IRC-Galleria

Päätettiin joskus koulussa et tuun tänne mun pikku tokio hotel fanille uutena vuotena :D sitten tota noin on nyt tääl johannal ;D
Olipa kerran kaksi nuorta tyttöä, nimeltä Niina ja Johanna. Oli hauska ja kirkas päivä, vähän sumua ja surua ilmassa. Olimme päättäneet lähteä ulos, kunnes Johannan iskä halusi lähteä ampumaan raketteja. No me mentiin mukaan ja me kadottiin mattolaiturille.. Mikä se on? No mutta kumminkin olimme siis tulleet jonnekkin hevonperseeseen , tai jotain, joku mattojuttu.. siis siin pyhiksen lähellä. Siin ankkasorsien luona.. Juu, siinä justiin siin mis pestään mattoja ja on se hauska silta mist tekee mieli hypätä uimaan.. Noniin eli siis olimme mattojen pesupaikalla ampumassa raketteja. Tai Johannan isä ampui, kun olimme melommat kuset housussa pelosta. Vähän noloa kyllä, mutta minä kiljuin enemmän kun johanna

ihan vitsil, meil molemmil meinas tulla ruikut housuun. No sen hauskan jutun jälkeen menimme tankkaamaan, jossa johannan iskä teki hauskan käännöksen ja siinä me sitten kiljuttiin.. Tai siis mä (niina) kiljuin, kun en ollut tottunut tuommoiseen. Loppujen lopuksi pääsimme tuskaisen taipaleen jälkeen kotiin. Haimme piskin ja lähdimme ulos. out. : - D Olimme jo kävelleet pienen matkan, jolloin minä (niina) menin keskelle tielle, lievästi sanottuna "sokerihumalassa". Tiiäthän, yksi cocacola pullo ja sit olo on kun "diudiu!"

noniin jatkuu. Se cocacolapullo oli iso, ja siit oli johannakin juonu, joten ei ihme jos vähä huipottikin. Noh.. jospa pääsisimme asian ytimeen, eli itse "autokolariin", jonka väistimme pienellä huudolla.. "NIINA AUTO.." en tajunnut ja hoipersin siinä autotiellä takaperin kun tajusin "AUTO" johanna huus. Sit tajusin "Aaa, auto" ja siirryin pois ku auto oli melkee jo takana.Sitten öö

veimme koiran pois ja olimme tekemässä pihalla lumienkeleitä ! : )) Sit olimme menossa puistoon, mutta kylmä tunne niskassani sai meidät pysähtymään! Minun sudenvaistoillani kävi tunne, että meitä tarkkailtiin. Ymmärräthän? Sellanen pelottava katse selkä piissä. Sitten näimme lumiukon, tarkemmin sanottuna haamun. Tai siis ihmisen. Ei tiedetä mikä se oli, mutta pelottava kumminkin se oli! Me huudeltiin aika kovaan ääneen, että "Tuo on lumiukko! Mutta tuo on ihminen" sen tyylisiä lausahduksia, kunnes johanna (tarinan kirjoittaja niinan silmissä minä-kertojana) sanoi, että "sen pää kääntyy!" Me säikähdimme ja lähdimme juoksemaan pois. Lopuksi minä (niina) huomasin, että pää oikeasti kääntyi ja juoksimme tarinankertojan kotiin