IRC-Galleria

lfdxknSunnuntai 09.05.2010 22:53

Tummenna, jos väite pitää paikkansa.
Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille/isälle nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.

Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuu kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.

Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.
VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLEN:
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti.

Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.

Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.

Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.

Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.
SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.

Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.
MINULLA ON:
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.

Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.

Poreallas kotona.
MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.

Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.

Tehnyt runoja. ( äikäs )
Tehnyt novelleja.

Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.

Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.

Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Nolannut itseni ihastukseni edessä.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.

Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.

Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.

Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.

Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä
Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle.
OMISTAN:
Auton
Kännykän
Lemmikin
Internetin
Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koululaukun
Silmälasit
Penaalin
Kannettavan tietokoneen

HALUAISIN:
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua

Vettä
Limsaa
Suklaata

Kalaa
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita

Kameran
Pankkitilin
MINÄ OLEN:
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.

Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut summerlandia.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.

Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistunut
...onnistunut.
Lyönyt/puristanut jotain perseestä.

Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.

Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.

Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.

Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.

Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.05.2010 13:01

eile oli iha kivaa ft -rosasi

[Ei aihetta]Lauantai 08.05.2010 17:57

7 TOTUUTTA, HALUAISITKO:
Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? -JOO !
Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? -KYLLÄ <3 !
Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? -'jep !<3
Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - joo
Haluaisitko halata jotain tiettyä? - Kyl
Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - kyllä !
Haluaisitko seurustella nyt? . oishan se iha jees <3

[Ei aihetta]Lauantai 08.05.2010 17:54

tee tämä tytöstä ja pojasta kenen kanssa puhuit viimeksi mesessä!
tai lihoat 100 kiloa ja kaikki ystäväsi alkavat vihaamaan sinua!
TYTTÖ
Onko hän nuorempi vai vanhempi kuin sinä?: vanhempi
Onko hän joskus pussannut sinua?: joo
Tiedätkö hänen sukunimensä?: joo
Voitko kertoa hänelle salaisuuksiasi?: voin
Pidätkö hänen musiikkimaustaan?: jepa(=
Oletko nähnyt hänen vanhempansa?: olen
Oletko itkenyt hänen takiaan? : en kaij
Entä oletko itkenyt niin että hän näkee?: joo :D
Oletko matkustellut hänen kanssaan?: joo
Kuinka kauan olette tunteneet?:vuosi
Oletko nähnyt hänet humalassa?:olen :)
Tietääkö hän sinusta henkilökohtaisia asioita?: joo kaij
Kuinka hyvin tunnette toisenne?: semi hyvi
Oletteko nukkuneet samassa sängyssä?: jepaa
Oletko joskus ollut mustasukkainen hänestä?: en
Entäpä hän sinusta?: noei varmaankaa
Oletko halannut häntä?: olen :)
POIKA
Onko hän nuorempi vai vanhempi kuin sinä?: vanhempi
Oletko joskus ollut ihastunut häneen?: ehkäpä
Onko hän joskus pussannut sinua?: eeeei
Tiedätkö hänen sukunimensä?: tiedän
Voitko kertoa hänelle salaisuuksiasi?: enköhä mä voi
Pidätkö hänen musiikkimaustaan?:öööö,,
Oletko nähnyt hänen vanhempansa?: en
Entä oletko itkenyt niin että hän näkee?: en
Oletko matkustellut hänen kanssaan?: en
Kuinka kauan olette tunteneet?: hikisee kolme kuukaut
Oletko nähnyt hänet humalassa?: en
Tietääkö hän sinusta henkilökohtaisia asioita?: öö,ei kaij
Onko hän joskus ostanut sinulle jotain?: ei
Kuinka hyvin tunnette toisenne?: ei kovin hyvi
Onko hän pitempi kuin sinä?: on
Oletteko nukkuneet samassa sängyssä? : ei
Oletko joskus ollut mustasukkainen hänestä?: --
Entäpä hän sinusta?: ei kaij
Oletko halannut häntä?: öö,,en

[Ei aihetta]Lauantai 08.05.2010 17:27

tytöt tykkää, kun pojat..
- kertoo tunteistaan
- tekstaa illalla
- soittelee, vaikkei olisi asiaa
- kommentoi uusiin kuviin
- halaa takaapäin
- ei esitä
- kehuu rehellisesti

lisää tämä blogiis tai kukaan poika ei tule ikinä tekemään sinulle mitään näistä!

novittujesLauantai 08.05.2010 15:05

Jippii! Katsoit tämän.
Sen ansiosta keskiyöllä ihastuksesi tajuaa, että hän pitää sinusta.
Teidän välillänne tapahtuu jotain kello 12 ja 16 välillä.
Se voi tapahtua siis missä vain!
Jos et kopioi tätä heti sivullesi, hän vihaa sinua seuraavat 10 vuotta

[Ei aihetta]Lauantai 08.05.2010 14:03

oli eile muute iha kiva ilta :)

d44Torstai 06.05.2010 01:14

Valitse kuusi tyttöä jotka ovat tärkeitä sinulle !
HANNAG
kauan olette tunteneet? - joku puol vuotta
missä tutustuitte? - tunneil
onko hän rakas sinulle? - <3paras
oletko ikinä nähnyt häntä humalassa? - <3olen
kerro joku insidevitsinne? - hmm, en muista
onko teillä yhteisiä kesäsuunnitelmia? - on kaij
kuvaile häntä kolmella sanalla - <3 paras,kaunis,ihqu
mitä teette yleensä yhdessä? - kaikkee
Tunnetko hänet hyvin? - joo
Hannaa-
kuinka usein näet häntä? - joka päivä
oletko ikinä nähnyt häntä humalassa? - olen!
oletteko mielestäsi läheisiä? - <3joo
kerro hänen tyylistään? - sellane omanlainen,en osaa selittää
kuinka tutustuitte? - olin samal luokal
pystyisitkö itkemään hänen nähden? - joo
onko hänellä omat mielipiteet - on
mitä harrastaa? - ei mitään
seurusteleeko? - noup
riitelettekö koskaan? - kyl me vähäse
susk||
kauan olette tunteneet? - päälle vuos
missä tutustuitte? - koulus
mitä hän merkitsee sinulle? - paljoon<3
onko hän rakas sinulle? - on<3
oletko ikinä nähnyt häntä humalassa? - oon
kerro joku insidevitsinne? - en muista
onko kesäsuunnitelmia? - on
sälli69
oletko ikinä nähnyt häntä humalassa? - jepaa
kuvaile häntä kolmella sanalla - ihana,luotto,kivali<3
mitä teette yleensä yhdessä? - kaikee jännää
tunnetko hänet hyvin? - joo
kauan olette tunteneet? - päälle vuos
jonna
kuinka usein näet häntä? - aika harvoin
oletko ikinä nähnyt häntä humalassa? -olen :)
onko hän saman ikäinen kuin sinä? - on
kerro hänen tyylistään - se on jonna tyyli
kuinka tutustuitte? - öö,jossai leikkipuistos kai :D
reetta
pystyisitkö itkemään hänen nähden? - khyll
onko hänellä omat mielipiteet? - on !
mitä harrastaa? - ei mtn
seurusteleeko? - kyllä
riitelettekö koskaan? - kyllä

[Ei aihetta]Maanantai 03.05.2010 01:26

ABOUT YOU
Poltatko? - jepa
Oletko ikinä ollut humalassa? - olen
Pidätkö koulusta? - riippuu
Minkälaiset hiukset sinulla on? - mustat
Kuka on mielestäsi paras näyttelijä? - vitut kiinnosta
Tykkäätkö kauhuelokuvista? - iha semi
Pusu, suudelma, vai nuoleminen? - sama se
Minkä värinen paita sinulla on nyt? - harmaa
Missä asut? - tuusulas
Lempivärisi? - musta & valkone
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? - ipa
LOVE
Oletko ihastunut tällä hetkellä? - ehkä
Siviilisäätysi? - sinkku
Onko joku joskus särkenyt sydämesi? - joo
Onko kukaan ihastunut sinuun tällä hetkellä? - ei voi tietää
Voisitko mennä naimisiin rahasta? - en vityys
Onko rakkauselämäsi vilkasta? - en mä nyt tiedä
Millainen oli ensisuudelmasi? - en muista
Pitkä suhde, vai monta lyhyttä? - pitkä
Onko romantiikka tärkeää suhteessa? - on
FRIENDSHIPS
Onko sinulla yhtä parasta ystävää? - njoo
Onko sinulla paljon kavereita? - on ! <3
Kenen kanssa liikut koulussa? - kaikkien
Onko sinulla ystävää jonka olet tuntenut pienestä asti (alle kouluikäisestä)? - on kaij
Nimeä neljä ystävää, joiden kanssa sinulla on parhaat muistot? - sonja,hg,reetta,jonna
Menevätkö uudet ystävät vanhojen edelle? - ei
Kehen pystyt luottamaan 100%? - sonja
Voisitko lyödä ystävääsi? - jo
Ovatko ystäväsi ikinä pettäneet sinua? - ei
ONKO SINULLA TAPANA:
- Syödä kynsiäsi? » joskus
- Ajatella mitä muut sinusta ajattelevat? » jooo
- Rakastua vääriin tyyppeihin? » joskus
- Suuttua helposti? » joskus
- Myöskin leppyä helposti? » kyllä
- Kiroilla paljon? » joo
- Itkeä muuten vain ilman syytä? » öö,,ei
- Itkeä kun on vaikeaa? » kyl
- Nauraa omille jutuillesi? » joskus :D
- Katsoa muita nenänvartta pitkin? » ei
- Pureskella kumisaappaita? » ei:DD
- Istua tietokoneella liian kauan? » joo
- Höpöttää mitä sylki suuhun tuo? » joo
ONKO:
- Tylsää kun teet tällaista? » vähäse joo
- Kukaan kehunut sinua kauniiksi/komeaksi tänään? » ei kai
- Rahaa mennyt tänään paljon? » ei
HALUAISITKO
- Aikuisena lapsia? » joo
- Syödä jotain? » en
- Isoveljen/-siskon? » en
- Nähdä jonkun henkilön nyt? » joo
- Kuunnella nyt juuri Anna Abreuta? » ei
TÄLLÄ HETKELLÄ?
Mitä on päälläsi : vaatteet
Miten hiuksesi ovat : auki
Mitä syöt : en mitää
Mitä juot : en mitää
Mitä ajattelet : sitä
Kenelle puhut : ipa,simo.
Mitä katselet : konetta
Mitä kuuntelet : musaa
Mitä toivot : hmm,jtn
Mitä haaveilet : en mitää
Mitä haistat : en tiedä.
OLETKO VIIMEISEN VUOROKAUDEN AIKANA?
Itkenyt : en
Nauranut : joo
Laulanut : jo
Peseytynyt : jo
Suudellut : en kaij
Tutustunut uuteen ihmiseen? : joo
Siivonnut huonettasi : en vitys
Ajanut jollakin kulkuneuvolla : en
Tehnyt sellaista mitä kadut syvästi : joo
Valehdellut : en
USKOTKO?
Ystäviisi : mm
Joulupukkiin : en
Satuihin : en
Kohtaloon : en tiedä
Sattumaan : joo
Jumalaan : emt
Kuoleman jälkeiseen elämään : en
YSTÄVÄT JA ELÄMÄ
Kenet ystävistäsi/kavereistasi olet tuntenut kauimmin? : en tiiä
Montako hyvää ystävää sinulla on : pari hassuu
Entä kavereita : monta
Oletko ikinä pettänyt ystäviäsi : en ?
Ovatko ystäväsi pettäneet sinut : ei ?
Kenen kanssa itket mieluiten : jonkun tärkeen
Kamalin tunne : ikävä
Paras tunne : : )
Mitä pelkäät eniten : jättämistä
OLETKO KOSKAAN?
Ollut niin humalassa, ettet muista eilisestä mitään : jo !
Jättänyt menemättä kouluun, väsymyksen takia : juu !
Potenut sydänsuruja : joo !
Pitänyt sinulle uskottuja salaisuuksia : kyllä !
Omistanut mielikuvitusystävää : en !
Ihastunut kaveriisi : joo kai
Itkenyt elokuvan aikana : joo
Rakastunut opettajaasi : en
Luntannut kokeessa : joo!
Ihastunut julkisuuden henkilöön : en
Rikkonut lakia : mm
Ajanut / kävellyt päin punaisia : oon
Lukenut salaa toisen kirjeitä, sähköpostia tai tekstiviestejä : juu =D
HENKILÖ...
Jota viimeksi halasit : vera kai
Jota viimeksi suutelit : ..
Jota viimeksi ajattelit : <3

[Ei aihetta]Maanantai 03.05.2010 00:47

Oliko hyvä vappu? - vitun jepa
Kenen kanssa vietit vappua? - kaikkien
Missä vietit vappusi? -valol
Alkoholia? - liikaa
Teitkö asioita joita et viime vappuna tehnyt? - joo
Millainen sää oli? - semihyvä
Saitko pusuja? - joo
Entäs haleja? - joo
Paljon kulutit rahaa? - 20
Mihin suurinosa rahoista kuluu? - kaikkeen
Olihan sinulla serpentiiniä? - öö,en muista
Entäs ruiskutettavaa hiusväriä? - ei
Tiesivätkö vanhempasi vappusuunnitelmistasi? -joo
Mitä teit viime vappuna? - en muista
Oliko kivaa? - oli
Darra ei ole kivaa, vai mitä? - nooo ei oo-.-