IRC-Galleria

Se tunne kun kukaa ei kuntele
Ketään ei kiinnosta auttaa
Kukaan ei usko sua
Jokainen este tuntuu ylitse pääsemättömältä
Mikään ei enää tunnu miltään
Kaikki mihin oot uskonu ja luottanu katoaa
Kaikki minkä oot saanu aikaan katoaa tuhkana tuuleen

Miten joku niin suuri voi tuntua niin suurelta,
Miten joku niin pieni äärettömältä
Ollaanko nykyään oikeasti niin itsekeskeisiä ettei edes avubhuutoihin osata vastata,
Jos luulee että kaikki kääntyy paremmaksi onko se mahdollista
Sitä ei voi tietää,

Voiko ihminen rakastaa jotain kuviteltua,
siinä vaiheessa kun sen kuvitelman menettää,
voiko se satuttaa
Onko ihmisen mieli niin kieroutunut
Ettei enää osaa erottaa kuvitelmaa ja todellisuutta
voiko stresi saada ihmisen tekemään jotain niin tyhmää

erästä ohjelemaa katsoessani huomasin,
miksi juuri tämä sarja,
on olemassa yhdennäköisyys,
ei ulkonäöllisesti vaan olemuksella,
kasvojen piirteillä,
ilmeill, eleillä kaikella,
nyt tajuaa kuinka voi yhtä ihmistä kaivata,
kuinka paljon kaikki voi sattua
kuinka paljon tyhmiä asioita voi ihminen toteuttaa
kuinka monesti saa kysyä itseltään miksi näin
miksi piti tehdä näin
se yksi pieni teko saattoi pilata kaiken
miksei ihmiset voi vain oppia virheistään
jatkaa kuin kaikki olisi ollut pahaa unta vain,
miksi pitää jäädä katsomaan menneisyyteen,
miksei ole voimaa päästää irti.

"puolet suhteen kestosta menee toipumiseen.."
Entä jos sitä suhdetta ei koskaan kerennyt edes olla,
kestääkö toipuminen puolet siitä ajasta kun olit rakastunut,
vai millä voi määrittää toipumisen keston,
kaikki ei ole miltä näyttää,
ulospäin voi aina näyttää iloiselta,
mutta entä kun joku huomaa että sisältä päin kaikki ei olekaan hyvin,
miten sitä kipua silloin peittää,
millä sen voi kadottaa,
mikä auttaa unohtamaan kaiken sen mitä oot tuntenu,
entä jos se ei katoa koko ikänsäkö pitäisi juosta vain karkuun,
olla kuin kaikki olisi hyvin,
tai entä jos koko tunne maailma romahtaa niin ettei enää osaa tuntea,
entä jos joku saa heräämään ne takaisin henkiin,
kuka sen jälkeen korjaa palaset josjälleen käy huonosti,
ihminenkään ei voi kaikkea kestää vaikka haluaisi,

Voiko ihminen saada useamman mahdollisuuden?
Onko ihmiset nykyään liian kyynisiä ollakseen onnellisia,
väliin tuntuu että kaikki oikeasti tärkeä unohdetaan,
lapset, terveys, perhe ja ystävät.
Jokaisella on omat arvonsa,
oma suuri järjestys elämälleen,
mutta kysyykö kukaan koskaan miksi täytyy olla tietty järjestys?
miksi kaikki pitää lokeroida, asettaa eri tasoille,
eikö kaikki voi olla tasa-arvoista siihen asti että niitä täytyy lokeroida.
vai onko kaikkea pakko lokeroida?

Toisten suusta se totuus tulee..
Oonko oikeasti niin hankala ihminen ettei kukaa jaksa kauaa katella
onko omakuva oikeasti niin hukassa,
siinäkö syy miksi tuntuu et kaikki katoaa--

Joskus on liian vaikee uskoo sitä mitä kuulee,
joskus pitäs oppii uskoo siihen mitä muut sanoo,
joskus ois hyvä et sä tiiät mis sä meet,
mut jo se on liian vaikeet ymmärtää,
tai jos on liian vaikee uskoo siihen mikä on todellista
tai jos ollaa rehellisiä sitä ei haluu uskoo,
elämä ei oo helppo, sen voin myöntää se ei mulle teetä tiukkaa,
mut se ettei ihmiset osaa sanoa asioita niinku ne on,
se tekee elämäst viel vaikeempaa,
joskus ois ihana vaan olla niinku kaikki ois hyvin,
mut jos elämä' vetää alamakee, pohjaaki pohjemmalle niin sillon on sun aika ottaa ohjat päättää minne sä kuljet,
mikä sulle on tärkeetä.

Oon tehny virheit mä myönnän sen,
en pysty soveltuu moneenkaa asiaan,
se on mun pahimpii puolii,
pyrin peittää kaiken sen kaiken mikä sattuu,
mut liian vaikeeta se o,
liian paljon liian nopeet,
pakko turvautuu siihen mihin pystyy,
pakko kestää se,
se mikää tulee ja tappaa kaiken sen mihin uskoo,
se sattuu sitä ei voi peittää se on tosiasia!
kaikelle ei oo suotu mahdollisuuksia sen kans täytyy elää.....

Jos sul on perhosia vatsassa kun sä näät sen,
jos sust tuntuu ettet sä pysty enää olee paikallas,
jos elämäs tuntuu kattuvan ku näät jonkun muun sen seuras,
jos edes kuulet sen vietävän jonkun muun kanssa aikaa sun jalkas tuntuu murtuvan alta onko se silloin pelkkää kuvitelmaa,
vai onko se jotain paljon vahvempaa,
jos se on vain sun elämäs unelmia.

Mihin katos se aika se millon meillä oli aina hauskaa yhdes,
oliko se pelkkää iloa siitä että aina oli rahaa,
vai oliko se vain hetken pientä huumaa,
"ilon jälkeen kyyneleet.." tottahan se vaan on,
mut se sattuu se sattuu liikaa,
liian paljon oon sulta kestäny kaikkee,
nyt alkaa mittapuunpää lähentyä, '
enää en edes osaa sanoa kauan jaksan tätä sietää,
sun tulos mun elämään merkkaa mulle enemmän kuin sä uskotkaan, enemmän kuin moni voi edes kuvitella,
ajatuksia on liian vaikee pukee sanoiksi,
kaikkea en saa sanottua vaikka haluaisinkin,
jotku asiat on vain pakko kestää sellaisin kuin ne eteen tulee,
ehkä alkaa olla mun aika kääntää sivuu,
kattoo uutta alkuu, uusii ihmisii aikaa, jossa mikään ei muistuta susta,
vaikein osuus on se et mun pitäs susta luopuu,
sut kokonaan unohtaa,
muistot susta mielestäin poistaa, katsoo mitä aika tuo tullessaan,
en taida pystyä siihen...

Jossain vaiheessa elämän pahin pelko tulee sua vastaan,
siinä vaiheessa osa olettaa että sä oot vahva,
onko pakko olla vahva jos ei yksin kertaisesti vaan pysty siihen.
onko pakko kestää kaikki hymyillen vaikkei siihen pystyisikään.