Mietin usein missä lienen raja,joka erottaa ihmiset eläimistä,eläimistä joiden sydän ei ymmärrä puhuttua kieltä.
mikähän paratiisin kautta kulkikaan aikojen sarastuksessa se polku, jolla heidän sydämmensä seurustelivat keskenään; sillä nyt on tuo sukulaisuus ollut kauan unohdettu.
Tosin toisinaan vieläkin tuo hämärä muisto ja eläin katsahtaa liikuttavan antautuvasti ihmistä kasvoihin ja ihminen katsoo eläintä rakastaen. Näyttää toisinaan kuin he seurustelisivat naamioituina ja kun he hämärästi tuntisivat toisensa vaatetuksen läpi.
muiston olen saanut hyvältä ystävältä, silloin kun cona poistui 16.1.2003 meidän luonta .