkku, mikä olisit?
° en mikään.

Jos saisit valita, söisitkö mansikan joka lyhentää sinua 10 cm vai mustikan joka lihottaa sinua 6kg?
° mansikan.

Jos saisit valita, olisitko porkkana vai retiisi? Retiisi keitettäisiin, porkkana syötettäisiin jäniksille.
° porkkana.

Jos olisit lemmikkieläin, mikä olisit?
° kissa.

Jos maailmanloppu koittaisi tasan puolen tunnin päästä, mitä tekisit sitä ennen?
° matkaisin äkkiä Pipsan kanssa Haarlaan äitille ja kuoltais kaikki sit siellä.

Jos saisit olla päivän mies (miehillä taas toisin päin) niin miten kuluttaisit päiväsi?
° saisin? miulla se ois että joutuisin, en todellakaan haluaisi olla mies edes yhtä sekunttia. Makaisin luultavasti sängyssä ja odottaisin että päivä vaihtuu ja se painajainen päättyy.

Jos voittaisit lotossa miljoona euroa, mutta ystäväsi olisi auttanut voittonumeroiden valitsemisessa, antaisitko ystävällesi puolet rahoista?
° en puolia, mutta osan kyllä.

Jos saisit valita, ottaisitko matkan viikoksi Havaijille perheesi kanssa, vai Pariisiin ystäväsi kanssa?
° pariisiin.

Jos löytäsit metsästä ruumiin, mitä tekisit?
° soittasin poliisille.

Jos saisit pääpalkinnon arpajaisissa joihin et edes osallistunut, mitä tekisit? Voitto olisi 1000 euroa ja mikä tahansa elektroniikkalaite valitsemastasi kaupasta. Kukaan ei aavistaisi mitään.
° tietty mie sen palkinnon ottasin.

Jos löytäisit maasta 50 euron setelin, ottaisitko sen ja veisit poliisiasemalle, vai pitäisitkö itselläsi?
° ottasin itelleni, kunhan ensin varmistuisin että se on aito.

Jos heräisit yhtäkkiä tuntemattomasta paikasta metsän keskellä, eikä sinulla olisi puhelinta eikä rahaa, mitä tekisit?
° yrittäisin löytää pois sieltä luonnollisesti.

Jos harvinainen ja hengenvaarallinen itikka purisi sinua, ja saisit tietää sinulla olevan 3 tuntia elinaikaa, mitä tekisit? Keille kertoisit asiasta, vai kertoisitko kenellekkään?
° yrittäisin nopeasti järjestää asiat niin että Pipsan tulevaisuus on turvattu. eli joo, kertoisin perheelle.

Jos vanhempasi saisivat tietää, että olet valehdellut heille jostain todella vakavasta asiasta, ja he määräisivät sinut kotiarestiin 5 viikoksi, antaisitko asian olla vai huutaisitko heille naama punaisena?
° tietysti huutaisin. mutta onneks kukaan ei voi miuta enää arestiin laittaa.

Jos saisit tietää olevasi adoptoitu, tai, että 'isosiskosi' olisikin äitisi, miten reagoisit?
° en tiedä. olen kyllä koko ikäni ollut vakuuttunut siitä että olen adoptoitu joten se ei paljoa yllättäisi.

Jos pyöräilisit yksin syrjäisellä polulla, ja eteesi tulisi känniläinen puukon kanssa, eivätkä jarrusi toimisi, mitä tekisit?
° kiertäsin sen ja potkasisin ohi mennessä. eiköhän se aika helposti kaatuisi.

Jos saisit tietää, että paras ystäväsi ilmiantaisi sinut rikoksesta mitä et ole tehnyt, miten puolustautuisit? Kaikki todisteet olisivat sinua vastaan.
° paras ystävä saisi turpaansa.

Jos sinun pitäisi luopua vuodeksi jostakin näistä asioista, minkä valitsisit: Televisio, tietokone vai karkit ja muut herkut?
° karkit ja muut herkut, kun en syötä niitä muutenkaan.

Jos saisit valita itsellesi kaupasta korillisen tavaroita ilmaiseksi, mitä laittaisit koriin?
° oletan että kyse on ruokakaupasta. vihanneksia, kahvia, vihreää teetä, tomaattikeittoa, rasvatonta maitoa, vessanpaperia, pipsalle jauhelihaa ja riisiä.. eiköhän se kori oo tuossa vaiheessa aika täysi.

Jos joku tarjoaisi sinulle salmiakin tai lakritsin, kumman ottaisit?
° lakun.

Jos saisit valita, menisitko Disney Landiin 4 päiväksi vai viikoksi Tokioon?
° disney landiin.

bloody hellSunnuntai 08.04.2007 02:28

[x] Heittänyt kännykkäsi seinään?

[x] Suudellut tyttöä?

[x] Saanut kympin kokeesta?

[x] Saanut nelosen kokeesta?

[x] Ollut jälki-istunnossa?

[ ] Jäänyt luokalle?

[x] Käynyt psykologilla?

[x] Lyönyt/puristanut jotain perseestä?

[x] Uinut avannossa?

[x] Tapellut opettajan kanssa?

[x] Ollut monta päivää syömättä?

[ ] Syönyt sushia?

[x] Fanittanut Spice Girlsiä?

[ ] Karannut kotoa?

[x] Karannut koulusta?

[x] Nukahtanut tunnille?

[ ] Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin?

[ ] Tehnyt itse lävistyksen? (tässä luetaan korvat myös mukaan)

[ ] Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla?

[ ] .. tahallaan?

[ ] Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä?

[x] Sanonut jollekkin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä?

[x] Saanut valituksia naapureilta?

[x] Rikkonut ikkunan tahallaan?

[x] Saanut jätkää itkemään?

[x] Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia?

[ ] Tehnyt spagaatin?

[x] Yrittänyt baariin alaikäisenä? (ja päässy)

[ ] Piilottanut purkkaa koulussa pöytien alle/patterien väliin/kaiteisiin/ikkunoihin?

[x] Luntannut?

[Ei aihetta]Lauantai 07.04.2007 16:36

Pohkeesta vetää suonta perkules. Meinasin lähteä käymään Haarlassa mutten taida jaksaa. Uupumus. Olen taas ihan väärässä päivässä. Eilen luulin että on sunnuntai, nyt luulen että on perjantai. Mutta mitäpä tuosta. Plaah..

1. Mitä sanoit viimeksi?
- nyt perkele lakkaat kaivamasta sitä sänkyä.

2. Jos maailma tuhoutuisi ja saisit säilyttää vain yhden elokuvan, mikä se olisi?
- mitä vittua sillä leffalla tekisi jos maailma olisi tuhoutunut?

3 muuttaisitko amerikkaan vai ranskaan?
- en kumpaankaan.

4. Avaruus- vai maailmanympärysmatka?
- avaruus.

5. Yö vai aamu?
- yö.

6. Pesetkö kätesi saippualla?
- jep.

7. Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia? Mitä?
- kuuntelen. chantal keviazukia.

8. Oletko halannut ketään tänään?
- iippua.

9. Mitä sanaa vihaat?
- monia. ihku on yksi niistä.

10. Jaksatko elää elämääsi?
- en.

11. Mikä on suurin unelmasi?
- enpä tiedä.

12. Jos sinun pitäisi menettää yksi viidestä aististasi, mikä se olisi?
- maku.

13. Jatka lauseita haluammallasi tavalla:

Rakkaus on... perseestä.
Minua naurattaa... harvoin.
Miksi kesä... on niin paska.
Matikantunnilla on... tylsää.
Elämän tarkoitus on... kitua ja kuolla.

14. Minkä elokuvan aikana viimeksi itkit?
- varmaan sen minkä viimeeks katoin, en vaan muista mikä se oli.

15. Jos saisit valita sukupuolesi, kumpi olisit?
- nainen ehdottomasti.

16. Käytätkö farkkuja kotona?
- joskus.

17. Minkä värinen postilaatikko teillä on?
- ei oo postilaatikkoa.

18. Mitä joit viimeksi?
- kahvia.

19. Montako tyynyä sängystäsi löytyy?
- 3.

20. Kenen vieressä nukkuisit tulevan yösi mieluiten?
- pipsan, kuten aina.

21. Oletko koskaan lyönyt ketään?
- olen.

22. Käveletkö unissasi?
- en enää. tai mistä mie tiiän.

23. Mitä sulla on nyt päällä?
- farkut, t-paita ja villatakki.

24. Koska värjäsit hiuksesi viimeksi?
- pari kk sitten.

25. Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
- en kasva koskaan isoksi.

26. Ruotsin numero todistuksessa?
- en muista.

27. Kenen kanssa viimeksi puhuit puhelimessa?
- ronjan.

28. Katsotko lastenohjelmia?
- joo.

29. Kenen kanssa puhut pisimpään puhelimessa?
- ronjan varmaan.

30. Mitä huoneesi seinillä on?
- tän huoneen seinillä on julisteita ja valokuvia.

[Ei aihetta]Lauantai 07.04.2007 02:47

Ihan ekana: JEEE Ari voitti!! Wuhuu!

Tulin äsken Haarlasta ja sain melkein sydärin kun paloauto ja ambulanssi kääntyi juuri meidän pihaan. Miun pahin pelko on et syttyy tulipalo kun Pipsa on yksin kotona. Juoksin koko matkan kotia. Ei ollu onneks meidän talossa mitään. Iippu oli iloisena ovella vastassa ja ihan ihmeissään kun heti ekana mamma ruttasi oikein kunnolla. Aarteeni<3 Nyt syön vähän parsaa, käyn parilla foorumilla, sitten katon Huippumallin uusimman jakson. Ja sitten kokeilen jos saisin nukuttua.

Miulla on ikävä ystäviä.. Olen jotenkin niin yksin, yksinäinen ja surkea olo.