IRC-Galleria

C-hepatiitti-infektion eteneminen ja hoito

C-hepatiitti on C-hepatiittiviruksen aiheuttama maksatulehdus, joka tarttuu infektoituneen veren välityksellä. C-hepatiittia vastaan ei ole vielä onnistuttu kehittämään ennaltaehkäisevää rokotetta.

C-hepatiitti voi olla joillakin lähes oireeton, toisilla se voi aiheuttaa lievää ja toisilla vakavaa maksan arpeutumista. Vakava arpeutuminen, kirroosi, on parantumaton.

Mittauta maksa-arvosi säännöllisesti, esimerkiksi kerran vuodessa, jotta tiedät missä kunnossa maksasi on. Maksa-arvosi voit mittauttaa esimerkiksi omalla terveysasemallasi.

C-hepatiitti ei koteloidu. Tartunnan saanut joko paranee tai jää tartunnan kantajaksi. Suurin osa tartunnan saaneista, noin 80 %, jää hepatiittiviruksen kantajiksi ja voi tartuttaa muita ihmisiä koko ikänsä. Kantajiksi jääneistä osalle kehittyy myöhemmin vakavia maksasairauksia, esimerkiksi maksasyöpää. Sairauksien kehittyminen vie muutamasta vuodesta kahteenkymmeneen vuoteen. Päihteet, varsinkin alkoholi, ja jotkut lääkeaineet nopeuttavat maksasairauksien kehittymistä.

Noin 20 % C-hepatiittitartunnan saaneista paranee spontaanisti. Tällöin virus häviää heidän elimistöstään. C-hepatiitille ei kuitenkaan voi tulla immuuniksi. Jos paranet C-hepatiitista, voit saada myöhemmin uuden C-hepatiittitartunnan.

C-hepatiittia voidaan usein hoitaa interferoni-ribaviriini-lääkehoidolla. Aina hoitokeinoa ei kuitenkaan ole, tai hoidosta ei ole apua. Hoito tehoaa eri tavoin C-hepatiitin eri alatyyppeihin.

Interferonihoito on raskas sekä psyykkisesti että fyysisesti ja sen aloittaminen edellyttää 1-2 vuoden päihteettömyyttä. Hoito kestää puolesta vuodesta vuoteen ja siihen saattaa sisältyä huomattavia sivuvaikutuksia. Osalla potilaista hoito voidaan joutua keskeyttämään sivuvaikutusten vuoksi.

Opiaatti-korvaushoidossa oleminen ei ole välttämättä este hoidon aloittamiselle.

Kerro C-hepatiittitartunnastasi lääkärissä, hammaslääkärissä tai laboratoriokokeissa käydessäsi. Tällöin hoitohenkilökunta voi suojata itsensä ja muut potilaat tartunnalta. Samoin hoidossa voidaan tällöin pyrkiä välttämään maksaasi rasittavia lääkkeitä. Hoitohenkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus!

C-hepatiittitartunnan saaneena voit edesauttaa maksasi hyvinvointia syömällä terveellisesti ja liikkumalla riittävästi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.