IRC-Galleria

ajattelijan arki ahdistaa.
olipa outo oivallus.

minä elän pimeässä. kuuntelen. pelkään ihmisiä ja liikun mieluiten pimeällä. kun olen sisällä, en pidä valoja useinkaan päällä. kun olen yksin, kuuntelen hiljaisuutta. lempi harrastukseni on ajattelu. tuijotan tyhjyyteen.. puhun itselleni. kerron ajatuksiani seinille. ne eivät vastaa, juuri siksi niille on hyvä puhua. kammoksun katseita.. arviointia, epäröintiä. vilkuilua, kuiskailua. pelkään heitä, jotka tekevät minulle niin. pelkään heitä, jotka pelkäävät minua. niitä jotka eivät hyväksy. niitä, joiden katseissa kiiltää ahnas tiedonjano, jano, jonka he haluavat sammuttaa vaikka väkisin. murskaavat minut sanojensa, katseidensa kourilla, pusertavat henkisellä väkivallalla minusta ulos jotain pientä ja niin omaa. ei niin voi tehdä. ei niin saa tehdä. te ette saa, minua sattuu. ne ahnaat katseet.. haluavat vain tietoa, jonka voisivat raiskata, halventaa, väärentää. tietoa minun sisältäni. minut. jättäkää minut. en minä hyökkää, minä puolustaudun. pinnalliset, olette turvassa. syvällisiin voi aina sattua lujemmin.

minä inhoan ihmisiä. koska pelkään heitä. inhoan niitä jotka tuudittautuvat raapaisemaan vain ihmisen pintaa, niitä jotka eivät uskalla katsoa silmiesi taakse. jotka hyödyntävät sinua, ahnehtivat sinua. heille ei riitä mikään. he näännyttävät sinut ja jos olet sitkeä, tapahtuu henkinen, sanallinen teurastus. ette saa tehdä niin. olen allerginen katseille. miksi minulla on siniset hiukset. älkää katsoko minua, jokainen vilkaisukin sattuu! MIKSI OLEN TÄMÄN NÄKÖINEN. älkää älkää. en kestä mitään. minulle riittää pimeys ja hiljaisuus.

iho kasvoissani on valkoinen. mutta jos minulle puhutaan, se muuttuu punaiseksi. te ahnehditte. te kadehditte. niin kamalia tunteita, nouskaa pois niistä. täällä on turvallisempaa. kyllä minä pidän myös valosta. auringosta. mutta joudun kulkemaan miljoonien silmien alla.. pimeässä he eivät näe minua. en tahtoisi välittää. tahtoisin olla vapaa. olen turvassa kun minua pelätään. mutta minäkin pelkään. asun kuplan sisällä. kuplassani saa vierailla, jos en pelkää. jos et ahnehdi minun sisustaani. jos kuitenkin tahdot muutakin kuin raapaista pintaa.

minä luotan harvoihin ihmisiin. useisiin eläimiin. niiden kanssa tunnen olevani turvassa. ne purevat minua, jos minä puren niitä tai jos tuijotan liikaa niiden kauniisiin silmiin. ne ovat minulle helliä, jos minä olen niille hellä. ne eivät ikinä ahnehtisi minua. kerran vinkkasin silmää kissalle ja se tuli luokseni. käväisi vaan, ja antoi minun olla ja minä annoin sen olla. niiden kanssa minulla on yhteisymmärrys. koska en pelkää. en minä pelkää, jos koira yrittää hyökätä minua kohti. mutta jos ihminen yrittää hyökätä, pelkään todella. minuun on kohdistunut monia henkisiä hyökkäyksiä. jokaisesta on arpi. jokainen muistuttaa. jokainen pelottaa.

minä olen epäkelpoinen ihminen. olen vaikea itselleni. haluaisin vain olla rauhassa.

metsä. pimeä. linnut. hiljaisuus. kaikki.

lintsaaminen on uusi elämäntapani.

hemmetti en osaa päiväkirjaakaan käsitellä kun saman asian tungen tänne kahdesti ;D kiitos iinekselle huomioinnista! korjaus tehty.

voisin yrittää kirjoittaa jotakin "normaalia"..
vaikka eihän täällä, tämän taivaan alla
mikään ole "normaalia. kaikki joko on,
tai sitten siitä tehdään epänormaalia.
himmeetä miettiä, että pelkkä ystävällisyys,
näillä kaduilla, tulkitaan usein
hyökkäväksi tungetteluksi tai
riidan haastamiseksi. tottahan meitä poikkeuksiakin
löytyy aina sillointällöin, henkilökohtaisesti otan sen
kivanajuttuna, jos joskus näät minut ja tulet sanomaan
jotakin, jolla saattaisit tuoda auringon vähäksiaikaa
mun silmiin ja sydämeen.
oikeestaan, jos joku tulisi sanomaan minulle näillä kaduilla jotain kivasti,
se aurinko, jonka se mulle silloin antaisi, tuolta taivaalta,
se saattaisi jäädä pitkäksikin aikaa ja voisin
lämmitelle varpaitani sen lämmösä näinä talviaamuina,
kun minua niin usein palelee.
minulla on suhteellisen paksu täkki ja huoneessani on myös
patteri, mutta silti minä palelen.
ehkä jos minun sydämeni sisälläni palelee, palelevat myös
varpaani, vaikka värjöttelisin patterini vieressä,
vilttiin kääriytyneenä.
tämä maailma paleltaa minua kovin välillä,
ja ihmiset, jotka tallaavat näitä katuja, tämän taivaan alla.
en pidä itseäni mitenkään erikoisena, ystävällisempänä kuin muut,
iloisempana. eihän minun pitäisi odottaa mitään..
mutta minä pyrin olemaan avoin ja aurinko
katseinen, koska suutani en usein uskalla avata.
ehkä jonain päivänä, kun nään sinut astelemassa
näitä katuja, tämän taivaan alla,
vaihdan kadunpuolta ja tulen luoksesi,
uskaltaudun avaamaan suuni
ja sanon jotain,
josta toivon sinun ilahtuvan, tuon sinulle auringon.
haluaisin, että se viipyisi luonasi jonkin aikaa.
kaikkihan me tarvitsemme vitamiineja.

vähän hankalaa. mitä ihmettä mun pitäis tehdä?

kylmää on.
kokoajan,
sisällä,
ulkona,
kaikkialla.
meidän pienten
olentojen olisi nyt
hyvä kerääntyä
yhteen ja
sytyttää
keskitalven
kokko.
vaikka en kylläkään
tiedä
onko nyt
keskitalvi..
ainakin on kylmä!
tassut meinaa
jäätyä kiinni
routaiseen
metsätiehen..

mitä nyt ja miksi?
ihmettelen toisinaan useita asioita.
jotkut asiat jäävät arvoituksiksi.
ehkä niin on tarkoitus.
mistä voi tietää, mikä on tarkoitettua ja mikä ei?
ihmettelen.
joskus asiat ovat niin outoja,
aivan kuin ei olisi ikinä kuullutakaan niistä,
vaikka todellisuudessa niistä on kyllä kuullut,
ne eivät ole vain sattuneet omalle kohdalle.
maailma on outo paikka,
ihmettelen.

horteessa on hyvä elää.
on hyvä olla hippi,
maailmankaikkeus on
sekopäinen dippi.

tekopyhyys on sairauksista karmivimpia
eikä tyhjän nauraminen
pidennä ikää.