IRC-Galleria

nappelssiini

nappelssiini

.tykkää mursusta <:
1. Avaa Google.
2. Mene kuvahakuun ja kirjoita nimesi siihen.
3. Ota eka tai toka kuva, lisää se tähän.

tiesin etten oo outoTiistai 31.03.2009 21:26



KUINKA SEKOPÄÄ OLET?

[1] karannut ikkunasta
[2] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[ ] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[3] rikkonut tahallaan jotakin
[4] heitellyt esineitä
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ] rikkonut lasin baarissa
[ ] suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[5] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[6] matkustanut pummilla
[ ] ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa
[ ] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[7] shoppaillut tilini tyhjäksi
[8] juonut raakaa vodkaa
[ ] lihonut yli 20kg ja olen silti normaalipainoinen
[ ] värjännyt hiuksiani kolme kertaa viikon sisällä
[ ] tiedän mikä on mepore
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[9] ollut päivystyksessä
[ ] soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[ ] tanssinut pöydillä
[10] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[11(tai siis emmä viä ihan aikuinen oo :D)] kiivennyt aikuisena puuhun
[ ] jumittunut baarin vessaan
[12] nukkunut väärinpäin sängyssä
[13] kuvitellut olevani satuhahmo
[14] leikkinyt ruoalla
[15] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[16] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[mitä ne on] saanut diagnoosin/ diagnooseja
[17] valehdellut ikäni
[ ] saanut sakot
[ ] syönyt kolmiolääkkeitä
[18] kuullut tai nähnyt harhoja
[ ] pohtinut olenko oikeasti olemassa
[ ] suunnitellut hautajaiseni
[19] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[20] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[21] pukeutunut täysmustaan
[22] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[ ] koukussa kofeiiniin
[ ] soittanut terveysneuvontaan
[ ] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ ] tiedän mitä on semper
[ ] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[ ] käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[23] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[ ] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[ ] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[24] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[25] pitänyt bileet ilman syytä
[26] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[27] käynyt useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[ ] fantasioinut vampyyreista
[ ] tanssinut napatanssia
[ ] iskenyt jonkun ruokakaupassa
[28] uinut vaatteet päällä
[29] aiheuttanut palohälytyksen
[30] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[31] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[32] laulanut singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[33] salakuljettanut jotain tullissa
[34] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[ ] suunnitellut karkaamista ulkomailla
[ ] käynyt ennustajalla
[ ] kokeillut spiritismiä
[35] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[36] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[ ] kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän
[ ] nähnyt enneunia
[ ] saanut paniikkikohtauksen
[37] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[38] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ] tapellut kalan kanssa
[39] maannut koko päivän peiton alla
[ ] ollut nukutuksessa
[40] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[41] leikannut omia hiuksiani
[42] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[43] sekoittanut todellisuuden ja unen
[44] heittänyt kännykän seinään
[45] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[ ] riidellyt itseni kanssa
[46] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[47] suudellut varattua henkilöä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[48] tunnistin tästä testistä itseni

ARVOSTELUASTEIKKO:
Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä…
yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni.
yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaaÂ… *-*
yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
yli 85 Onnittelut, olet täysi sekopää

joo näin teenTiistai 31.03.2009 21:15



Jos rakastat kesää tee tämä testi tulevasta kesästä 2009

Tänä kesänä aion...

[X] mennä uimaan
[X] ottaa aurinkoa
[X] käydä mäkissä
[X] ostaa vaatteita
[ ] mennä ulkomaille
[X] mennä ruotsin laivalle
[ ] opiskella
[X] telttailla
[ ] mennä leirille
[X] hyppiä ulkona alasti
[X] tanssia
[X] nauraa
[ ] käydä kesäkoulua
[X] olla töissä
[/] urheilla
[X] valvoa auringonnousuun
[X] pussailla
[/] datata
[ ] olla koko kesän yksin
[ ] muuttaa hiustyyliäni
[X] nolata itseni
[X] syödä karkkia
[X] shoppailla
[X] käyttää hameita ja mekkoja
[ ] viettää synttäreitäni
[ ] matkustaa Lappiin
[ ] kirjoittaa kirjan
[X] käydä stadissa
[ ] ampua jonkun
[X] ottaa kuvia
[ ] joutua vankilaan
[ ] olla arestissa
[X] hyppiä sateessa
[X] pelätä ukkosta
[X] kiljua
[ ] tehdä puumajan
[/] hankkia lävistyksen
[X] hyppiä trampoliinilla
[X] mennä kaverille yöksi
[X] olla yön ulkona
[ ] matkustaa lentokoneella
[ ] olla koko kesän ulkomailla
[ ] kirjoittaa kirjeen
[X] nauttia kesästä
[X] olla iloinen
[ ] käydä kirppiksillä
[ ] muuttaa
[ ] ihastua
[X] ajaa skootterilla
[X] syödä jäätelöä
[X] perata mansikoita...
[ ] ...koska äiti käskee
[ ] heittää kärrynpyöriä pihallasi
[ ] mennä joihinkin rippijuhliin
[ ] ...häihin
[X] syödä marjoja
[/] katsoa tv:tä
[ ] datata kellon ympäri, siis vähint. 12 h putkeen
[/] sekoittaa tahallasi unirytmisi
[/] siivota
[X] lenkkeillä
[ ] kalastaa
[X] rentoutua
[ ] lukea kirjoja
[X] tappaa hyttysiä
[X] ...mäkäräisiä...
[X] ...tai kärpäsiä
[X] ja shoppailla lisää
[ ] ajaa vanhalla pakulla metsätiellä
[X] pelata lautapelejä
[ ] ja nukkua kaksi vuorokautta putkeen
[/] herätä aina klo 11 jälkeen
[/] maalata...
[/] ...tai piirtää
[ ] bongata lintuja
[X] pukeutua minishortseihin
[ei mulla oo ;o] heittää koulureppusi varastoon...
[ ] ...tai villinä tyyppinä polttaa sen
[/] meikata paljon
[/] lotota
[/] olla tekemättä yhtään mitään
[X] viettää mahdollisimman paljon aikaa ystävien kanssa
[/] tutustua uusiin ihmisiin
[X] uida paljon järvessä/meressä
[X] grillata
[X] kuunnella musiikkia terassilla/pihalla nauttien samalla kylmästä juotavasta
[/] mennä huvipuistoon
[X] matkustaa muuten vaan jonnekkin
[X] nähdä ystäviä, jotka asuvat kauempana
[/] mökkeillä
[ ] istua paljon tietokoneella
[ ] katsoa salkkareiden vanhoja jaksoja
[ ] katsoa serranon perhettä
[X] syödä mansikoita
[X] syödä jäätelöä
[X] pyöräillä/rullaluistella
[X] kävellä luonnossa
[ ] ikävöidä koulua
[X] nukkua
[X] shoppailla vielä lisää
[X] yöpyä ulkona
[X] tehdä jotain, mitä et ole ennen tehnyt

[Ei aihetta]Maanantai 30.03.2009 12:46

– Ei voi seurustella ennen kuin ostaa auton. Miten sen tytön muuten löytää? – Alex 7v.

– Voi kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa lukee: ”Alatko mun kanssa?” Sitten siinä lukee ”en”, ”joo” tai ”en tiedä”. Siihen voi sitten ruksata. – Rasmus 7v.

– Pienenä on ihan nolo, joten silloin seurustellaan pojan kanssa. Vähän isompana ei enää niin nolota, joten voi ottaa miehen. – Maria 7v.

– Kun on saanut poikakaverin, lähdetään elokuviin ja saadaan lapsi. – Sandra 7v.

– Ei kannata riidellä, jos on monta vaimoa. Vaimot voittavat. – Poul 9v.

– Tytön olisi parasta kosia. Jos poika kosii, hänelle tulee paha mieli, jos tyttö vastaakin ei. Mutta tytöt eivät sellaisesta piittaa. He vain etsivät uuden. – Sophus 8v.

– Miehet kosivat. Ankoilla on sama juttu. – Amalie 7v.

– Kun kasvaa, rakkaus muuttuu suuremmaksi. – Rasmus 7v.

– Poika voi auttaa tyttöä tuomalla kotiin lautoja, kun tyttö rakentaa terassia. – Maja 7v.

– Jos haluaa pysyä yhdessä, pitää kertoa missä asuu. – Josephine 6v.

– Rakkaus kestää siihen asti kun tyttö saa selville, että pojalla on toinen. – Simon 7v.

– Tytöt pitävät aina lupauksensa. He eivät halua olla tuhmia… - Oskar 8v.

– Mustasukkaisuus on sitä, että lyö luurin korvaan sanomatta ”hei hei”. – Bettina 8v.

– Jos mies ei tule kotiin kello viisi, ei ole vaikea arvata, missä hän on. – Tea 7v.

– En tiedä, miltä tyttökaverini pitäisi näyttää. En ole vielä tilannut häntä. – Sophus 7v.

– Jos on rakastunut, eikä pidä varaansa, saattaa joutua naimisiin. – Sandra 8v.

– Vanhempien ja poikakaverin ero on se, että poikakaverin kanssa saattaa olla kivaa. – Ida 8v.

– Homot eivät voi saada lapsia. Monet kyllä yrittävät kovasti… - Nicolaj 8v.

– Kaksi tyttöä voi seurustella keskenään. Mutta vain se voi saada lapsia, joka makaa alla. – Louise 6v.

– Tietysti kaksi tyttöä voi seurustella. He ovat yksinkertaisesti lepsuja. – Benjamin 8v.

– Minulla on astma, siksi haluaisin mieluummin poikakaverin kuin lemmikin. – Natascha 8v.

– Lemmikille pitää antaa joka päivä vettä ja ruokaa. Poikakaverille ei tarvitse. – Catherina 7v.

– Jos jollakin on poikakaveri ja marsu, joista tykkää kovasti, niin kyllä niiden välisen eron huomaa. Poikakaveri on se, jolla on pää. – Ann 7v.

[Ei aihetta]Maanantai 30.03.2009 12:33



Onko yhdessäkään vaatteessasi hakaneulaa nyt? Jos on, miksi?
- ei oo

Mitä lajia haluaisit harrastaa, mutta et voi? Miksi et voi harrastaa sitä?
- en kai mitää

Loukkaannutko/loukkaantuisitko pahasti, jos joku lukisi päiväkirjaasi?
- en ku ei mulla oo päiväkirjaa

Miten viimeksi yllätit jonkun ihmisen positiivisesti?
- hmmmmmmm

Oletko löytänyt itsellesi sopivan meikkivoiteen?
- joo

Käytätkö kantaaottavia t-paitoja?
- öö en

Onko huoneessasi sohvaa tai nojatuolia? Jos on, millainen?
- ei mulla oo

Miten kulutat aikaasi juna/bussi/jne matkoilla?
- kuuntelen musiikkia tai juttelen jonkun kaa

Jos otat meikkipussin mukaan kouluun/töihin, mitä sieltä löytyy?
- en jaksa luetella

Kuinka hyvin syöt koulu/työpaikkalounaalla?
- riippuu onko hyvää ruokaa

Mitä vaatteita yhdistäisit minihameeseen luodaksesi sinulle sopivan asukokonaisuuden?
- legginssit. hups en osaa kirjottaa sitä

Joudutko syömään kuukautisten aikana särkylääkettä?
- en

Mihin kirjaan sinun pitäisi tarttua seuraavaksi?
- ei mihinkään oo pakko

Mihin kategoriaan muut ihmiset luultavimmin laittaisivat sinut (esim. pissis, emo, urheilija jne.)?
- pissis

Kuinka usein tuskailet, kun et ymmärrä sen sukupuolen käytöstä, josta olet kiinnostunut?
- joskus

Oletko hyvä pelaamaan tennistä?
- en oo kai pelannu ikinä. mut oisin paras

Oletko koskaan kirjoittanut rakkauskirjettä? Annoitko sen jollekin?
- en oo

Ovatko alusvaatteesi seksikkäitä vai käytännöllisiä?
- aika vitun hottiksia

Halaatko ystäviäsi usein?
- enmmä ny kauheenusein

Jos joku pyytää sinulta suudelmaa, saako hän sen?
- no riippuu ehkä et kuka?

Millainen rooli sinulla on perheessäsi?
- määrään niitä kaikkia

Jos muut käskevät sinua juomaan alkoholia, juotko sitä?
- no joo jos kerran tarjotaan

Missä kengissä viihdyt tällä hetkellä parhaiten?
- öö mä en tiiä. kaikissa mun ihkuissa kengissä

Onko kasvojesi muoto pyöreä, neliskulmainen, sydämenmuotoinen vai ovaali?
- ovaali

Millaisia kukkia haluaisit saada naistenpäivänä?
- jotai vaaleenpunasii

Mitä juot, jos tunnet olosi flunssaiseksi?
- mustaherukkamehua

Millainen olisi unelmiesi ystävänpäivä
- tosi semmonen kiva

Jos olet joskus kokeillut tupakointia ja lopettanut sen, miksi lopetit?
- en oo polttanu

Onko lompakossasi tällä hetkellä yhtään seteliä?
- en muista.. ei kai taida olla

Minkä merkkiset lakanasi ovat, joissa nukut tällä hetkellä?
- marimekko

Mitä tuoksua olet käyttänyt eniten viime aikoina?
- käytän kaikkia vuorotellen

Mitä yleensä syöt aamupalaksi? Syötkö tarpeeksi aamuisin?
- leipää kaakaoo ja sillee. ja actimell

Mitä asiaa odotat tällä hetkellä eniten?
- kesää

Kysy äidiltäsi, mitä mieltä hän on vaatteistasi, jotka sinulla nyt on päällä?
- ei äiti oo täälä ku oon koulussa. mut voin kysyä katalta! se sano et mun sukat ei sovi näihin muihin vaatteisii :( (mut onneks ne sukat ei näy! ^^)

Mitä lukee kännykässäsi 2. viestissä?
- noo öit <3

Mitä bestiksesi sanoi sinulle viimeksi?
- en muistaaa

Katso levyhyllysi 8 levy, mikä se on? (ylhäältä alaspäin)
- ei mun levyt oo täälä

Minkä merkkistä hiuslakkaa käytät?
- pirkka ! :D

Kun katsot peiliin, mitä näet?
- ettei vaan ois minä ite

Kuunteletko tällähetkellä musiikkia?
- en

Jos kuuntelet, mitä?
- en

Mikä kappale saa tanssijalkasi liikkeelle?
- ei mikää

pyllyMaanantai 30.03.2009 02:28



10 totuutta nykyhetkestä
► minkä värinen on hammasharjasi? - kotona joku vihree ja henkalla joku punanen
► seurusteletko? - joo
► kauan olet seurustellut? - ööö... mä en tiiä =D
► oletko lävistetty? - joo
► mitä sinulla on päälläsi? - yöpaita ja pikkarit
► oletko tyytyväinen elämääsi? - joo :)
► minkälainen olo sinulla on nyt? - ihan normi
► onko koruja päällä nyt? - simpukkakoru kaulassa
► onko sänkysi pedattu? - eij oo

10 totuutta eilisestä
► suutelitko ihastustasi? - joo. mut ei se oo mikään ihastus enää vaan mun oma pikku kulta rakas muru hanipöö pallero pulla MURSU &lt;sydän&gt;
► oliko kiva päivä? - kyll
► olitko tietokoneella? - pari kertaa kai kävin
► tajusitko jotain uutta? - enh
► teitkö jotain mitä et tee yleensä? - enn
► käytitko jotain päihdettä? - joo
► teitkö yhtään urheilusuoritusta? - en kyllä
► monelta aloit nukkumaan? - joskus 5 jälkeeen

10 totuutta menneisyydestä:
► missä synnyit? - raisaalassa
► kaipaatko menneisyyttäsi? - enpä oikeestaa. tai viime kesä oli kiva
► entiset koulusi? - toijalan se ala aste, tarttila sit naakka ja amitsu nyt niinq
► entiset opettajasi? - en kerro
► oletko vaihtanut koulua? - oon
► haluaisitko elää päivän samana, kun olit kuusi vuotias? - vois kai sitä yhen
► jouduitko pettymään usein? - en
► teitkö jotain, jota kadut yhä? - en varmaan
► kuinka monesti olet muuttanut? - kaks
► muistatko ensimmäisen koulupäiväsi? - muistan jotenki

10 satunnaista:
► nimesi? - marianne
► lempinumero? - 3 vaikka
► lempikouluaine? - hmm
► kännykän merkki? - sony ericsson
► oletko ihastunut/rakastunut? - joooo<3
► monta kirjainta on ihastuksesi/rakkaasi etunimessä? - 5 jos laskin oikein
► lempinimesi? - maikku
► lempibändi? - hmhmmmmhmmmm
► juotko alkoholia? - välillälällääläläää

10 totuutta ensimmäisen viestin lähettäjästä
► oletko nähnyt hänet tänään? - en
► oletko puhunut hänelle tänään? - en
► oletko ihastunut häneen? - en
► ketä voit kiittää että tutustuitte? - öö.. meiän äitejä?
► milloin tapasitte ensimmäisen kerran? - joskus pienenä
► minkä näköinen hän on? - tosi ihku
► onko hän ollut luonasi? - joo
► oletteko nukkuneet samassa sängyssä? - joo kai
► oletteko pussanneet? - no ei
► kuka hän on? - Mira !

10 totuutta viimeisen viestin lähettäjästä
► oletko nähnyt hänet tänään? - en
► oletko puhunut hänelle tänään? - en
► oletko ihastunut häneen? - en
► mistä tunnette? - ö öö ööööö
► milloin näitte ensimmäisen kerran? - sillon ku menin tarttilan kouluun
► milloin hän on syntynyt? - joskus kesällä muistaakseni? en oo varma :D
► oletko seurustellut hänen kanssaan? - ehen
► onko hän ollut luonasi? - joo
► oletteko nukkuneet samassa huoneessa? - joo
► kuka hän on? - Riikka

haluaisitko:
► haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - joo ehkäpä
► haluaisitko olla päivän julkkis? - joo voisin mä
► haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - vaikka
► haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - joo<3
► haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - enpäs tiiä mitä mun pitäis kertoo
► haluaisitko halata jotain tiettyä? - joo
► haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - joo
► haluaisitko että olisi kesä? - todellaki
► haluaisitko nukkua ikuista unta? - no en
► haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi? - emmä
► haluaisitko uuden ystävän? - vaikka :D

Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa hän haluaa viettää loppu elämän.

<123456789Sunnuntai 29.03.2009 21:57



Ajattele jotakin henkilöä...

Oletko nähnyt hänet ilman meikkiä? - joo hehe
Oletko ollut hänen luonaan yötä? – joo
Entä hän teillä? - joo
Oletko ostanut hänelle jotain lahjaa? – joo
Oletko koskaan hävennyt häntä? – joskus ehkä =D
Onko hän joskus suuttunut sinulle? – joo :(
Onko hänellä iso perhe? – luin et perse. eei
Millon näit hänet viimeksi?- juuuri äsken
Mitä teitte viimeksi yhdessä? – öö.. syötiin
Oletko nauranut hänen kanssaan? – joo
Onko hän lainannut sinulle rahaa? - jooo
Onko hän hyvä koulussa? - paras
Oletko laulanut hänen kanssaan karaokea? –joop
Pidättekö samoista asioista? - joooo
Onko hänellä hyvä huumorintaju? – joskus on, joskus ei :D
Oletko koskaan tekstannut hänelle? – en varmasti oo ikinä
Oletko nähnyt hänen oksentavan? - oon kai
Onko hän ystäväsi? – bestis. ei vaa
Sairastaako hän tällä hetkellä mitään? – eeih
Luotatko häneen? – nojooo
Minkä väriset silmät hänellä on? - siniset
Millaisessa talossa hän asuu? – semmonen omakotitalo
Millon näet hänet seuraavan kerran? – enpäs tiiä
Oletko nähnyt hänen itkevän? - joo
Miksi hän yleensä itkee? – ehkä sillä on paha mieli sillon :(
Pidätkö hänestä? - jioo ^^
Rakastatko häntä? – kyl<3
kerro loppuun kyseisen henkilön nimi - henry
aijjotko pyytää häntä tekemään tämän sinusta - emmäää.. mut voi se tehä jos haluu =D

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.03.2009 21:42



ENSIMMÄINEN TYTTÖ & POIKA, JOILTA OLET SAANUT KÄNNYKKÄÄSI VIESTIN. PS. ÄLÄ PALJASTA HEIDÄN NIMIÄÄN!

Ensimmäinen tyttö ::

♀ Millon viimeksi huusit hänelle: en oo kai huutanu =D
♀ Oletteko olleet saunassa yhdessä: en muista
♀ Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä: en muista sitäkää
♀ Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan: ennooo
♀ Oletko vihannut häntä joskus: emmä
♀ Oletko ostanut hänelle joululahjan: kai mä jonku pienen =P
♀ Oletko itkenyt hänen takiaan: ööö en
♀ Oletko itkenyt niin että hän näkee: en muistaakseni
♀ Onko hän sinulle todella tärkeä: jioo
♀ Pidätkö hänestä: jooo
♀ Rakastatko häntä: joo no kaveri
♀ Pukeutuuko hän huonosti: eeei !
♀ Onko hänellä hyvä musiikkimaku: jioo
♀ Oletteko kokeneet paljon yhdessä: kai me aika paljon
♀ Juoko hän paljon alkoholia: ei se kauheesti
♀ Onko hänellä ärsyttävä isä: ei kai :D
♀ Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt: ööö kai se kotona on tai jotai
♀ Voisitko kuvitella seurustelevasi hänen kanssaan: no en

Ensimmäinen poika ::

♂ Millon olet viimeksi halannut häntä: äsken just
♂ Oletko nähnyt hänet tänään: jooo =)
♂ Millon viimeksi huusit hänelle: hmm.. en muista
♂ Oletteko olleet saunassa yhdessä: joo
♂ Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä: joo
♂ Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan: en oo
♂ Oletko vihannut häntä joskus: en
♂ Oletko ostanut hänelle joululahjan: joop
♂ Oletko itkenyt hänen takiaan: jooo
♂ Oletko itkenyt niin että hän näkee: jooo
♂ Onko hän sinulle tärkee: jioo =)
♂ Pidätkö hänestä: joooooop
♂ Rakastatko häntä: kyl<3
♂ Onko hänellä hyvä musiikkimaku: nooh kai se on :D
♂ Oletteko kokeneet paljon: aika paljon
♂ Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt: ajaa kotiin päin.. tai sit se on jo kotona ;o
♂ Voisitko kuvitella seurustelevasi hänen kanssaan: no tietysti

perttuliLauantai 28.03.2009 14:33


Kuka viimeksi herätti sinut puhelinsoitolla?
- riikka just tänä aamuna =D

Onko sinulla lempikitaristia?
- no joo henkka tietty! <3

Kauanko mietit ostopäätösten tekoa?
- emmä kauheesti

Käytätkö itseruskettavaa?
- een sillee

Jos saisit soittaa koulusi keskusradiossa jotain kappeletta, mitä soittaisit?
- joku tosi tyhmä

Mikä on parasta syksyssä?
- hmhmhm mä en tiä

Onko talvessa mitään hyvää?
- no jos on lunta niin pääsee pulkkamäkeen. ja ei oo ötököitä

Ja onko kesässä jotain pahaa?
- ötökät

Keräätkö jotain?
- en tietääkseni

Huppari vai kauluspaita?
- hupppari

Mitä kaikkea seinilläsi on?
- ei mitää. paitsi tapetit

Mitä lehtiä olet tänään lukenut?
- en mitää

Näytätkö viehkeältä kipeänä tai juuriheränneenä?
- oon tosi kaunis

Voitko kulkea kaupungilla ilman meikkiä?
- riippuu missä kunnossa naama

Fruittari vai hevari?
- välistä

Luetko kirjan takakannen ennen kirjaa?
- yleensä joo

Pidätkö itseäsi fiksuna yksilönä?
- tietty

Flirttailetko?
- eh

Oletko eläinkokeita vastaan?
- joo ei ne oo hyvä juttu

Teetkö paljon kirjoitusvirheitä?
- joskus

Olisitko mielummin 5 v vai 13 v?
- ihan sama

Kuuluuko nuoruuteen alkoholi?
- joo

Pidätkö pianonsoitosta?
- en osaa

Valehteletko vanhemmillesi/ystävillesi?
- eh

Onko sinulla koskaan auennut juomapullo katastrofaalisesti laukkuusi?
- en ainaka muista

Oletko koskaan saanut syliisi/naamaasi jotain, mikä ei sitten lähtenytkään niin helposti pois?
- joo

Asuisitko mielummin suomalaisella maatilalla vai Kööpenhaminan keskustassa?
- suomessa

Miten rakkauselämäsi sujuu?
- se, joo

Mikä on suuri vihankohteesi omassa luonteessasi?
- oon ärsyttävä

Entä mikä on maailmankaikkeuden svengaavin kappale?
- pää olkapää peppu polvet varpaat...

Oletko pelannut koskaan Twisteriä?
- oon

Minkä näistä valitset: Pictionary, Scrabble vai Alias?
- mitä noi niinku on?

Kun selität jotain, heilutatko käsiäsi?
- joo yleensä

Kumpi olisit mielummin: muusikko vai näyttelijä?
- hmm. ehkä näytteliä, tai emmmmä tiä

Millaisen perheen haluaisit tulevaisuudessasi?
- semmosen kivan

Tunnetko ketään joka eläisi vanhainkodissa?
- öööh. en mä kai

Kun olit pieni, olitko mukana koulun/tarhan näytelmissä?
- olin

Saako sinut helposti nauramaan?
- joo

Onko sinulla kuudetta aistia?
- voi olla

Jos ulkona alkaa sataa ja olet ulkona, kiirehditkö kotiin?
- riippuu mimmoset vaatteet mulla on ja sillee. ja oks mun kylmä

Hengaatko koskaan epämääräisillä paikoilla ilman mitään varsinaista syytä?
- riippuu mikä on epämääräinen

Sammutatko aina valot lähtiessäsi?
- en aina muista

Siivoatko jälkesi?
- en mielelläni

Annatko ihmisille lempinimiä?
- ehkä

Onko sinulla pomottava luonne?
- enpä usko

Mitä ajattelet nyky-yhteiskunnasta?
- en tajuu tätä

Voisitko viettää yhden päivän ainoastaan koneella?
- en paitsi jos ois jotai jännää tekemistä siinä ja ois paljo porukkaa mesessä ja kaikki puhuis mulle ja sillee. eikä ois muuta tekemistä

Mitä vaadit meikkivoiteelta?
- sen pitää olla se mineraali. muut ei käy

New York vai Lontoo?
- eka vaikka, tai sit toka tai oikeestaan en tiiä

Kuunteletko koskaan mitään musiikkia vaan siksi, että sinä haluaisit pitää siitä?
- siiiiis hä? en tajunnu

Hengaisitko mielummin ernujen vai pissisten kanssa?
- oon mun lussu kamujen kaaah <2

Oletko koskaan lotonnut?
- mummu lottoo mun puolesta ja voitan aina

Oletko koskaan yrittänyt tehdä pirtelöä ja sotkenut koko keittiötä?
- emmä oo ite tehny

Pelaatko koskaan kännykälläsi?
- ei siinä oo oikei mitää kivoja pelejä. mut pelaan mä joskus sitä yhtä

Mitä teet tylsällä automatkalla?
- puhun

Kaipaatko menneitä aikoja?
- viime kesää !

Jotain erityisesti?
- ^

Haluaisitko korjata jotain menneisyydessäsi?
- enn mä tiiä

Käytätkö arkena luomiväriä?
- no joo?

Millainen olisi unelmiesi kumppani?
- henrypallero

Mikä on viimeisin ajatus päässäsi?
- että voisin mennä pissalle kohta

Selitä neljällä sanalla miksi viimeksi oksensit?
- minä en nyt muista

Onko joku ihastunut sinuun?
- joo kaikki

Mitä ovat tämän illan suunnitelmat?
- ryyyyppään

Kaipaatko jotakuta?
- enpä oikeestaan

Kenen puoleen käännyt kun olet surullinen?
- riippuu miks oon surullinen

Pyysikö sinua elämässäsi eniten sinua satuttanut henkilö sinulta anteeksi?
- ei henkka pyytäny anteeks ku se heitti kinder munalla!

Tahtoisitko asioiden olevan kuin ennen?
- ehkä. mut eiks ne melkein oo? okei ei ihan

Kello 04.00, kännykkä soi. Kuka soittaa?
- varmaan suskun kännipuhelu =D

Onko joku jota et koskaan unohda?
- nojoo

Oletko koskaan seurustellut saman henkilön kanssa kahdesti?
- joo

Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin?
- eiköhän

Rehellisesti, onko kukaan koskaan nähnyt sinun alusvaatteitasi?
- joo

Onko joku joka ei pidä sinusta?
- joo

Oletko koskaan suudellut ketään joka nimi alkaa J:llä?
- en muistaakseni

Viime yönä, nukahditko hymy huulillasi?
- eihän sillee voi ;o

Tuleeko ensi viikonlopusta hyvä?
- eiköhän

Haluaisitko olla nyt henkilön kanssa, jota suutelit viimeksi?
- oonkin. tai siis se on tuola jossain pihalla kai

Kertoisitko suurimman salaisuutesi tytölle, jota halasit viimeksi?
- joo jos mulla ois joku jännä salaisuus

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?
- eeen

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen puolenvuoden aikana?
- kyl

Komedia vai kauhu?
- molemmat käy

Onko sinulla vilkas mielikuvitus?
- joo

Oletko?
rakastunut? - joo
seurustelusuhteessa? - joo
lyönyt/läppäissyt vastakkaista sukupuolta? - joo ainaki vahingossa
särkenyt jonkun sydämen? - en tietääkseni
katunut jotain tekoa viikkoja? - kai mä

Onko?
joku ihastunut sinuun? - joo
joku särkenyt sydämesi? - eei sillee
joku ystäväsi pettänyt sut? - periaatteessa
joku lyönyt sinua? - eih
kivaa? - iha jees

VIIMEISIN
Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - riikka
Henkilö jota halasit? - henkka
Henkilö jonka kanssa tekstailit? - jenni

TÄNÄÄN
Mitä teet nyt? - kirjotan
Mitä teet myöhemmin? - meen juomaan

HUOMENNA
Millainen päivä huomenna? - huono olo. oiskohan
Mitä suunnitelmia? - nukun

ONKO:
Vika tietenkin aina sinussa: ei ikinä siis !
Sinulla lainkaan tapoja: vähän
Sinua kohdeltu huonosti: joo ;<
Sinulla pelkoja: onhan niitä

LOPPUKYSYMYKSIÄ:
Jos löytäisit lompakon täynnä rahaa, mitä tekisit sille: shoppaileen -- >
Kelle puhuit viimeksi messengerissä (jos ei ole messengeriä älä vastaa): eeei muista
Miksi: joo

Olitko iloinen kun heräsit?
- joo

Kuinka paljon olet käyttänyt rahaa viikonsisällä ja mihin?
- emt. shoppailin kaikkee kivaa :)) ja sit mässyä oon ostanu

Oletko soittanut yhtäkään puhelua tänään?
- oon

Onko kukaan soittanut sinulle?
- on

Onko sinulla meikkiä juuri nyt?
- ei oo vielä

Ketä haluaisit suudella, muttet ole vielä kertaakaan?
- emmä ketään semmosta haluis

Jos sinulla olisi 10 000 euroa mihin käyttäisit sen?
- vaatteita lähinnä

Sinusta tulee miljonääri. Saitko rahan työllä vai tuurilla?
- emmä nii hyvään työhön pääsis =D ehkä voittaisin lotossa

Voiko seksistä keskustella?
- nojoo

Pidätkö toisen ihmisen suutelemista pettämisenä, jos seurustelee?
- no tottakai !

Inhoatko verikokeita?
- joo

Lähetätkö tekstiviestin/soitatko jollekin ihmiselle joka päivä?
- kyl

Tietävätkö vanhempasi seksuaalisen suuntautumisesi?
- eiköhän =DD

Kannatko huulirasvaa aina mukanasi?
- juu

Kuka nukkui viimeksi sängyssäsi?
- henkka. ja minä itse tietty

Mitä ruokaa syöt aamiaisella?
- no nyt söin riisipuuroo

Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
- joo

Mitä odotat tällä hetkellä?
- iltaa

Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
- jooo

Kenen kanssa riitelit viimeksi?
- henkan varmaan

Oletko pahoittanut mieltäsi tänään?
- en

Tahtoisitko olla jossain muualla nyt?
- en nyt

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
- on

Onko sinulla unelmia?
- joo

Kuinka monta kertaa sinulle täytyy sanoa ennen kuin uskot?
- riippuu asiasta. joskus en tajuu

Osaatko mielestäsi tehdä hyvää ruokaa?
- en

Oletko koskaan vaihtanut vauvan vaippaa?
- hyi en

Oletko rakastunut nyt?
- joo