IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 13.11.2007 21:33

toi sää on tappavaa suuntausta.

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.11.2007 13:42

Näin hyvin kummallista unta viime yönä. Oltiin ellin kanssa Chapes dokaa ja olin nukahtanu kyseiseen baariin. Heräsin sieltä sitten ja siellä näytettiin videotykillä jotain kummallista leffaa/dokumenttia. Elli oli sitten hävinnyt johonkin siinä välissä. Kumma uni. Kyllä siinä taisi tapahtua jtn muutakin mutta en oikein saa ajatuksia paikoilleen ku oli hyvin sekavanlainen se uni.
Mutta eilen oli synttärijuhlat ja paljon ruokaa ja lämmintä ja ihmisiä ja puheita ja laulua. Valvottiin hyvinkin myöhään. Hieman ellille viestittelin fiiliksestä siinä päivällä, mutta en tiedä onko sellainen enää. Ehkä tajusinkin miksi sellainen olo tuli, eikä se oikeastaan johtunut minusta vaan vaistot taas tekivät taikojaan, kai. Mutta niin joo.
Eilen oli mukavaa tosiaan. Hieman jännitti tämä päivä. Tuntuu että se aina jotenkin tuntuu aluksi pahalta mutta en muista oikein muista isänpäivistä ilman isiä mitn. Oikeesti. Tulee vaan aina kauheen ahdistava olo mutta sitten kaikki menee omallla painollaan ihan hyvin. Mutta onneksi on kaikki ne hyvät muistot iskänpäivistä tallella. Kaikki aamupalan väsäämiset sun muut korttien tekemiset.


(mutta oku sanoi viime yönä että pitää mua kädestä kiinni ja sehän se onkin kaikkein tärkeintä)

jooTorstai 08.11.2007 16:15

niin joo.
Joku pimahti eilen ja ammuskeli kovasti koulullaan. hullun touhua. Mutta ei siitä enempiä jaksa nyt kyllä. plöp.
mutta töissä on ollut kovin mukavaa ja sellaista.
MARRASKUUSSA ON AIKAA.
Olen kovasti ajatellut ja itkeskellyt. Päätä särki koko eilisen päivän ja en ottanut särkylääkettä vaan ajattelin päästä siitä nukkumalla mutta ei sekään meinannut auttaa. Herätessä särki vieläkin, mut nyt ei enää onneks. Töihinkin olin menossa tänään monta tuntia aikaisemmin koska enhän minä nyt muistanut että oli lauantaina soiteltu ja vaihdeltu vuoroja. huoh.
Ja en kestä kovinkaan hyvin ajatusta olla yksin puoli vuotta tai siis sitä että joudun olemaan erossa tärkeimmästä kun pitää jollain pyssyillä mennä ampumaan jonneki metikköön. PUOLI VUOTTA ON KUUSI KUUKAUTTA JA LIIAN MONTA PÄIVÄÄ. Ei se ole kivaa. Mutta pakko se on vaan kestää. Mutta niin alas en vaivu että liittyisin johonkin inttilesket-yhteisöön ja rupeisin ruikuttamaan. Vähän kyllä haluan ruikuttaa. sori.

[Ei aihetta]Maanantai 05.11.2007 13:55

Ei kannata käydä ellin luona suihkussa. Voi käydä köpelösti.


MUN TUKKA ON PUNEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

[Ei aihetta]Maanantai 05.11.2007 13:01

mun maha on tosi kipee.

NO POKSTorstai 01.11.2007 22:41

[Ei aihetta]Torstai 01.11.2007 20:06

Dr. Phil puhuu telkkarissa parisuhteesta. Parisuhde. Go Dr. Phil!

MUTTA MISSÄ ON BUUSTERI?Tiistai 30.10.2007 16:57

Ryysyrannan urosTiistai 30.10.2007 16:27

SyksySunnuntai 28.10.2007 19:04

Hmmm
Tuli kaikkia nättejä lauseita päähäni kävellessäni Malmin juna-asemalta äitini tykö. Kaikkii syksyn värei ja variksia jotka lentelee tuulen vietävinä ja kuinka uimahallista tulviva kloorin haju aiheuttaa lievää pahoinvointia.