IRC-Galleria

nannavaa

nannavaa

ja unelmien täyttymys.. <3

[Ei aihetta]Lauantai 16.08.2008 10:59

nyt aloin miettiin ihan tosissaan mihinhän mä olen taas mennyt nokkani työntään =D turha sitä on enään katua ku kerran tähän asti mentiin niin takapakkia en ota yhtään =D




tennari joutui herättää mut aamulla,ku mie vähän lähdin baariin,eksyin pippuriin mamman kans xD ei hävetä yhtään ikinä :D kyllä ne tuntu siellä kysyvän henkkareita kokoajan ;)
Autoilijoiden selitykset

Seuraavassa tosikertomuksia vakuutusyhtiöiden vahinkoilmoituskaavakkeista, joissa autoilijat ovat pyrkineet lyhimmällä mahdollisella tavalla kertomaan vahingosta. Virheellinen kielenkäyttö ja kirjoitus voi joskus olla hauskaakin.

* Tullessani kotiin ajoin väärään taloon ja törmäsin puuhun jota minulla ei ole.

* Luulin että ikkuna oli alhaalla, mutta huomasin että se oli ylhäällä kun pistin pääni sen läpi.

* Kaveri oli jokapaikassa kadulla. Minun täytyi kurvata monta kertaa ennenkuin osuin häneen.

* Lähdin tienreunasta, vilkaisin anoppiani ja ajoin padon yli.

* Yrittäessäni tappaa kärpästä, ajoin puhelinpylvääseen.

* Olin ajanut 40 vuotta kun nukahdin rattiin ja jouduin onnettomuuteen.

* Olin matkalla lääkäriin peräpään vaikeuksien kanssa kun kuningaspulttini antoi periksi ja aiheutti minulle onnettomuuden.

* Kun lähestyin risteystä niin yhtäkkiä eräs merkki ilmestyi paikassa missä koskaan ennen pysähtymismerkkiä ole ilmestynyt. En voinut pysähtyä ajoissa estääkseni onnettomuutta.

* Kerroin poliisille etten ollut loukkaantunut, mutta kun otin hatun päästäni totesin, että minulla oli kallonmurtuma.

* Olin vakuuttunut että vanha herra ei ehtisi kadun yli kun osuin häneen.

* Jalankulkijalla ei ollut tietoakaan minne mennä joten ajoin hänen yli.

* Näin hitaasti liikkuvan, surullisen vanhan herrasmiehen, kun hän pompahti autoni katolta.

* Epäsuora syy onnettomuuteen oli pieni kaveri pienessä autossa, jolla oli suuri suu.

* Lensin autostani, kun se jätti tien, myöhemmin minut löysi ojasta pari eksynyttä lehmää.

* Puhelinpylväs lähestyi. Tarkoituksenani oli kurvata kun osuin toiseen autoon.

* Toinen auto törmäsi minun autooni antamatta varoitusta aikomuksistaan.

* Törmäsin pysähtyneeseen kuorma-autoon, joka tuli toisesta suunnasta.

* Kuorma-auto peruutti läpi tuulilasin vaimoni kasvoihin.

* Olin ostanut taimia koko päivän ja olin matkalla kotiin. Tulin risteykseen ja yksi pensas hyppäsi eteen estäen näkökenttäni ja en nähnyt toista autoa.

* Autoni oli laillisesti pysäköity, kun se peruutti toiseen autoon.

* Näkymätön auto ilmestyi tyhjästä, osui autooni ja katosi.

* Tööttäsin, mutta äänitorvi ei toiminut, sillä se oli varastettu

* En voi maksaa korvausta, sillä vaimoni kuoli kolme vuotta sitten ja isoäitini elättää minut

* Jalankulkija osui minuun ja meni autoni alle

* Auto oli pysäköity kadun reunaan. Olin itse asioilla kun tulin auton luokse en itse huomannut koko asiaa mutta mukanani oli eräs mies nimeltä Virtanen, joka huomasi. Kyselimme lähistön ihmisiltä mutta kukaan ei osannut sanoa mitään.

[Ei aihetta]Perjantai 15.08.2008 17:47

nyt on sit hirveet paineet ku tietää että huomenna on ratkaiseva päivä;o
Älykkyysosamääräsi on: 75


einstein testin mukaan mun äo on 95 =D



tein kaks testiä ihan huvikseni =D

touhotuksia vol.3Keskiviikko 13.08.2008 14:24

Herran isä meinasin eilen saada pimeällä sydärit ja niko vaan nauro mun ongelmalle =D sit se viel alko kiusaan että se voi ihan hyvin olla susi xD meikä tietenkin uskoo :p yhenlainen jänishousu osaan olla,tuntuu että se joku jopa kiikkuu parvekkeen kautta sisälle..


pitäs tosiaan alkaa vähentään tätä ylenpalttista viinan lotrausta.. eihän tästä tule jouluakaan..


sä pidät mua ystävänäs ja tukenasi,mutta kyllä sä ajan myötä huomaat,että en muuta ku vedätä sua ku narussa ja tuut huomaan mikä tosiaan mulle merkitsee..en halua suhun samaistua en yksinäisyyttäni pelätä..



mä oon vahvoilla vielä,eipä tunnu missään tää ikävä ja vitutus,mutta pakoon mie tästä sun luotas tahtoisin,joten taitaa olla että tää neiti ottaa loma reissun =D lähtis vaikka yt:lle vähäks aikaa hengaan ja sit eräjomppeileen ='D

[Ei aihetta]Tiistai 12.08.2008 03:06

no niin ja nyt on pakko lopettaa tätä juomista eihän tästä tule enään mitään tosiaan.. =D ajatus jumii ja kaikki niin perseestä ku olla ja voi,hoho että naurattaa..


mie taidan tykätä pelastaa ihmisiä luokseni ja sen jälkeen ottaa hatkat jos alkaa jotain suhdetta perustaan mun kans vain parin minuutin tuntemisen jälkeen..huoh,lupasin pitää siihen yhteyttä mutta eipä mulla intoa löydy ollenkaan xD

kaitpa se siitä tajus ku en antanut ees puhelimen numeroa sille..



tennari mielessä vaan ja ainoastaan niin enpä usko että siinä mikään sit enempää lohduttaa..



kirakin on yhenlainen pullamössö,joka osaa jopa ottaa itse ruokaa =D söi mun eilisen päivällisen toissa päivänä ku jätin sen tunnin verran yksin -,-

touhotuksia vol 2. Perjantai 01.08.2008 14:47

no niin :D tää piti mennä lisään jo aikoja sitten mutta unohtui =D



nanna: mitä nuo oravat tuolla on?
henna: hannu heitti ne halus tietää osaako ne kiivetä puuhun.
sora: niimpä


reps

nanna: hannu heitti oravat pihalle,ku ne vittuili sille ='D



no niin ja sit jlk.. täs maanantaina saatiin teresan kans ahaa elämykset ja lähettiin käymään kemijärvellä :D hakeen yks pullopersesika xD teresan mukaan ;D

saa nähä mitä seuraavaksi =D

touhotuksia vol 1.Keskiviikko 23.07.2008 20:42

mikon joku hoito yritti kuristaa mut eilen,joten kivat jäljet kaulassa,ala selässä mustelma,mikko tönäs kohti autoa xD


nilkka mustana :D onnistuin pistämään sen auton renkaan alle ;D se on kyl heruttava:D

[Ei aihetta]Perjantai 18.07.2008 23:14

saatanan kiinanpaska =D nyt se kohta lopettaa startista käyntiin lähtemisen,eikä vituta yhtään -.-