IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 23.11.2010 19:34

Lihavoi, jos väitteet ovat totta

On YKSI ihminen joka muutti elämän näkemykseni.
On YKSI ihminen jonka jokaisen teon muistan kuin eilisen.
On YKSI ihminen jonka ansiosta jaksan tänä päivänä.
On YKSI ihminen joka opettaa minulle älyttömästi uusia asioita.On YKSI ihminen joka ymmärtää minua.
On YKSI ihminen joka on nähnyt minusta puolia joita todella harva on koskaan nähnyt.
On YKSI ihminen jolle haluan kertoa menestyksistäni.
On YKSI ihminen jonka haluan mukaan tärkeisiin hetkiin elämässäni.
On YKSI ihminen jonka takia menettäisin yöuneni.
On YKSI ihminen jonka eteen teen mitä vain.
On YKSI ihminen joka hyväksyi minut heti.
On YKSI ihminen joka on ehkä rohkein tietämäni ihminen.
On YKSI ihminen jonka menettämistä en kestäisi.
On YKSI ihminen joka on jakanut samat näkemykset elämästä.
On YKSI ihminen joka on ottanut minut aina turvaan.
On YKSI ihminen joka puolustaa minua aina.
On YKSI ihminen jonka syliin saan nukahtaa.
On YKSI ihminen joka välittää oikeasti.
On YKSI ihminen joka saa minut tekemään asioita joita en muuten uskaltaisi.
On YKSI ihminen joka tietää pelkoni.
On YKSI ihminen joka kuuntelee.
On YKSI ihminen joka tietää melkein kaikki synkimmät salaisuuteni.
On YKSI ihminen joka muutti minut sisältäni.
On YKSI ihminen joka pitää tulevaisuuden valoni päällä.
On YKSI ihminen joka nosti itseluottamukseni uudelle tasolle.
On YKSI ihminen joka toi lämmön sisälleni.
On YKSI ihminen jonka jokaisen lämpimän teon ja sanan muistan.
On YKSI ihminen jolle annan kaiken anteeksi.
On YKSI ihminen jonka kanssa haluan nähdä maailmaa.
On YKSI ihminen jolle olen kertonut itsestäni rehellisesti kaiken.
On YKSI ihminen joka tietää aivan kaiken minkä minäkin ja tuntee minut totaalisen hyvin...

ovi = ivo?Tiistai 23.11.2010 19:28

Mul on ollu kauheit vaikeuksii ovien kanssa :C

[Ei aihetta]Tiistai 23.11.2010 19:26

BLONDITESTI
[1] Purukumi on tippunut suustasi kun olet puhunut.
[2] Purukumi on tippunut suustasi kun ET OLE puhunut.
[3] Olet kävellyt päin lasiovea/ikkunaa.
[4] Olet hypännyt liikkuvasta kulkuvälineestä pois/siihen.
[5] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, niin että muut katsoivat sinua oudosti.
» Tähän mennessä; 5
[6] Olet kävellyt päin puuta.
[7] Olet yrittänyt nuolla kyynärpäätäsi.
[8] Et tiennyt, että Aakkoset ja Tuiki Tuiki Tähtönen ovat samat rytmiltään.
[ ] Yritit juuri laulaa niitä.
» Tähän mennessä; 8
[9] Olet kompastunut kengännauhaasi ja kaatunut.
[10] Olet tukehtunut omaan sylkeesi.
[ ] Olet nähnyt Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[ ] Olet/olit blondi.
[11] Muut ovat sanoneet sinua hitaaksi.
» Tähän mennessä; 11
[ ] Olet vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[ ] Olet yrittänyt juoda jotain, mutta se onkin tullut nenästäsi.
[12] Olet kuolannut nukkuessasi
[ ] Olet nukahtanut tunnilla.
» Tähän mennessä; 12
[13] Joskus huomaat ettet ajattele
[14] Olet ollut kertomassa jotain, mutta sitten unohdatkin, mikä juttu ol7.
[ ] Sinua pyydetään usein käyttämään sisäistä ääntäsi?
» Tähän mennessä; 14
[ ] Käytät sormia laskiessasi helppoja laskuja esim. 9+7
[ ] Olet syönyt ötökän
[ ] Teet tätä gallupia vaikka sinun pitäisi tehdä jotain tärkeää.
» Tähän menessä; 14
[15] Olet pukenut vaatieita väärin päin.
[16] Olet etsinyt jotain kaikkialta ja tajunnut, että asia olikin kädessäsi tai taskussasi.
» Tähän menessä; 16
[17] Olet lähettänyt ketjukirjeitä koska pelkäsit "jos et lähetä tätä"-kohdan kirousta.
[18] Olet tiputtanut astioita.
[19] Käytät sanaa "fiksu"
[ ] Käytät sanaa "makeeta"
» Tähän mennessä; 19
[ ] Näet kuolleita ihmisiä ja he ovat ainoat kaverisi.
[ ] Kaverisi eivät kiroile.
[20] Olet tippunut tuolilta.
[21] Olet kaatunut tuolin kanssa kotona / julkisella paikalla.
[22] Yrität maatessasi etsiä katosta kuvioita.
[23] Sanot "öö" useita kertoja päivässä.
[24] Jos joku kaverisi sanoo jotain hauskaa ja muut alkaa nauramaan etkä älyä asiaa mutta alat nauramaan silti.
» Yhteensä; 24
0-10p. = Olet täydellinen.
11-20p. = Olet perusihminen.
21-25p. = Olet perusblondi.
26-30p. = miten osasit lukea kysymykset ?!?
31-100p. = Py-sy pai-kal-la-si, soi-tan 1-1-2.

kuka on paras häSunnuntai 21.11.2010 22:00

RONJAAA!
Kuka on paras hä no Ronja :DD
Iha paras tyyppi. Muut kävelee edel mä Ronja ja Aino lähettiin vaan kiinalaiseen ravintolaan piiloon :D Piti olla läppä mut oli niin hyvä tilaisuus. :DDD Sit se tarjoilija vaan``Kolmen hengen pöytäkö?`` minä ``Eieieii siis me mietitään viel :DD`` Sit kunnon lumisota :DD

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.11.2010 16:48

Uus boksi tulos ;))

ÄLKÄÄKYSYKÖMIKS :DLauantai 20.11.2010 20:51

JEJEJJEJEJEEEE! Ens viikonloppu<3333
JEJEJJEJEJEEEE! Ens viikonloppu<333JEJEJJEJEJEEEE! Ens viikonloppu<33333JEJEJJEJEJEEEE! Ens viikonloppJEJEJJEJEJEEEE! Ens viikonloppu<3333u<3333JEJEJJEJEJEEEE! Ens viJEJEJJEJEJEEEE! Ens viikonloppu<3333ikonloppu<3333JEJEJJEJEJEEEE! Ens viikonloppu<3333JEJEJJEJEJEEEE! Ens viikonloppu<3333JEJEJJEJEJEEEE! Ens viikonloppu<3333JEJEJJEJEJEEEE! Ens viikonloppu<3333JEJEJJEJEJEEEE! Ens viikonloppu<3333JEJEJJEJEJEEEE! Ens viikonloppu<3333

:(Lauantai 20.11.2010 18:01

Paska päivä
- Veli haukku mopiks
- Tylsää
- Koht vierailulle
- Ulkona on kylmää
- Haluu suklaata
- Kameran akku lopus
- Ei ketään hyvii tyyppei meses

pyörä puhki :(Tiistai 16.11.2010 20:29

Mä osaan nykyään pyöräillä ku kaaduin tänään kolme kertaa + pyörän eturengas puhki kiitos eräitten! :DD

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.11.2010 20:18

t ä y s i n r e h e l l i s e s t i
tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä? - ei
milloin näet hänet seuraavaksi ? - en koskaan
onko sinulla sellaista ystävää, jolle voit kertoa kaikki huolesi ? - on mul :))
riiteletkö usein ystäviesi kanssa ? - riippuu :D
voisitko elää ilman ystäviä ? - EN
oletko onnellinen ? - kyl mä kai :D
entä surullinen ? - en
missä kuussa olet syntynyt ? - TAMMIsaari
kiroiletko paljon ? - vittu en
miksi olit viimeksi surullinen? - mä tapoin kirpun 8( (sori vähän tylsää XDD)
miksi teet tätä ? - tylsää-.-''

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.11.2010 15:22

möks möks :DD