Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.
1. Leena on osallistunut aktiivisesti alan järjestöjen kansainväliseen toimintaan ja on ensimmäisiä suomalaisia AIIC:in jäseniä.
2. Leena on kehittänyt erityisesti raskaana olevien päihteenkäyttäjien hoitotyötä ja luonut verkostoa sitä varten sekä ollut mukana Päihdepsykiatrian ja Infektiosairauksien yksikön yhteisessä ”Somaattisesti sairastuneen huumeidenkäyttäjän hoitopolku”-projektissa.
3. Leena on paitsi laillistettu lääkäri (vuodesta 1989), myös lääketieteellisen teknologian dosentti Tampereen yliopistossa (vuodesta 1996).
4. Filosofian maisteri Leena on pätkätyöläinen, samassa tilanteessa kuin viidennes suomalaisista palkansaajista.
5. Sisko Norman avioitui Italiaan ja Leena on vieraillut siellä lukuisia kertoja.
6. Leena on seissyt kerran aikaisemminkin SM:ssä korkeimmalla palkintokorokkeella.
7. Siellä Leena on opettanut suomen kieltä jo yli 20 vuotta sekä maalannut tauluja.
8. Leena on työkyvyttömyyseläkkeellä ja elää sairautensa kanssa päivän kerrallaan.
9. Title, Leena on liimanhaistaja.
10. Leena on jättänyt lähtemättömän jäljen suureen määrään Loimaan Seudun nuoria, opettanut teatterin tekemistä ja samalla antanut hyviä eväitä elämään.
..Leena on liimanhaistaja. :D