Mä sain viimein luvan tulla pyörätuolissa osaston neljän seinän sisältä. Mikä Tunne. Melkein kuin vapaus.
Mä olin niin lähellä onnistumisesta, ja sitte kaikki meni jotenkin vikaan. Ja nyt Tässä tilanteessa.
Tuo ylimääräinen uloke jota letkuksi kutsutaan roikkuu kymmenettä viikkoa nenästä.
Uloke pitää mut niiden mielestä hengissä. Oikeasti mä tunnen viidesti päivässä olevani lähempänä kuolemaa kuin koskaan, sillä ne tilanteet oikeasti tuntuvat tappavan.
Ja jos joku oikeasti luki, niin kyllä, mun elämä tosiaan on nyt tyhjää. Nauttikaa omistanne.