.. Kesäisten kuukausien jälkeen iskee vastoinkäymiset vasten kasvoja.. Täysin puun takaa - odottamatta - eka toisaalta ja sitten toisaalta, pian sisimmän täyttää jo ahdistus siitä mitä seuraavaksi tapahtuu.. Lumipalloefekti, jota en ole saattanut alulle mutta joka vaan jotenkin on pysäytettävä, yksin, sillä yksin olen kuitenkin kaikesta lopulta vastuussa. Olen rauhaton, varuillani, sisäinen kiire kaiken aikaa johonkin enkä yhtään tiedä minne. Ajatuksiin ei saa otetta, missään ei levollista olla. Mitä upeimman kesän jälkeen luottamus huomiseen on rakennettava täysin uudestaan työllä ja kyynelillä.
Kuinka ulospäin kaikki voikin näyttää ehjältä ja silti sisin on rauhaton. Syyllisyyden tunteeseen ei ole syytä - jokin pakottaa kiirehtimään eteenpäin vaikkei tiedäkkään suunnan olevan oikea. On saatava ote omaan sisimpään, et voi päästää muita lähelle nyt vaikka haluaisit. Saatat vaikuttaa etäiseltä ja oudolta, muttet halua kaataa taakkaa kenenkään niskaan. Pienin askelin, mutta kokoajan ylöspäin. On sitä ennenkin noustu..