- Murehdituttaa ja pahasti. Eikä tästä inhottavasta tunteesta pääse oikein eroon. Asioihin ei pysty mitenkään vaikuttaan. Korkeintaan manata hengessä ja kirota tuulessa.
Jos kaikella on jokin tarkoitus tai merkitys, sitä on todella hankala toisinaan huomata. Eikä se lohduta et opetuksen näkee vasta ajan myötä. Mäen muista koska viimeksi olis tältä tuntunut. Ja se miten avuttomalta itte tuntee ittensä. Toisaalta jos sais vallan päättää, sanoa oma sana, osaisiko hoitaa sen parhaimmalla mahdollisella tavalla?
Pitäis jaksaa yrittää muistaa että ketään/mitään ei voi koskaan omistaa oikeasti. Tavara on vain tavaraa ja me ei täältä mukaamme mitään saa eikä ketään... .)