pitkästä aikaa susta tuntuu että kaikki on niin ihanaa ja luulet saavasi otteen elämääsi...
ja ei mene kuin hetki kun se saippuakupla särjetään...eilen olet voinut olla onnellinen ja uskonu tulevaisuuten...seuraavana päivänä se sama voi olla pirstaleina jaloissasi...
miksi ihmistä rangaistaan onnellisuudesta vai suodaanko se vain harvoille ja valituille...
miksi silti yritetään joka kerta nousta jaloilleen ja yritetään liimata pirstaleita yhtään,unelmoidaan siitä paremmasta...kun kuitenkin jossain vaiheessa tulee sama vastaan...nautitaanko me tuskasta...
jotenkin ehkä ymmärrän niitä jotka antavat periksi...olen vaan itse niin masokisti että en voi vaan antaa niin helpolla periksi vaan jatkan liimailua...