IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.01.2012 16:49

Jos yli 14, olet yksinkertaisesti tyhmä.

[1] Avannut jääkaapin, katsonut sitä, laittanut kiinni, heti perään avannut uudestaan.

[2] Olet katsonut ohjelmaa, ja kun mainokset tulee niin on unohtanut mitä ohjelmaa katsoo.

[3] Etsit jotakin tavaraa, vaikka se on kädessäsi. (tai päässä, esim. lasit)

[ ] Olet vahingossa mennyt vessaan, jättänyt lukon auki. Kun yrität lähteä vessasta, avaamisen sijaan lukitsetkin oven jonka jo luulit lukinneesi!

[4] Lyönyt kaveriasi, vaikka hän ei ole tehnyt mitään.

[5] Selittänyt jotakin, ja kaverisi eivät tajunneet mitään.

[6] Kertonut vitsin, jolle kukaan ei ole nauranut.

[7] Olit päättänyt mennä jollekkin sivustolle, mutta unohdit ja muistat myöhemmin, kun et ole koneella.

[ ] Mennyt kouluun ilman reppua.

[8] Tuntenut, että ihan kuin joku seuraisi sinua.

[9] Ottanut kännykän, avannut näppäinlukon ihan turhaan.

[10] Soittanut turhaan jollekkin kaverillesi, vaikka sinulla ei ollut asiaa.

[11] Olet lukenut jonkun sanan varmaan yli kymmenen kertaa, että tajuat mikä se on.

[ ] Tiedät mikä on järjestelmällinenvvalvollisuus

[ ] Et huomannut, että edellissessä oli kirjoitusvirhe.

[12] Etkä tajunnut, että edellisessäkin oli kirjoitusvirhe.

[13] Mennyt kouluun väärään aikaan.

[ ] Ollut kaupassa perheen/ystävien kanssa, ja pidit toisen ihmisen ostoskorista tai kärrystä tai jopa kädestä.

[14] Olet kertonut muille mielestäsi tosi hauskan jutun, mutta olet ainoa joka nauraa sille.

[15] Olet kertomassa hauskaa juttua, mutta et naurultasi pysty kertomaan sitä ymmärrettävästi loppuun.

[ ] Mennyt kouluun pyhäpäivänä

[16] katsonut kännykästä kelloa, mutta sinun oli katsottava uudelleen koska et muistanut mitä se näytti

[17] Ollut kaverin kanssa jossain ja puhunut itseksesi/tuntemattomalle ihmiselle, koska kaverisi hävisi jonnekkin.

eitokitylsääTorstai 10.11.2011 16:18

Dr. Phil sai testistä 55 pistettä, ja kun hän teki
tämän Oprahille hän sai tästä 38 pistettä.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan, jotta saisivat selville tämän testin tuloksen.

Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain 2minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua).
Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.

Aloita.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a. ( ) aamulla
b. (x) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. ( ) myöhään illalla

2. Tavallisesti kävelet...
a ( ) melko nopeasti, pitkin askelin
b (x) melko nopeasti, lyhyin askelin
c ( ) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d ( ) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e ( ) hyvin hitaasti

3. Kun puhut ihmisille,
a ( ) seisot kädet puuskassa
b ( ) pidät kädet yhdessä
c ( ) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d ( ) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e (x?) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi

4. Rentoutuneena istut...
a ( ) polvet ja jalat yhdessä
b (x) jalat ristissä
c ( ) jalat venytettynä eteenpäin tai suorina
d ( ) käpertyneenä jalkojesi päälle

5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit...
a ( ) isolla äänekkäällä naurulla
b (x) hillitymmällä naurulla
c ( ) hiljaisella naurahduksella
d ( ) hymyllä

6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen...
a ( ) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b (x) teet hiljaisen sisääntulon ja katselet ympärillesi tunnistaaksesi tuttuja kasvoja
c ( ) teet todella hiljaisen sisääntulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana

7. Jos joku keskeyttää sinut työskennellessäsi intensiivisesti, niin
a ( ) olet tyytyväinen tauosta
b ( ) olet ärtynyt keskeytyksestä
c (x)olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja

8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a ( ) punainen tai oranssi
b ( ) musta
c ( ) keltainen tai vaaleansininen
d (x) vihreä
e ( ) tummansininen tai liila
f ( ) valkoinen
g ( ) ruskea

9. Illalla, juuri ennen nukahtamista, makaat sängyssä...
a ( ) selälläsi, vartalo suorassa
b ( ) mahallasi, vartalo suorassa
c (x) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d ( ) käsi pään alla
e ( ) pää peiton alla

10. Mistä näet usein unta?
a ( ) putoamisesta
b ( ) taistelemisesta
c ( ) jonkin tai jonkun etsimisestä
d ( ) lentämisestä tai kellumisesta
e (x) ihmisistä
f ( ) unesi ovat aina miellyttäviä


PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4. (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7. (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6.
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2. (d) 1
5. (a) 6. (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4. (c) 2
7. (a) 6. (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3. (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6. (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2. (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1


YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

~♥~ 51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

x41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä. ~♥~

31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä.
Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.11.2011 21:36

Hullunhyvä horoskooppi, kertoo totuuden jos olet rehti. Älä fuskaa!
Jos olet täysin rehellinen, kertoo tämä horoskooppi sinusta totuuden.
Kirjoita vastauksesi paperille. Vastauksen löydät alalaidasta.

1. Kirjoita jokin vastasukupuolta edustavan nimi
2. Mikä on suosikkivärisi: punainen, musta, sininen, vihreä, keltainen?
3. Kirjoita oman nimesi ensimmäinen kirjain.
4. Missä kuussa olet syntynyt?
5. Kummasta väristä pidät enemmän, mustasta tai valkoisesta?
6. Kirjoita jokin sinun kanssasi samaa sukupuolta olevan nimi.
7. Mikä on onnennumerosi?
8. Pidätkö enemmän Sydneystä vai Brisbanesta?
9. Pidätkö enemmän järvestä vai merestä?
10.Kirjoita yksi toive; realistinen sellainen

Kun olet valmis, katso alla olevat vastaukset, mutta älä fuskaa!
Vastaukset:
1. Olet rakastunut mainitsemaasi henkilöön.
2. Jos valitsit:
* Punainen - olet huomaavainen ja rakastava
* Musta - olet konservatiivinen ja aggressiivinen
* Vihreä - olet mieleltäsi rauhaisa ja muutenkin rento
*Sininen - olet spontaani ja pidät siitä että rakkaasi jakaa auliisti pusuja ja huomiota sinulle
* Keltainen - olet iloinen ja annat käypiä neuvoja niille, jotka ovat apeita
3. Jos nimesi etukirjain on:
* A-K Sinulla on paljon rakkautta jaettavana pitkin koko elämääsi.
* L-R Yrität nauttia elämästäsi täysillä ja rakkauselämäsi alkaa pian kukoistaa.
* S-Z Jaksat auttaa ja lohduttaa muita ja tuleva rakkauselämäsi näyttää lupaavalta
4. Jos olet syntynyt:
* Tammi - maaliskuussa: Tästä vuodesta tulee hyvä ja tulet rakastumaan täysin yllättäen.
* Huhti - kesäkuussa: elät vahvassa rakkaussuhteessa joka kestää ja jonka muistot ovat ikuisia.
* Heinä - syyskuussa: Vuosi on sinulle huippuvuosi ja tulet kokemaan suuren positiivisen muutoksen elämässäsi.
* Loka-joulu: Rakkauselämäsi ei valitettavasti kukoista, mutta tulet aikanaan löytämään sen oikean.
5. Jos valitsit:
* Musta: Elämäsi saa uuden käänteen, joka loppujen lopuksi on sinulle hyväksi ja josta tulet myös iloitsemaan.
* Valkoinen: Ystäväsi tulee luottamaan sinuun ja omistautumaan sinulle, mutta et ehkä huomaa sitä.
6. Ihminen, jonka valitsit on paras ystäväsi.
7. Näin monta läheistä ystävää sinulla tulee olemaan elämäsi aikana.
8. Jos valitsit:
* Sydney: pidät seikkailusta
* Brisbane: olet varovainen ja rento
9. Jos valitsit:
* Järvi: olet lojaali rakkaitasi ja ystäviäsi kohtaan, mutta pidättäytyvä.
* Meri: olet spontaani ja voit auttaa jopa muita yltämään tyytyväisyyteen.
10.Tämä toive tulee toteutumaan jos laitat tämän päiväkirjaasi minuutin kuluessa

öäöääöäTorstai 27.10.2011 18:57

ääää, miks tänki pitää koko ajan muuttuu ? :oo

[Ei aihetta]Lauantai 01.10.2011 16:09

ME
♦ missä olet? > tomil
♦ mikä soi? > ei mikää
♦ huomisen suunnitelma > töihi
♦ onko meikkiä? > eii
♦ mitä päällä? > toppi &legginsit
♦ häpeätkö monia asioita menneisyydessäsi > no joo
♦ hiustenväri > ruskeet
♦ silmien väri > vihreet (vähä ehk sinertävät myös)

LOVE
♥ oletko ihastunut > ...
♥ onko rakkaus vaikea asia > öö ei ?
♥ onko rakkaus yliarvostettua > ei kaai
♥ voiko sinkkuna olla oikeasti onnellinen > jeaaa

KAVERIT
♥ tuletko toimeen kaikkien kanssa > en todellakaan.
♥ onko sinulla paljon kavereita > on joo :)
♥ kavereissa, laatu vai määrä> laatu ?
♥ montaako ihmistä voit sanoa vihaavasi > ainaki 5
♥ montaako ihmistä voit sanoa rakastavasi> montaa (;;
♥ oletko suututtanut jonkun läheisesi lähiaikoina >jj kai
♥ tahtoisitko pyytää joltain anteeksi > kyll

...Lauantai 24.09.2011 16:41

Illalla Kun Tyttö ja Poika Istuvat Puistossa....
Tyttö sanoo: Olenko mielestäsi söpö ?
Poika sanoo:Et.
Tyttö sanoo: Tappaisitko itsesi että pysyisin hengissä ?
Poika sanoo: En.
Tyttö sanoo: Olisitko surullinen jos kuolisin ?
Poika sanoo: En
Tyttö oli kuullut tarpeekseen ja lähti juoksemaan kotiin.
Poika otti tyttöä kädestä kiinni ja sanoi: Et ole mielestäni söpö, olet maailman kaunein.
En tappaisi itseäni, minä pyytäisin sinua tekemään sen. En olisi surullinen jos kuolisit, koska kuolisin itse.
Seuraavana aamuna.
tyttö ja poika kävelevät puistossa .
Tyttö sanoo: Rakastatko minua ?
Poika sanoo: Todellakin.
Tyttö sanoo: Olisitko iloinen jos kuolisin ?
Poika sanoo: En, kuolisin sinun kanssasi .
Tyttö sanoo: Valehteletko minulle ?
Poika sanoo: Miksi valehtelisin ?!? Minähän rakastan sinua!
Tyttö sanoo: Oletko varma?
Poika sanoo: Olen, Voisin kuolla puolestasi! Voisin kuolla, jotta sinä pystyisit elämään kunnolla! Voisin vaikka menehtyä sinun puolestasi kolarissa.
Illalla kun poika oli menossa kauppaan, hän näki sen mikä oli kaikkien painajainen.!
Hän näki tytön toisen pojan kanssa kaupan ovella. Poika meni nurkan taakse piiloon ja jäi katsomaan pettääkö tyttö hänet.
> >>>>
> >>>> Samassa tyttö suuteli toista poikaa... Poika juoksi metsään metsästys majalle, jonka omisti hänen isänsä.... Avasi oven ja otti aseen... Ja kirjoitti kirjeen jossa luki näin:
En Valehdellut sinulle, mutta sinä valehtelit minulle ! En voi kestää elämääni jos sinä valehtelet minulle ! Hyvästi: Rakas ja Muut...
> >>>>Poika juoksi kaupan luo, kulmalle missä oli ollut ja nähnyt tytön suutelevan toista. Itki hiljaa, meni vähän lähemmäs, mutta silti tyttö ei huomannut häntä, vaan oli toisen kanssa. Siinä samassa kuului iso laukaus ja poika makasi elottomana maassa. Tyttö juoksi hänen luokseen huutaen kun oli tajunnut kuka tämä oli! Tyttö luki kirjeen ja purskahti lohduttomaan itkuun. Hän tajusi samassa mitä oli tehnyt.

- Seuraavana aamuna tyttökin löydettiin kuolleena veitsi kädessään, huoneestaan.

- Kopioi tämä päiväkirjaasi, tai rakkauselämäsi tulee olemaan epäonninen seuraavat 10 vuotta
Mene kännykkäsi nimilistalle!

Nimi 3:
Onko hän hauska?:eipä oikeestaa
Oletko halannut häntä?: oon
Onko hän tyttö vai poika?: tyttö

Nimi 7:
Missä tapasitte ensimmäisen kerran?: kreetal <3
Onko hän sinulle tärkeä?: aika (:
Hänen nimensä viimeinen kirjain?: älllä mut puhelimes uuu :D


Nimi 9:
Tyttö vai poika?:tyttö
Rakastatko häntä?: e
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa?:een

Nimi 12:
Kuinka kauan olette tunteneet?: 1lk asti
Oletko ikinä suudellut häntä?: eeen
Oletko kertonut hänelle salaisuuksiasi?: joo kai joskus ala-asteel


Nimi 16:
Oletko lähettänyt hänelle tekstiviestejä?: joskus miljoona vuotta sitte :DD
Tunnetko hänet hyvin?: en oikee
Onko hän varattu?: eei ?

Nimi 23:
Onko hän kaunis/komee?: kaunis
Onko hän tyttö?: on
Onko hän samassa koulussa kuin sinä?: on

Nimi 26:
Oletko käynyt hänen luonaan?: e
Onko hän hauska?: eeei
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa?: i

Nimi 29:
Onko hän kaunis/komea?: joo
Joku muisto hänestä?: ooon
Onko sinulla hänen mese?: ei sil oo

Nimi 40:
Kuinka vanha hän on?: -97
Vihaatko häntä?: enn
Pidätkö hänestä?: kyll (:

Sitten mene saapuneisiin viesteihin.

EKA VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Minä vuonna tämä henkilö on syntynyt?:-98
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna?: ei mut koht on <3
Pidätkö hänestä?: joooooo ♥

trolol :DTiistai 06.09.2011 22:20

10 FAKTAA SINUSTA
- Pidätkö enemmän etu- vai toisesta nimestäsi? -toisest
- Onko sukunimesi -nen päätteinen? - ei
- Horoskooppimerkkisi - ja kuvaako se sinua? -jousimies, no jaa
- Kumpi on pidempi, etusormesi vai nimettömäsi? - nimetön
- Minkä värisiä villasukkia omistat? - kaikenlaisii
- Ovatko kyntesi tällä hetkellä pitkät vai lyhyet? - pitkät (paitsi yks)
- Löytyykö sinulta kaksihaaraisia? - kyll
- Minkä värinen on hiusharjasi? - vaaleenpunanen
- Entäpä hammasharjasi? -vaaleenpunanen
- Ja matka(bussi)korttisi? -onn

9 JOS SAISIT...
- Valita silmiesi värin, mikä se olisi? - ruskeet
- Olla joku eläin päivän ajan, niin mikä olisit? -joku jännä :D
- Olla joku julkkis päivän ajan, niin kuka olisit? -joku rikas (;;
- Valita oman etunimesi, mikä se olisi? -emt
- Kenet haluaisit, kuka hän olisi? - jokuu vaa
- miljoona euroa, mitä ostaisit? - no vähä kaikkee
- takaisin jotain, mitä olet menettänyt, mitä se olisi? -mm..
- tietää että elät enää viikon, mitä tekisit? - en tiiä

8 MIELIPIDETTÄSI, PUOLESTA VAI VASTAAN
- Abortti? - en tiiä kai huono
- Eläinkokeet? - ei hyvä!
- Lapsityövoima? - not gooood
- Fazerin lakupoika-kiista? - ?
- Uskonnot? - emt
- Kouluruoka? - yy
- Pakkoruotsi? - nojaa

7 USKOTKO...
- Jumalaan/jumaliin? - emt
- Itseesi? - kai ?
- Yliluonnolliseen? - vähä
- UFOihin? - e
- Kummituksiin? - e
- Horoskooppeihin? - en oikeestaaa
- Rakkauteen? - no kyll

6 SUOSIKKIASI
- Lempileipäsi? - paahtoleipäää
- Lempilaatikkosi? - öö?
- Lempijäätelömakusi? -lakritsi tai joku suklaa tai minttu (:
- Lempiherkkusi? - liian monta
- Lempijuhlasi? -rippijuhlat :D:D:D
- Lempijouluruokasi? -en tiääää

5 INHOKKIASI
- Inhottavin ruoka? -sipulikeitto :D
- Inhottavin väri? - oranssi
- Inhottavin tunne? - monii
- Inhottavin sana? - ...
- Inhottavin jäätelömaku? -emtt

4 KYSYMYSTÄ TAVOISTASI
- Pureskeletko kynsiäsi? - e
- Kumman puolen voitelet näkkileivästä? - öööööö
- Monellako tyynyllä nukut? - 2
- Missä asennossa nukut mieluiten? - kyljellää

3 VALINTAASI
- Hammastikku vai hammaslanka? -tikku
- Palasokeri vai taloussokeri? -talous
- Hiusharja vai kampa? - harja

2 OSAATKO...
- Katsoa kieroon? - kyl
- Heiluttaa korviasi? -no en

1 LOPPUKYSYMYS
- Miltä nyt tuntuu? - huoooh

...Tiistai 16.08.2011 18:34

Tiesitkö että:
-Pojat rakastuvat yleensä brunetteihin, ei blondeihin
-Mutta blondit ovat yleensä luonnostaan kauniimpia
-Mustahiuksiset tytöt saavat olla onnessaan , sillä pojat pitävät heistä
-Harrastatko hevosia? - Pojat eivät pidä siitä
-Pojat eivät pidä siitä että täytät kansiosi hevoskuvilla/koirakuvilla ym , etkä poikaystäväsi kuvilla
-Oranssi huone ei ole poikien mieleen
-Poikien on vaikea myöntää että rakastaa jotakuta

Tiesitkö myös että, jos et kopioi tätä päiväkirjaasi kuolet huomenna !

oletko blondi - en
luonnollisesti? - eeeen
oletko mustahiuksinen? - enn
harrastatko hevosia? - en
onko sinulla oranssi huone? - ei

...Maanantai 01.08.2011 20:34

tee tämä tai nolaat itsesi ekana koulu päivänä !
mikä päivä koulusi alkaa? - liian aikasin
kello? - kai 8 ?
koulu? - sipoonjoenkoulu
luokka? -9c...
mitä odotat tulevalta kouluvuodelta? - hmmmmm
onko opettajasi mukava? - jotkut iha jees
Mihin tähtäät? - arvosanat paranis