IRC-Galleria

Mä saan järjestää ihan mitä tahansa, vaikka vittu tulis joku Maaninkarock meidän pihaan, niin kaikki olis kuumeessa tai mitä tahansa, että eivät pääsis meille sillon. Halloweenina jos puolet mun kutsumista tulee niin se on jo ennätys todellakin. En enää usko että vika olis minussakaan, tuuri tai kohtalo vai mikä lie vaan inhoo mua sattumoisin. Ihmetelkää vaan miks angstaan, mutta ei oo vaan elämää. Eikä kiinnosta mikään. Kaikilla on jotain hienoja harrastuksia ja koko ajan ovat jossain menossa, minä nyhjään kotona enkä tee juuri koskaan mitään. Joku keikka on aina kohokohta, sitten on vaan koulua ja muuta paskaa. Enkä uskallakaan tehdä yhtään mitään, itsetunto keikkuu välillä tietyissä tilanteissa niin pohjassa että hui. Ja koska en tee mitään millekään, niin puolet ajasta oon huonolla tuulella koska oon epätietoinen kaikesta, ja puolet koska sätin itseäni kun en tee mitään. Jos mä taas teen jotain, niin oon niin varma, että siitä alkais vaan suuri angstikausi. Kuka tämän lukeekin, tietää varmasti, mitä tarkotan tällä...
Sitten musta tuntuu välillä, että mut on unohdettu kokonaan. Kaikki on jossain menossa keskenään ja mä täällä korvessa. Eipä kyllä sillä, että mua kiinnostas jotkut "järkevät aktiviteetit", niinku partio tai joku urheilu. Siks mä varmaan erakoidun, koska mun harrastuksia ei voi mitenkään porukalla harrastaa. Ja taaskaan ei porukkajutut kiinnosta.
Sitten koulu on niin perseestä. Varsinkin enkku on mulle jotenkin niin paljon vaikeempaa kun ennen, että ei jaksa kiinnostaa yhtään. Muutenkin ihan nollassa motivaatio kaikkeen.

Joo jättäkää vaan tää säälikää mua- angsti ihan huomiotta.