IRC-Galleria

Mennyt ja tulevaKeskiviikko 05.04.2006 16:31

Pieni katsaus menneisyyteen tai viime vloppuun. Ville ja pojat tulivat perjantaina. Nautiskelimme "hieman" päihteitä ja suuntasimme 45seen. Oli jees ilta, ei ehkä tapahtunut mitään suurta, paitsi että pelastin pojan putkareissulta. Hyvä minä \o/
Seuraavana aamuna heräsin suht. hyvissä voimin ja pian olikin jo aika siirtyä Lentävään. Keikka oli mainio ja porukkaakin oli kiitettävästi. Vaikka aluksi hieman epäilinkin keikan ajankohtaa 16.00, se osoittautuikin vallan hyväksi vaihtoehdoksi. Illan kuluessa saatoin nauttia hieman liikaa päihteitä ja väsymyskin iski, joten menin hieman lepäilemään.Yllätin itseni ja muut lähtemällä lopulta kuitenkin baariin. Arvasin, että meillä ei olisi mitään asiaa eilisen jälkeen 45seen, mutta jonotimme silti toivoen parasta. Poikaa ei kuitenkaan päästetty sisään, joten päätimme kaikki vaihtaa paikkaa. Olin hiukan pettynyt, myönnettäköön, mutta...

Ja mitäs nyt, yritän päästä taas arkipäivän rytmiin kiinni. Ajattelin yrittää pitää kiinni muutamista lupauksista, joita olen tehnyt itselleni. Se on vain osoittautunut yllättävän vaikeaksi. argh. Jos en voi luottaa itseeni, miten kukaan muukaan voi?!?

[Ei aihetta]Tiistai 04.04.2006 19:13

Nimi
Merja

Syntymäaika
20.7.80

Sukupuoli
nainen

Pituus
165 cm

Silmien väri
öö..vihertävät

Paino
voisi olla enemmänkin

Asuinpaikka
Oulu

Syntymäpaikka
Kuopijo

Oletko ikinä jäänyt luokallesi
en..

Jos, niin millä luokalla
----

Oletko ihastunut johonkin
ai niinku nyt vai? en kai mää

Onko sinulla poika-/tyttöystävää
Ei :(

Jos, niin minkä niminen


Kuinka kauan olette olleet yhdessä


Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi
housut ja hame ja paita

Harrastaisitko seksiä ennen avioliittoa
no juu

Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi
en kai

Oletko neitsyt
en, kun rapu

Poltatko
juu

Juotko
ei kait kukkaan voi ellää ilman juomatta?!?! ja alkoholiakin tullee maisteltua ihan riittävästi ;)

Lempivärit
punainen ja vihreä ja keltainen (liikennevalot <3)

Lempieläin
kyllä mää nostan kissat korkeimmalle, mutta tykkään kyllä varmaan melkein kaikista elukoista

Kuka on paras ystäväsi
Anskuliini

Oletko koskaan hakannut ketään
En, mutta olen mää lyönyt pikkasen, kun käskettiin :0

Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa
ehkä Anskun

Vietätkö paljon aikaa internetissä
juu

Oletko ujo vai ulospäin suuntautunut
sekä että

Vihaatko koulua
en kait mää vihhaa, mutta..

Onko sinulla sosiaalista elämää
ehkä jotain pientä.. :D

Luotatko helposti ihmisiin
se riippuu.. joskus liiankin helposti..

Oletko koskaan valehdellut parhaalle ystävällesi
Ehkä joskus

Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä
no en mää tiiä

Pidätkö tanssimisesta
juu.. :)

Oletko koskaan käynyt ulkomailla
juu..

Haluatko lähteä kotikaupungistasi
noh jos kotikaupunkina ajatellaan Iisalmea, niin sieltä on lähdetty jo vuosia sitten. Mutta jos kotikaupunkina ajatellaan Oulua, niin en kai mää täältä minnekään taho lähteä

Oletko hemmoteltu?
kai mää pikkasen olen ;)

Onko sinua koskaan jätetty
juu

Lempijuomasi
omppumehu

Juotko paljon vettä
jos on jano, mutta en kai mää hirveesti

Mitä hammastahnaa käytät
pepsodent

Onko sinulla kännykkää
joo

Jos on, niin minkä merkkinen
nokia

Keitä ihmisiä arvostat
kai mää mun ystäviä arvostan

Oletko roolimalli
toivottavasti en.. olisin erittäin huono roolimalli

Millaisia koruja käytät
korvikset on ja joskus harvoin jonkinmoisia käsi- ja rannekoruja

Mitä lävistyksiä sinulla on
Korvissa tylsät, mutta on ollut kulmassa ja kielessä

Mitä lävistyksiä haluaisit
en kai mää ennää mittään, kun ei ne oikein tahtonut pysyä mulla..nyyh

Pidätkö valokuvien ottamisesta
pikkasen

Pidätkö valokuvissa olemisesta
enpä juuri

Onko sinulla rusketusta
kai sitä vielä hitunen on jäljellä

Ärsyynnytkö helposti
riippuu kuka ärsyttää..

Oletko koskaan aloittanut juorua
en ole varma

Onko sinulla sisaruksia
noup

Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa
suurimman osan ajasta.. :)

Miten purat vihaasi
jaa-a riippuu

Oletko koskaan karannut
noup

Oletko koskaan saanut potkuja töistä
noup

Oletko töissä
en kai mää, mutta kuukauden päästä taas

Haaveiletko paljon
ehkä liikaakin.. :D

Onko sinulla paljon exiä
jokunen

Höpötätkö paljon
toisinaan

Millaisen tatuoinnin haluaisit
en juuri nyt mittään

Millaisia tatuointeja sinulla on
neliapila ja kissa

Lempikukkasi
gerbera

Miltä exäsi näyttää
noh. mitäpä tähän nyt sanos.. pituutta on vaikka muille jakaa ja jos laihtuu pikkasen, katoaa näkyvistä :D

Miltä viimeisin ihastuksesi näyttää
viimeisin ihastus?

Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus
en muista

Onnennumerosi?
27

Millaiset hiukset sinulla on
puolipitkät, pitäs olla kuparit, mutta..

Voisitko olla kasvissyöjä
en ehkä

Kuvaile ulkonäköäsi
?

Jos värjäisit hiuksesi, minkä värin haluaisit
kai mää jottain punasta tai kuparia.pitäs kyllä värjätä

Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa
kai mää voisin

Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa
juu

Milloin olit viimeksi humalassa
lauantaina

Milloin olit viimeksi treffeillä
hmm.

Onko sinulla ollut koskaan syömishäiriö(i)tä
noup, vaikka terkkari niin ehkä luulikin!?!?

Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida ennen kuin vastaat siihen
kai mää heti yritän vastata, jos aion vastata

Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi
kuulemma kummaltakin

Itketkö paljon
juu

Milloin itkit viimeksi
hmmm.. nyt en kyllä ole ihan varma.. tuskin siitä kuitenkaan kauaa on

Jos sinun täytyisi luopua yhdestä elimestä, minkä valitsisit
en tiiä

Mitä lausetta käytät eniten puhelimessa puhuessasi
hitsi, en tiiä tätäkään

Oletko romanttinen
pikkasen

Mistä pidät eniten vartalossasi
hitsi, vaikeita kysymyksiä

Mistä pidät vähiten vartalossasi
en kyllä oikein tiiä tätäkään.. kai mää oon suhteellisen tyytyväinen, pikkasen voisin painaa enämpi

Milloin oksensit viimeksi
sunnuntaina, mutta ihan pikkasen vaan :)

Pidätkö enemmän blondeista vai bruneteista?
kai mää bruneteista, jos on pakko valita

Mistä kohdasta pidät eniten vastakkaisessa sukupuolessa
käsistä :D

Minkä väriset alusvaatteet sinulla on tällä hetkellä
värikkäät

Miten olet sisustanut huoneesi/asuntosi
oman näköisesti..hih..punasta ja vihriää ja ruskeeta

Kengännumerosi
36-37

Millainen olo sinulla on tällä hetkellä?
ihan ok, pikkasen tylsää. ja tekis mieli jätskiä

Milloin viimeksi olit juhlissa
meillä tais olla omat kemut vloppuna. ;)

Mitä sinulla on päälläsi nukkuessasi
noh se vähän riippuu.. tavallisesti yökkäri

Onko sinusta liikkunut huhuja
ehkä

Mainitse yksi huono puolesi
itsekäs, kai

Mainitse yksi hyvä puolesi
hmm.. kai mää aika mukava oon, enkö olekin??

Menisitkö naimisiin rahan takia
en kai mää

Millaisella autolla ajat
eipä ole autoa

Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö
isin.. :D

Milloin viimeksi itkit koulussa
varmaan joskus ala-asteella

Poseeraisitko Playboyssa kahdesta miljoonasta eurosta
hitsi, mun muodot ei kyllä taitas riittää playboyhin, mutta saattasin kyllä harkita, jos joku ehdottaisi :D

Paljonko kello on kun lopetat tämän kyselyn
16.13

Taas näitäTiistai 04.04.2006 18:21

1: Ota lähin kirja ja katso siitä sivu 18, rivi neljä. Kirjoita mitä siinä lukee:
"..Viherrakentaminen sekä perinteisin että luonnonmukaisin rakennusmenetelmin"

2: Ojenna vasen kätesi niin pitkälle kuin pystyt. Mitä kosketat ensimmäisenä?:
-no tuo näyttö taitas tulla ekana vastaan

3: Mitä katsoit viimeksi TV:stä?:
- eilen vissiin salkkarit

4:Arvaa ilman kelloon katsomista:
- hmm.. jottain kolme

6: Mitä muuta kuin tietokoneen kuulet nyt?:
- musiikkia. Fiona Apple raikaa

7: Milloin viimeksi kävit ulkona ja mitä teit siellä?:
- pari tuntia sitten tulin koulusta

8: Missä nettisivulla kävit ennen IRC-Galleriaa?:
- taispa olla sähköposti

9: Millaiset vaatteet sinulla on ylläsi?:
- housut, mekko ja paita

10: Näitkö viime yönä unta? Millaista?:
- öh.. en kerro

11: Mille nauroit viimeksi?:
- varmaan koulussa jollekin. ei nyt muistu mieleen

12: Mitä huoneesi seinillä on?:
- noh siellähän on pikku-myy- ja pari peikkokorttia, Uppis-juliste, sitten vielä toinen juliste ja kuva kissasta ja auringinkukista, niin ja taulu, missä on kettu ja siinä lukkee 'oi ihana elämä' niin ja onhan mulla vielä yksi pikkanen taulu ja kissa oven päällä.. olikohan tuossa nyt sitten kaikki :)

13: Oletko nähnyt mitään outoa viime aikoina?:
- en kai mää..

14: Mitä ajattelet tästä kyselystä?:
- ihan kiva

15: Minkä elokuvan näit viimeksi?:
- oiskohan se sitten ollut se A Very Long Engagement

16: Jos tulisit multimiljonääriksi, mitä ostaisit?:
- noh en kai mää mittään tartte..woot.. noh ainakin yhet ihanat kengät stockalta :P.. uusi kotikin ois kyllä ihan jees..

17: Kerro itsestäsi jotain sellaista, mitä muut eivät tiedä?:
- en mää taida, kun sitten kaikki tietäs sen..

18: Jos voisit vaihtaa maailmassa yhden asian, huolimatta syyllisyydestä tai politiikasta,minkä vaihtaisit?:
- noh, oishan se ihan kiva, jos kaikilla ois ruokaa ja vettä jne.. öö..vastasinkohan nyt ihan kysymykseen.. vaihtaisin nälänhädän pois \o/

19: Pidätkö tanssimisesta?:
- juu, jos on hyvvää musiikkia

20: Minkä nimen antaisit ensimmäiselle tyttärellesi?:
- ei taia olla ihan ajankohtasta, niin en oo ehkä miettinyt

21: Entä ensimmäiselle pojallesi?:
- kts. edellinen

22: Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista?:
- kai mää voisin

23: Minkä kirjan luit/SELASIT viimeksi
- selasit?!? noh kai mää sellailin äsken tuota viherrakentajan käsikirjaa

24: Kuinka monta huonetta kodissasi on?:
- 3 makkaria ja sitten olkkari ja keittiö ja tietenkin vessa ja suihku ja pikkanen vaatehuone :P

27: Mikä uutinen on viime aikoina mietityttänyt sinua?:
- mää olen ollut nyt pikkasessa uutispimennyksessä..niin ei ole oikein mikkään mietityttänyt, kai..

28: Mitä näet katsoessasi ulos ikkunasta?:
- lunta tai jottain sellasta näyttäs satelevan

29: Mitä sinulle tulee mieleen sanasta punainen?:
- mansikka

30: Mitä aiot tehdä tänään?:
- en kai mittään suurta, kun oon saanut noita velvollisuuksiakin pikkasen hoidettua

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.03.2006 23:09

Hitsi,että meni päivä nopsaa
Mennään Onnelaan illalla :o
Tahtoo nähdä lisää Losteja
Ihan kohta jo perjantai ja pojat tulee
Hyvä mieli <3 (toistaiseksi)
Kiitos ja Näkemiin

[Ei aihetta]Lauantai 25.03.2006 17:24

Nämähän oli hauskoja, joten jatketaampa..

Missä asut:
Biisi: China
Esittäjä: Tori Amos
Kommentti: Oho, luulin, että Oulussa ;)

Kuvaile ensirakkauttasi:
Biisi: Hey Boy Hey Girl
Esittäjä: Chemical Brothers
Kommentti: Kaikki käy.. :o

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi:
Biisi: Bigger?
Esittäjä: Propellerheads
Kommentti: Heh, ai mikä oli?

Mikä on haasteesi:
Biisi:You want It Back
Esittäjä: Propellerheads
Kommentti: No siinäpä on haastetta kerrakseen

Ketkä ovat ystäviäsi:
Biisi: Yesterday
Esittäjä: The Beatles
Kommentti: Ai niiku eilen vielä oli, mutta tänään ei enää. :(

Kuvaile ulkonäköäsi:
Biisi: Breath
Esittäjä: Prodigy
Kommentti: ?

Mitä teit viime yönä:
Biisi: Silent Alarm
Esittäjä: Block Party
Kommentti: hih

Mikä on elämäsi tavoite:
Biisi: Levoton Tuhkimo
Esittäjä: Dingo
Kommentti: uuu.. Meitsistä tulee isona levoton tuhkimo, vai joko olen? ;)

Milloin harrastat seksiä:
Biisi: Seek You Out
Esittäjä: Poets of the Fall
Kommentti: jaha

Miten haluat kuolla:
Biisi: Got The Life
Esittäjä: Korn
Kommentti: En koskaan

Mitä sanot vanhemmillesi:
Biisi: Hit Me With You Rhythm Stick
Esittäjä: Ian Dury & The Blockheads
Kommentti: Tuskin

Missä vietät aikaasi:
Biisi: Hi-Fly Aeroplane
Esittäjä:JS16
Kommentti: kiva

Mitä ajattelet yhteiskunnasta:
Biisi: Uusi Resepti
Esittäjä: Regina
Kommentti: Ei tätä kestä ilman lääkkeitä ;)

Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi:
Biisi: Last Forever
Esittäjä: Thirteen Senses
Kommentti: oho, ei kai

Mikä on selityksesi kaikelle:
Biisi: So Close
Esittäjä: Alice In Chains
Kommentti: niinpä, mutta silti niin kaukana..

Mitä ajattelet perjantaisin:
Biisi: Sinä ja Minä
Esittäjä: Dingo
Kommentti: :D

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia:
Biisi: The Way Things Are
Esittäjä: Fiona Apple
Kommentti: jaha

Mikä on lempivärisi:
Biisi: Midnight Ravers
Esittäjä: Bob Marley
Kommentti: Väri?!?!

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille:
Biisi: Klåparen
Esittäjä: Kent
Kommentti: Siinä teille 'heittiöt'

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt:
Biisi: Haunt You Every Day
Esittäjä: Weezer
Kommentti: hih..Pöö

Kuvaile parasta ystävääsi:
Biisi: I Want More
Esittäjä: Faithless
Kommentti: Mietipä sitä? :)

Mitä on sänkysi alla:
Biisi: Deer Dance
Esittäjä: System of a Down
Kommentti: Oikeestiko?

Mikä on ollut suurin saavutuksesi:
Biisi: Hell Yes
Esittäjä: Beck
Kommentti: ?

Mihin menet häämatkalle:
Biisi: This Cocaine Makes Me Feel Like I'm On This Song
Esittäjä: System of a Down
Kommentti: heh

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi:
Biisi: Evil Deeds
Esittäjä: Eminem
Kommentti: joo-o

Missä olisit mieluiten juuri nyt:
Biisi: Daylight
Esittäjä: Maximillian Hecker
Kommentti: Totta

[Ei aihetta]Lauantai 25.03.2006 17:16

Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, painaa playta ja anna musiikin toimia profeettana.


Mitä ystäväni minusta ajattelee?
laulu: Africa Unite
artisti: Bob Marley
kommenttisi: Noh.. Mitä tuohon nyt sanois

Onko elämäni hyvillä raiteilla?
laulu: When I'm Sixty-Four
artisti: The Beatles
kommenttisi: Ehkä silloin

Mitä pitäisi syödä tänään?
laulu: Compliments
artisti: Block Party
kommenttisi: Eli tarkottaako tää nyt sitä, että mun pitää olla kohtelias, jotta pääsen syömään?!?

Millainen olen kun suutun?
laulu: Right Now
artisti: Korn
kommenttisi: Heh, olen juuri nyt suuttunut. Hyvä, hyvä. Ei kyllä aivan vastannut kysymykseen, mutta..

Mikä auttaa tylsyyteen?
laulu: Real Thing
artisti: Alice In Chains
kommenttisi: Really?

Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
laulu: There's A Place
artisti: Carpark North
kommenttisi: Missä?

Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
laulu: Shine On Me
artisti: Kingston Wall
kommenttisi: :)

Elämän tarkoitus (itselle)?
laulu: The Hand That Feeds
artisti: Nine Inch Nails
kommenttisi: nice

Mitäs tän jälkeen kannattais tehdä?
laulu: Accept The Pain
artisti: Paradise Lost
kommenttisi: No antaa tulla vaan, kyllä mä kestän

[Ei aihetta]Lauantai 25.03.2006 16:42

Tämä on niiitä viikonloppuja, jolloin heitetään kaikki suunnitelmat romukoppaan. Ja minulta vielä kysytään, miksi en tahdo suunnitella mitään etukäteen. Miksi mitään suunnittelisi, kun mikään ei kuitenkaan onnistu. Saakelin Posu.
Pitäisi vain olla vieläkin itsekkäämpi ja tehdä aina niinkuin itse tahtoo.
Ja olen ihan vitun pahoillani, kun en kuullut mitä puhuit. Ovi oli melkein kiinni ja musiikki soi. Tai ehkä olit oikeassa, ehkä minua ei vain kiinnostanut.

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.03.2006 17:52

Sarah luettu. LeRoyn kirjat on kyllä aina aika ällötyksiä.

Selvisin hengissä aamuisesta tatuoinnin ottamisesta \o/

Jos vielä tän päivän lepäilisin ja huomenna alkaisin oikeasti tekemään jotain hyödyllistä, kun alkaa aika kohta loppumaan. Mutta kun ei ole minkäänlaista motivaatiota yrittää piirrellä pihaa, niin eihän siitä sitten mitään tule. Grrr

[Ei aihetta]Tiistai 21.03.2006 19:25

Otorin klaanin tarina II Nurmi vuoteenaan luettu.

Tylsistytttää. Oikeasti. Lunta sataa :(
Huomenna saan kuvan selkään, hui. :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.03.2006 18:58

Olen
[x]Suudellut miestä
[x]Suudellut naista
[x]Käynyt huussissa
[x]Ratsastanut kamelilla
[x]Harjannut kissaa
[x]Ollut jälki-istunnossa
[x ]Lyönyt kaveria
[ ]Halannut naapuria
[ ]Juonut samppanjaa
[ ]Heittänyt televisiota ikkunasta
[ ]Käynyt Amerikassa
[x]Puhdistanut wc-pönttöä
[x]Käynyt Puuhamaassa
[x]Valehdellut äidilleni
[ ]Ollut musiikkivideossa
[ ]Omistanut syyliä
[ ]Tanssinut napatanssia
[x]Varastanut
[ ]Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x]Valvonut koko yön
[ ]Rikkonut ikkunaa
[ ]Sanonut "rakastan sinua"
[ ]Stripannut
[x]Ollut rippileirillä
[x]Nukkunut villasukat jalassa
[ ]Pissinyt yli 8 vuotiaana housuun
[x]Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[x]Mokannut kotitalouden tunnilla
[ ]Tehnyt yli 80€ kännykkälaskun
[ ]Leikannut koiran kynsiä
[ ]Pessyt vauvan pyllyä
[x]Ollut päivän syömättä mitään
[x ]Ajanut traktorilla
[x]Tilannut taksia
[ ]Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ]Ajanut viiksiä
[x]Syönyt kynsiä
[x]Soittanut pilapuhelua
[ ]Ollut Ankkarockissa
[ ]Käyttänyt mikroshortseja
[x]Rikkonut lupaustasi
[x]Ollut moottoripyörän kyydissä
[x]Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[x]Soittanut seksilinjalle
[ ]Haukkunut hoppareita
[ ]Soittanut bassoa
[x]Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x]Uinut vaatteet päällä
[x]Kuunnellut klassista musiikkia
[ ]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x]Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x ]Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[x]Nielaissut jääpalaa
[ ]Tippunut ponin selästä
[ ]Haukkunut hevareita
[ ]Ollut vaahtobileissä
[ ]Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x]Soittanut väärään numeroon
[x]Oksentanut ruusupuskaan
[ ]Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ]Halannut julkkista
[x ]Itkenyt ilman mitään syytä
[ ]Ollut alaikäisenä baarissa
[x]Laskenut pulkalla katolta
[x]Nostanut lippua salkoon
[ ]Ollut järjestämässä discoa
[ ]Saanut turpaan tuntemattomalta
[ ]Matkustanut peräkontissa
[x]Siivonnut lattialta oksennusta
[ ]Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ]Karannut kotoa
[ ]Tilannut Mix-lehteä
[ ]Saanut 4 kokeesta
[x]Käynyt eduskuntatalossa
[ ]Pelannut kännykällä kirkossa
[x ]Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x]Nähnyt kaupassa julkkista
[x]Pelännyt hämähäkkejä
[ ]Ihaillut gootteja
[ ]Hävennyt kilojasi
[x]Ollut puolukassa
[ ]Rakastunut
[x ]Poistanut punkkia
[x]Pitänyt stringejä
[x]Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ]Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ]Hypännyt 10 metristä pää edellä
[x]Liftannut
[x]Kerännyt mansikoita
[ ]Ajanut mopolla päin seinää
[ ]Seisonut hevosen selässä
[x]Käynyt navetassa
[ ]Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ]Esittänyt Güntheria
[ ]Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ]Tuntenut mielisairaan
[ ]Hypännyt benjihyppyä
[x]Ollut yksin lentokoneessa
[x ]Eksynyt kaupungille
[ ]Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[ ]Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[xLaulanut mikrofoniin
[ ]Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x]Astunut lehmän paskaan
[x]Nielaissut purukumia
[ ]ollut/vieraillut vankilassa
[x]Itkenyt itseni uneen
[x ]Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[x]Ollut alipainoinen
[ ]Käyttänyt narubikineitä
[ ]Laihduttanut
[ ]Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x]Juonut Hyla-maitoa
[x]Käyttänyt henkseleitä
[ ]Fanittanut RAW:ta
[x]Ostanut e-pillereitä
[ ]Hengittänyt heliumia
[x]Käyttänyt ripsentaivutinta
[x]Koskettanut käärmettä
[ ]Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ]Ollut tuhkarokossa
[x]Tehnyt heräteostoksia
[ ]Hävennyt tyttöystävääsi


Oletko koskaan...

[x] saanut kymppiä kokeesta
[ ] saanut nelosta kokeesta
[ ] uinut avannossa
[ ] käynyt Lontoossa
[x ] mennyt vahingossa väärään junaan
[ ] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[ ] diggaillut Spice Girlsiä
[x] tehnyt runoa
[x] lyönyt jotakuta
[x] ollut lempiartistisi keikalla
[x] harrastanut balettia
[x ] varastanut mitään
[x] ollut kirpparilla myymässä
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x ] ollut vähällä jäädä auton alle
[x] värjännyt hiuksiasi
[x] lintsannut
[x] saanut jälki-istuntoa
[ ] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] matkustanut pummilla
[ ] rukoillut Jumalaa
[x] lukenut Raamattua
[ ] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[x ] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[x] suudellut
[x] soittanut pilapuhelua
[ ] alkanut venäläistä postia
[x] kokeillut nyrkkeilyä
[x] kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] voittanut arvonnassa
[ ] pyörtynyt
[ ] haaveillut näyttelijän urasta
[x] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] lukenut dekkaria
[x] menettänyt läheistä ihmistä
[ ] ollut isosena jollain leirillä
[ ] käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseäsi yksinäiseksi
[ ] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] ollut katsomassa oopperaa
[ ] harrastanut näyttelemistä
[x] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] neulonut lapasia
[ ] katsonut Stand by me-leffaa
[x] eksynyt
[ ] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] liftannut
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[ ] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] soittanut/laulanut "bändissä"
[x] ajanut autoa
[ ] ajanut mopoa
[ ] nukahtanut koulussa tunnille
[ ] saanut aivotärähdystä
[ ] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[ ] maalannut taulua
[x] ollut yli kuukautta pois kotoa
[x] ollut (kesä)töissä
[x] maistanut mustekalaa
[ ] unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivää
[x] ollut festareilla
[ ] karannut kotoa
[ ] luntannut kokeessa
[ ] saanut ampiaisenpistoa
[ ] saanut murtumaa
[ ] antanut rahaa katusoittajalle
[x] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykätä siitä
[ ] toivonut että tämä gallup loppuisi jo