IRC-Galleria

mulika

mulika

sä et tiedä puoliakaan

[Ei aihetta]Lauantai 31.01.2009 14:39

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinan omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista kuinka lennetään.

Hahahaa:DTorstai 29.01.2009 14:17



Pieni poika kysyy isältään:
- Isä, meillä on ainekirjoitusta koulussa. Saanko kysyä jotain?
- Tietysti, poikani! Kysy pois.
- Mikä on politiikka?
- No jaa, politiikassa on viisi ryhmää:
1) kansa
2) hallitus
3) talousvalta
4) työläisluokka ja
5) maan tulevaisuus.
- Isä, en ymmärrä. Voitko selittää?
- OK, otetaan meidän kotimme esimerkiksi:
Minä tienaan rahat tähän meidän huusholliimme, joten minulla on taloudellinen valta. Sinun äitisi määrää ja käyttää rahat, joten hän on hallitus. Yhdessä me huolehdimme sinun tarpeistasi, sinä olet siis kansa. Pikkuveljesi on maan tulevaisuus ja hänen hoitajansa on työläisluokka. Ymmärrätkö nyt?
- Joten kuten ...

Yöllä poika heräsi siihen, että pikkuveli itki. Hän nousi katsomaan mikä oli, ja huomasi että veikalla oli kakat vaipassa. Hän meni vanhempien makuuhuoneeseen, missä äiti nukkui sikeästi, eikä herännyt pojan kuiskauksiin. Sitten hän meni lastenhoitajan huoneen ovelle ja näki avainreiästä, että isäkin oli siellä ... Kun he eivät vastanneet hänen koputuksiinsa meni hän takaisin nukkumaan.

Seuraavana aamuna poika sanoi isälleen:
- Isä, nyt minä taidan ymmärtää mitä politiikka on.
- Mainiota! sanoi isä. Selitä omin sanoin.
- Luulen että se on näin:
Hallitus nukkuu ja kuorsaa sillä aikaa kun taloudellinen valta panee työläisluokkaa p*rs**seen, kansaa ei noteerata millään lailla ja maan tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa.

Viihtymään:D:DLauantai 24.01.2009 20:28

mam.. mam.. mam....ja nam....:D:D

[Ei aihetta]Perjantai 23.01.2009 17:47

Jos jollakulla on tarvetta
lapsen piialle niin oon käytettävissä...
siis pientä korvausta vastaan
raha pula on iskeny ja haluun
saada mun h&m paketin postista :D:D

[Ei aihetta]Lauantai 10.01.2009 15:03

POIKAYSTÄVÄNI...

Kuinka kauan olette seurustelleet?: kihloissa jo 5vuotta
Miten hyvin luulet tuntevasi hänet?: Liian hyvin :)

Syntymäaika: 07.04.84
Missä asuu: samassa osotteessa :D
Sisarukset: anniina tuukka petteri johanna
Opiskelupaikka/ammatti: Töissä Jyväskuljetuksella
Unelma: köhm...höm... niit on paljon :D
Suosikkituoksu: police dark
Suosikkikirja: Aku Ankka :D
Suosikkileffa: vissii joku komedia?
Parhaan ystävän nimi: vissiin Anssi
Suosikkibändi: kaikki uppoo :D
Suosikkinäyttelijä: ei mitään tietoo :D
Harrastukset: viina, tupakka, autot
Kengänkoko: vissiin joku siro 45
Pituus: hmm..182?

YLEISTÄ...
Montako exää hänellä on?: totaa..enpä oikeestaan tiiä..
Hänen pisin suhteensa?: mun kanssa :D
Hän sai ensisuudelmansa?: ei tietoo..
Millaiset suhteet hänellä on vanhempiinsa?: ihan ookoo
Entä serkkuihin?: Joskus tuntuu et liiankin hyvät :D:D
Onko hänellä jokin sairaus?: Alkoholismi?
Muistatko hänen osoitteensa?: vaikee olla muistamatta..
Millainen hänen huoneensa/asuntonsa on?: ööööö...
Juoko/polttaako?: no juuuuu..
Lemmikkieläimet?: ei oooole :D
Hän vihaa...: politikkoja :D:D:D
Hän rakastaa...: no hei c'moon mua!
Miten juo kahvinsa?: Raakana/ Mustana

ONKO HÄN...
Fiksu: no juu :D
Hyvä ruotsissa: no ei :P
Entäpä englannissa: jaa a en menis vannoon :D
Avulias: hmm..ehkä ehkä ei
Ystävällinen: riippuu kelle
Hetero: no jooooooo
Empaattinen: no jonkuu verran
Surullinen: joskus joo..
Masentunut: nööyp
Siisti: tuskin :D
Perfektionisti: no ei todellakaan!
Narsistinen: eeei?
Hoppari: no ei :D
Punkkari: ei ..
Räppäri: jooei
Pissis: sehän se ;>
Gootti: nöy
Tylsä: never
Itsetuhoinen: ehei
Itseironinen: öööö???
Hauska: juuu
Yksinäinen: no ei

KUMMAN HÄN VALITSISI...
Kahvi - tee: coffee
Koira - kissa: vissiin koira?
Farkut - muut housut: työhosut/farkut
Kesä - talvi: nyt ei kyl osaa sanoo..
Syksy - kevät: luulisin et kevät..
Jenkki- brittienglanti: jenkki
Musta - punainen: musta :PP

Aww :)Perjantai 09.01.2009 01:49

Aww :)

Kaksi vauvaa istui pinnasängyissään, ja toinen huusi toiselle,
"Hei oleksää pieni tyttö vai pieni poika ?"

"Emmää tiedä," toinen vauva vastasi kikattaen.

"Mitä sää oikein tarkotat, ettet sä tiedä?" ensimmäinen vauva sanoi.
"Mää tarkotan etten mää tiedä mistä sen oikein voi erottaa,"
Vastasi toinen vauvoista.

"Mää tiedän" sanoi ensimmäinen vauva ylpeänä, "Mää kiipeän sun
sänkyys ja tarkastan."

Hän onnistui kiipeämään toisen vauvan pinnasänkyyn,
sitten hän nopeasti katosi peiton alle. Parin minuutin kuluttua hän tuli
takaisin näkyviin leveä virnistys kasvoillaan.

"Sää olet pikkuinen tyttö, ja mää olen pikkuinen poika," hän sanoi
ylpeänä.

"Sää olet aina niin älykäs," imarteli tyttövauva, "mut mistä sää
oikein tiedät?"

"Se on oikeesti ihan helppoa," vastasi poikavauva, "sulla on
vaaleanpunaiset sukat ja mulla on siniset."

Saa vastailla =)Torstai 08.01.2009 21:44

1. Millä nimellä esiinnyn kännykässäsi?
2. Kuvaile minua yhdellä sanalla?
3. Kuinka tärkeä olen sinulle?
4. Mitä sanoisit jos kuolisin?
5. Rakastatko minua?
6. Panisitko?
7. Jos saisit pyytää minulta mitä vain mitä se olisi?
8. Kerro yksi haaveesi minun kanssani.
9. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Kuka on sinulle maailman rakkain ihminen?
12. Mitä toivoisit minun sanovan sinulle?
13. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
14. Haluisitko olla minun kanssani koko elämän ajan?
15. Olemmeko ystäviä vai millainen on suhteesi minuun?
16. Mikä on paras ja pahin luonteenpiirteeni?
17. Miltä näytän?
18. Miltä en ainakaan näytä?
19. Olemmeko samalla aaltopituudella?
20. Voisitko kopioida tämän, niin voisin vastata myös sinulle?

8)Perjantai 26.12.2008 14:20

Yksikin pieni loukkaus saattaa saada olosi tuntumaan paskalta.
Loukkaa siis minua, miten vain tahansa, vaikkapa siitä, että kengännauhani ovat rumat. Sitten laita tämä omaan päiväkirjaasi. Ja kun saat kommentteja, laita tämä merkintä muistiin, ja kun olet hyvällä tuulella mene vain katsomaan tätä merkintää ja se muistuttaa, kuinka paskaläpi oikeasti oletkaan!

prklTiistai 23.12.2008 22:59



shit.. sain just äske tietää et mun äiti oli jääny auton alle ja joutu nyt sairaalaan, se kuulemma sai aivohalvauksen ja joutu koomaa..:( joten sori kamut, en tuu pitkää aikaa ulos mun huoneest..


sanoisin näin 10 min. päästä jos en olisi kopioinut tätä minuutissa päiväkirjaani. Jos et kopioi tätä minuutissa päiväkirjaasi, joku sukuluaisistasi joutuu kymmenen minuutin päästä auto -onnettomuuteen.