IRC-Galleria

väitettiin että se lentääPerjantai 02.01.2009 17:15

500mk eli markkaa, ja Jouni pitää suunsa kiinni. Grand jury ei ole ikinä ollut siivompi, haetutin porsliinitkin teehetkiä varten. Recessus stylohyoideus. Oli selvää että Ikos oli avannut haalarinsa etutaskun ennen pitzan toimitusta, mutta DEA väitti että polttoainetta oli kulunut vain viisi millilitraa. Romppainen ei olisi voinut käydä Kajaanin kautta kuten puolustuksen julkilausumassa väitettiin.

aivan liian likaista siivoojalleKeskiviikko 31.12.2008 21:35

Juma ja Lauta, alkavat kierrokset olla kohdillaan kun uuden Iszwatin kolmastoista tuleminen lähestyy. Tänään on aika juhlia niinkuin ei koskaan ole aikaisemmin juhlittu maapallon historiassa!!! Olen odottanut maailmanlopun alun loppua jo sata vuotta ja tänään aion käydä diasarjana koko aineiston läpi odottaessani vismuttia saapuvaksi.

Todistusaineisto #1: "Iszwatti" on kreikkaa ja tarkoittaa tukkalaitetta. Länsi-Berliinin suussa sama tarkoittaa miestä jolla on isot jalat.

Todistusaineisto #2: Kreikkalaiset keksivät ajanlaskun ja saksalaiset eivät milloinkaan pitäneet peruukkeja hoitaessaan punkkitarhojaan. Tänään on ajanlaskun loppupäivä ja punikkien maihinnousun vuosijuhla.

Todistusaineisto #3: Historiankirjoissa on ammoisista ajoista lähtien näytetty kuvia, ja kuvat eivät valehtele. Taivaalla näkyy valoa.

Todistusaineisto #4: Värähtely tuntuu nivusissa asti.

Tänään lähtee mopo keulimaan, sano minun sanoneen Seppo.

Heti.

Jack Bauerin uusi päiväKeskiviikko 31.12.2008 05:55

Ja niin oli valtakunta verolle pantava, ja siinain ja pukinmäen piiristä kaikki kansat vaeltivat stacen kautta hägikseen brikille. Uubarissa soi: "Nyt kommaa kehiin" sanoi bauert järvinen takapenkiltä. Luu oli ulkona ja kovat painoivat piipussa. Matikainen ajatteli: tästä lähtee vuosisadan briksi, mutta bulikka maksoikin seitkyt. Leskinen piti loput!!! Mikä saastainen!!! Silloin bauert astui kulman takaa: "olette pidätetyt".... (jatkuu seuraavassa numerossa kovempana kuin koskaan, tilaa omasi jo tänään vain 3mk)
Esi. Minkä vuoksi hänen nimensä oli Minka, ja miksi elämä ei soi kuin huuliharppuuna. Se joka ei ymmärrä nykyaikaisesta tulostekniikasta mitään voi painua helvettiin, minä ainakin tulostelen kuin aikamies ja joka värillä. Viimeisimpänä innovaationa on hullujenhuoneeni maalaus, keisarin vaatteiden leikkaus ja oman lehmän ojaan ajo. Hänninen tulee perästä mutta narkkaaminen siellä takapenkillä loppuu saatana, tai kyyti loppuu kuin lehmän häntä. Salasanat, kuka niitä kaipaa kysyy toimitus.

Biisi menee: "nalanala -la nalanaa, nalanala hevinvitunkuusi-nala naa. Heräsin illalla mennäkseni naamiaisiin."

Tilikauden voitto on tänään kolme, huomenna neljä.

Separ Cumstein, päivääLauantai 20.12.2008 05:59

Arvovaltainen isäntä Pekko ja hänen avovaimonsa Martti ovat poistuneet jukolan hovista, ja Iidas Juutikainen on jäänyt siivoamaan elämäänsä. Elokuvan seuraavassa kohtauksessa on takaa-ajo, sivulta-ajo ja edestä ajo, jäljelle jää vain iron keesi eli ns. viikingin tukka. Siihen asti kunnes Iidaksen elämästä saadaan painokelpoista, suoritetaan kasvojen kuorinta teräsharjalla perinteisen ajo-ohjeen mukaan. Nuori mies jaksaisi ripustaa vielä pyykit seisomaan, vanhat ymmärtävät istua märkien pyykkien päälle. Sekä nuori että mies ovat vanhoja, ja loput puusta.

Miksi tarinani kertoo Iidas Juutikaisen pesuohjelmista. Siksi koska normaali-ihminen kuorii hampaansa Omo Taedilla eikä kuormita yhteiskunnan hampaita näkkileivän syömisessä, minä taas en pidä näkkileivistä mutta satun pitämään Omo Taedista. Pienenä enkä keskikokoisena enkä isonakaan saanut syödä saippuaa vaikka olen yrittänyt parhaani mukaan kiroilla hississä.

Ekshalaatio onnistuu, mutta saippuakuplien puhaltaminen sisäänhengityksen aikana onkin jo haastavampaa. Nenän kautta kyseeseen tulee ns. aivopesu ja suun kautta ns. sinetöinti eli viimeinen voitelu.

Harjoiteltava on jotta ihmisiä syntyy, ja sen jälkeenkin ei ole.

Lyyrisenä preferenssinä mainittakoon vielä "Kalle Kustaa Korkki, kusi tuli suusta". Homma toimii kuin junaleikki vessassa!!!
Uudessa artikkelissaan dr.fil.med.' Dartos Homunculus jr. kertoo kinaasien yhteydestä suvunjatkamiseen (jallu2008/23-5). Mullistavan ja peräti artikkelin johtopäätelmän mukaisesti sinusoidi, androidi ja avaruuden esa ovat kaikki sukukypsyydeltään leikkokurkun luokkaa. Artikla onkin herättänyt suurta vastustusta astrologisissa piireissä. Suomen Tieteellinen Horoscooppi (SuTiHoro) ry.n puheenjohtamo, Markku Psoas-Alfa-Raatikainen, kertoo saaneensa ulkoavaruudesta viestin jossa avaruuden esat kertovat pettymyksestään tutkimusta kohtaan. "btziiii brbpbb-p-p ii II ii-i, aeikxozmycgg-cöå-bel, hrrrzkpkp-k ii" kertaa Alfa-Raatikainen viestin pääkohtia. Astromedisiinarien lehden pääkirjoituksessa (kallu2008/11-3b) Raatikainen myös kertoo avaruuden esojen pitävän jäätelöstä. Närää on herännyt myös Suomen Leikkokurkuille Elämän Kevät (SuoLiEläKe) ry.n paremmissa piireissä, joissa leikkokurkun vertaamista suvullisen lisääntymisen harjoittamiseen ja avaruuden esan siemennysmenetelmiin pidetään vähintäänkin loukkaavana ja kurkun mielen tasapainoa horjuttavana. Yhdistyksen kunniasisko Raija Rainer Viitanen-Kilde:n mukaan jo kolme kurkkua on menehtynyt panettelun seurauksena, ja useita hätätelepatialla toimivia energiakommuuneita on jouduttu perustamaan kurkkujen pelastamiseksi. dr.fil.med.' Dartos Homunculus jr. kuittaa kateellisten panettelut nauramalla partaansa ja juopottelemalla tiedepalkinnon rahat.

tohtori kertooTiistai 16.12.2008 00:22

Kahta en voi sietää: luonnonmukaisuuksia ja keinotekoisuuksia. Hiirihaukoilla tehdyt kokeet antavat ymmärtää että ihmisen peruspsyykeeseen eniten vaikuttavat nelipäinen kreisilihas ja joku hienon kuuloinen toinenkin nimi. Tomaattia, onhan sitä! Turhuuksien rovio ja ravihevosten kavio, ainakin mitä hieromiseen tulee. Kilpailuyhteiskunnassa pikaruoka ja pikasyöpä on eroteltu, vaikka maalaisjärkikin sanoo ettei läskinä oleminen ole yhtään sen mukavampaa kuin laihanakaan.

Musculus rectus femoriksen aponeuroosin kiristäessä istuinluun kyhmyn lateraalipuolta voi vain käydä sääliksi "toisten varjoon" jäävää nervus ischiadicumia, erityisesti sen endoneuriumin kloridipumppuja jotka viettävät siitä lähtien krapulaa ilman juhlia. Tämä perseelleen putoamisen menetelmä heijastuu koko yhteiskuntaamme alkaen aina hävityistä tenavatähti-kilpailuista. Itseasiassa Downin lain mukaan asiat eivät ikinä mene ns. "vituiksi" vain yksilötasolla: ne tekevät sitä solutasolla, elimen tasolla, yksilötasolla, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla, vesitasolla sekä klobalistis-universaalilla tasolla, josta päästään kätevästi kvanttitason kautta kvarkki-, molekyyli- ja solutasolle takaisin. Tähän cykliin ei tunnetusti auta kuin ankara kostokänni ja henkinen pronaatio jeesustelujen muodossa. Silti, mitä tulee elämän laatuun, kavokavaaliset anastomoosit ja rectokavaaliset anacondoosit ovat samoja ja aina yhtä mukavan tuntuisia, ja vaikka uskonto auttaa niin iso käsi korjaa sadon. Ei saatana, älä myy sitä voita, Esa. Mutta Esapa myy.

kovuu hakemassaMaanantai 15.12.2008 01:52

tta, ja lisäilyitä. Todellakin tiukkaa tekee myös seikka-akin maastameno. Itse kello reikä reikä päässä ja jäljellä oli kuin orastava keuhkoahtaumatauti. Liioittelun makua on myös punnerrusksessa vapaalla kädellä. Kuorikerros on parasta ihmisessäkin. Jokin kertoo minulle että ongelmia on vielä tiedossa.

notti potti, viistosti keniastaLauantai 13.12.2008 14:08

Sinä päivänä notti potti oli saanut valkoiselta mieheltä lahjaksi upouuden humbuckerin majaansa. notti potti tarkasteli sitä innostuksensekaisen ihmetyksen vallassa. Humbucker kiilteli syvää pohjoisen arvoa ja loi hämärän majan seinälle taianomaisen valoviirun: tällä muutettaisiin kylän lehmä- vilja- ja vesitilanne paremmaksi. Naisiakin saattaisi olla luvassa. Ainoa ongelma oli ettei valkoinen mies ollut muistanut jättää Humbuckeriin käyttöohjetta. Notti Potti asetti Humbuckerin mietteliäänä kylmälle liedelle: mies oli sanonut että taikakalu pitäisi asentaa sähkökitaraan. Eihän arvokkaan savannien taistelijan ja kymmenen lehmän omistajan arvolle voinut olla sopivaa kysyä mikä on sähkö tai kitara. Päitä oli nyökytelty, ja kylän lehmä- vilja- ja vesitilanne oli pysynyt samana. Tänään asiaan tulisi muutos: vanha mLungu oli nähnyt yöllä unen, jossa vaalensininen sohva nousi jaloilleen mystisessä oululaisasunnossa. Uneen oli liittynyt höyryä ja omituisia rituaaleja joita vanha mLungu ei ymmärtänyt. Olipa vaan todennut että kotka laskeutuu puolikuun aikaan ja kaamea katastrofi uhkaisi koko kylää jos hän ei ensimmäisenä saisi todeta Humbuckerin tuomien naislaumojen taikaa. Notti napsautti mikroaaltotulipesän päälle ja alkoi lämmittää humbuckeria kattilassa. Hmm, mielenkiintoista, hän ajatteli kun mikrofonin muoto alkoi hitaasti muuttua. Lämpötilan kasvaessa Humbucker alkoi höyrytä yhä enemmän, kunnes se äkillisesti suli nestemäiseen taikamuotoon. Notti potti hengitti taikahöyryä sisään innostuksen vallassa: tästä alkaisi muutosten ketju. Taikahöyry varmastikin kertoisi hänelle sähkökitaran salat. Sitten näyt alkoivat. Hän näki kuinka kylän portit aukeaisivat ja sisälle rynnisi lehmiä selät viljaa täyteen pakattuina, ja lehmillä ratsastaisivat ihanat savannien alastomat naiset. Hän näki myös mystisen sähkökitaran, joka näytti kalakeihään ja ulko-wc:n yhdistelmältä. Siihen humbucker pitäisi asentaa, varmaankin pöntön kohdalle. Vyötiäiset tanssivat onnesta soikeana wc:n ympärillä. Kaikki oli selvää, ja sitten notti potti kuoli rytmihäiriöihin hengitettyään liikaa muovista höyrystyvää HCN-kaasua. Kylän lehmä- vilja- ja vesitilanne pysyi samana. Oululaissohvakaan ei todellisuudessa saanut jalkoja.

Iskon stilmukkaPerjantai 12.12.2008 11:49

Kuten olin sanomassa hyvälle yskävälleni Sigmuntus Feudille, että voisi viettää vähemmän aikaa häkissä, samaan aikaan aika-avaruudessa: the cosminen radiaatio tunkeutui piriformilihakseeni, joka suggeroitui lantion alueelta kädeeni. Armokas nykiminen alkoi. Kädeni alkoi HAMUILLA. Ensin hamulus tapahtui kaulaksiani kohti, ja naps', kädi tarrasi kiinni kuin salacka vedessä tai ilmassa. Minä että. Kädi. Samaan aikaan musculus trochlearis ja m.transversus oculi alkoivat valua zilmiökuopastani ulos, sumentaen hetkeksi näkyvyyden. Minä että trokleri. Transu. Nämä uskonnolliset muskulukset valuivat proc.zygomaticuksen ali suuhuni samalla kuin silmämuna sluikahti kyynelkanavaa pitkin nenäonteloon. Aloin jyvätä mitä tapahtuu. Avaruuden esat yrittivät saada minut sädetettyä epäjumaluuksien palvojaksi. Trokleri ja transu alkoivat jauhaa suutani 800N+70+70N voimalla samalla kuin bulbus oculi luisteli nenänielun kautta hollille. Minä että saatananperkele, avaruuden vesat. Kieltää uskonnollisnäyt ja. Tavoittelen foliota, kiire. Avaan suutani nähdäkseni. Mutta suu jauhaa ja näen strobootioita. Otan kiinni, folio. Kietoudun säden estäväksi. Silloin tajuan: KÄDI. Vaihtanut folion paistinpaperiin. Sädetyksen teho paistui satakertaiseksi ja avain aurinkoon. Aamuni ei alkanut hyvinkään.