IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 25.05.2010 19:56

kännihoroskooppi

Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot ja hukkaa kännykkänsä.

Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin.


Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä. Löytää yleensä kotiin, mut saattaa olla ojassakin makaamassa.

Rapu
Ravut osaavat asiansa. Ryyppäminen on heidän lempipuuhaansa ja yksi parhaista harrastuksista.
Rapu haluaa juoda hyvänmakuisia juomia ja vetää niillä kännit. Ravu ovat kännissä todella puheliaita ja tupakkakin maistuu kerta heitolla.

Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata miehiä / naisia, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat

Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten alushousuja etsien.

Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn. Ilmeet ovat kohdillaan.

Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös vesimiehen lempi puuhaa. Hän vannoo ottavansa vain pienet
hölät, mutta turha toivo.

Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi

[Ei aihetta]Maanantai 24.05.2010 00:29

Tyttö: isä et kai sä kuole?
Isä: Eeen. En mä vois jättää teitä!
Tyttö: Hyvä. Mä rakastan sua!
Isä: Mäki sua. *kyynel*
Tyttö: Isä miks sä itket?
Isä: En mä itke. Mee nyt nukkuu!
Tyttö menee nukkumaan.
Äiti: Mitä lääkäri sanoi?
Isä: Kuolen viikon päästä.
Isä kuoli viikon päästä niinkuin lääkäri oli sanonut. Äiti vei tytön matkalle, jotta voisi siellä kertoa kamalasta tapahtumasta.
Äiti: isäsi on kuollut.
Tyttö: Eikä ole! Se lupas!!
Äiti: Ei voi luvata kuoleeko vai ei.
Tyttö: isä on elos ja viel sä sen näät!
Kun äiti ja tyttö tulivat lomalta ja saivat lomakuvansa jokaisessa kuvassa oli myös heidän isänsä. Äiti oli ymmällään, mutta tyttö ei ihmetellyt tapahtunutta ollenkaan.
Jos välität jostain ihmisestä niin paljon, että jäisit kuolemankin jälkeen hänen luokseen, kopioi tämä blogiisi

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.05.2010 01:54

Vastaa joka kolmannella saapuneella viestilläsi !

1. Äitisi saa sinut kiinni pahassa humalassa, mitä sanot ?: jep :> kuis ? :D
2. Saat kokeesta hylätyn. Mitä sanot opettajalle ?: ai et siis tuu vai ?
3. Lyöt varpaasi pöydän jalkaan todella kipeästi. Karjut tuskaisena ?: murr :<
4. Hyvän ystäväsi vanhemmat kuolevat onnettomuudessa. Saavut
hautajaisiin ja lohdutuksen sanat ovat ?: tai no ootko kotona?
5. Voitat lotossa miljoona euroa. Ensimmäinen asia minkä suustasi päästät on ?: lähetä viesti ko se loppuu
6. Kun kuolet, viimeiset sanasi tulevat olemaan ?: sulle pitää kirjottaa 8D missäs oot? 8D


oli jännä.

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.05.2010 01:50

Jos sinulla on maailman vajaimmat , hassuimmat, hulluimmat, oudoimmat, pervoimmat, hölmöimmät, tyhmimmät tai peräti pimeimmät, mutta silti PARHAIMMAT ystävät, lisää tämä blogiisi.

[Ei aihetta]Lauantai 22.05.2010 01:19

Kondyktööri: Matkalippu?
Vanha pappa: Haista ite vittu!
K: Nyt tais herra kuulla väärin.
Vanha pappa: Itelläs menee kuset pitki säärii!
K: kohta joudun poistamaan teidät junasta!
Vanha pappa: Et varmana vejä munasta!
K: Voi vittu!
Vanha pappa: Ai matkalippu? Olisit heti sanonu!

Kopsaa omaan blogiis tai seuraavalla kerralla sut heitetää junasta.

[Ei aihetta]Perjantai 21.05.2010 00:58

käytii tnä uimas ja oli aivan järkyn kylmää vettä ! :---o oikeesti aiva hullun jäätävää ! : D ei siel voinu uida, mut kyl mää 3 kertaa sukelsin ::)

[Ei aihetta]Torstai 20.05.2010 00:23

oli tnä kivaa, ko eka pyöräilin riinalle ja reetalle, sit mentii kylälle ja ostettii VESIPYSSYT ! ;---DD sitte oltii vesisotaaa ko pyöräiltii niille takasi ja meinattii riinan kaa ajaa ojaa ko reetta ampu sil pyssyl 8'DD sitte kastuin aina ko riina jossai nurkan takana :--DD ja mää ammuin sitä kahesti nurkan takaa :D jooo oli hassua ! : DD

[Ei aihetta]Torstai 20.05.2010 00:00

Kirjoita treffi-ilmoitus itsestäsi näiden ohjeiden mukaan.
Toimi näin:


- ota nimeksesi 2. nimesi ja lähimmän naapurin sukunimi
- asuinpaikaksi kunta, jossa viimeksi kävit junalla
- iäksesi isän ikä
- ammatiksi äidin ammatti
- harrastukseksi se harrastus, jota et ikinä voisi harrastaa
- lasten lukumääräksi se, montako lävistystä sinulla on(korvikset käy)
- hiustesi väriksi tämän hetkinen paidan väri






Helena Kyllönen, asun Helsingissä,oon 46.v, terveydenhoitaja, harrastan metsästystä, 3 lasta, turkoosit hiukset :--)

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.05.2010 00:55

Kun pieninä kaaduimme asfalttiin nousimme aina ylös ,
pyyhimme kätemme housuihin , emme pelänneet likaa vaan poika- ja tyttöbakteereita .
Ei tarvinnut esittää mitään vaan pystyi olemaan oma itsensä .
Suurin salaisuus minkä salasimme vanhemmilta oli , että poistuimme kotipihalta tai sanoimme ruman sanan .
Tytöt ja pojat leikkivät joskus keskenään , mutta eivät koskeneet toisiaan .
Kavereiden kanssa suunniteltiin yhdessä kuinka isoina muutetaan samaan taloon tai ollaan ikuisesti ystäviä .
Mutta totuus on , että kun sanomme tämä kestää , sen voi korvata lauseella: "mikään ei ole ikuista"
Muistatko, kun luvattiin, ettei kumpikaan saa kuolla ennen toista ?
Entä ne kyyneleet , sen kusipään takia ?
Entä se ihana nauru kaiken, sen helpotuksen keskeltä?
Muistatko kun naurettiin yhdessä ?
Kun vietettiin koko kesä yhdessä ?
Kun kerrotiin salaisuuksia, mistä kukaan ei tiennyt mitään ?
Kun olimme erottamattomat ?

Lisää tämä päiväkirjaasi , jos et halua menettää sitä kenen kanssa olet kokenut paljon muistoja.

[Ei aihetta]Maanantai 17.05.2010 20:34

vittu kakskyt vuotta sitte joku muija kuoli ku se hakattii vittu kyrvällä ja ku se kuoli nii se sano et "jättiläiskyrpä elää" ja nyt se muija saatana vaeltelee rauhattomana ympäri kyliä ja leikkii kyrpää ja jos et jumalauta kopioi tätä 0,0000000000000000001 sekunttii mennessä nii huomenna kello 5:39 joku naapurin mummo ampuu sut mut jos kopioit tän 0,00000000000000000000000000000000000001 sekunttii mennessä saat kaupanpäälle rikkaimurin ja kolme kissaa ja sun ihastus vittu nussii sut hengiltä ja tää saatana sitte toimii