IRC-Galleria

-Keskiviikko 24.08.2011 21:46

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmilta salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.

VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLEN:

Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä. !!
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että itketti.
Inhonnut jotakuta. !!!!!
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin. !!
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni. !!
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON:

Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki .
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän viikko aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona

MINÄ OLEN:

Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan/miehen vuoksi.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat. XD
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Tanssinut salsaa.
Pelännyt sukulaista.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
ollut Allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN:

Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen
Napakorun ( tulen omistamaaa täs jossai vaihees;))
Lemmikin
Internetin
Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun
Penaalin
Kannettavan tietokoneen

HALUAISIN:

Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Kalaa
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita !
Kameran
Pankkitilin

MINÄ OLEN:

Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut.
Lyönyt/puristanut jotain perseestä
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa.
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
Karannut koulusta.
Tehnyt itse lävistyksen.(oli melekee kulmas jo koru mut en onneks laittanu sitä kokonaa läpi:D)
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan/miehen itkemään.(EMT)
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.
Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa

-Tiistai 23.08.2011 23:42

ahh nam ny tää käsi on nii kipeee et en voi kirjottaa sil. ei kannate datata liikaa ettei käy näin =)

-Maanantai 22.08.2011 22:30

http://www.lookfantastic.com/hair/ghd-haircare/gifts-and-packs/ghd-iconic-eras-limited-edition-new-wave-set.html <33 oijjeee vihdoinki sain tilata tuon KUNNOLLISEN suoristuraudan! PS: mulla on käet iha helevetin kipiät ja syynä taitaapi olla tämä ihana dataus:(

-Maanantai 22.08.2011 10:37

ah ihanaa ranskantunnnilla -.-

-Lauantai 20.08.2011 16:45

-Perjantai 19.08.2011 20:15

-Torstai 18.08.2011 23:11

tappais ittensä ko menee taas nii helevetin hienosti<333333

-Keskiviikko 17.08.2011 00:40

Juoppo:
[] Kalja on kaveri
[] Viinapullot sopii koristeeksi
[] Olen selvin päin vain jouluna
[] Paras ryypiskelypaikka on puiston penkki
[] Minua ei häiritse, jos joku on kännissä
[] Minulla on kunnon kaljamaha
TOTAL: 0

Joulupukki:
[x] Tykkään antaa lahjoja
[] Minulla on parta
[] Olen erittäin vanha
[ ] Pidän poroista
[x] Asun Lapissa
TOTAL: 2

Narkkari:
[] Lempikasvini on kannabis tai marihuana
[] Tykkään piikeistä ja neuloista
[] Inhoan sinistä valoa
[] Olen riippuvainen jostakin/minulla on pakkomielle
[] Lääkkeitä on kiva syödä, vaikken olisikaan sairas
[] Minulla on kalpea iho tai punertavat silmät
TOTAL: 0

Keiju:
[] Olen pieni ja siro
[] Minulla on siivet
[x] Kikatan/nauran paljon
[x] Hymyilen paljon
[ ] Pidän hennoista väreistä
[] Kammoksun/inhoan pahoja juttuja
TOTAL: 2

Peikko:
[] Minulla on sekainen tukka
[x] Puheestani saa harvoin selvää
[x] Pidän lihasta
[ ] Minulla on isot jalat
[ ] Olen pitkä
[ ] Minulla on kyttyräselkä
TOTAL: 2

Työnarkomaani:
[] Töissä on kivaa
[] Rakastan pomoani
[] Tykkään viedä työt kotiin
[] Jään aina ylitöihin
[] Haluan edetä urallani
[] Minusta työni on hauskaa
TOTAL: 0

Nörtti:
[x] Tykkään matikasta
[] Katson paljon dokumentteja ja tieteisleffoja
[] Tilaan/meille tulee Tieteen kuvalehti
[x] Tykkään hääräillä tietokoneella
[] Olen teoreettinen
[] Harkitsen aina pitkään ennen kuin päätän
TOTAL: 2

Pissaliisa:
[] ihkutan kaikkee
[] Kirjoitan ks:n x:nä
[] Dokaan sidukkaa
[x] Otan ns. "peilivalokuvia"
[ ] Koulu on perseestä
[] 2 viikkoa on kauan seurusteluaikaa
TOTAL: 1

Leffafriikki:
[x] Tiedän mitä tapahtuu kun on katsonut mystisen videonauhan (the Ring jne.)
[] Tiedän montako roolia Johnny Depp on elämänsä aikana esittänyt
[] Meillä näkyy maksulliset leffakanavat
[x] Minulla/meillä on yli 30-DVD-elokuvaa
[] Omistan paljon vanhoja VHS-kasetteja
[x] Tykkään melkein kaikista leffoista, mitkä olen nähnyt
TOTAL: 3

Anime- ja mangafriikki:
[] Luen monia mangasarjoja
[] Anime- ja mangahahmot ovat paremman näköisiä kuin länsimaiset
[] Katson animesarjoja
[] Olen cosplayer
[] Piirrän mangaa
[/] Haluaisin matkustaa Japaniin
TOTAL: ½

Psykopaatti:
[] Haluaisin tosissani hallita yhdyskuntaa
[] Hitler on esikuvani
[] Kun joku nauraa, hän nauraa minulle
[] Suunnittelen välillä, että tapan jonkun
[] Minulle on sanottu, että nauruni kuulostaa mielipuoliselta
[] Osaan manipuloida ihmisiä tanssimaan oman pillini mukaan
TOTAL:

Maailmanparantaja:
[] Olen kummi (Itämeren, WFF:n, Plan...)
[] Olen ostanut lahjan erilaisesta lahjakaupasta
[x] Olen lahjoittanut rahaa punaiselle ristille
[] Ostan lähes kaiken kierrätettynä
[] roska päivässä!
[x] Olen huolissani maapallosta
TOTAL: 2

Angsti:
[1] Yhyy, kukaan ei rakasta
[] Kirjoitan angstirunoja
[2] Itken usein ilman syytä
[3] Koko maailma vihaa minua
[] Piirrän angstisia kuvia
[] Viiltelen
TOTAL: 3

Outo:
[] Jos joku vetäisi minua turpaan, taputtaisin
[] Nuolen lautaseni puhtaaksi
[] Puhun itsekseni
[] Minulla on käsinukkeja; järjestän näytelmiä itselleni
[] Minulla on useampi persoona
[] Minulla on oma salainen kieli, jota kukaan muu ei tunne
TOTAL: 0

Repuusi:
[] Käyn ehkä kerran viikossa pesulla
[] Vaihdan alusvaatteeni kerran viikossa
[] Käyn usein ns. "puskakusella"
[] Puren kynsiäni
[] Imeskelen hiuksiani
[] En kampaa hiuksiani koskaan
TOTAL: 0

Snobi:
[] Kaikki ovat alapuolellani
[] Katson joitakin nenänvarttani pitkin
[] Olen rikas
[] Olen lellitty
[] En tottele ketään
[] Haistattelen opettajille
TOTAL: 0

Optimisti:
[] Kaikessa ja kaikissa on jotain hyvää
[] Kaikki kääntyy vielä hyväksi
[x] Huonomminkin voisi olla
[] Huomenna on parempi päivä
[] Hyvin se menee
[] Paatuneimmallakin on kultainen sydän
TOTAL: 1

Pessimisti:
[] Missään ei ole mitään hyvää
[x] Perseelleen menee kuitenkin
[x] Huonommin ei voisi olla
[x] Huomenna menee vielä huonommin
[x] En jaksa enää
[] Elämällä ei ole merkitystä
TOTAL: 4

Urheiluhullu:
[] Kaikki aika menee kisoissa ja harkoissa
[] Rakastan kaikkia lajeja
[x] Hikoilu on hyväksi
[x] Olen voittanut kultaa ainakin yhdessä lajissa
[] Olen ikäisteni huipuissa
[] Voitto on tärkeintä!
TOTAL: 2

Syöppö:
[x] Mulla on nälkä
[x] Koska syödään?
[x] Napostelen usein
[x] Suosikkeja ovat mm. sipsit, karkit ja limsa
[x] Syön kaikkea mikä maistuu hyvälle
[ ] Yöpala on välttämätön
TOTAL: 5

Hissukka:
[] En viittaa koulussa, pelkään että vastaan väärin
[] Pukeudun mustaan ja yleensä huppareihin tai farkkuihin
[x] Vastaan lyhyillä lauseilla; OK, ihan jees, ihan sama jne.
[] En halua olla johtaja
[] Teen mukisematta mitä käsketään
[/] Olen luotettava
TOTAL: 1½

Pomottaja:
[] Haluan, että minua totellaan
[x] Saan usein haluamani
[] Haluan olla johtaja
[] Hermostun, jos joku on eri mieltä kanssani
[] Haluan tehdä kaiken itse
[x] Jos joku mokaa, räyhään hänelle
TOTAL: 1

-Maanantai 15.08.2011 22:04

onko vittu ees tylsä elämä tai jotai-.-

-Maanantai 15.08.2011 19:56

Tiesitkö että:
~Pojat rakastuvat yleensä brunetteihin, ei blondeihin~
~Mutta blondit ovat yleensä luonnostaan kauniimpia~
~Mustahiuksiset tytöt saavat olla onnessaan , sillä pojat pitävät heistä~
~Harrastatko hevosia? - Pojat eivät pidä siitä~
~Pojat eivät pidä siitä että täytät kansiosi hevoskuvilla/koirakuvilla ym , etkä poikaystäväsi kuvilla~
~Oranssi huone ei ole poikien mieleen~
~Poikien on vaikea myöntää että rakastaa jotakuta~

Tiesitkö myös että, jos et kopioi tätä päiväkirjaasi kuolet huomenna !

oletko blondi - en
luonnollisesti? - enn
oletko mustahiuksinen? - jep;)
harrastatko hevosia? - meetvurstia vain:)
onko sinulla oranssi huone? - ei!